30. marraskuuta 2021

Marraskuun luetut ja kuunnellut


Kuukauden saldoksi tuli 21 luettua ja kuunneltua kirjaa. Todellisuudessa osan kirjoista olin lukenut jo aiemmin, mutta vasta nyt sain tuotua ne blogiin. Kävin katsomassa Björn Weckströmin elämäntyönäyttelyn Ihminen, kone ja koru Didrichsenin taidemuseossa, muuten marraskuu on ollut sellainen kuin marraskuut nyt ovat. Mieltä on piristänyt ajatus kotiin joulukuussa saapuvista kissanpennuista. Niitä on kaksi: punavalkoinen Selma ja kilpikonnavärityksinen Silva. Niiden kanssa toinen koronajoulu on pelastettu, vaikka läheisten tapaamisia olisi vähemmän. Kuukauden elämyksellisimmiksi valitsin seuraavat kolme kirjaa:

Lea Pakkanen, Santeri Pakkanen - Se tapahtui meille ***** Gummerus 2020 #äänikirja
Inkerinsuomalaisuus on monelle hämärä käsite, niin minullekin. Kuuntelin äänikirjana, kirjailijoiden itsensä lukemana, vuoden 2020 historiateokseksi valitun tietokirjan Se tapahtui meille - Isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen. Teos on tavattoman mielenkiintoinen ja valottaa inkerinsuomalaisten vaiettua historiaa 1600-luvulta tähän päivään. E-kirjan lopussa on Meeri Koutaniemen kuvaliite ja valokuvia Pakkasten kotialbumeista. Mauno Koiviston nimi mainitaan aina inkeriläisten paluumuutosta puhuttaessa. Välirauhansopimuksessa -44 Suomi sitoutui luovuttamaan Neuvostoliittoon kaikki neuvostokansalaiset, "jotka on internoitu ja tuotu väkisin Suomeen”. Inkeriläisten paluumuutto on kaikenkaikkiaan hyvin sekava vyyhti, jossa inkeriläisiä pelottelivat palaamaan sekä Valvontakomissio että joidenkin paikkakuntien virkamiehet. Vuosina 1990–2016 Suomeen saapui yli 30 000 inkeriläistä paluumuuttajaa.

Kirjan rankat faktat tulevat ymmärrettävämmiksi, kun tarinaansa kertovat oikeat ihmiset, eikä tietolähteenä ole mikään kasvoton tilastofakta. Kirja on hyvin taustoitettu ja dokumentoitu asianmukaisine lähdeaineistoineen.

Suvi Ratinen - Omat huoneet ***** Tammi 2021
Omat huoneet oli huippukiinnostavaa kuunneltavaa ja katseltavaa! Ratinen ottaa loopin alle kymmenen suomalaista naiskirjailijaa, Woolfin aikalaista, ja tutkii näiden kirjailijanaisten kirjailijankammioita - monesti vaatimattomia nurkkia jossain isonkin kulttuurikodin huoneessa. Mukana ovat mm. Aino Kallas, Helmi Krohn, Maria Jotuni, Hilja Haahti, Hella Wuolijoki, L. Onerva ja Ain'Elisabet Pennanen. Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia valokuvia, jotka avaavat 1900-luvun alkuvuosikymmenten sisustusajattelua. Monet näistä kirjailijanaisista olivat myös perheenäitejä, ja kirjoittivat useimmiten kotonaan. Miten keskittyä luovaan työhön lapsiperhearjen ja hälinän keskellä? Kirjassa piirtyy hienosti myös kasvava ja kehittyvä Helsinki. Kiinnostavaa oli se, että Kaivopuistossa sijaitsevassa linnamaisessa Merilinnassa oli paitsi Helmi Krohnin ja Hella Wuolijoen upeat kodit, myös jossain vaiheessa L. Onervan ja Aino Kallaksen vuokrahuoneet. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Töölö nousi keskiluokkaisen sivistyneistön asuinalueeksi. Temppeliaukion kattojen yllä asuivat mm. Elsa Heporauta ja Hilja Haahti sekä Cygnaeuksenkadun arvohuoneistossa, kaiken rojun keskellä askeettisessa palvelijanhuoneessa villasukissaan kirjoittava Maria Jotuni.

Monet näistä kirjailijanaisista saivat omat huoneet vasta tunnustettuina kirjailijoina, keski-ikäisinä. Voidaankin kysyä, mitä he olisivat saaneet aikaan jos heidän työolosuhteensa olisivat olleet paremmat.

Ann Patchett - Hollantilainen talo **** Wsoy 2021 #äänikirja
Kerrassaan hurmaava äänikirjakokemus! Tarinaa kertoo Conroyn perheen poika Danny, jolle Santeri Kinnunen antaa innostuneen äänen. Isä Conroy hankki perheelleen toisen maailmansodan jälkeen ylellisen talon, jota aiemmin asutti hollantilainen VanHoebeekin perhe. Kauppaan kuului kaikki: irtaimisto, sukupotretit ja astiastot, mutta köyhistä oloista kotoisin oleva äiti Elna ei pystynytkään elämään kaiken tämän rikkauden keskellä, vaan lähti pois. Hän jätti Dannyn ja tyttärensä Maeven apulaisten hoiviin ja hävisi lastensa elämästä vuosikymmeniksi. Isän kuoltua talo siirtyi äitipuolen omistukseen ja sisarukset joutuivat jättämään ylellisen kotinsa. Taloon jäi myös pienestä lettipäisestä Maevesta maalattu muotokuva, joka koristaa kirjan kantta. Vuosikymmenien ajan Maeve ja Danny istuvat autossa entistä kotia vastapäätä tarkkailemassa taloa. He näkevät joskus ehkä äitipuolensakin, mutta eivät koskaan uskalla soittaa ovikelloa. Romaani on kiehtova elämänkudelma, joka kertoo sisarusten elämästä pitkälle keski-ikään. Menetyksistään he eivät katkeroidu, vaan välittävät toisistaan kovasti. 

Tarinan imuun oli ihanaa upota. Myöhempikin elämä toi Dannylle ja Maevelle pettymyksiä, mutta myös onnellisia jälleennäkemisiä. Nuorena Maeve oli sanonut ahneelle äitipuolelleen Andrealle, että tämä jäisi yksin. Toteutuiko ennustus, selviää kirjasta. Hollantilainen talo on nostalginen ja hieno sukutarina, jossa on kosolti lämpöä ja hurmaavuutta.

MUUT KOTIMAISET
Kari Hautamäki - Et sinä (vielä) kuole **** Deadline kustannus 2021  #äänikirja
Riika Helle-Kotka, Leea Pienimäki - Myrskyn aarre *** Capuchina Kustannus 2021
Eeva Kilpi - Valkoinen muistikirja ** Wsoy 2021
Joonas Koskimaa - Särkynyt *** Myllylahti 2021
Tommi Laiho - Uhanalaiset **** Myllylahti 2021
Pertti Laine - Koston oikeutus *** Myllylahti 2021
Liisa Rauhakoski - Niin vahva kuin olen **** BoD 2021
Juha Rautio - Trad. **** Enostone 2021
Tero Somppi - Kaapattu **** Myllylahti 2021

MUUT ULKOMAISET
Brit Bennett - Mikä meidät erottaa **** Tammi 2021 #äänikirja
Marion Brasch - Ja nyt hiljaisuus **** Lurra Editions 2014
Agatha Christie - Cinco cerditos **** Planeta audio 2020 #äänikirja
Agatha Christie - El asesinato de Roger Akroyd ***** Planeta audio 2019 #äänikirja
Avni Doshi - Azúcar quemado *** Planeta audio 2021 #äänikirja
Laura Freixas - Ladrona de rosas. Biografía de Clarice Lispector **** Saga Egmont 2010 #äänikirja
Maxim Leo - Talviuni Berliinissä **** Ajatus kirjat / Gummerus 2010
Valdur Mikita - Lingvistinen metsä **** Sammakko 2021
Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan **** Atena 2012



Onnellista joulukuuta ja tunnelmallista joulunodotusta!
Norjalaiset metsäkissat Selma ja Silva saapuvat kotiin jouluksi. Parhaat joululahjani!
Haaveeni kissala, Hämeenlinna

6 kommenttia:

  1. Paljon luettua ja kuunneltua! Tuon inkerinsuomalaisista kertovan kirjan voisi ottaa lukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Pakkasten kirjaa lämpimästi! Ainakin kuunneltuna se oli upea.

      Poista
  2. Tosi hieno saavutus! Ja hyviä kirjoja, joista ainoastaan kaksi olen lukenut. Tuo Pakkasten kirja on todella kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aikaa lukea ja kuunnella, kun jouduin pienen leikkauksen takia olemaan enemmän aloillani. Hyvää joulukuuta sinulle Anneli!

      Poista
  3. Voisiko olla ihanampaa kuin saada juuri joulun alla kaksi kissanpentua! Kissat ovat ihania ja pennut vielä ihanampia ❤ No niin, tulipa nyt toistettua tuota ihana-sanaa...

    Sinä olet lukenut paljon. Minulla on ollut nyt vähän huono keskittymiskyky, joten marraskuun saldo on kahdeksan kirjaa, ja niissäkin on runoja ja muita melko ohuita kirjoja. Nuo valitsemasi kolme elämyksellisintä kirjaa vaikuttavat kaikki kiinnostavilta. Tunnelmallista joulun ja kissojen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sopii kuvaamaan näitä kisuleita oikein hyvin ❤️ Minulla on nyt ongelmana se, etten jaksa kirjoittaa blogitekstejä. Tilanteet vaihtelevat. Tunnelmallista joulunodotusta sinulle.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.