Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä

Matkakirjailija Paula Hottin pieni esseeteos Mustia syntejä. Kahvilaesseitä vie lukijan hurmaaviin eurooppalaisiin kahviloihin. Käymme hänen kanssaan kahvilla Lontoossa, Dublinissa, Italiassa ja Berliinissä. Saamme kuulla Wienin 1900-luvun alun kahvilakulttuurista ja pariisilaisen kahvilan ideasta - die Idee an sich. Koti-Suomessa kahvittelemme Helsingin Kalliossa ja Kuopiossa sekä istahdamme torilla kahvikojuun. Esseissä on mukavasti kirjallisuusnäkökulma ja kun matkustaminen on taas mahdollista, voi piipahtaa espressolla jossakin Hottin esittelemässä kahvilassa. Helppoa, sillä kirjassa on kahviloiden nimien ohella myös niiden osoitteet. Hotti elävöittää esseitään kahvila-aiheisilla sitaateilla ja muutamalla mustavalkoisella Marcos Corréan piirroskuvalla. Lopussa on vielä viisi sivua vinkkejä teoksista, joihin kahvi jollain lailla liittyy.

Mustaa kuin piru, kuumaa kuin helvetti, 

puhdasta kuin enkeli, makeaa kuin rakkaus. 

- Charles Maurice de Talleyrand-Périgord

Kahvinjuonti ja kahvilakulttuuri ovat tietenkin kaksi eri asiaa, mutta me suomalaiset olemme kahvinkulutustilastoissa maailman kärkimaa vuodesta toiseen: kulutus henkeä kohden on noin 10 kg ja muissa pohjoismaissa 6-7 kg. Itse juon pari isoa kuppia suodatinkahvia aamuisin ja usein yhden vielä iltapäivällä. Matkoilla tilaan espresson tai cappuccinon. Elämä ilman kahvia sujuu huonosti!

Hotti kertoo myös kahvin ja kahviloiden historiasta. Kahvin kotina pidetään Etiopiaa ja Jemenistä muodostui varhainen kahvikaupan ja viljelyn keskus. Sieltä kahvi löysi tiensä Konstantinopoliin eli Istanbuliin ja kaupungin ensimmäinen kahvila perustettiin 1554, selviää historioitsija Ibrahim Peçevin kirjoituksista. Venetsiaan perustettiin Euroopan ensimmäinen kahvila 1645 ja sadassa vuodessa niiden määrä kasvoi yli kahdensadan. Kahvi alkoi valloittaa myös teenjuojien Britteinsaaria, kun ensimmäinen kahvila perustettiin Oxfordiin 1652. Oxfordin katuja tallasivat mm. Wilde, Huxley, Eliot, Auden ja Byron. Oxfordilaisen Samuel Pepysin päiväkirjoissa on lukemattomia mainintoja kahvista ja kahviloista. Hottin kuvitettu juttu The Grand Cafésta blogissaan.

Kahvista riippumattomista syistä jo nimen Oxford 

kuiskaaminen huokuu korviini historiaa, sivistystä, 

nokkeluutta ja terävää kynää. 

Kahvi kohtasi myös vastustusta, olihan se epäilyttävä muslimien ja arabien juoma. Katolinen kirkko oli alkuun sitä mieltä, että kahvi on paholaisen keksintö ja saatanasta. Mutta kahvin suosion kasvua ei estänyt mikään. Amsterdamin kasvitieteellisessä puutarhassa, Hortus Botanicucsessa, Hotti kävi ihastelemassa satoja vuosia vanhaa kahvipensasta. Siirtomaavallat perustivat orjatyövoimalla hoidettuja kahviplantaaseja siirtomaihinsa ja 1800-luvulle tultaessa kahvinviljely oli levinnyt ympäri maapallon. Portugalin entinen siirtomaa Brasilia on edelleen kahvintuottajamaiden kärjessä ja maan kahviplantaaseilla työskenteli tuolloin 5 miljoonaa orjaa.

Italian Triestessä toimii edelleen upea vuonna 1914 perustettu  Antico Caffè San Marco, jonka pöydissä kahvikupposiaan nautiskeli mm. Italiassa maanpaossa elävä James Joyce. Hotti siteeraa otteita triesteläisen nykykirjailijan Claudio Magrisin (s. 1939) teoksista:  

Kahvila on kirjoittamisen paikka. Olla siellä yksikseen kynän 

ja paperin, ehkä muutaman kirjan kanssa. Tarrautua pöytään 

kuin haaksirikkoutunut jonka yli laineet lyövät. 

Mainittava on vielä upea venetsialaiskahvila Caffè Florian, jossa Casanovakin kuuluu käyneen. Linkki vie Hottin kuvitettuun blogijuttuun, josta myös Casanovan aamiaisen kuva. Itselleni Wienistä tulee aina mieleen Sacher-kakku ja Mozartkugelit, jotka oikeastaan ovat peräisin säveltäjän synnyinkaupungista Salzburgista. Kaupungissa on tusinan verran historiallisia kahviloita kahvilakulttuurin kulta-ajalta, esimerkiksi Café Sacher (jonne Hotti väsyi jonottamaan!) ja Café Landtmann, joka on perustettu 1873 ja jonka asiakkaita olivat mm. Sigmund Freud ja Marlene Dietrich.

Olisin kaivannut kirjaan kuvia näistä upeista kahviloista, mutta toki ne googlaamalla löytää. Löysin tämmöisen yhdistyksen - European Historic Cafés Association, jonka nettisivuilla kerrotaan kuvin ja tekstein jäsenkahviloista. Sivulla kerrotaan mm. kuvan Caffè al Bicerinistä Torinossa. Suklaakahvin / bicerinin ohjeita löytyy netistä. Kahvilaesseitä lukiessa nousi matkakuume. Jospa ensi kesänä matkustaminen ulkomaille olisi jo mahdollista! Sitä ennen kahvitellaan kotimaan kahviloissa ja matkaillaan kirjallisuuden siivin vaikka Hottin kivoja kahvilaesseitä lukemalla.

Paula Hotti - Mustia syntejä. Kahvilaesseitä
Kansi Marcos Corréa
Avain 2020
Kirjastosta
______________
Eniten minua kiinnostaa tie, Kirja ja keittiö, Kirjavinkit

Paula Hotti on opiskellut englantilaista filologiaa Helsingissä ja kirjallisuutta Jyväskylässä; kokkaillut Michelin-tähden ravintolassa Skotlannissa. Tällä hetkellä hän kääntää, kirjoittaa, juo kahvia ja pitää Sateenmuruja-blogia Lontoossa. 

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat #runosunnuntai

Selkokirjailija Tuija Takala on selkoistanut vanhoja runoja teokseensa Vanhat runot, uudet lukijat. Saako näin tehdä vai onko tämä kulttuuriperintömme raiskaamista? Tuija itse sanoo harkinneensa asiaa huolella ja pitkään, mutta ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Onneksi ei jättänyt, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme: meillä oli runonlaulajat ja kansanrunomme ja -laulumme; meillä on Kalevala ja Kanteletar. Mutta ymmärtääkö nykylukija niiden sanastoa ja sanomaa? Ymmärtääkö suomalaiseen kulttuuriin tutustuva ja kieltämme opiskeleva, mitä Eino Leinon Nocturnessa sanotaan?

Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.- Tuija itse blogissaan

Tuijan teos on kulttuuriteko ja uraauurtava monella tapaa: vanhoja runoja ei ole ennen selkoistettu eikä kotimaisen kirjallisuuden historiasta ole edes lyhyttä esittelyä saatavissa selkokielellä. Tuija antaa myös yleisohjeita runon lukemiseen ja kertoo mukaan ottamistaan runoilijoista. Alkusanojen otsikoista selviää, mitä asioita Tuija kertoo. Otsikoita ovat mm. Runojen muoto ja kieli, Esimerkki runon keinoista & Maailman muuttuminen näkyy runoissa. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.- Tuija blogissaan

Selkokielellä lukeminen tuo jännän tunteen. Kun luin Tuijan esittelytekstejä kirjailijoista ja ylipäätään runoudesta, minut valtasi rauha. Selkokieli on lyhyttä, harkittua ja ymmärrettävää. Helpot lauserakenteet ja lyhyet kappaleet liehureunoin saavat proosatekstinkin tuntumaan runolta. Teoksessa on mukana kolmisenkymmentä tunnettua runoilijaa, joista on lyhyt esittely ja heiltä yksi tai useampi runo. Mukana ovat mm. Aleksis Kiven Onnelliset, Sydämeni laulu ja Laulu oravasta; osa Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, Laulu onnesta ja Nocturne;  mukana ovat Aino Kallas, L. Onerva, Edith Södergran, Aaro Hellaakoski, Uuno Kailas, Katri Vala ja Saima Harmaja.

Luin alkuperäistä runoa ja sen selkoistusta rinnan, pitäen mielessä erityisesti vanhan runon ymmärrettävyyttä ja sitä, pystyykö selkoistus välittämään runon tunteita ja tunnelmia. Loistavasti pystyy! Selkokielessä korvataan monet vaikeat sanat helpommilla. Joidenkin sanojen valintaa hieman ihmettelin, mutta uskon Tuijan tuntevan selkonsa. Siteeraan tässä muutamasta runosta otteita sekä alkuperäisenä että perään selkoksi - näin näet mistä on kyse.

KALEVALA, VIIMEINEN SÄKEISTÖ

Vaan kuitenki kaikitenki la’un hiihin laulajoille,

la’un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.

Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi

laajemmille laulajoille, runsahammille runoille

nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.

Vaan kuitenkin kuljetin runot laulajille,

hiihdin ladun, poistin esteet, näytin tien.

Nyt siitä menee tie, uusi ura

uusille runoille, muille laulajille,

nuorille ja kansalle, joka kasvaa.

IMMI HELLÉN (1861-1937, ORAVAN PESÄ

Siinä se vihreä virpinen katto

ja lehdistä lämpöinen lattiamatto

ja pikkiriikkiset ikkunat

ja vuoteessa sammalet vihannat.

On pesässä oksista vihreä katto

ja lattialla lehdistä lämmin matto

ja ihan pienet ikkunat

ja sänky vihreää sammalta.

KAARLO SARKIA (1902-1945), ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Kuin lintu lennä,

älä viipyen menneen raunioilla

nykyhetkeä häädä.

Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla,

tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:

On kuoleman portti aina avoin.

Lennä kuin lintu.

Älä viivy menneisyyden raunioilla,

älä aja pois nykyhetkeä.

Anna menneen mennä,

anna hautojen olla.

Mene tulevaisuutta vastaan.

Ole vapaa kuin tuuli:

on aina ovi auki kuolemaan.

Minä pidin teoksesta kovasti. Minusta Tuija on onnistunut selkoistuksessa hienosti ja toivon, että Vanhat runot, uudet lukijat löytää tiensä opetukseen ja kouluihin. On tärkeää, että tämäkin kulttuuriperintömme siirtyy uusille sukupolville ja uusille suomalaisille. Myös Tiina Piilola teki osaltaan Kalevalaa ymmärrettävämmäksi teoksessaan Kalevalan naiset, mikä toki on vaikeampi teos lukea, mutta erittäin suositeltava selvittäessään Kalevalan vahvoja naisia feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat
Avain 2020
Kirjastosta
_______________

Kiiltomato

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat on runoja, jotka ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa. Kirjaan on valittu kolmisenkymmentä runoa kansanrunoista taiderunoihin 1940-luvulle asti. Kirja välittää suomalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. Tuija Takala tarjoaa vanhat runot uusille lukijoille niin, että joka runon rinnalla on sama runo selkosuomeksi. Lukija voi nauttia vanhan runon ilmaisun tavoista ja saa samalla kokemuksen runon sisällöstä helpolla kielellä. 

Oheisella videolla Tuija puhuu selkokirjoistaan ja tulevista suunnitelmistaan.

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani

Auringon valo säteilee energiaa, tartutaan hetkeen ja eletään siinä.

Luin viime vuoden lopulla Markku Kaskelan ja Tomi Kontion hienon matka- ja tietokirjan Vaelluksia Italiassa, joka voitti Vuoden matkakirja 2019 -palkinnon. Kun tämä samojen tekijöiden aikaisempi teos saapasmaan suomalaistarinoista sattui kirjastossa silmiini, päätin lähteä pikku lomalle Italiaan tietokirjan siivin. Minun Italiani veikin monien tunnettujen ja vähän tuntemattomampienkin suomalaisten Italian mietteisiin ja siihen, mikä heidän mielestään on maassa parasta. Kirjaan valitut suomalaiset ovat joko muuttaneet pysyvästi Italiaan tai matkustavat sinne usein. 

Italia on kiehtonut monia suomalaisia taiteilijoita, mutta myös kulinaristeja, urheilijoita, urheiluhulluja ja tavallisia kadun miehiä ja naisia. Jokin Italian kaoottisessa harmoniassa tai harmonisessa kaaoksessa vetoaa pohjoiseen mieleemme: oli se sitten ruoka, taide, jalkapallo tai pittoreskit kylät ja värikkäinä kuhisevat kaupungit. Italia ei ole vain yksi. Se on monta. Ja jokaiselle Italiaan lumoutuneelle maa muodostuu omanlaisekseen: minun Italiakseni.

Henkilö- ja aihekattaus on kiinnostava ja monipuolinen. Jokainen lukija löytää varmasti itseään kiinnostavaa. Matkareitti kirjassa kulkee pohjoisesta etelään. Kaikkiaan tavataan 16 Italiaan rakastunutta suomalaista:

• Riikka Sukulan koti ja viinitila sijaitsevat Piemonten kukkuloilla 
• Toimittaja-kirjailija Jukka Pakkanen kertoo Giro d'italiasta ja maantiepyöräilyn huipuista
• Keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj kertoo AC Chievo Veronasta
• Urheilutoimittaja Mitri Pakkanen tutustuttaa moniin Italian jalkapallostadioneihin
• Modernista Milanosta kertovat kirjailija Veera Vala, malli Sara ja muotoilija Kristiina Lassus
• Kirjailija Harry Salmenniemi tunnustaa rakkautensa Roomaan
• Kuvataiteilija Maaria Wirkkala vie Venetsian biennaaliin ja lapsuutensa Italiaan
• Toimittaja Jenna Vehviläinen antaa vinkkejä Rooman-kävijälle
• Kuvataiteilija Antero Kahila viimeistelee Villa Lantessa jäljennölstä Caravaggion kadonneesta maalauksesta
• Jazzpianisti Karri Huhtalan matkassa päästään kierrokselle Lazion alueen viinitiloille
• Kääntäjä Taru Nyström tutustuttaa lukijan kotikaupunkiinsa Napoliin
• Keramiikkataiteilija Leena Lehto kertoo elävästi Vietri sul Maresta ja Salernosta
• Sisilian historiasta ja nykypäivästä kertovat säveltäjä-pianisti Eero Hämeeniemi ja kirjailija Jari Järvelä

Juttuja lukiessa siirryin kepeästi Fontana di Trevin solinaan ja piazzojen sykkeeseen. Pidin siitä, että kunkin kirjoittajan oma ääni kuului heidän jutussaan. En seuraa maantiepyöräilyä juurikaan, mutta Pakkasen kertoma italialaisista pyöristä ja huippuajajista Gino Bartalista ja hänen verisestä kilpailijastaan Fausto Coppista teki selväksi maantiepyöräilyn tärkeyden italialaisille - jalkapallon ohella!

Katsojat tulevat vuorietappien varrelle jalan tai pyörällä tai autolla jopa edellisenä päivänä. // Hengityksen kohinaa, tuskan vääristämiä kasvoja. Katsojan ja pyöräilijän välillä on muutama metri. Kestokykynsä äärirajoilla ponnisteleva pyöräilijä on katsojalle orgastinen kokemus, katoliselle siinä on jopa sijaiskärsimyksellisyyttä.

Taivaan sinessä - Nel blu dipinto di blu

Minua viehätti tavattomasti Leena Lehdon osuus. Tekstissä oli paikallisväriä ja pienen kylän värikästä elämää kylärosvoineen ja mafian organisoimine asuntomurtoineen. Tässä oli tavoitettu kaikki se, mikä mielikuvissani Italiaan liittyy ❤︎ Kirjassahan on upea kuvitus ja myönnän, että kadehdin Lehdon asunnon näkymää merelle:

Siinä ne ovat: meri, vuori ja taivas. Italian pyhä kolminaisuus. Olen täydellisen onnellinen, en kaipaa mitään. Tuijotan horisonttia, kunnes hämärä pehmentää sen niin, etten enää erota veden ja ilman yhtymäkohtaa.

Kirjabloggarina kiinnosti tietenkin kääntäjä Taru Nyströmin Napoli. Se on kaupunki, joka on tullut tutuksi Elena Ferranten kirjoista, joista Nyström on kääntänyt ainakin Amalian rakkauden. Hän on kääntänyt myös Silvia Avallonen hienon romaanin Teräs, jossa on Ferranten Napoli-sarjan tyylinen tyttökaksikko. Nyström korostaa kulttuurin tuntemuksen tärkeyttä työssään:

Kääntäjä työstää itsensä kautta tekstin, kaiken kokemansa ja näkemänsä kautta, Nyström sanoo. - Ja kaikissa teksteissä on sisällä paljon sellaista, mitä sen kirjoittaja ei ole pukenut sanoiksi, mutta mikä on siellä tunnelmassa, rivien välissä.

Puhuttu kieli paljastaa armottomasti napolilaisten ihmisten yhteiskuntaluokan. // Henkilöt puhuvat joko 'italiaa' tai 'napolia' ja kielivalinnan kautta käy selväksi heidän sosiaalinen asemansa ja koulutustasonsa. // Napolin murteessa kuuluu tyypillinen viekkaus ja terävä-älyisyys, josta napolilaiset ovat tietoisia ja ylpeitä. Vanha napolin murre on hyvin kaunista, tämän päivän murre aika karskia, kiroilu aivan hirvittävää.

Istuin ja luin auringossa, taustalla soi italialainen musiikki. Aika mukavasti pääsin Italian tunnelmiin. Haikailen tosin edelleen kovasti Roomaan, Amalfin rannikolle ja Napoliin. Toivottavasti vielä livematkakin onnistuu. Minun Italiani oli kiinnostava ja hurmaava ja lievitti matkakuumettani edes hivenen. Youtubesta löytyy italialaista musiikkia paljon. Tässä pari linkkiä:

Funiculì Funiculà
Azzurro - Adriano Celentano
Amore mio - Bruno Ferrara

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani. Saapasmaan suomalaistarinoita
Avain 2017
Kirjastosta

_______________

Minun Italiastani on blogannut myös Kirjojen kuisketta

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa

Vaelluksia Italiassa  on Vuoden matkakirja 2019.  Perusteluissaan Mondo-lehti kiittää kirjaa monipuolisista matkakertomuksista - ja minä yhdyn kiitoksiin. Hienot kuvat ja upeat tekstit. Kirjan esipuheessa Kaskela ja Kontio sanovat, että vaeltelu käsitetään kirjassa laajasti. Se on kuljeskelua luonnossa, maaseudulla ja kaupungeissa, jalan tai vaikka matkailuautolla.  Kirjan esittelemät vaellukset eivät edusta eloonjäämiskamppailua, vaan ne on tehty huvin vuoksi. Mutta kyllä näistä 'tyhjän päiten' tehdyistä vaelteluista iloitsee sekä sielu että mieli - ja myös liikuntaa saanut ruumis.

Kun Duomon valtavien kellojen soitto kumisi eräänä iltana yli koko kaupungin, vaelsi vaativana ja ikiaikaisena pitkin sokkeloisia katuja, alkoi ilma oudosti väreillä ja olisin voinut vannoa, että edessämme vilahti kadunkulman taakse nainen, jonka mekonhelman heilahdus ei ollut tästä ajasta. 

Minulle kävi aivan samoin: siirryin ajassa satoja vuosia taaksepäin, renessanssin naiseksi! Vaeltelin lokakuun alussa neljä ja puoli tiukkaa päivää Firenzessä, lähinnä renessanssin taideaarteiden perässä, mutta myös kaupungin tunnelmaa ja historiaa jahdaten. Minua ilahdutti erityisesti Sari Rainion kertomus salamarakkaudestaan Firenzeen, vähän samoin taisi käydä minulle. Oli hienoa verestää tuoreita muistojani hänen matkassaaan. Sari johdatti moniin, myös minuun vaikutuksen tehneisiin kohteisiin. Näitä olivat mm. ilmestysmäinen, yli viisimetrinen David taivaallisisine pakaroineen ja Pittin seinältä katseleva Tizianon nuori englantilainen herrasmies! Mielenkiintoista, että satojen maalausten joukossa juuri tämän herran katse pureutui minuun. Firenzestä kertoo myös siellä asuva Katia Brunetto. Hän kertoo Medicien mahtisuvusta ja Vasarin käytävästä, jota pitkin ylhäiset pääsivät sipsuttelemaan turvallisesti ja siistein jaloin Arnon yli Piazza della Signorialla sijaitsevasta Palazzo Vecchiosta Palazzo Pittiin.

Viihdyin loistavasti ja ihaillen myös Tomi Kontion ja hänen poikansa vaellusretkellä korkealla vuoristossa, josta kuvatut maisemat olivat huikeat. Itse harrastan vain kaupunkipatikkaa ja korkeanpaikankammoisena sain riittämiin sykettä nostattavia elämyksiä ylhäältä Giardino di Bobolin laelta ja siellä päin rinteitä mutkittelevilta kapeilta kaduilta. Luonnossa vaeltelun hyväätekeviä vaikutuksia ylistää myös kääntäjä Taru Nyström, jonka kääntämän, Napoliin sijoittuvan Silvia Avallonen hienon Teräksen olen muuten lukenut... Jari Järvelä kertoo vaelluksistaan Vesuviuksen ja Etnan rinteillä, mutta myös Sardinian uskomattomista 'kivikasoista', nuragheista. Niiden tarkka tarkoitus on historioitsijoilta vielä selvittämättä.  Italialaiseen maatilamatkailuun, agriturismiin, sain kurkistaa Heli Pekkarisen siivellä. Ei hassumpi lomanviettoajatus sekään.

Harry Salmenniemi kertoo omaan sarkastiseen tyyliinsä, miten viettää Roomassa täydellinen päivä. Reitti on tarkka ja kellonajat hauskasti minuutilleen, joten matkailija voi helposti toisintaa Salmenniemen Rooman päivän. Pirkko ja Maurizio Rossi ajelivat matkailuautollaan Sisiliassa. Kapeat tiet ja huimat nousut toivat haasteita ja minulle hirvitystä, sillä jo nousu bussilla Fiesoleen oli aika hurja.

Vaelluksia Italiassa -teos vie myös Napoliin, nautimme Fellini-menun Roomassa ja maistelemme Brent Morisseyn johdattelemana vegaaniruokia. Teemu Vass & Markku Kaskela puolestaan tutustuttavat italialaisiin pienpanimo-oluisiin ja kurkistamme Nanna Suden mietteisiin ja taiteeseen. Historioitsija Arto Kivimäki vie lukijan kauas historiaan, antiikin Rooman tunnelmiin. Hän kertoo Via Appiasta, tuosta Rooman valtakunnan valtaväylästä, jonka varrelle Spartacus ja 6000 orjaa ristiinnaulittiin paaluihin 40 metrin välein vuonna 71 eaa. Kivimäki virkistää muistiamme myös Romuluksesta ja Remuksesta.

Tässä marraskuisessa pimeydessä Vaelluksia Italiassa oli oikeinkin tervetullutta luettavaa. Nojatuolimatkaillen viltin alla seuraavan lomamatkan ideointi pyörähti kivasti käyntiin.  Kirjan anti on tosiaan monipuolinen, joten se tarjoaa hyvin monenlaisille matkailijoille ideoita ja tietoa. Ennen seuraavaa matkaa on aivan pakko opetella italian alkeet, vaikka englannilla hyvin pärjääkin. Seuraavaksi ehkä Venetsia tai täydellinen päivä ja loma Roomassa Salmenniemen tapaan:

Täydellisen päivän voi elää vain Roomassa. Se on parasta aloittaa heräämällä Trasteveren pohjoiskulmassa. Siitä on lyhyt matka kaikkialle, mikä on hyvää, ja pitkä matka kaikkialle, mikä on ikävää. Trastevere on sillä tavoin paras paikka, että siellä kohtalo on ihmiselle kaikkein suotuisin, murheet kevyitä ja ilo syvää, toisinaan rajuakin.

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa
Avain 2019
Kirjastosta
_______________

Vaelluksia Italiassa on ilahduttavan monipuolinen matka­kertomusten kooste: kirjassa vaelletaan luonnossa ja upeissa kaupungeissa ja ­bongataan niin kulttuurilöytöjä kuin vaikkapa pienpanimo-­oluita. Markku Kaskelan ja Tomi Kontion toimittamien 15 tarinan takana on lukuisia eri kirjoittajia kuvataiteilijasta runoilijoihin. He tekevät kiinnostavia havaintoja ja vievät lukijan mukanaan Italiaan. - Mondo 

Vaelluksia Italiassa on Markku Kaskelan ja Tomi Kontion kolmas Italia-kirja. Aiemmin heiltä on ilmestynyt Avain-kustantamon kautta Puhuvan talon tarinoita: Nella cittá eterna (2015) ja Minun Italiani – Saapasmaan suomalaistarinat (2017).

Listaan tähän loppuun, mitä koin Firenzessä. Aika paljon ehtii neljässä ja puolessa päivässä:
Palazzo Pitti, Giardino di Boboli, Giardino Bardini, Palazzo Strozzi / Natalia Goncharova, Museo Salvatore Ferragamo, Palazzo Vecchio, Santa Maria Novella, Basilica di San Lorenzo, Palazzo Medici Riccardi / Leon Löwentraut, Chiesa di Santa Monaca: Tiziana Bellavista, Elena Pinciaroli, & David Boldrini, Uffizi, Basilica di Santa Croce, Fiesole, Auditorium Santo Stefano al Ponte Vecchio / concierto, Galleria dell'Accademia, Museo di San Marco, Duomo, Casa Buonarroti, Auditorium Santo Stefano al Ponte Vecchio / concierto, Basilica di Santo Spirito & Museo Horne.

Marisha Rasi-Koskinen - Katariina

Katariina (2011) on Rasi-Koskisen esikoisromaani, ja upea esikoinen onkin. Aiemmin kirjailijalta olen lukenut novellikokoelman Vaaleanpunainen meri ja romaanin Eksymisen ja unohtamisen kirja.  Rasi-Koskisen tyyli ja tapa kirjoittaa viehättävät minua valtavasti. Aiemmin lukemani perusteella tiesin jo mitä odottaa: kaunista sanontaa ja hiottua kieltä, tarkkaa psykologiaa sekä mystistä unenomaisuutta.

Katariina on isän tyttö, siitä yksinkertaisesta syystä että äidillä ei ole hänelle aikaa. Vastuullinen työ toisella paikkakunnalla - ironisesti lastensuojelutyössä - tuntuu omaa tytärtä tärkeämmältä. Katariinan isä rakentaa taloja. Paras kate saadaan kun uudessa talossa asutaan vain kaksi vuotta ja sitten taas muutetaan. Tytön nuoressa elämässä on ollut jo monta eilistaloa, aina on rakenteilla huomistalo ja sen jälkeen odottaa tyhjä tontti. Juurtua ei ehdi minnekään ja kouluun tupsahdetaan kesken lukuvuotta. Pysyvää on vain Margareetta.  Mutta onko hän ystävä vai pikkusisko, Katariina ei tiedä varmasti.

Sadan vuoden kuluttua hän palaa Ruususen linnaan. Tuuli kahisuttaa paviljongin kangasta. Kaikkea peittää ohut pölykerros kuin utu, avaamattomia lahjapaketteja ja kirjekuoria eteispöydällä, koskemattomina kuivuvia kuivakakkuja, pikkuleipiä, joiden sisällä on siivilöityä vadelmahilloa ja päällä kultainen lyyra. Kaikkea peittää utu.

Rasi-Koskinen kutoo novellinomaisista episodeistaan vangitsevan kokonaisuuden, jota lukee kuin jännäriä henkeään pidätellen. Eri episodit luovat kokonaiskuvaa siitä, miksi Katariinan ylioppilasjuhlat jäivät juhlimatta. Jotain hyvin traagista tapahtui, mikä romahdutti sekä isän että äidin. Jotain traagista tapahtui myös Katariinan ystäville Jaakobille ja Jonille. Yhden episodin kautta tarinan kokonaisuuteen liittyvät vielä itseään rankaiseva Anna ja kymmenvuotias Jarek, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, koska äiti vain nukkuu, pilleriunta.

Kerron tässä ympäripyöreitä, jotta jokaisella lukijalla olisi ilo uppoutua tämän mystisen ja dramaattisen romaanin tunnelmiin puhtaalta pöydältä. Rasi-Koskinen on loistava rikkinäisten lasten kuvaaja. Kaikkien näiden lasten ja nuorten kodeissa oli jotain enemmän tai vähemmän pielessä. Vanhemman jatkuva poissaolo on kuin hylkäämistä. Miten juurtua jos ei asetu kunnolla minnekään? Miten uskonnollisten liikkeiden piirissä kasvavat lapset kestävät niiden tiukat normistot ja kavereiden ivat? Kamalinta luettavaa oli vanhemman vastuun siirtyminen pienelle lapselle.

Hullaannuin Rasi-Koskiseen heti ensimmäisestä lukemastani teoksesta alkaen - eikä se miksikään muutu. Valtavan hieno esikoisromaani, mystinen, jännittävä ja vangitseva. Aiemmissa postauksissani olen kertonut Rasi-Koskisesta enemmän ja kiitellyt häntä vuolaasti. Sen teen ilomielin tässäkin: loistava lukuelämys!

Marisha Rasi-Koskinen
Katariina
Avain 2011
****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Kiiltomato / Tapio Salomaa, Lukuisa, Lumiomena,

M. Paulaharju, E. Tarkoma - Kirjailijoiden Hietaniemi

Anni Swan / Sadut kasvattajina
Tommy Tabermann / Modernistit rikkovat riimin
Hilja Haahti / Kirjoittavat Krohnit
Lauri Pohjanpää / Proosan ja lyriikan eriytyviä teitä
Rudolf Koivu / Sadut kasvattajina

Ihmettelet ehkä mitä kansikuvan alla olevat tekstit tarkoittavat, 

mutta odotahan hetki, kaikki selviää pika pikaa!

Kaunis ja hyvinhoidettu Hietaniemen hautausmaa Helsingin ytimessä on sekä rauhallisen sunnuntaikävelyn että kiinnostavan kulttuuriretken kohde - niin helsinkiläisille kuin matkailijoille. Kaikkihan me tiedämme että siellä on Taiteilijakukkula, jossa monet eturivin taiteilijamme ovat saaneet viimeisen leposijansa, ja sieltä löytyvät myös seitsemän Suomen presidentin haudat. Hietaniemeen on perustamisestaan (1829) lähtien haudattu myös suuri joukko kirjailijoita ja alan kulttuurivaikuttajia.

Kirjailijoiden Hietaniemi. Kulttuurikävelijän opas kiinnostaa varmasti jokaista kirjallisuuden ystävää. Kirja on hämmästyttävän runsas faktapaketti lähes 200 kirjailijasta ja muista alan vaikuttajista, jotka on haudattu Hietaniemeen. Paulaharju ja Tarkoma ovat laatineet 16 erilaista kirjallista kulttuuripolkua, jotka vievät niin tunnettujen kuin katveeseenkin jääneiden nimien elämäkertoihin ja tuotantoon. Jokaisen henkilön kohdalla on myös pieni ote heidän tekstistään. Tämä viehätti kovin, vei ajan siivin kauas ja kevensi tiukkaa fakta-aineistoa.

Selkeä, kirjan kansikuvaa mukaileva kartta aloittaa kustakin kulttuuripolusta kertovan luvun. Hautojen sijainnit on merkitty selkeästi vihreällä värillä ja hautausmaalla käytössä olevan merkkijärjestelmän mukaisella numeroinnilla. Eri polkuja kuvaavat esim. otsikot Fennomaanit isänmaan rakentajina, Kirjailijat kustantajina, Kääntäjien matkassa, Vierailla mailla, Draaman luojat ja Elämäkerrallisia kuvia.

Minä voisin vaikka aloittaa polusta Tulenkantajat vapauttavat taiteen, jossa kerrotaan ryhmän synnystä ja sen jäsenistä, joista Hietaniemeen ovat haudatut L. Onerva, Elina Vaara, Mika Waltari, Saima Harmaja, Arvi Kivimaa, Elmer Diktonius, Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Ilmari Pimiä.

Alistukaa, avaruudet
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
- L.Onerva (1882-1972), Särjetyt jumalat, 1910 / Tulenkantajat

Sitten voisin piipahtaa vaikka Kirjallisiin salonkeihin ja lukupiireihin, joita pitivät Elisabeth Järnefelt (1839-1929), Maila Talvio (1871-1951) ja rouva Sylvi Kekkonen (1900-1974).

Kirjailijoiden roolit eivät olleet ennenkään suppeasti rajattuja, sillä moni toimi myös kääntäjänä, toimittajana, kriitikkona tai kustannusalalla, ja monen kirjailijan tuotantoon kuului sekä lyriikkaa että proosaa. Itseäni kiinnostivat mm. kustantamoiden synty ja ihmiset näiden yritysten takana. Henkilöiden elämäkerroista selvisi myös kiintoisia sukulaisuussuhteita. Kirja oppaanani ajattelin valita pari kulttuuripolkua ja käväistä Hietaniemessä tunnelmaan sopivana sumuisena myöhäisen syksyn päivänä.

Kuva: Kainuun Eino Leino seura

Eino Leino (1878-1926) on sijoitettu polulle Kritiikki on repliikki. Suomen Kirjailijaliiton pystyttämässä muistomerkissä on Ville Vallgrenin reliefi Leinosta runoilijanhattuineen. Kirjailijaliitto myös ylläpitää Leinon hautaa, ja muistomerkkiin on kaiverrettu Leinon runo::

On elon aika

lyhyt kullakin

siis palakaamme

lieskoin leimuvin

tulessa kohotkaamme korkealle!

Maa maahan jää

mut henki taivahalle.

Kirjailijoiden Hietaniemi antaa hyvän kuvan maamme kirjallisuuden kehittymisestä ja sen vaikuttajista pääkaupunkiseudulla. Toki merkittäviä kirjailijoita on asunut ympäri maata ja heidät on haudattu kotipaikkakunnilleen, mutta liki 200 henkilön otos on vahva. Listoineen ja lähdeaineistoineen 464 sivua käsittävä kirja on erittäin tiivis faktapaketti ja hyvä hakuteos. Kirjassa on mustavalkoisina muotokuvia, kirjojen kansikuvia sekä kuvia haudoista ja muistomerkeistä.

Meidän (suomalaisten) velvollisuus on mahdollisuuksien mukaan pelastaa suomensukuiset kielet katoamasta, eikä mikään muu kansa voi suorittaa sitä yhtä menestyksellisesti kuin me.
- August Ahlqvist (1826-1889) vuonna 1857 / Fennomaanit

1800-luku oli tavattoman tärkeä kansalliselle identiteetille ja suomen kielelle. Fennomaanit puuhasivat väsymättä ja halusivat Suomen kielestä tasavertaisen ruotsin kielen rinnalle mottonaan Arwidsonin (1791-1858) lentävä lause Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia. Kirjailijoiden Hietaniemi vei varsin kiinnostavalle aikamatkalle näiden edesmenneitten kirjailijoiden elämään ja tuotantoon. Heitä meidän on kiittäminen siitä, että suomen kielinen kirjallisuus on tänä päivänä vahvaa ja voi hyvin. Kirjailijoiden Hietaniemi on hieno kulttuurilahja 100-vuotiaalle Suomelle. Itsenäisyyden ja isänmaan ylistykseen yhdyn  tämän tutun kirjasta löytyvän runon sanoin:

Yks voima sydämehen kätketty on,
Se voima on puhdas ja pyhä,
Se tuttuko on vai tuntematon,
Niin valtaa se miestä yhä,
Salamoina se tuntehet saa palamaan,
Se taivaast' on kotoisin kerrotaan,
Ja isänmaa on sen nimi.
- Paavo Cajander (1846-1913), Maljan esitys isänmaalle, 1872 / Fennomaanit

Marjut Paulaharju on eläkkeellä oleva filosofian maisteri ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut useita kansanperinnettä ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä teoksia ja artikkeleita. Kirjallisen työnsä ohella hän on toiminut Bibliophilos-lehden päätoimittajana. 

Elise Tarkoma on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja tietokirjailija. Lisäksi hän toimii Bibliophilos-lehden päätoimittajana.

Tuijata on testannut kävelyreittejä jo käytännössä.

Marjut Paulaharju, Elise Tarkoma

Kirjailijoiden Hietaniemi. Kulttuurikävelijän opas

Avain 2017

*****

Lukukappale kustantajalta - kiitos

Osallistun tällä postauksella Klassikkojen lumoissa -blogin järjestämään tietokirjahasteeseen.

Tuija Takala - Onnen asioita

Aforistisia timantteja

Kirjabloggaajakollegani Tuija Takala on julkaissut toisen selkorunokokoelmansa, Onnen asioita. Tiedän että Tuija työskentelee selkokielen parissa, mutta tarkemmin en hänen toimenkuvaansa tunne. Sanottakoon nyt alkuun, että tämä runokirja on aivan ihastuttava ulkoasultaan - kesäistä koivunvihreää ja liplattavaa kotirantaa. Tuija jakaa runokirjansa sisällön kahdeksan kotoisan ja lämpöiseltä tuntuvan otsikon alle:

Koti, Sää, Metsä, Äänet, Silmät, Kosketus, Matka ja Tie

Eikö vaan, eikö läikähdäkin jotain lämmintä rinnassa? Nuo mainitut asiathan meitä puhuttavat ja ovat  tärkeitä kaikille meille suomalaisille ja koko maailman ihmisille - oma koti, luonto, läheiset ihmiset ja rakkaus. Vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan Runokuun rakkausteemainen postaus, siteeraan yhden Tuijan rakkausrunoista:

Silmäsi siirtyvät silmistäni,

eksyvät huuliin ja kaulaan.

Pelkkä katse kulkee kuin kosketus.

Silmäripsesi pieni liike riittää.

Polveni pettävät.

Ennen kuin jatkan Tuijan ilmaisun ihastelemista, muutama sana selkokielestä. Mikä ihmeen selkokieli, kenelle se on tarkoitettu? Netistä löytyy montakin selkokielestä kertovaa sivustoa, tässä yksi määritelmä, ote Wikipediasta:

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset.

Entä miten selkokieli taipuu runouden kieleksi? Vallan mainiosti, kuten Tuijan runot osoittavat. Hän toteaa itse näin: Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä.

Monet paljonkin kirjallisuutta lukevat, myös monet kirjabloggarit, vierastavat runoja sanoen että ne ovat vaikeita, ei niitä ymmärrä. Mutta tässäpä on runokirja josta voi aloittaa; runokirja joka kaataa suvereenisti nuo väitteet: helppoja, selkeitä ja ymmärrettäviä runoja. Mutta silti ei ilmaisu ole tylsää ja yksitoikkoista, vaan tarjoaa aivan ihastuttavia ja oivaltavia pieniä arjen tuokiokuvia, arjen onnen asioita. Lukiessani unohdin että on kyse selkokielestä. Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tiedän että Tuijalla on runoileva kissa Alma jolla on oma runosivusto Alman runot, tiedän myös että metsä ja luonto ovat Tuijalle tärkeitä. Ja kirjallisuus tottakai! Näin Tuija kertoo kirjallisuuden ihmisiä yhdistävästä ja kokemuksia ja elämyksiä jakavasta voimasta, selkeästi selkokielellä, mutta tuota ihmettä ylistäen:

Sanat on kirjoitettu paperille.

Minä näen ja luen ne,

niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa

tämä ihmeellinen mahdollisuus.

Voi jakaa paperilla maailman.

Me olemme kaikki mykistyneitä ja järkyttyneitä viime viikonlopun tapahtumista. Siksi otan tähän loppuun vielä yhden lohduttavan ja toivoa antavan runon: Älkää kaunistelko. Älkää kauhistelko. Sanon suoraan, että tänään on vaikea nähdä hyviä asioita. Ei sentään. Yksi asia on varma: huomenna tänään on eilinen.

Tuija itse Onnen asioista

Tuija Takala

Onnen asioita

Avain 2017

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos

Naistenviikko: Claudie Gallay - Tyrskyt

Ranskalaisen, vuonna 1961 syntyneen Claudie Gallayn Tyrskyt vievät karuun ja ilmastoltaan ankaraan pikkukylään Normandiassa, Cherbourin lähelle. Tuulen ahavoittamat kyläläiset ovat tottuneet meren pauhuun ja armottomuuteen, koviin myrskyihin ja elämään luonnon armoilla. Meri antaa, meri ottaa.

Seudulle on saapunut muualta nainen suorittamaan merilintujen laskentaa ja lintujen tutkimusta. Hän on halunnut paeta yksinkertaiseen elämään ja eristäytyä liioista ihmisistä. Menneisyydessä on sielua kivistävä ja kovertava rakkauden menetys.

Puristin kädet nyrkkiin. Ymmärtää mitä? Että jonain päivänä sitä herää eikä enää itke? Kuinka monta yötä olinkaan purrut tyynyä, halunnut saada takaisin kyyneleet, tuskan, halunnut jatkaa valitusta. Mieluummin niin. Sinun jälkeesi halusin kuolla, tuska valtasi ruumiini, minusta oli tullut pelkkää puutetta, olin pelkkiä valvottuja öitä...

Pahan kevätmyrskyn raivotessa kylään saapuu Lambert, viisvitonen mies joka on myös kokenut elämässään suuren menetyksen. 40 vuotta sitten hänen isänsä purjevene haaksirikkoutui rannikon edustalla myrskyssä. Äiti, isä ja pikkuveli Paul menehtyivät. Mutta Lambertia kalvaa epäilys. Hän ei edelleenkään usko, että kyseessä oli vain onneton onnettomuus.

Gallay luo aivan hurmaavan kyläyhteisön monine persoonallisine henkilöhahmoineen Tapaamme mm.

• vanhan höperöityneen Nanin, joka odottaa meren viemää perhettään
• dementoituneen Muorin, joka rakastaa edelleen miestään joka rakasti toista
• yksinkertaisen Maxin jonka palava rakkaus naiselliseen Morganeen ei saa vastakaikua
• baarinpitäjä Lilin joka on kostanut kauhistuttavalla tavalla
• kissalaumansa kanssa elelevän entisen majakanvartijan, Theon joka on kantanut salaisuuksiaan kymmeniä vuosia

Näennäisesti yksinkertaisen kyläyhteisön ihmissuhdekuvioissa on paljon salattua ja vaiettua. Vähitellen salaisuudet pulpahtavat päivänvaloon ja traagiset ihmiskohtalot paljastuvat.

Kysymykset, vastaukset, tuo valheiden ja totuuksien monimutkainen kudelma. Asiat jotka sanotaan väärään aikaan, jotka sanotaan vain osittain tai jätetään kokonaan sanomatta. Kaikki vastavalon sävyt.

Meri ja luonto ovat väkevästi läsnä. Lokit ja tiirat kirkuvat, merimetsot pesivät. Majakka loimottaa ja sumusireenit huutavat. Gallay luo kerrassaan viehättävän kudelman, joka oli ajoittain dekkarimaisen jännittävä. Jos jotain pitää nipottaa, niin se on luostariin vetäytyneen miehen hahmo, sillä siinä oli liikaa epäuskottavia aineksia.

Kirjaa on luettu ja ylistetty paljon blogeissa. Linkitän Lumiomenaan, josta löytyy linkkejä muihin blogeihin.

Naistenviikkoon osallistuvat blogit löytyvät Tuijatan blogista.

Claudie Gallay

Les Déferlantes 2008

Tyrskyt

Suomentanut Titia Schuurman

Avain 2010

★★★★

Kirjastosta