9. heinäkuuta 2018

César Aira - Todiste & Illallinen


Nyt ostin niin sanotusti sian säkissä, sillä jos olisin vähänkään tutkinut tämän kirjailijan tyyliä, olisin vetänyt sen johtopäätöksen ettei ole minulle unelmalukemista. Kiinnostuin argentiinalaisesta César Airasta nimenomaan kansallisuuden takia, sillä tähän mennessä olen blogiin tuonut vain neljä argentiinalaissyntyistä kirjailijaa: Samanta Schweblinin, Ernesto Sabaton, Federico Axatin ja Andrés Neumanin. Mukavuusalueeni ulkopuolelle kuitenkin uskaltauduin ja tämän sain irti.

César Airan hurja teos sisältää kaksi pienoisromaania, Todiste ja Illallinen.  Samalla konseptilla  on aiemmin julkaistu nämä pienoisromaaniparit Varamo / Maisemamaalari, Aaveet / Kirjallisuuskonferenssi sekä Miten muutuin nunnaksi / Syntymäpäivä.

Todiste vie nuorten maailmaan. Marcia on mitäänsanomaton 16-vuotias teinityttö, oikea tavisten tavis. Hän on pikkuisen pulska ja tuntuu hiukan syrjäytyneeltä. On viikonloppu ja nuorisoa paljon liikkeellä. Yllättäen kaksi hurjannäköistä punkkarityttöä puhuttelee Marciaa kadulla. Heistä kuvankaunis Mao on äänessä ja kysyy karkeasti 'Haluuks naida?' Romaanihenkilöltä näyttävä Lenin myötäilee siinä vierellä. Marcian ensi reaktio on, että nuo punkkarit ovat hulluja, ja hän haluaisi karistaa heidät kannoiltaan. Mutta he vetävät häntä kuin hunaja mehiläisiä: edustavathan punkkarit jotain eri maailmaa, josta Marcia tietää tuskastuttavan vähän ja haluaisi ehkä kuulua joukkoonkin. Päädytään kahvilaan filosofisten ja syvällisten keskusteluiden äärelle. Lopuksi Mao haluaa todistaa rakkautensa epäuskoiselle Marcialle 'Rakkauden kommandon' rajussa operaatiossa paikallisessa marketissa.

En tunne nuorten tapaa keskustella, mutta epäilen etteivät noin nuoret noin syvällisiä keskenään juttele. Rakkauden kommandon todiste rakkaudesta oli hurja, täynnä väkivaltaa pulp fictionin tyyliin. Kuvaus oli kylmä ja säälimätön, pienoisromaanin käänne löi minut ällikällä. Tästä saisi hyvän lyhytelokuvan.

Illallisen päähenkilö on liki kuusikymppinen miesreppana, joka on koko elämänsä elänyt vanhana poikana ilman naista. Nyt hän on menettänyt työnsä ja kotinsa. On ollut nöyrryttävä ja muutettava takaisin ilkeilevän ja vähän dementoituneenkin äidin luo asumaan. Yksi ns. ystävä hänellä on, jonka luota äiti ja poika ovat juuri palanneet kotiin illalliselta. Loppuilta kuluu tv-kanavilla surffaten äidin uinuessa höyhensaarilla.

Paikkakunta on nimeltään Pringles, jonka me tunnemme sipsibrändinä, mutta Pringles-niminen noin 20 000 asukkaan pikkukaupunki (Coronel Pringles) sijaitsee oikeastikin Buenos Airesin eteläpuolella. Äkkiä paikalliskanava alkaa raportoida amatöörimäisen pomppivin otoksin kymmenien tuhansien vainajien nousua haudoistaan. Kaupunki joutuu sotatilan kaltaiseen kaaokseen, kun zombiarmeija vyöryy eteenpäin ja imee endorfiinit kyläläisten aivoista. Jälki on tuhoisaa, ruumiit kasautuvat. Airan kuvaus tihkuu väkivaltaa ja apokalyptisiä kuvia.

Airan tyyli hämmentää: hurjat tarinat yhdistyneenä neutraaliin ja asialliseen tyyliin loivat jännän kontrastin. Todisteen lesbottaret jäivät itselleni hiukan etäisiksi, mutta hän loi hienon henkilöhahmon tästä elämässään epäonnistuneesta, yksinäisestä miehestä. Yhteiselon kitkat äidin kanssa oli tavattoman herkullisesti kuvattu. Lopussa seuraa airamainen surrealistinen twisti: kertoiko paikalliskanavan surkea mutta yksityiskohtainen reportaasi sittenkään todellisista Pringlesin tapahtumista vai oliko se joku kokeileva fiktiivinen nauhoite, uusinta kaiken lisäksi? En katso kauhuelokuvia enkä lue zombikirjallisuutta. Hienosti Aira Illallisen tarinan rakentelee ja kirjoittaa. Löysin paljon tämän reppanamiehen olemukseen liittyvää huumoria.  Kauhutarinoista pitävälle voi olla mainiokin juttu.

Kuva: Nina Subin
César Aira 
La prueba 1992 - Todiste
La cena 2006 - Illallinen
Suomentanut Sari Selander
Kansi Marja-Leena Muukka
Siltala 2018
*** (ei tämä minun juttuni ollut, mutta taitavahan Aira on!)
Lukukappale kustantajalta - kiitos
_______________

Muualla: Mummo matkalla

César Aira (s. 1949, Coronel Pringles) on Argentiinan kansainvälisestikin tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen teoksensa ovat tiheitä, arvaamattomia ja uskomattoman kekseliäitä. Hän on avantgardisti, jonka lyhyissä romaaneissa sekoittuvat metafysiikka, realismi ja pulp fiction – ainakin. Vuodesta 1975 alkaen hän on julkaissut seitsemisenkymmentä pienoisromaania ja esseeteosta.

”Airan toteava kirjoitustyyli tukahduttaa epäilymme mitä eriskummallisimpien tapahtumien edessä. Hän kannustaa lukijaa hukkaamaan itsensä, vapautumaan arkisesta maailmastamme.” - Patti Smith, New York Times.

4 kommenttia:

  1. Sain tämän hiljattain tuliaiseksi. Taitaa jäädä joksikin aikaa hyllyyn, kun en ole ennättänyt lukea kaikkia itse valitsemiani kirjokaan.
    Hyvää tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin häkellyttäviä tarinoita nämä, mutta hieno kirjailija - sitä en kiistä.

      Poista
  2. Jep; sanamntyyppisissä hämmentyneissä aatoksissa lukujälken suhteen... Kyllähän Aira ehdottoman vahva ja monitasoinen kirjailija on, ja tämä teos oli mielenkiintoinen ja varsin poikkeava anniltaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ehkä jossain vaiheessa kurkata noihin aiemmin suomennettuihin, jotta näkee onko niissäkin näin paljon väkivaltaa. Yllättäen se näissä silmien eteen vyöryi.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.