18. huhtikuuta 2016

Nina George - Pieni kirjapuoti Pariisissa


Nina George (s. 1973) on kotoisin Bielefeldistä Saksasta ja työskennellyt freetoimittajana vuodesta 1992 lähtien. Hän on julkaissut 26 kirjaa sekä ison joukon novelleja ja kolumneja. Pieni kirjapuoti Pariisissa on käännetty 30 kielelle. Saksassa kirja oli 10 viikkoa bestsellerlistalla ja voitti DeLiA- ja Glauser-palkinnot.

Viisikymppinen yksinäisyyteen linnoittunut Jean Perdu pitää Pariisissa Kirjallisuusapteekkia, joka kelluu Seinellä vanhassa jokiproomussa. Toiminta-ajatuksena on valita kullekin asiakkaalle juuri tämän tunnetilaa hoitava kirja. Hän ei myy kaikkea kaikille. Perdulla oli nuoruudessa kiihkeä rakkaussuhde varattuun Manoniin. Kun Manon lähti, Perdu jäädytti tunteensa ja koko elämänsä. Hyljätyn tunnoissaan ei edes lukenut Manonin lähettämää kirjettä.

Naapurinaan Perdulla on tyhjän paperin syndroomaa poteva, esikoiskirjabestselleristi, parikymppinen Max Jordan. Taloon muuttaa myös miehensä hylkäämä viisikymppinen Catherine, jonka kanssa Perdu kokee läheisyyttä liki neljännesvuosisataan, ja lukee myös esiin putkahtaneen Manonin kirjeen. Catherine ja luettu kirje herättävät Perdussa elämänjanon, mutta myös syyllisyyttä ja häpeää, kun Manonin lähtemisen syyt selviävät.

Perdu nostaa kytkintä, starttaa proomunsa moottorit ja suuntaa jokia ja kanavia Pariisista alas Avignoniin ja Marseilleen, etsimään Manoniaan. Max Jordan hyppää messiin.

Kirjan kansi on minusta kaunis ja sympaattinen, mutta Georgen kerronnan ytimeen en oikein päässyt. Oli runsaasti kaunista kuvausta jokimaisemista, Etelä-Ranskan maaseudusta pikkukylineen,  tähtitaivaista ja riemua matkanteosta. Kolmanneksi joukkoon liittyi vielä napolilainen heppu, hänkin menetettyä rakkauttaan haikaileva. Miehet myivät Kirjallisuusapteekin kirjoja henkensä pitimiksi, puhuivat rakkaudesta ja naisistaan, välillä tanssittiin argentiinalaista tangoa ja poltettiin jointtikin.

Perdulla oli pakkomielle selvittää pseudonyymikirjailijan henkilöllisyys Eteläntulet nimisen kirjan takana. Tätä varten koukattiin Cuiseryyn, kirjojen kaupunkiin, ja yllättävä vastaus löytyikin.

En pystynyt ymmärtämään ollenkaan Perdun henkilöhahmoa. Voiko tosiaan joku vuonna 1992 loukkaantua hylkäämisestä verisesti 21 vuodeksi? Manoninkin ajatukset olivat minulle vieraita: hän halusi naimisiin Lucinsa kanssa, mutta samalla halusi pitää rakastajanaan Perdun. Onko tämä ranskalaisten vapaamielistä rakkautta ja vapaata avioliittoa? No, joillekin sopii, useimmille ei.

Kirjan ansioiksi lasken tosiaankin hienon kesäisen Etelä-Ranskan kuvauksen. Sekä juonen antaman innostavan ja lohdullisen ajatuksen siitä, että vanhemmallakin iällä pystyy rikkomaan jumittuneet kuvionsa, saada uusia sydänystäviä ja löytää räiskyvän rakkauden. Elämällä on vielä viisissä- ja kuusissakymmenissä paljon annettavaa.

Yritin kovasti pitää tästä kirjasta, mutta ei tämä minun kirjani ollut. Lukuunottamatta taitavasti kuvailtuja matkan varren maisemia enimmäkseen joutavaa löpinää, joka ei minua liikuttanut. Anteeksi vaan, jos tämä on hyvinkin jonkun mieleen. Onneksi jokainen löytää ne itseään miellyttävät kirjat. Valinnanvaraahan meillä on.

Kirjasta huomasin nämä blogikirjoitukset: Todella vaiheessa ja Kirjaluotsi

Nina George
Das Lavendelzimmer 2013
Pieni kirjapuoti Pariisissa
Suomentanut Vera Kaski
Bazar 2016
★★
Kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...