Jonotin Yöperhosta viime syksystä asti enkä kirjaan tarttuessani tiennyt yhtään mitä odottaa. Tämä on ensi kosketukseni Ketun tyyliin, koska Kätilökin on vielä lukematta. Luonnehtisin Yöperhosta taianomaiseksi ja hyvin haasteelliseksi.
1937 Petsamo
Nuori raskaana oleva Irga hiihtää pakoon isänsä Valkokenraalin kätyreitä. Hän haluaa loikata Neuvostoliittoon parempaa yhteiskuntaa rakentamaan yhdessä lapsensa isän Suenhampaan kanssa. Mutta Suenhammasta ei näy ja rajan ylitettyään mykkä 15-vuotias Irga pidätetään poliittisin perustein, vakoojana. Tuomio 25 vuotta ja passitus Vorkutan leirille.
2015 Larvan kylä, Marinmaa
Nuori toimittaja Verna saapuu Marinmaalle Larvan kylään hoitamaan isänsä Henrikin kuolemaan liittyvät velvollisuudet. Henrik oli alkoholisoitunut onneton yksilö, joka oli selvittämäisillään äitinsä kuolemaan liittyvät salaisuudet. Verna pelmahtaa kuin sadan vuoden takaiseen maailmaan, jossa edes matkapuhelinkenttä ei toimi. Mutta yllättäen sieltä löytyy rakkaus, iso ja turvallinen mies.
Koen hankalaksi kirjoittaa tästä, koska kirja oli vaan niin kokonaisvaltainen kokemus. Ehkäpä aloitan listalla adjektiiveista. Kirja oli minulle kaikkea tätä:
mystinen, taianomainen, kiehtova ✩ täysi, täydellinen, kaunis, ruma ✩ brutaali, traaginen, realistinen ✩ jännittävä, mielikuvituksellinen, hätkähdyttävä ✩ seksuaalinen, rakastava, ymmärtävä
Ketun kieli on hämmästyttävää. Hyvin omintakeista ja mielestäni paikoin vaikeasti seurattavaa, mutta persoonallista ilmaisuvoimaa siinä kieltämättä on. Olen itse etelän kasvatti eikä kosketusta pohjoisiin murteisiin ole. Mietinkin ovatko kaikki hänen käyttämänsä oudot sanat omia sepitteitä vai juontavatko ne juurensa jostain Lapin murteesta? Asialla ei ole tosin suurta väliä, sillä lumouduin Ketun kerronnasta.
Jo matkalla Vorkutan leiriin Irga tutustuu marinmaalaiseen Elnaan, jota ilman hän ei selviäisi. Elna toimii Irgan suuna, heistä tulee sydänystävät, sielunsiskot. Elämä leirissä on täynnä epäinhimillisyyttä ja Irga joutuu erityisiin julmuuksiin synnytyksen käytännössä jo käynnistyttyä. Elna löytää poloisen, juottaa unen tuovia yrttejään ja hoitaa Irgan kuntoon. Leirin valtataisteluissa ja alituisessa nälässä ei ole kuin kaksi mahdollisuutta: kuolla tai selvitä. Irga ja Elna ovat sitkeitä, he eivät anna periksi.
Talvi puski Ural-vuorten takaa kieppuvina, äkäisinä lumimyräköinä, kohta maankamara peittyisi seitsenkuukautisen hangen alle. Ihoa polttava, mieltä kärventävä elämänvimma oli syttynyt minuun kodassa. Tahdoin elää. Minun täytyi pysyä elossa. Mutta mikä vielä tärkeämpää, niin piti Varpusenikin.
Irga on ollut 10 vuotta leirillä kun sinne saapuu Aleksei, hyvin laihana, huonokuntoisena ja elämänhalunsa menettäneenä. Irga rakastuu ja alkaa kutsua miestä Varpusekseen. Elnalla on mielitiettynään samaani Petja, mutta Varpunen houkuttaa silti. Rakkaus samaan mieheen johtaa naiset kauhistuttavaan tragediaan. Yhdessä Irga ja Aleksei kehittelevät leirille uuden näkymättömän käskytahon, Yöperhosen - Motyljokin.
Sinä siskoni, petit minut. Ainoa, jolle uskouduin, silloin, kun mieleni oli ehtyä. Mutta miksi? Olisin tehnyt mitä vain hyväksesi. Ihailin, rakastin. Sinä olit minun perheeni.
Ja 2015 Larvan kylän taivaalla lentelee kopterissaan valtion päämies Vova Tatjana-sutturansa kanssa! Larvan kylä roihahtaa liekkeihin, kaikki hiiltyy ja palaa. Ketun kehitelmä Vovan syntyperästä oli nerokas ja rohkea. Vovan mietteet kylmäsivät sydäntä.
Tatjana ojensi säärtään ja tökkäsi punakyntisen varpaansa koilliseen, Finljandian päälle. Tuo tuolla, voisinko ottaa tuon niskuroivan maakunnan, ihan vain Tatjanan pyynnöstä. (...) Tartuin Tanjaa säärestä ja vedin isovarpaan suuhuni. Pikkupuikeloista imiessäni mietin. Konetšino, miksipä ei.
Marinmaan ihmisten uskonto oli mytologista luonnonuskontoa. Oli uhrilehdot, Kermet Valosilmä ja muut jumalat. Kaikki tämä hyvin mielenkiintoista ja osaavasti kuvattuna. Loppukohtaus oli kaunis:
Ja Aleksei Ignatenko katsoo minuun, ja hänen silmissään minä olen kaunis, minun nilkkani väkevät ja huuleni verevät ja uumani kohoilee häntä kohden samalla, kun hän seisahtaa hetkeksi, kohottaa leukaani ja kuiskaa: Minä rakastan sinua.
Mieleni viipyilee Yöperhosen taianomaisessa maailmassa pitkään. Isä Aurinkoisen perustamasta Gulagista - vankileirien saaristosta oli tuskallista lukea. Sielussa myllertää nytkin, kun kuulin Vovan lentelyistä Ukrainan yllä taas tänään uutisista.
Katja Kettu
Yöperhonen
WSOY 2015
★★★★★
Kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.