Katja Kettu - Kätilö

Minulla on ollut kirjasivistyksessä Kätilön mentävä aukko. Kirjahan ilmestyi jo 2011, mutta vasta nyt pääsin sitä lukemaan. Kaltaisiani myöhäislukijoita on näköjään paljon edelleen, koska kirjaston varausjono oli noin 8 kuukauden pituinen. Ketun Yöperhosen luin keväällä ja pidin siitä, erityisesti kielestä ja Marinmaan tapojen ja uskonnon kuvauksesta.

Kätilö on traaginen rakkaustarina sodan kauhujen keskellä lappilaisen kätilön ja SS-upseeri Johannes (Johann) Angelhurstin välillä. Johanneksen Villisilmäksi kutsuma kätilö rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään, sielunsa palolla ja ruumiinsa intohimolla.

Voidakseen pysyä Johanneksen lähellä Villisilmä hankkiutuu saksalaisten palvelukseen Titovkan Zweilager Stalag 322:een. Vankileirin olot ovat kauheat, mutta Villisilmällä on kunnioitettu Fräulein Schwesterin asema - kunnes Neuvostoliitto ja Suomi solmivat välirauhan, saksalaiset muuttuvat vihollisiksi ja Villisilmä itse vangiksi ja koston kohteeksi.

Mietteitäni kirjasta

• Juoni tuntui aika sekavalta, oli vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, koska kerronta pomppi  aikatasosta toiseen. Tarinaan oli hyvin vaikea päästä sisään.
• Kirjassa tapahtui paljon. Tuntui, että Kettu uuvuttaa lukijan lukuisiin, ehkä epäolennaisiinkin yksityiskohtiin.
• Ketun kirjasta ei voi puhua tarkastelematta kieltä. Yöperhosessa sain Ketun tyylistä jo esimakua, ja pidin. Kätilön kieli on vieläkin vahvempaa, suorastaan eläimellistä ja erittäin seksuaalissävytteistä. Kerronta on hätkähdyttävää monine julmine yksityiskohtineen. Rajuja, rujoja ja alatyylisiä ilmauksia vilisee. Olen siistikielinen etelän kasvatti eikä kosketuspintaa pohjoisiin murteisiin ole. En minä vähästä järkyty enkä järkyttynyt ylenmäärin nytkään, mutta silti heräsi ajatus eikö vähempi olisi riittänyt. Roisin rajoilla oltiin.
• Juoni ja teksti selkeni ja rauhoittui kirjan edetessä. Alkumetreillä olin monta kertaa vähällä jättää kesken. Intoa jatkamiseen etsiessäni googlailin, mitä muut ovat tästä sanoneet. Joku bloggari totesi olleensa alkuun myös hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta että kirja selkeni ja parani loppua kohden. Näin kävi.

Kyllähän tämä melkoinen hyökyaalto mieleen oli. Ketun kerronta ja kieli olivat niin vahvoja, että olin hautautua niiden alle. Ei voi ymmärtää millaisiin julmuuksiin ihminen äärioloissa pystyy. Tämä oli vaikuttava kirja, joskin itse jäin ristiriitaisiin tunnelmiin.

Sotavuodet olivat sekasortoista aikaa ja jälkipuinti inhimillisine seurauksineen kesti vuosikymmeniä. Henkilötasolla jatkunee vieläkin monen perheen kohdalla. Saksalaisille sotilaille syntyi mm. satoja lapsia. Itse olen Karjalan evakkojen jälkeläinen, Lapin ihmisten traumat ovat itselleni jääneet etäisemmiksi. Kätilön ansioksi lasken myös sen, että kiinnostuin ottamaan näistä asioista selvää.

Sekasortoinen saksalaisten Lappi & Lapin sota - historiaa yksinkertaistetusti

Jatkosodan / II maailmansodan aikaan Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa ja taisteli yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Lapissa oli 200 000 saksalaista sotilasta, kun suomalaista väestöä oli 150 000. Aikamoisen poikkeukselliset olot. Saksalla oli Lapissa lukuisia sotavankileirejä, joista yksi oli Titovkassa. Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan, aiemmat aseveljemme saksalaiset muuttuivat vihollisiksi. Välirauhansopimus määräsi heidät karkotettaviksi Lapista erittäin lyhyellä varoitusajalla. Syttyi Lapin sota, syyskuu 1944 - huhtikuu 1945.

Tämän ovat lukeneet 'kaikki'. Nopealla haulla löysin nämä bloggaukset: Kirsi ja Elina

Tässä muutama linkki:
Lappi sodassa - Jatkosota
Lapin sota
Saksalaisten vankileirit Suomessa

Katja Kettu

Kätilö

Wsoy 2011

★★★✩ Vähän sekava ja hiukan liian roisi.

Kirjastosta.

Katja Kettu - Yöperhonen

Jonotin Yöperhosta viime syksystä asti enkä kirjaan tarttuessani tiennyt yhtään mitä odottaa. Tämä on ensi kosketukseni Ketun tyyliin, koska Kätilökin on vielä lukematta. Luonnehtisin Yöperhosta taianomaiseksi  ja hyvin haasteelliseksi.

1937 Petsamo

Nuori raskaana oleva Irga hiihtää pakoon isänsä Valkokenraalin kätyreitä. Hän haluaa loikata Neuvostoliittoon parempaa yhteiskuntaa rakentamaan yhdessä lapsensa isän Suenhampaan kanssa. Mutta Suenhammasta ei näy ja rajan ylitettyään mykkä 15-vuotias Irga pidätetään poliittisin perustein, vakoojana. Tuomio 25 vuotta ja passitus Vorkutan leirille. 

2015 Larvan kylä, Marinmaa

Nuori toimittaja Verna saapuu Marinmaalle Larvan kylään hoitamaan isänsä Henrikin kuolemaan liittyvät velvollisuudet. Henrik oli alkoholisoitunut onneton yksilö, joka oli selvittämäisillään äitinsä kuolemaan liittyvät salaisuudet. Verna pelmahtaa kuin sadan vuoden takaiseen maailmaan, jossa edes  matkapuhelinkenttä ei toimi. Mutta yllättäen sieltä löytyy rakkaus, iso ja turvallinen mies.

Koen hankalaksi kirjoittaa tästä, koska kirja oli vaan niin kokonaisvaltainen kokemus. Ehkäpä aloitan  listalla adjektiiveista. Kirja oli minulle kaikkea tätä:

mystinen, taianomainen, kiehtova ✩ täysi, täydellinen, kaunis, ruma ✩ brutaali, traaginen, realistinen ✩ jännittävä, mielikuvituksellinen, hätkähdyttävä ✩ seksuaalinen, rakastava, ymmärtävä

Ketun kieli on hämmästyttävää. Hyvin omintakeista ja mielestäni paikoin vaikeasti seurattavaa, mutta persoonallista ilmaisuvoimaa siinä kieltämättä on. Olen itse etelän kasvatti eikä kosketusta pohjoisiin murteisiin ole. Mietinkin ovatko kaikki hänen käyttämänsä oudot sanat omia sepitteitä vai juontavatko ne juurensa jostain Lapin murteesta? Asialla ei ole tosin suurta väliä, sillä lumouduin Ketun kerronnasta.

Jo matkalla Vorkutan leiriin Irga tutustuu marinmaalaiseen Elnaan, jota ilman hän ei selviäisi. Elna toimii Irgan suuna, heistä tulee sydänystävät, sielunsiskot. Elämä leirissä on täynnä epäinhimillisyyttä ja Irga joutuu erityisiin julmuuksiin synnytyksen käytännössä jo käynnistyttyä. Elna löytää poloisen, juottaa unen tuovia yrttejään ja hoitaa Irgan kuntoon. Leirin valtataisteluissa ja alituisessa nälässä ei ole kuin kaksi mahdollisuutta: kuolla tai selvitä. Irga ja Elna ovat sitkeitä, he eivät anna periksi.

Talvi puski Ural-vuorten takaa kieppuvina, äkäisinä lumimyräköinä, kohta maankamara peittyisi seitsenkuukautisen hangen alle. Ihoa polttava, mieltä kärventävä elämänvimma oli syttynyt minuun kodassa. Tahdoin elää. Minun täytyi pysyä elossa. Mutta mikä vielä tärkeämpää, niin piti Varpusenikin.

Irga on ollut 10 vuotta leirillä kun sinne saapuu Aleksei, hyvin laihana, huonokuntoisena ja elämänhalunsa menettäneenä. Irga rakastuu ja alkaa kutsua miestä Varpusekseen. Elnalla on mielitiettynään samaani Petja, mutta Varpunen houkuttaa silti. Rakkaus samaan mieheen johtaa naiset kauhistuttavaan tragediaan. Yhdessä Irga ja Aleksei kehittelevät leirille uuden näkymättömän käskytahon, Yöperhosen - Motyljokin.

Sinä siskoni, petit minut. Ainoa, jolle uskouduin, silloin, kun mieleni oli ehtyä. Mutta miksi? Olisin tehnyt mitä vain hyväksesi. Ihailin, rakastin. Sinä olit minun perheeni.

Ja 2015 Larvan kylän taivaalla lentelee kopterissaan valtion päämies Vova Tatjana-sutturansa kanssa! Larvan kylä roihahtaa liekkeihin, kaikki hiiltyy ja palaa. Ketun kehitelmä Vovan syntyperästä oli nerokas ja rohkea. Vovan mietteet kylmäsivät sydäntä.

Tatjana ojensi säärtään ja tökkäsi punakyntisen varpaansa koilliseen, Finljandian päälle. Tuo tuolla, voisinko ottaa tuon niskuroivan maakunnan, ihan vain Tatjanan pyynnöstä. (...) Tartuin Tanjaa säärestä ja vedin isovarpaan suuhuni. Pikkupuikeloista imiessäni mietin. Konetšino, miksipä ei.

Marinmaan ihmisten uskonto oli mytologista luonnonuskontoa. Oli uhrilehdot, Kermet Valosilmä ja muut jumalat. Kaikki tämä hyvin mielenkiintoista ja osaavasti kuvattuna. Loppukohtaus oli kaunis:

Ja Aleksei Ignatenko katsoo minuun, ja hänen silmissään minä olen kaunis, minun nilkkani väkevät ja huuleni verevät ja uumani kohoilee häntä kohden samalla, kun hän seisahtaa hetkeksi, kohottaa leukaani ja kuiskaa: Minä rakastan sinua.

Mieleni viipyilee Yöperhosen taianomaisessa maailmassa pitkään. Isä Aurinkoisen perustamasta Gulagista - vankileirien saaristosta oli tuskallista lukea. Sielussa myllertää nytkin, kun kuulin Vovan lentelyistä Ukrainan yllä taas tänään uutisista.

Kirjasta ovat bloganneet monet mm. Kaisa Reetta, Kirjakaapin kummitus, Krista, Kirsi.

Katja Kettu

Yöperhonen

WSOY 2015

★★★★★

Kirjastosta.