Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomi kontio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomi kontio. Näytä kaikki tekstit

6. syyskuuta 2022

Tomi Kontio, Elina Warsta - Isäni on hipsteri


Joskus minusta tuntui, että oma äitini oli kuollut sata vuotta sitten. Ja minua suretti, etten muistanut äitiäni - tunsin vain jotain etäistä huminaa. Mutta kun katsoin tuota kuvaa, sydämeni täytti alakulo ja kaipaus, ja kuiskasin ääneti, vain huuliani liikuttaen: ”Äiti.”

Lämminhenkisessä lastenkirjassa Isäni on hipsteri Tomi Kontion teksti ja Elina Warstan kuvitus puhuvat hurmaavasti samaa kieltä. Kirja kertoo kahdesta yksinhuoltajaperheissä kasvavasta neljäsluokkalaisesta, jotka asuvat trendikkäässä Kalliossa. Nuutin isä Tuukka on pyöräilevä, pipopäinen partasuu, perheen äiti on kuollut kauan sitten ja isä ja poika surevat äitiä omilla tahoillaan osaamatta jakaa suruaan. Isä konmarittaa, blenderöi, tykkää vinyyleistään ja skandinaavisesta disainista. Koulukaveri Selma puolestaan asuu kaksistaan poliisiäitinsä Katin kanssa, koska isä on etä-isä, joka ei pidä yhteyttä tyttäreensä. 

Selman äiti on sanonut, että Nuutin isä on hipsteri ja siitä se Nuutin ja Selman yhteinen seikkailu sitten alkaa. He eivät tiedä, mikä hipsteri on - kenties jokin lintu, ehkä hipsteriäinen? He päättävät ottaa asiasta selvää ja alkavat kulkea koulumatkojaan yhdessä. Nuutin suora kysymys isälle ei tuo asiaan selvyyttä, ja niinpä he lintsaavat eräänä päivänä koulusta ja varjostavat agentti Mansikkana ja agentti Hillana Nuutin isää. 

Entä jos hipsteri on jokin laji? Tarkoittaako se sitä, että minäkin olen hipsteri? Hipsterinpentu. Oliko äiti ollut hipsteri? ajattelin. Ja silloin kyynel tuli silmäkulmaani. Ihan vahingossa. Se vain pulpahti siihen.

Miksi isä käy kahvilassa nimeltä &Appi, jonka eteen on parkkeerattu kummallisia tuunattuja polkupyöriä ja joka on täynnä isän näköisiä pipopäisiä partasuita? Omavaltainen vapaus houkuttaa ja lapset eksyvät Töölönlahdelle Linnunlaulun huviloiden luo ihastelemaan mustarastaan laulua ja keinumaan narukeinussa. Olo on kevyt ja huoleton, kunnes kännykkään tulee kummankin vanhemmalta viesti: äkkiä koululle siitä! Näsäviisasteltuaan jonkun aikaa opettajan kanssa kutsu rehtorinkansliaan odottaa. Ja sinne tulisivat myös Nuutin isä ja Selman äiti. 

Isäni on hipsteri on täynnä hykerryttävää huumoria, mainiota dialogia ja verbaliikkaa sekä lasten hämmästyttävää ajatuksenjuoksua.  Kirja käsittelee hienovaraisesti surua ja menetystä ja rohkaisee puhumaan omista tunteista. Teksti käy tunteisiin, olematta imelää. Minusta oli hienoa, että tarina kiertyi kahden sellaisen lapsen ympärille, joiden toinen vanhempi ei ole mukana arjessa. Nuutin ja hänen isänsä kotiin ja kotielämään oli kiva kurkistaa: heillä oli kodikasta, lämpöistä ja läheistä. Hellyttävää oli, että hipsteriongelmaa selvitellessään lapset ja heidän vanhempansa löysivät itselleen uudet ystävät ja uutta sisältöä elämäänsä.

Aiemmat bloggaukseni Tomi Kontion kirjoista:
Tomi Kontio - Saattaa, olla
Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani
Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa

Tomi Kontio - Isäni on hipsteri
Kansi ja kuvitus Elina Warsta
Teos 2022
____________________

Tomi Kontio (s. 1966) on Suomen tunnetuimpia nykyrunoilijoita. Hänen ja Elina Warstan Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (2019) oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Kontion lastenkirja Keväällä isä sai siivet voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2000. 

Elina Warsta (s. 1979) on palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hänelle myönnettiin Lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2016.

22. kesäkuuta 2020

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani


Auringon valo säteilee energiaa, tartutaan hetkeen ja eletään siinä.

Luin viime vuoden lopulla Markku Kaskelan ja Tomi Kontion hienon matka- ja tietokirjan Vaelluksia Italiassa, joka voitti Vuoden matkakirja 2019 -palkinnon. Kun tämä samojen tekijöiden aikaisempi teos saapasmaan suomalaistarinoista sattui kirjastossa silmiini, päätin lähteä pikku lomalle Italiaan tietokirjan siivin. Minun Italiani veikin monien tunnettujen ja vähän tuntemattomampienkin suomalaisten Italian mietteisiin ja siihen, mikä heidän mielestään on maassa parasta. Kirjaan valitut suomalaiset ovat joko muuttaneet pysyvästi Italiaan tai matkustavat sinne usein. 

Italia on kiehtonut monia suomalaisia taiteilijoita, mutta myös kulinaristeja, urheilijoita, urheiluhulluja ja tavallisia kadun miehiä ja naisia. Jokin Italian kaoottisessa harmoniassa tai harmonisessa kaaoksessa vetoaa pohjoiseen mieleemme: oli se sitten ruoka, taide, jalkapallo tai pittoreskit kylät ja värikkäinä kuhisevat kaupungit. Italia ei ole vain yksi. Se on monta. Ja jokaiselle Italiaan lumoutuneelle maa muodostuu omanlaisekseen: minun Italiakseni.

Henkilö- ja aihekattaus on kiinnostava ja monipuolinen. Jokainen lukija löytää varmasti itseään kiinnostavaa. Matkareitti kirjassa kulkee pohjoisesta etelään. Kaikkiaan tavataan 16 Italiaan rakastunutta suomalaista:

  • Riikka Sukulan koti ja viinitila sijaitsevat Piemonten kukkuloilla 
  • Toimittaja-kirjailija Jukka Pakkanen kertoo Giro d'italiasta ja maantiepyöräilyn huipuista
  • Keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj kertoo AC Chievo Veronasta
  • Urheilutoimittaja Mitri Pakkanen tutustuttaa moniin Italian jalkapallostadioneihin
  • Modernista Milanosta kertovat kirjailija Veera Vala, malli Sara ja muotoilija Kristiina Lassus
  • Kirjailija Harry Salmenniemi tunnustaa rakkautensa Roomaan
  • Kuvataiteilija Maaria Wirkkala vie Venetsian biennaaliin ja lapsuutensa Italiaan
  • Toimittaja Jenna Vehviläinen antaa vinkkejä Rooman-kävijälle
  • Kuvataiteilija Antero Kahila viimeistelee Villa Lantessa jäljennölstä Caravaggion kadonneesta maalauksesta
  • Jazzpianisti Karri Huhtalan matkassa päästään kierrokselle Lazion alueen viinitiloille
  • Kääntäjä Taru Nyström tutustuttaa lukijan kotikaupunkiinsa Napoliin
  • Keramiikkataiteilija Leena Lehto kertoo elävästi Vietri sul Maresta ja Salernosta
  • Sisilian historiasta ja nykypäivästä kertovat säveltäjä-pianisti Eero Hämeeniemi ja kirjailija Jari Järvelä

Juttuja lukiessa siirryin kepeästi Fontana di Trevin solinaan ja piazzojen sykkeeseen. Pidin siitä, että kunkin kirjoittajan oma ääni kuului heidän jutussaan. En seuraa maantiepyöräilyä juurikaan, mutta Pakkasen kertoma italialaisista pyöristä ja huippuajajista Gino Bartalista ja hänen verisestä kilpailijastaan Fausto Coppista teki selväksi maantiepyöräilyn tärkeyden italialaisille - jalkapallon ohella!

Katsojat tulevat vuorietappien varrelle jalan tai pyörällä tai autolla jopa edellisenä päivänä. // Hengityksen kohinaa, tuskan vääristämiä kasvoja. Katsojan ja pyöräilijän välillä on muutama metri. Kestokykynsä äärirajoilla ponnisteleva pyöräilijä on katsojalle orgastinen kokemus, katoliselle siinä on jopa sijaiskärsimyksellisyyttä.



Taivaan sinessä - Nel blu dipinto di blu

Minua viehätti tavattomasti Leena Lehdon osuus. Tekstissä oli paikallisväriä ja pienen kylän värikästä elämää kylärosvoineen ja mafian organisoimine asuntomurtoineen. Tässä oli tavoitettu kaikki se, mikä mielikuvissani Italiaan liittyy ❤︎ Kirjassahan on upea kuvitus ja myönnän, että kadehdin Lehdon asunnon näkymää merelle:

Siinä ne ovat: meri, vuori ja taivas. Italian pyhä kolminaisuus. Olen täydellisen onnellinen, en kaipaa mitään. Tuijotan horisonttia, kunnes hämärä pehmentää sen niin, etten enää erota veden ja ilman yhtymäkohtaa.

Kirjabloggarina kiinnosti tietenkin kääntäjä Taru Nyströmin Napoli. Se on kaupunki, joka on tullut tutuksi Elena Ferranten kirjoista, joista Nyström on kääntänyt ainakin Amalian rakkauden. Hän on kääntänyt myös Silvia Avallonen hienon romaanin Teräs, jossa on Ferranten Napoli-sarjan tyylinen tyttökaksikko. Nyström korostaa kulttuurin tuntemuksen tärkeyttä työssään:

Kääntäjä työstää itsensä kautta tekstin, kaiken kokemansa ja näkemänsä kautta, Nyström sanoo. - Ja kaikissa teksteissä on sisällä paljon sellaista, mitä sen kirjoittaja ei ole pukenut sanoiksi, mutta mikä on siellä tunnelmassa, rivien välissä.

Puhuttu kieli paljastaa armottomasti napolilaisten ihmisten yhteiskuntaluokan. // Henkilöt puhuvat joko 'italiaa' tai 'napolia' ja kielivalinnan kautta käy selväksi heidän sosiaalinen asemansa ja koulutustasonsa. // Napolin murteessa kuuluu tyypillinen viekkaus ja terävä-älyisyys, josta napolilaiset ovat tietoisia ja ylpeitä. Vanha napolin murre on hyvin kaunista, tämän päivän murre aika karskia, kiroilu aivan hirvittävää.

Istuin ja luin auringossa, taustalla soi italialainen musiikki. Aika mukavasti pääsin Italian tunnelmiin. Haikailen tosin edelleen kovasti Roomaan, Amalfin rannikolle ja Napoliin. Toivottavasti vielä livematkakin onnistuu. Minun Italiani oli kiinnostava ja hurmaava ja lievitti matkakuumettani edes hivenen. Youtubesta löytyy italialaista musiikkia paljon. Tässä pari linkkiä:

Funiculì Funiculà
Azzurro - Adriano Celentano
Amore mio - Bruno Ferrara


Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani. Saapasmaan suomalaistarinoita
Avain 2017
Kirjastosta
_______________

Minun Italiastani on blogannut myös Kirjojen kuisketta

13. marraskuuta 2019

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa


Vaelluksia Italiassa  on Vuoden matkakirja 2019.  Perusteluissaan Mondo-lehti kiittää kirjaa monipuolisista matkakertomuksista - ja minä yhdyn kiitoksiin. Hienot kuvat ja upeat tekstit. Kirjan esipuheessa Kaskela ja Kontio sanovat, että vaeltelu käsitetään kirjassa laajasti. Se on kuljeskelua luonnossa, maaseudulla ja kaupungeissa, jalan tai vaikka matkailuautolla.  Kirjan esittelemät vaellukset eivät edusta eloonjäämiskamppailua, vaan ne on tehty huvin vuoksi. Mutta kyllä näistä 'tyhjän päiten' tehdyistä vaelteluista iloitsee sekä sielu että mieli - ja myös liikuntaa saanut ruumis.

Kun Duomon valtavien kellojen soitto kumisi eräänä iltana yli koko kaupungin, vaelsi vaativana ja ikiaikaisena pitkin sokkeloisia katuja, alkoi ilma oudosti väreillä ja olisin voinut vannoa, että edessämme vilahti kadunkulman taakse nainen, jonka mekonhelman heilahdus ei ollut tästä ajasta. 

Minulle kävi aivan samoin: siirryin ajassa satoja vuosia taaksepäin, renessanssin naiseksi! Vaeltelin lokakuun alussa neljä ja puoli tiukkaa päivää Firenzessä, lähinnä renessanssin taideaarteiden perässä, mutta myös kaupungin tunnelmaa ja historiaa jahdaten. Minua ilahdutti erityisesti Sari Rainion kertomus salamarakkaudestaan Firenzeen, vähän samoin taisi käydä minulle. Oli hienoa verestää tuoreita muistojani hänen matkassaaan. Sari johdatti moniin, myös minuun vaikutuksen tehneisiin kohteisiin. Näitä olivat mm. ilmestysmäinen, yli viisimetrinen David taivaallisisine pakaroineen ja Pittin seinältä katseleva Tizianon nuori englantilainen herrasmies! Mielenkiintoista, että satojen maalausten joukossa juuri tämän herran katse pureutui minuun. Firenzestä kertoo myös siellä asuva Katia Brunetto. Hän kertoo Medicien mahtisuvusta ja Vasarin käytävästä, jota pitkin ylhäiset pääsivät sipsuttelemaan turvallisesti ja siistein jaloin Arnon yli Piazza della Signorialla sijaitsevasta Palazzo Vecchiosta Palazzo Pittiin.


Viihdyin loistavasti ja ihaillen myös Tomi Kontion ja hänen poikansa vaellusretkellä korkealla vuoristossa, josta kuvatut maisemat olivat huikeat. Itse harrastan vain kaupunkipatikkaa ja korkeanpaikankammoisena sain riittämiin sykettä nostattavia elämyksiä ylhäältä Giardino di Bobolin laelta ja siellä päin rinteitä mutkittelevilta kapeilta kaduilta. Luonnossa vaeltelun hyväätekeviä vaikutuksia ylistää myös kääntäjä Taru Nyström, jonka kääntämän, Napoliin sijoittuvan Silvia Avallonen hienon Teräksen olen muuten lukenut... Jari Järvelä kertoo vaelluksistaan Vesuviuksen ja Etnan rinteillä, mutta myös Sardinian uskomattomista 'kivikasoista', nuragheista. Niiden tarkka tarkoitus on historioitsijoilta vielä selvittämättä.  Italialaiseen maatilamatkailuun, agriturismiin, sain kurkistaa Heli Pekkarisen siivellä. Ei hassumpi lomanviettoajatus sekään.

Harry Salmenniemi kertoo omaan sarkastiseen tyyliinsä, miten viettää Roomassa täydellinen päivä. Reitti on tarkka ja kellonajat hauskasti minuutilleen, joten matkailija voi helposti toisintaa Salmenniemen Rooman päivän. Pirkko ja Maurizio Rossi ajelivat matkailuautollaan Sisiliassa. Kapeat tiet ja huimat nousut toivat haasteita ja minulle hirvitystä, sillä jo nousu bussilla Fiesoleen oli aika hurja.

Vaelluksia Italiassa -teos vie myös Napoliin, nautimme Fellini-menun Roomassa ja maistelemme Brent Morisseyn johdattelemana vegaaniruokia. Teemu Vass & Markku Kaskela puolestaan tutustuttavat italialaisiin pienpanimo-oluisiin ja kurkistamme Nanna Suden mietteisiin ja taiteeseen. Historioitsija Arto Kivimäki vie lukijan kauas historiaan, antiikin Rooman tunnelmiin. Hän kertoo Via Appiasta, tuosta Rooman valtakunnan valtaväylästä, jonka varrelle Spartacus ja 6000 orjaa ristiinnaulittiin paaluihin 40 metrin välein vuonna 71 eaa. Kivimäki virkistää muistiamme myös Romuluksesta ja Remuksesta.

Tässä marraskuisessa pimeydessä Vaelluksia Italiassa oli oikeinkin tervetullutta luettavaa. Nojatuolimatkaillen viltin alla seuraavan lomamatkan ideointi pyörähti kivasti käyntiin.  Kirjan anti on tosiaan monipuolinen, joten se tarjoaa hyvin monenlaisille matkailijoille ideoita ja tietoa. Ennen seuraavaa matkaa on aivan pakko opetella italian alkeet, vaikka englannilla hyvin pärjääkin. Seuraavaksi ehkä Venetsia tai täydellinen päivä ja loma Roomassa Salmenniemen tapaan:

Täydellisen päivän voi elää vain Roomassa. Se on parasta aloittaa heräämällä Trasteveren pohjoiskulmassa. Siitä on lyhyt matka kaikkialle, mikä on hyvää, ja pitkä matka kaikkialle, mikä on ikävää. Trastevere on sillä tavoin paras paikka, että siellä kohtalo on ihmiselle kaikkein suotuisin, murheet kevyitä ja ilo syvää, toisinaan rajuakin.

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa
Avain 2019
Kirjastosta
_______________

Vaelluksia Italiassa on ilahduttavan monipuolinen matka­kertomusten kooste: kirjassa vaelletaan luonnossa ja upeissa kaupungeissa ja ­bongataan niin kulttuurilöytöjä kuin vaikkapa pienpanimo-­oluita. Markku Kaskelan ja Tomi Kontion toimittamien 15 tarinan takana on lukuisia eri kirjoittajia kuvataiteilijasta runoilijoihin. He tekevät kiinnostavia havaintoja ja vievät lukijan mukanaan Italiaan. - Mondo 

Vaelluksia Italiassa on Markku Kaskelan ja Tomi Kontion kolmas Italia-kirja. Aiemmin heiltä on ilmestynyt Avain-kustantamon kautta Puhuvan talon tarinoita: Nella cittá eterna (2015) ja Minun Italiani – Saapasmaan suomalaistarinat (2017).



Listaan tähän loppuun, mitä koin Firenzessä. Aika paljon ehtii neljässä ja puolessa päivässä:
Palazzo Pitti, Giardino di Boboli, Giardino Bardini, Palazzo Strozzi / Natalia Goncharova, Museo Salvatore Ferragamo, Palazzo Vecchio, Santa Maria Novella, Basilica di San Lorenzo, Palazzo Medici Riccardi / Leon Löwentraut, Chiesa di Santa Monaca: Tiziana Bellavista, Elena Pinciaroli, & David Boldrini, Uffizi, Basilica di Santa Croce, Fiesole, Auditorium Santo Stefano al Ponte Vecchio / concierto, Galleria dell'Accademia, Museo di San Marco, Duomo, Casa Buonarroti, Auditorium Santo Stefano al Ponte Vecchio / concierto, Basilica di Santo Spirito & Museo Horne.

27. toukokuuta 2018

Tomi Kontio - Saattaa, olla #runosunnuntai




Tämän runosunnuntain bonuspostauksena Sireenien aikaan valkeaan.

Niin raskas on sydämeni,
ettei edes taivaan enkeli pysty vierittämään sitä hautasi suulta.

Tomi Kontio sukeltaa kokoelmassaan Saattaa, olla rakkauteen ja kuolemaan, runouden suuriin teemoihin; hän putoaa pimeään ja tyhjyyteen. Näissä runoissa runominän herkkyys ja ihmiselämän peruskysymysten hapuileva pohdinta tulevat viiltäen iholle. Tuntui, että ajoittain runot tulivat liiankin lähelle; ikään kuin tirkistelisin luvatta runominän intiimiin sieluun, missä vellovat kipu ja kaipaus, missä asuu yksinäisyys.  Miten raskasta on luopua rakkaasta. Miten vaikea on kestää kun on niin ikävä, että ei näe, tee, nuku, ei halua, rakasta, edes kuole. (...) Ei tyhjyyden sisään kasva edes voikukan taimi, ei huuto kaiu, kaiu, kaiu.

Runoissa olin havaitsevinani kolme toisiinsa kietoutunutta teemaa: kiihkeät eroottisen rakkauden tunnot, kuolleen rakastetun / läheisen lohduttoman ikävän sekä taistelun sanojen avuttomuuden ja tyhjyyden edessä. Koko ajan kaiken rinnalla virtaa ihmisen kohtalo ja elämän rajallisuus, ja kipu -  kuolema on alati läsnä.

Me kuolemme, me rakastamme,
sinä kuuta jyrsivä pimeys,
sinä, tähdet murskaava valo,
sinä, jonka poissaolo pelastaa minut,
sinä, joka käynnistät silmiini
lempeyden, kaipuun, rakkauden (...)
ja kuiskaat, niin kuin kuiskaisit kirouksen,
siunauksen, kuiskaat, huudan,
huutaen kuiskaamme:
joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.
...

Minä rakastan sinua suotta,
suotta sanon sen sinulle,
tuulelle, puitten lehdille,
levän liukastamille kiville,
rannan hiekalle.
Suotta kirjoitan sinulle
sanoja jotka kirpoavat minusta
kuin ilmaan heitetyt suudelmat,
kuin parvi lintuja tuulen pyörteissä.
...

Ota silmiesi vuodenajat,
ota rakkaus ja sen kipu.
Ota minut.

Kontion tuskaiset kuiskaukset ovat välillä tyynen herkkiä, äityvät välillä kivun ja epätoivon värittämäksi huudoksi. Säkeet ja kielikuvat ovat taivaita hipovan kauniita, pilkuilla on tärkeä rooli, samaten kuin- ja kun-konjunktioilla. Ne ilmaisevat epävarmuutta, ymmällä oloa ja merkityksen muuttumista. Koin runokokoelman nimenkin kipuilevana huokauksena. Läheistä vainajaa on tuskaa saattaa hautaan, yhtä tuskaa on elämäkin hautajaisten jälkeen: olla, olla olemassa, yksin ja ilman läheistä.  Miten saattaa olla, miten saattaa jatkaa elämäänsä?

Saattaa olla, saattaa, olla, saattaa, kimppu kuihtuneita kukkia, risti, lahja ja uhri. Ja pimeys saattaa, olla: pimeä.

Lukemaan ryhtyessäni en tiennyt edes runokokoelman teemaa. Sitten luin, että Kontio kirjoitti näitä runoja läheisen ihmisen yllättävän kuoleman aikoihin. Varmaan juuri siksi kokoelman runoissa surun ja epätoivon tunteet ovat niin aitoja, suoraan runoilijan sielusta ryöpsähtäneitä. Ryöpsähtänyt ei tosin ole oikea termi, sillä runoissa ilmaisu on hiottua ja harkittua, kaunista ja herkkää kuin vanamo, johon muutamassakin runossa viitataan. Luontokuvastoa on paljonkin: nukutaan kiven päällä kuin rahkasammal; leikataan saksilla vahveron jalkoja, pieniä poikia keltaisissa kurahousuissaan; pimeän taivaalta putoilee valkeita perhosia, maisema on häikäisevä, enkelinvalkea; epileptiset naakat lentävät suusta kuin harmaat kivet...

Yö on hiljainen kuin hauta
virren jälkeen, kun saattoväki mustissaan,
pää painuksissa ajattelee omaa kuolemaansa.
Ja peuralla joka juoksi eilen ikkunan alta
oli hämmentynyt käärinliinakatse
kuin ylösnousseella.
Ja vielä yöllä ikkunan silmään heijastuu
peuran juoksu kuin pysäytyskuvina
ja kynttilä ja huone menneille ja menetetyille.
Ja vuosi vuodelta huoneitteni luku kasvaa,
niin kuin kasvaa suruni määrä
kunnes itse astun luvuttomaan huoneeseen,
kunnes matkani näkyy vain pysäytyskuvina,
linssin vääristäminä.

Siinä se, ihmisen osa jota emme voi välttää. Läheisen menettämisen suru ja jälkeen jättämä tyhjyys murtavat vahvimmankin, mutta Kontio pukee menetyksen kauniisiin ja lohduttaviin säkeisiin. Kokoelma tuntuu runsaalta, jokaisella lukukerralla siitä löytää koskettavaa uutta. Niin hieno ja upea runoteos Saattaa, olla on, että minun sanani tuntuvat vähiltä. Siksi lainaankin tähän loppuun Kontion omia säkeitä kuvaamaan mykistyneitä tuntojani:

... nähdä on niin vähän,
sanoa niin vähän, kirjoittaa
kuin tyhjää rakentaisi, tyhjää.
...

Tomi Kontio
Saattaa, olla
Kansi Jenni Saari
Teos 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Kokoelman ovat lukeneet myös Heidi, Omppu, Suketus ja Tuija 

Kontiolla on ylimaallinen kyky kirjoittaa elämämme suurimmista: rakkaudesta ja kuolemasta. Saattoväen hiljaisuudella ja kunnioituksella runot katsovat sinua, minua, meitä ja sanojamme. Niiden säkeet silittävät, kuiskaavat: "Shh, älä pelkää. Me kuolemme kaikki, minusta jää tahra, joka pyyhitään, sinusta kuva, seinälle."
❤︎
Esther Helmiä on ollut omassa runossaan mm. luonnosta humaltunut 
Harmaasusi oli runossaan Kyttäyskeikalla
SusuPetalin kaksi runoa vievät vaihteleviin tunnelmiin