Colm Tóibín - Brooklyn

Vastikään lukemani Nora Webster oli koskettava kuvaus menetyksestä ja surusta toipumisesta. Brooklynissä Tóibín tarttuu maansa massiiviseen siirtolaisuuteen, mikä on jonkinlainen kansallinen trauma vielä tänäkin päivänä. Miljoonat irlantilaiset ovat jättäneet kotimaansa poliittisista, uskonnollisista ja taloudellisista syistä. Siirtolaisuus kasvoi rajusti 1800-luvun puolessa välissä, jolloin Irlantia kohtasi perunaruton aiheuttama suuri nälänhätä: miljoona kuoli ja kaksi miljoonaa muutti noina vuosina siirtolaisina muihin maihin. 1800-luvulla kaikkiaan 10 miljoonaa irlantilaista lähti siirtolaisiksi, liki 5 miljoonaa heistä Yhdysvaltoihin. Tänään irlantilaista syntyperää olevia asuu noin 80 miljoonaa ympäri maailman ja 36 miljoonalla amerikkalaisella on irlantilaiset juuret. Haulla Irish diaspora löytyy valtavasti tietoa. En tiennyt aiemmin, että Irlannin siirtolaisuus oli näin valtavaa.

Romaanin keskiössä on nuoren siirtolaiseksi lähteneen irlantilaistytön elämä ja ne suuret ratkaisut ja vaikeat päätökset, joita hän hyvin nuorena joutuu tekemään. Noin parikymppinen Eilis Lacey asuu äitinsä ja toimeliaan isosiskonsa Rosen kanssa Enniscorthyssä Kaakkois-Irlannissa. Isä on kuollut ja kolme veljeä lähteneet työn perässä Englantiin. Rosella on hyvä kirjanpitäjänpaikka ja hän elättää äitiään ja siskoaan, mutta Eilisille ei kunnon työtä löydy. Niinpä Rose, äiti ja Brooklynistä kotona käymässä oleva irlantilaisen seurakunnan pappi, isä Flood, junailevat Eilisin Yhdysvaltoihin.

Matka myrskyävän Atlantin yli on Eilisille hurja koettelemus, mutta hyttitoverin avulla siitä selvitään. Isä Flood on järjestänyt tytölle asunnon rouva Kehoen talosta, jossa asuu alivuokralaisina pienissä huoneissaan kaikkiaan kuusi nuorta irlantilaistyttöä. Nokkimisjärjestys tyttöjen kesken on selvä: konttorityöntekijät ovat olevinaan hienosta asemastaan, uusi tulokas Eilis kuuluu alimpaan kastiin, työskenteleehän hän vain myyjänä Bartoccin tavaratalossa. Ensimmäiset viikot kuluvat uuden humussa, mutta sitten iskee jäytävä koti-ikävä, alakulo ja masennus.

Täällä Eilis ei ollut kukaan. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että hänellä ei ollut ystäviä eikä perhettä, vaan pikemminkin siitä että hän oli haamu tässä huoneessa, kaduilla matkalla töihin, tavaratalossa. Mikään ei merkinnyt mitään. Friary Streetin talossa huoneet kuuluivat hänelle, hän ajatteli, ja niissä liikkuessaan hän oli oikeasti siellä. Kotikaupungissa, kun hän käveli kauppaan tai ammattikoululle, ilma, valo, maa, kaikki oli lujaa ja osa häntä, vaikkei hän olisi tavannut matkalla ketään tuttua. Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa ja tyhjää, hän ajatteli.

Onneksi rouva Kehoe pitää Eilisistä ja osoittaa välittävänsä ja isä Flood järjestää paikan kirjanpitokurssilta. Uppoutuessaan kirjanpitokirjoihin Eilis ei ehdi enää sureksia niin paljon, ja kun kirkon irlantilaistansseista löytyy poikaystäväksi italialaistaustainen köyhä Tony elämä tuntuu jopa onnelliselta. Rakkaus saa sydämen sykkimään ja luo tulevaisuudenuskoa, mutta sitten pakottavien perhesyiden vuoksi Eilisin on matkustettava kotiin Irlantiin. Ihmeekseen Eilis kokee vierautta sielläkin, mutta hullaantuu paikalliseen Jimiin. Ja äitihän on onnessaan yrittäessään järjestää Eilisin sikäläisiin naimisiin ja pitääkseen tyttärensä kotimaassa. Työpaikkakin olisi nyt Amerikoissa hienostuneelle tytölle tarjolla, mutta mitä tekee Eilis? Kumman maan ja kumman miehen Eilis valitsee?

Nora Websterin luettuani tiesin mitä odottaa: vähäeleistä ja tarkkanäköistä, monin pienin yksityiskohdin höystettyä arjen kuvausta. Tóibín kuvaa nuoren Eilisin tuntoja ja mielenliikkeitä herkällä vaistolla. Juurettomuus ja yksinäisyys kalvavat, mutta ilonhetkiäkin elämästä löytyy. Eilisin elämän rinnalla piirtyy nautittava ja elävä ajankuva niin köyhästä Irlannista kuin Brooklynin suuresta irlantilaisyhteisöstä. Oli aika huvittavaa lukea katolisen seurakunnan vähävaraisille järjestämästä joulujuhlasta, josta papparaiset hädin tuskin pääsivät omin jaloin koteihinsa. 50-luvulla elettiin Yhdysvalloissa myös tiukan rotuerottelun aikaa ja Bartoccin tavaratalo herätti hämmennystä avatessaan ovensa myös värillisille asiakkaille. Tavaratalossa järjestettiin myös silloiset Hullut päivät nailonalennusmyynnin muodossa! Siirtolaisten surkeat asuinolot tulivat myös esiin: Tonynkin vanhemmat ja heidän neljä poikaansa asuivat ahtaasti pienessä keittiön ja kamarin asunnossa.

Brooklyn oli helposti luettava, rauhallinen ja viehättävä romaani. Se innosti tutkimaan Irlannin historiaa ja eläytymään köyhien siirtolaisten asemaan. Romaani toi mieleen myös oman sukuni Amerikkaan lähteneitä. Sama tarina meilläkin: tyhjätaskuina ja suurin toivein lähdettiin, osa onnistui ja menestyi, osa menehtyi sairauksiin, alkoholiin ja yksinäisyyteen. On jo vuosia siitä kun tein sukututkimusta, mutta edelleen mieltäni hämmentää tämä merkintä Ellis Islandin maahantulokirjoissa: Albertina 42 vuotta, mukana 40 dollaria, matkalla miehensä Eliaksen luokse. Elias oli lähtenyt Suomesta 10 vuotta aiemmin ja tähän heidän jälkensä päättyivät.

Colm Tóibín - Brooklyn
Alkuteos Brooklyn 2009
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kansi Markko Taina

Tammi 2011

****

Kirjastosta

________________

Helmet-haaste 18, 31

Seinäjoen kaupunginkirjasto: Irlanti, USA

Muualla: Lumiomena, Luetut, lukemattomat, PS Rakastan kirjoja (täällä monta linkkiä muihin blogeihin)

Colm Tóibín - Nora Webster

Irlantilainen kotirouva Nora Webster on perusluonteeltaan yksin viihtyvä introvertti, joka pitää etäisyyttä lähisukulaisiin ja on nauttinut kotiäitinä olostaan kaksikymmentä vuotta. Kun mies on ollut töissä ja lapset koulussa, koko päivä on ollut hänen omaa ihanaa aikaansa. Puoliso Mauricen menehtyessä dramaattiseen ja nopeaan sairauteen, tutut elämänkuviot suistuvat raiteiltaan ja Nora surun sumuun. Identiteetin peruspilarit romahtavat, poissa on puolison tuki ja turva, taloudellinenkin. 46-vuotiaana neljän lapsen äitinä Nora joutuu tyhjän päälle ja vastaamaan kaikesta yksin. Markko Tainan suunnittelema kirjan suomalainen kansi näyttää koskettavasti Noran surun lamauttaman olemuksen.

Heidän mielestään hänen oli aika lopettaa murehtiminen ja ajatella muita asioita. Mutta muita asioita ei ollut. Oli vain se, mitä oli tapahtunut. Oli kuin hän olisi elänyt veden alla eikä jaksanut enää pyrkiä pintaan hengittämään. Se oli liikaa vaadittu. Paluu muiden ihmisten maailmaan tuntui mahdottomalta, hän ei edes halunnut sinne.

Kyläläiset käyvät liki päivittäin talossa surunvalittelukäynneillä, viikosta toiseen, mutta Nora ei jaksaisi heitä. Naapurit ja tutut haluavat kiihkeästi holhota tuoretta leskeä ja järjestellä hänen elämäänsä. Puolison sisarukset, Margaret ja Jim, omivat varhaisteini-ikäiset pojat, Donalin ja Conorin, ja puuttuvat heidän elämäänsä monin tavoin. Pojat oireilevat: Donal alkoi änkyttää kun äiti vietti kaksi kuukautta isän sairasvuoteen äärellä Dublinissa, ja Conor tekee omia johtopäätöksiään pienistäkin sanoista. Kodin ilmapiiri on hauras ja haavoittuva. Aikuiset tyttäret, Fiona ja Aine, ovat jo opiskelemassa, mutta Noran välit heihin ovat etäiset. Tyttäret uskoutuvat mieluummin äidin sisarille.

Nora on surusta turta ja pitkälti muiden ohjailtavissa, mutta pinnan alta hänessä löytyy särmää, voimaa ja uskallusta. Hän panee katolisen koulun johtajan ruotuun ja saman tempun hän tekee ilkeilevälle konttoripäällikölle neiti Kavanaghille. Nora pystyy tekemään päätöksen rakkaan kesäpaikan myymisestä ja hän uskaltaa liittyä extempore kuljetusalan ammattiliittoon.

Noran pelastukseksi koituu musiikki: hän ryhtyy ottamaan laulutunteja, ostaa itselleen levyjä ja levysoittimen; liittyypä paikkakunnan Gramofoniseuraankin. Tytärtään Ainea Dublinissa katsomassa käydessään Nora rohkenee ostaa itselleen levyjä kasapäin.  Hän tunnustaa myös itselleen, että on luopunut monista asioista avioliitossaan mukautuakseen puolison toiveisiin.

... Nora tajusi, että musiikki johdatti häntä kauemmas Mauricesta, kauemmas heidän elämästään yhdessä, hänen elämästään lasten kanssa. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että Mauricelta oli puuttunut sävelkorva kokonaan, eikä siitä, etteivät he olleet kuunnelleet musiikkia yhdessä. Se johtui laulutuntien intensiivisyydestä: hän oli yksin ja omillaan paikassa, johon Maurice ei olisi seurannut häntä koskaan, ei edes kuolemassa.

Tóibín luo hienon ajankuvan 60-luvun lopun Irlannista, jossa yhteenotot protestanttien ja katolisten välillä aiheuttavat rajuja mellakoita. Maassa on köyhää ja vaatimatonta, pienen kylän sopivaisuusnormit rajoittavat kaikkia ja Norakin miettii, mitä on sopivaa tehdä, mitä ei. Tóibín pujahtaa Noran ajatuksiin kuin omiinsa. Kerronta on yksityiskohtaista ja hyvin vähäeleistä arkisen elämän kuvausta, mutta joku lumo Noran päänsisäisten mietteiden kuvauksessa on, sillä romaani jaksoi viehättää loppuratkaisuihin asti. Muutamassa viime luvussa tosin Tóibínin kerronta sai turhan mystisiä piirteitä makuuni ja tyyli muuttui erilaiseksi kuin aiemmissa luvuissa.

Surun lamauttama Nora ottaa aluksi haparoivia, mutta sitten yhä varmempia askeleita itsenäisen naisen elämään. Hän uskaltaa ostaa värikkäitä vaatteita ja käyttää rahaa kodin kohentamiseen. Hän uskaltaa ärsyyntyä ja uskaltaa myös romahtaa. Lopulta kolmen vuoden jälkeen hän pystyy luopumaan puolisonsa vaatteista ja tavaroista. Nora Webster oli minulle rauhoittavaa lukemista joulunajan hälinässä. En kokenut kirjaa surulliseksi, vaan suuren tragedian ja elämänmuutoksen kokeneen naisen poluksi selvitytymiseen. Hieno henkilökuva.

Colm Tóibín
Nora Webster 2014
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kansi Markko Taina
Tammi 2016
*****
Kirjastosta
_______________

Nora Websteriä on luettu ja ylistetty paljon. Tässä muutama linkki:
Kaisa Reetta, Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Lumiomena

Colm Tóibín (s. 1955) on irlantilainen kirjailija ja kriitikko. Hänen teostensa teemoja ovat ulkomailla asuminen, luovuus ja identiteetin etsintä ja säilyttäminen. Hän on arvioinut ankarasti irlantilaista yhteiskuntaa. Teoksista The Blackwater Lightship (1999) ja The Master (2004) olivat julkaisuvuosinaan ehdokkaina Booker-palkinnon saajaksi.  Kirjailijan teoksista on suomennettu myös Brooklyn (Tammi 2011) ja Äitejä ja poikia (Tammi 2013).