Katariina (2011) on Rasi-Koskisen esikoisromaani, ja upea esikoinen onkin. Aiemmin kirjailijalta olen lukenut novellikokoelman Vaaleanpunainen meri ja romaanin Eksymisen ja unohtamisen kirja. Rasi-Koskisen tyyli ja tapa kirjoittaa viehättävät minua valtavasti. Aiemmin lukemani perusteella tiesin jo mitä odottaa: kaunista sanontaa ja hiottua kieltä, tarkkaa psykologiaa sekä mystistä unenomaisuutta.
Katariina on isän tyttö, siitä yksinkertaisesta syystä että äidillä ei ole hänelle aikaa. Vastuullinen työ toisella paikkakunnalla - ironisesti lastensuojelutyössä - tuntuu omaa tytärtä tärkeämmältä. Katariinan isä rakentaa taloja. Paras kate saadaan kun uudessa talossa asutaan vain kaksi vuotta ja sitten taas muutetaan. Tytön nuoressa elämässä on ollut jo monta eilistaloa, aina on rakenteilla huomistalo ja sen jälkeen odottaa tyhjä tontti. Juurtua ei ehdi minnekään ja kouluun tupsahdetaan kesken lukuvuotta. Pysyvää on vain Margareetta. Mutta onko hän ystävä vai pikkusisko, Katariina ei tiedä varmasti.
Sadan vuoden kuluttua hän palaa Ruususen linnaan. Tuuli kahisuttaa paviljongin kangasta. Kaikkea peittää ohut pölykerros kuin utu, avaamattomia lahjapaketteja ja kirjekuoria eteispöydällä, koskemattomina kuivuvia kuivakakkuja, pikkuleipiä, joiden sisällä on siivilöityä vadelmahilloa ja päällä kultainen lyyra. Kaikkea peittää utu.
Rasi-Koskinen kutoo novellinomaisista episodeistaan vangitsevan kokonaisuuden, jota lukee kuin jännäriä henkeään pidätellen. Eri episodit luovat kokonaiskuvaa siitä, miksi Katariinan ylioppilasjuhlat jäivät juhlimatta. Jotain hyvin traagista tapahtui, mikä romahdutti sekä isän että äidin. Jotain traagista tapahtui myös Katariinan ystäville Jaakobille ja Jonille. Yhden episodin kautta tarinan kokonaisuuteen liittyvät vielä itseään rankaiseva Anna ja kymmenvuotias Jarek, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, koska äiti vain nukkuu, pilleriunta.
Kerron tässä ympäripyöreitä, jotta jokaisella lukijalla olisi ilo uppoutua tämän mystisen ja dramaattisen romaanin tunnelmiin puhtaalta pöydältä. Rasi-Koskinen on loistava rikkinäisten lasten kuvaaja. Kaikkien näiden lasten ja nuorten kodeissa oli jotain enemmän tai vähemmän pielessä. Vanhemman jatkuva poissaolo on kuin hylkäämistä. Miten juurtua jos ei asetu kunnolla minnekään? Miten uskonnollisten liikkeiden piirissä kasvavat lapset kestävät niiden tiukat normistot ja kavereiden ivat? Kamalinta luettavaa oli vanhemman vastuun siirtyminen pienelle lapselle.
Hullaannuin Rasi-Koskiseen heti ensimmäisestä lukemastani teoksesta alkaen - eikä se miksikään muutu. Valtavan hieno esikoisromaani, mystinen, jännittävä ja vangitseva. Aiemmissa postauksissani olen kertonut Rasi-Koskisesta enemmän ja kiitellyt häntä vuolaasti. Sen teen ilomielin tässäkin: loistava lukuelämys!
Marisha Rasi-Koskinen
Katariina
Avain 2011
****
Kirjastosta
_______________
Muualla: Kiiltomato / Tapio Salomaa, Lukuisa, Lumiomena,
Luin kirjan 2012 ja lukukokemuksen oli hieman erilainen kuin sinulla. Tunnustan kyllä rikkonaisen lasten kuvaamisen hyvyyden, mutta muuten kirja ei auennut minulle.
VastaaPoistaTykkään näköjään siitä, että minua eksytetään :)
PoistaOlen lukenut tuon Eksymisen ja unohtamisen kirjan. Kaunis kieli miellytti, mutta mielestäni kirjailija jätti liikaa asioita avoimiksi.
VastaaPoistaRasi-Koskislla on kaikissa teoksissaan tuo avoimeksi jättämisen tyyli. Minua ei häiritse, pähkäilen mikä juttu tämä oli - enkä tietenkään pääse selvyyteen :)
PoistaTuo Eksymisen ja unohtamisen kirjan jälkeen odotan tämän lukemista innolla. Tätä lukiessa luulen keksiväni täytettä avoimiin kohtiin helposti, olenhan tehnyt korjaavaa lastensuojelutyötä yli 30 vuotta. Tai sitten avoimet kohdat jäävät avoimiksi.
VastaaPoistaOlen hullaantunut Rasi-Koskisen tyyliin. Olen nyt lukenut kaikki hänen teoksensa, myös Valheet josta bloggaan ensi viikolla. Psykologin ammattitaito kietoutuu hurmaavasti kauniiseen kieleen 💕
PoistaMinäkin ihastuin pari kuukautta sitten Eksymisen ja unohtamisen kirjaan aivan täysillä. Ihanaa, että tämä vaikuttaa siltä, että se voisi vaikuttaa samalla tavalla. Pidän tuosta Rasi-Koskisen unenomaisesta tyylistä, episodeista ja siitä, että kaikkea ei tosiaan avata lukijalle valmiiksi.
VastaaPoista