Satu Rämö - Hildur

#naistenviikko

Hyvää naistenviikkoa hyvät lukijat!
Tänään nimipäiväänsä viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta.

Osallistun Tuijatan naistenviikkohaasteeseen useammalla naiskirjailijan kirjalla. 

Dekkaripainotteisesti mennään, sillä kesäinen äänikirjatarjonta on joko romantiikkaa tai dekkareita.

Olen pitänyt kovasti Satu Rämön Islannista kertovista tietokirjoista. Nyt Rämö on tehnyt uuden aluevaltauksen ja julkaissut ensimmäisen romaaninsa. Hildur aloittaa vetävästi uuden dekkarisarjan miljöönään mikäs muu kuin karu ja mystinen, tuulten, lumen ja pakkasten piinaama Islanti. Uuden sarjan tähti on lapsuudessaan traumatisoitunut, kadonneiden lasten yksikön päällikkö Hildur Rúnarsdóttir, joka taistelee omaa ahdistustaan vastaan surffaamalla Atlantin kylmissä vesissä. Hildur asuu ja toimii Islannin pohjoisosassa sijaitsevilla Länsivuonoilla, jonne muuten Rämökin on perheineen muuttanut. 

Muutaman tuhannen asukkaan Ísafjörður on Länsivuonojen alueen pääkaupunki, mutta poliisiasema on pieni, sillä syrjäisille seuduille on vaikea saada väkeä. Onneksi Hildur ja pomo Beate saavat avukseen suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakob Johanssonin, jonka elämää hankaloittaa norjalaisen ex-vaimon kanssa käytävä huoltajuuskiista. Jakobilla on islantilaiseen elämänmenoon sopiva harrastus: hän kutoo villapaitoja ja innostuu Länsivuonoilla islantilaisneuleista ja alkaa suunnitella jopa omia neulemalleja.

Hilduria on kymmenvuotiaasta asti piinannut se, että hänen pikkusiskonsa Rósa ja Björk katosivat jäljettömiin koulumatkallaan lumimyrskyssä. Siskoja ei koskaan löydetty ja tapaus jäi selvittämättä. Nyt lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin lumi tekee taas kerran tuhojaan Ísafjörðurin kylässä: runsas lumentulo saa aikaan valtavan lumivyöryn, joka hautaa alleen useita, talvella asumattomiksi määrättyjä taloja. Paikalliset tietävät, että pikkurikollinen Jón asuu mökissään kielloista huolimatta ja niinhän siinä käy, että sieltä ruhjoutunut mies löytyy - ei vyöryn tappamana, vaan raa’asti murhattuna. Jón on siis poliisin vanha tuttu, pedofiili joka houkuttelee mökkiinsä teini-ikäisiä poikia. Islannissa murhia sattuu äärimmäisen vähän, mutta pian reykjavikilaisessa parkkihallissa murhataan tunnettu lakimies. Muitakin uhreja tulee.

Dekkarissa on runsaasti Islanti-kuvausta ja pidin siitä kovasti. Rämön tietokirjat lukeneena tuntui kuin olisin astunut tuttuihin ja kotoisiin maisemiin, vaikka en ole koskaan Islannissa käynyt. Hildur on tyyppinä reipasotteinen ja rempseä henkilökohtaisesta traumastaan huolimatta. Rauhallinen Jakob istuu hyvin kuvioon ja islantilaiseen elämänmenoon. Jakobilla oli flirttiä kauniin lentoemännän kanssa, mutta ehkä seuraavissa jaksoissa Hildur ja Jakob alkavat katsella toisiaan tarkemmin, koska Hildurin yksityiselämä koki muutoksen. Hildur on oikein lupaava ja kiinnostava dekkarisarjan aloitus, odotan innolla seuraavaa osaa, joka on kuulemma jo työn alla. On hienoa kun dekkari vie erilaiseen kulttuuriin, suuret kiitokset siitä!

Satu Rämö - Hildur
Kansi Ville Laihonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
___________________

Bloggaukseni Satu Rämön kirjoista:

Talo maailman reunalla

Islantilainen kodinonni

Islantilainen voittaa aina

Tuijatan naistenviikkohaaste 2022

Satu Rämö - Talo maailman reunalla

Jos katsoo Islannin karttaa, voi kuvitella saaren lampaaksi. Pyöreä keskiosa, hapsottavat perävillat idässä, Reykjanesin ja Snæfellsnesin niemimaat kuin ohuet etujalat ja luoteessa sojottava pää on se Länsivuonojen alue, joka on vain 20 kilometrin matkalta kiinni pääsaaressa.

Islantiin kotiutuneen Satu Rämön uusin kirja Talo maailman reunalla kertoo hänen perheensä suuresta elämänmuutoksesta: he muuttivat Reykjavikin keskustasta Islannin kaukaisimpaan kolkkaan, Länsivuonoille muutaman tuhannen asukkaan kylään. Eräopas puolisolle ja liikkuvalle perheelle Reykjavikin pitkät matkat harrastuksiin tai ulkoilemaan tuntuivat liian työläiltä ja aikaavieviltä. Perheen kodiksi vuoden vuokra-ajalla löytyi pikkuinen kalustettu talo, ilman kylpyhuonetta! Mutta no problem: parinsadan metrin päässä on uimala saunoineen, jossa perhe käy monena iltana viikossa ja tepsuttaa yöpuvuissa kotiin valmiina nukkumaan.

Kirjan konsepti on samantyylinen kuin aiemmin Rämöltä lukemissani kirjoissa Islantilainen voittaa aina (2015) ja Islantilainen kodinonni (2018). Rämö kirjoittaa eloisasti arjen tapahtumista ja maalaiselämän haasteista. Länsivuonoilla luonto on satumaisen kaunis, mutta armoton. Kesälläkään ei ole liikoja lämpöasteita, mutta talven lumimyräkät lähes hautaavat talon alleen. Kirjassa on hupaisa kohtaus, jossa kouluun lähtevä tytär ei päässyt yöllä tupruttaneen lumen takia ovesta ulos. Isä heitti tyttärensä lumipenkan yli ja koululaukun perässä. Jæja. Lumi on saartanut meidät. Suomessakin viime talvi oli kylmä ja runsasluminen, mutta Islantiin sitä ei voi verrata, sillä joskus tiepalvelu sulkee pitkiä tiepätkiä liiallisen lumentulon takia. Ennakoimaton juttu, joka laittaa aikataulut uusiksi.

Jæja voi olla se illallispöydän ääressä ääneen lausuttu kasvojenmenetyksen pelastusyritys, mutta se toimii myös keskustelun välimerkkinä, päälauseena ja tyhjien hetkien pelastajana. Merkitys syntyy intonaatiosta ja kontekstista. 

Minua viehättää aina kuulla piilokansasta ja kirjassa on näistä peikoista tai olennoista tarinaa. Rämö antaa myös islantilaisia reseptejä, joita innokas kotikokki voi kokeilla. Perhe kotiutui Länsivuonoille niin hyvin, että osti vuoden kuluttua oman talon, jota nyt remontoi. Talo on merkillistä kyllä kivitalo, jonka rakennutti vuonna 1905 Helga niminen nainen. Rakennuttajanaisen elämänvaiheet kiinnostivat Rämöä sukututkijan lailla ja hän saikin kontaktin naisen lastenlapsiin ja esitti heille kyläilykutsun. 

Kirja oli viihdyttävää kuunneltavaa ja avasi taas lisää islantilaista elämänmenoa. Painetussa kirjassa on kuulemma upea kuvaliite, josta jäin nyt paitsi.

Olen Islannissa ollessani jo tottunut siihen, että kaikki tuntevat toisensa ainakin jonkun mutkan kautta. Mutkien määrä ja jyrkkyys vaihtelee, mutta aina löytyy joku kytkös.

Satu Rämö, Björgvin Hilmarsson - Talo maailman reunalla
Graafinen suunnittelu Maria Ahonen
Wsoy 2021
Äänikirjan kertoja Ella Pyhältö
____________________

Talo maailman reunalla on hurja ja hykerryttävä kertomus Islannin syrjäisimpään kolkkaan muuttaneen perheen ei niin tavallisesta arjesta yhden arktisen vuodenkierron aikana. Uusi kotiseutu Länsivuonot on henkeäsalpaavan kaunis, mutta vain 6 000 ihmisen asuinpaikka. Kesällä aurinko nousee pohjoisesta ja aallot iskeytyvät ikkunoihin. Talvella kylää koettelee monta kertaa ófærð. Läpipääsemätön. Sää, jolloin edes iso nelivetomaasturi ei pääse tielle. 

Satu Rämö on luova yrittäjä, kirjailija ja suosittu somevaikuttaja. Rämön islantilaista yhteiskuntaa kuvannut Islantilainen voittaa aina -teos sai Vuoden matkakirja -palkinnon. Yhteensä hän on julkaissut parisenkymmentä kirjaa eri elämänalueilta, muun muassa äitiydestä, yrittäjyydestä ja hevosvaelluksista.

Satu Rämö - Islantilainen kodinonni

Olen lukenut Rämöltä 2015 ilmestyneen teoksen Islantilainen voittaa aina. Se oli niin vetävästi ja mukaansa tempaavasti kirjoitettu, että oli ehdottomasti otettava lukuun tämä uusin Islantilainen kodinonni - Perhe-elämää viikinkien malliin. Nyt kahden lapsen äiti ja monitoiminainen valottaa lukijalle, miten perhe-elämän ja uran yhdistäminen Islannissa sujuu. Loistavastihan se sujuu Rämön mukaan, sillä lapsi syntyy koko sukuun eikä uutta äitiä ja isää jätetä yksin. Koko suku auttaa - ja yhteiskunta.

Pienihän se on ja syrjässä. Euroopan periferiaa. Islanti näkyy kartalla pienenä rämmäleenä keskellä suurta Atlanttia. Islanti on kolmanneksen Suomen koosta ja täällä asuu vain kahdeksantoista prosenttia Suomen asukasluvusta. Harvaan asuttu laavainen pala maankamaraa, jossa ei paljon puita kasva. Kesäisin ei tule hiki, talvisin on kylmä. Aina tuulee.

Satu Rämöllä on sana hallussa ja teksti kulkee eloisasti ja huumorilla. Vaikka kirja keskittyy lapsiperheen asioihin, se tarjoaa valtavasti sisäpiiri-infoa islantilaisista ja tuosta omituisesta ja arktisesta pienestä maasta. On hurjaa ajatella, että Islannissa on vain 330 000 asukasta. Muistan kun Eyjafjallajökull tuprutteli Euroopan ylle tuhkapilven ja pysäytti koko lentoliikenteen. Mutta kaikki tuo katastrofi koitui Islannin kansantaloudelle ja matkailulle eduksi: turistien määrä on viime vuosina suorastaan räjähtänyt - tuoden valuuttaa ja luoden työpaikkoja, mutta nostaen vuokrien hinnat pilviin. Vuokra-asuntoja on näet rahakkaampaa vuokrata lyhyissä pätkissä turisteille kuin pitemmillä sopimuksilla kotimaan asukkaille.

Minua viehätti islantilaisten mutkaton suhtautuminen perheen käsitteeseen. Perhe, oikeastaan klaani, on iso ja hälyisä joukko, joka pitää tiiviisti yhtä ja tapaa toisiaan säännöllisesti. Ei ole väliä kuka on kenenkin rintaperillinen, vaan joukkoon kelpuutetaan nykyiset ja entiset puolisot lapsineen ja lapsenlapsineen, puolisisarukset ja täyssisarukset - eikä heitä erotella erityisillä termeillä. Jopa lapsuuden parhaat ystävät muuttuvat serkuiksi!

Islannin kieli ei arvota sukulaisten asemaa. Serkuista, pikkuserkuista, sedistä, enoista ja tädeistä puhutaan samalla sanalla. Naispuolinen sukulainen on frænka ja miespuolinen frændi.
...
Paikallinen ydinperhe ei ole näpsäkkä kahden aikuisen ja kahden lapsen muodostama yksikkö vaan muistuttaa enemmän sekalaista muumiklaania.

Arvaamaton ja karu luonto on opettanut islantilaisille sosiaalisuutta ja solidaarisuutta. Kaveria ei jätetä, koska milloin tahansa voi itse tarvita apua jonkun luonnonkatastrofin sattuessa. Kun asukkaita on näin vähän, melkein kaikki ovat jonkun mutkan takaa sukua toisilleen tai ainakin tuntevat toisensa. Vuoden 2008 finanssikriisi on muisto vain ja maalla menee tosi lujaa. World Economic Forumin Global Gender Gap -tutkimuksessa Islanti on ollut paras paikka asua naisille joka vuosi vuodesta 2009 alkaen! Yhdeksän vuotta putkeen (2009-2017) on kova saavutus. Islantilaiset lapset ovat eurooppalaisten onnellisuustutkimusten kärkikolmikossa. Vuonna 2016 vain 6% islantilaisista nuorista oli ollut kuukauden aikana humalassa, vain 5% tupakoi ja vain 6% oli kokeillut huumeita (Eurooppalainen nuorisotutkimus).

Satu Rämöllä on uudesta toisesta kotimaastaan pääosin kiitettävää sanottavaa, mutta ei hän kaihda negatiivisiakaan asioita. Huonoa on maan yleinen kalleus ja jo mainitsemani huippuvuokrat. Vaikka palkkataso on hyvä ja vallitsee täystyöllisyys, yhden huoltajan perheiden on vaikea tulla toimeen ja heidän ongelmansa hukkuvat ympärillä pyörivään ökykulutuksen hurmokseen. Islantilainen kodinonni on erittäin kiinnostava kirja, vaikka lapsiperheen asiat eivät itselle ajankohtaisia olisikaan. Suosittelen.

Satu Rämö
Islantilainen kodinonni - Perhe-elämää viikinkien malliin
Kansi Satu Kontinen
Wsoy 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Hemulin kirjahylly

Satu Rämö bloggaa elämästään Islannissa Salamatkustaja-blogissaan / "Blogin kirjoittaja Satu Rämö, 38, on ekonomi, yrittäjä, kirjailija, äänikirjojen suurkuluttaja, islanninhevosfani, jäätikköoppaan vaimo, kahden lapsen mutsi ja parantumaton yökukkuja."

Naistenviikko: Satu Rämö - Islantilainen voittaa aina

Islanti menestyi hienosti jalkapallon EM-kisoissa. Pienellä - 320 000 asukkaan - väestöpohjalla se oli huikea saavutus. Vuoden 2008 finanssikriisin muistan, vuoden 2010 Eyjafjallajökullin purkauksen tietysti, panihan se koko Euroopan lentoliikenteen tuhkapilvellään sekaisin. Muistan myös, että islantilaiset sen ja sen -dottirit ovat menestyneet hyvin missikisoissa.

Oli hienoa tutustua Islantiin Satu Rämön vauhdikkaalla sisäpiiriotteella. Hän on asunut Islannissa kymmenkunta vuotta ja on naimisissa islantilaisen jäätikkö- ja retkeilyoppaan kanssa. Toimittajan ja mediatyöläisen töiden ohella Satu pyörittää Reykjavikin keskustassa yhtenä osakkaana suomalaista designia myyvää Suomi PRKL! -myymälää.

Islannista tulee tietysti ensimmäiseksi mieleen karu luonto ja ankara ilmasto, tulivuoret ja jäätiköt. Islannin rämpiessä finanssikriisin jäljiltä Eyjafjallajökullin purkauksesta koitui talouden pelastus:

Islannista tuli tuhkasateen ansiosta maailmanjulkkis. Eyjafjallajökullin purkautumisen pysäytettyä Euroopan lentokentät Islanti nousi ykkösaiheeksi sadoissa uutisissa, keskusteluohjelmissa ja nettisivuilla. Uutisankkurit vitsailivat kummallisella islannin kielellä ja puhuivat 'maailman kuuluisimmasta savupiipusta'.(...) Turisteja alkoi singota paikalle konelasteittain ja matkailualan yrityksillä on siitä asti riittänyt asiakkaita. (...) Loppu hyvin, kaikki erinomaisesti.

Islantilaisilla on loistava itsetunto ja he ovat optimistisia. Kaikki järjestyy! on lempisanonta. Ja piilokansa sitten! Jos joku asia menee mönkään, piilokansasta eli menninkäisistä saa oivan syntipukin - sen syytä kaikki!

Skúli, minne se miljoonan bullet-laina hävisi? - Valitan. Menninkäinen sotki markkinoita.

Et löydä sun avaimia! Missä ne on? - Menninkäinen vei ne.

Arnaldur Indridasonin dekkareissa jo tutustuin näihin menninkäisiin:

Menninkäiset eli tarkemmin sanottuna piilokansa ovat islantilaisia. He eivät maksa veroja eikä heillä ole sosiaaliturvatunnusta, mutta he ovat silti läsnä joka paikassa. (...) Tarinoissa tämä piiloväki vartioi yhteiskunnan moraalia. He rankaisevat huonosti käyttäytyviä kansalaisia sytyttämällä mystisiä tulipaloja tai rikkomalla tavaroita. Hyville tyypeille menninkäiset tekevät palveluksia, kuten auttavat vuorille eksyneen lammaspaimenen takaisin kotitilalleen tai turvaavat maanviljelijälle hyvän sadon.

Islannin kielessä on omituisia aakkosia eikä tekstistä löydä paljonkaan tuttua muiden kielien perusteella. Kieliopissa on yhtäläisyyksiä saksan kanssa - sanojen suvut ja sijat.

Kyrtyrmtr hyndyrbrnkkur. Kieli tuntui jonolta konsonantteja, hönkäisyjä ja äänteitä, joita sanoessa suusta lentää sylkeä. (...)  Alku ei ollut helppo. En koskaan unohda, miltä tuntui olla mykkä mytty, joka ei näyttänyt tajuavan mistään mitään eikä osannut kolmea sanaa pidempiä lauseita.

Islanninsaagat ovat pohjoismaisen kirjallisuuden jalokiviä ja islannin kieli on Pohjoismaiden latina. Vaikka nykyislanti eroaakin vanhasta islannista, viikinkien käyttämä kieli on säilynyt kaikkein parhaiten juuri tällä syrjäisellä ja pienellä saarella Atlantin keskellä.

On se omituinen maa. 320.000 asukasta, jotka jonkun mutkan kautta ovat sukua toisilleen. Ja 'kaikki' tuntevat toisensa. Ulkomaalaiset puolisot ovat tervetulleita tuomaan kansaan uutta verta - On geenibileiden paikka.

Mieheni ystäväpiiri järjestää aina ulkomaalaisvahvistukselle geenibileet kiitoksena islantilaisen kansanterveyden vaalimisesta. Siksi minutkin oli kutsuttu poikamiesboksiin grillaamaan lampaankylkeä.

Tämä oli loistavasti kirjoitettu, eloisa ja hauska, siltikin hyvin informatiivinen kirja. Suositan ehdottomasti lukemista ja tutustumista meille monelle hiukan outona pysyneeseen skandinaaviseen kumppaniimme. Linkitän tähän hienoon postaukseen, josta itse sain kimmokkeen kirjan lukemiseen - Sara - ps.rakastan kirjoja

Satu Rämö

Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

Wsoy 2015

★★★★

Kirjastosta