Ari Kokkonen - Runoja & valokuvia #runosunnuntai

Aloitan tämän runosunnuntain poikkeuksellisesti kertomalla saksankielisestä lyhytproosa-antologiasta Im Grossen Kreis - Neue Nordische Novellen. Sarjan kuudennessa osassa on mukana turkulainen Ari Kokkonen, ja komeaan seuraan hän on päässytkin (antologian kirjailijalista bloggauksen lopussa). Ari kirjoittaa sekä runoja että novelleja, monesti scifi-painotuksin. Saksankielentaitoiset voivat lukea lisää tästä linkistä. Kerron lyhyesti mistä on kyse.

Neue Nordische Novellen -antologiasarja esittelee uusia kirjailijatulokkaita, jotka kirjoittavat kaikkiaan 11 eri kielellä. Kirjailijat tulevat Skandinavian lisäksi Virosta, Tsekistä, Venäjältä ja Ukrainasta. Osa teksteistä on ennen julkaisemttomia ja niiden aiheet kattavat koko ihmisen elämänkaaren. Antologiasarja on pohjoissaksalaisen Greifswaldin yliopiston opiskelijoiden projekti.

Näin antologia esittelee Ari Kokkosen:

Ari Kokkonen (FI) ist ein finnischer Dichter, Schriftsteller und Fotograf. Seit 2009 verfasst er vor allem Gedichte, hat aber auch bereits einige (Science-Fiction)-Kurzgeschichten herausgebracht und ein Buch auf Schwedisch veröffentlicht. Seine Kurzgeschichtensammlung Hermeettiset soinnut zeichnet sich dadurch aus, dass jede Geschichte aus genau hundert Wörtern besteht

Kaikki tietävät, miten vaikea runoilijan tilanne Suomessa on. Suurten kustantamoiden listoille ei pääse, ei aina pientenkään. On julkaistava omakustanteina tai Issuussa. Digitekniikan ja eri julkaisualustojen kehittyminen sentään avaa ovia - kyvykkään runoilijan runot kohtaavat vihdoin lukevan yleisön, kuten ne ovat ansainneetkin. Mutta mistäs se kirjailijan tulo syntyy, jos julkaisee ilmaiseksi luettavissa kanavissa? Ari Kokkosen koko tuotanto löytyy kirjailijan kotisivuilta. 

Täksi runosunnuntaiksi pyysin Arilta luvan julkaista muutamia yksittäisiä runoja. Näissä runoissa voimme eläytyä kesäisiin ja rakkauden ihaniin tunnelmiin. Koska Ari on myös innokas valokuvaaja, kuvitin bloggaukseni hänen valokuvillaan. Kaunista kesäistä runosunnuntaita!

Kalastaja kokoaa järven selällä verkkoaan,

muutama kala oli tullut,

sai tehtyä sopan huomiseksi,

jää hetkeksi paikoilleen,

oli tyyyntä,

aallot eivät keinuttaneet venettä.

Näki laiturilla hahmon,

heilautti kättään,

hän hymyili,

aurinko oli jo laskenut,

mutta ei ollut vielä pimeää,

järvi hiljentyi yöhön.

Kalastaja oli vielä hetken hiljaa,

laittoi airot veteen,

ja souti takaisin rantaan,

ensimmäisten tähtien

ilmestyessä taivaalle.

Siiliäiti tuhahti poikasille,

ne vikisivät jo malttamattomina,

oli odotettava vielä hetki

kunnes mökistä ei enää kuulunut ääniä.

Se katseli puiden oksille huolestuneena,

lokit ja tiirat olivat joskus sen harmina.

Piikit nousivat hieman pelosta,

se tiesi niiden olevan

toisella puolella järveä

toisella iltapaikalla.

Sitten se päätti ajan olevan oikea,

lähtien liikkeelle

poikasten seuratessa tiiviisti.

Grillin vieressä oli makkaranpaloja

ja muita herkkuja

ja kolme pientä lautasta.

Se nuuhkaisi valkoisen kellertävää nestettä,

kermaa,

sen suupielet nousivat

ja se lipaisi kielellään herkkuaan.

Poikaset tappelivat muista herkuista

kunnes nekin tulivat lautasten luokse,

kerääntyen emonsa vierelle

kermaillalliselle.

Lokit kiljuivat järven yli,

ne myöhästyivät tällä kertaa,

siiliäiti ajatteli tyytyväisenä

poistuessaan ruohikkopesäänsä

poikueensa kanssa.

Me löysimme sen viimein,

pitkän etsinnän jälkeen,

Yksinäisten sydänten tähdistön.

Kaikki yksinäiset, murtuneet, haavoitetut sydämet

syntyivät täällä uudestaan tähtinä.

Ne olivat kärsineet

sen näki lähestyessämme,

osa niistä oli murtunut,

niiden pinnalla näkyi

suuria, pieniä halkeamia,

ne kertoivat elämästä,

joistakin oli kadonnut osia

tähtien sydämistä.

Ne sykkivät kuitenkin elämää,

jotkut himmenneinä,

toiset hieman kirkkaampina vielä,

valo joka tähdistä loisti,

kertoi niiden haluavan vieläkin kokea,

tuntea rakkautta.

Ne halusivat oman aurinkokuntansa,

planeetat joista olisivat voineet pitää huolta,

pitää perheenään.

Tiedäthän,

minun ei ollut helppoa päästää

sinua sydämeeni,

yritin piilottaa sen kaikilta,

mahdollisimman hyvin,

mutta en voinut jättää sydäntäni

pimeyteen, yksin,

minä kutsuin sinua,

sinä löysit sen

ja sinä vastasit kutsuuni,

olen iloinen että tulit,

et ehkä saa minua enää ehjäksi,

mutta saatat korjata suurimmat säröt,

minä luotin sinuun

ja päästin sinut sydämeeni,

tiedäthän,

se on jotain

paljon suurempaa

kuin voit ajatella koskaan.

...

Näen tähtiä,

kaikkialla,

ympärilläni ei ole ketään,

mutta kuulen ääniä,

en tunnista puhujaa

outoa kieltä

mutta siinä on jotain tuttua,

valo

kulkee taivaanrannan ylitse

tomun peittämä jäinen kivi

joka kätkee sisälleen salaisuuden

tullessaan auringon vaikutuspiiriin

se saa hunnun

valkoisen viitan

ja se kertoo asioita

joista me emme olisi koskaan

osanneet kuvitellakkaan.
__________________________________________________________________

Olen aiemmin lukenut ja kirjoittanut Arin runokokoelmista kaksi bloggausta:

1) Samassa bloggauksessani nämä:

Runoja (Bod 2009)

Kulkea varjojen päällä putoamatta (BoD 2012)

Maailmojen välissä (Issuu 2016)

2) Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa (Mediapinta 2017)

#runo18-haaste

❤︎
Estherin päivän runo hänen blogissaan Luovasti vinossa

Neue Nordische Novellen / Kirjailijat:

JUKKA AHOLA / MAŁGORZATA BINKOWSKA „WINDLADY” / P.I. FILIMONOV / MARIANNA GEJDE / ÁRNÝ STELLA GUNNARSDÓTTIR / BJÖRN HALLDÓRSSON / BRIITTA HEPO-OJA / LONE HØRSLEV / ARI KOKKONEN / MARIANNE LIND / KJELL LINDBLAD / MARGIT LÕHMUS / TOMÁŠ MARTINEC / SÓLRÚN MICHELSEN / JUULI NIEMI / BJARGEY ÓLAFSDÓTTIR / PARI PAKNIA / HARRY SALMENNIEMI / ODD W. SURÉN / SASCHKO USCHKALOW / URMAS VADI / MÅRTEN WESTÖ