Yaseen Ghaleb - Stigma

Olemmeko me edes olemassa?

Stigma on irakilaissyntyisen Yaseen Ghalebin (s. 1981) ensimmäinen Euroopassa julkaistu runokokoelma. Se on kauttaaltaan kaksikielinen, runot ovat sekä englanniksi että suomeksi. Tapasin Ghalebin sattumalta Helsingissä pienimuotoisessa illanvietossa, jolloin hän kertoi tulossa olevasta kokoelmastaan ja varoitti, että runoissa on paljon häiritsevyyttä: ne on kirjoitettu hänen ollessaan turvapaikanhakijana ja odotellessaan päätöstä oleskeluluvasta. Ghaleb kertoi myös valokuvaavansa Helsingin näkymiä ja että työn alla on myös romaanikäsikirjoitus.

Sydämeni palaa sinisellä liekillä,

siitä on tullut huomaamaton majakka

huomaamattomille aluksille.

Olen jäässä, en purjehduskelpoinen,

täynnä sumuisia aaltoja.

Verhoni ovat suljetut ja elämäni on päättynyt esitys

teatterissa.

Vuonna 2015 Suomeenkin päätyi suuri määrä turvapaikanhakijoita, Ghaleb heidän joukossaan. Takana oli rankka pakomatka - olemme kaikki lukeneet niistä - ja edessä tuskastuttavan hitaasti kuluvat epävarmuuden ja yksinäisyyden viikot, kun oli odotettava maahanmuuttoviranomaisten päätöstä. Sanotaan, että maailmasta on tullut kylä ja kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Sanotaan, että Aleppon ja Bagdadin lapset voivat mennä kouluun Frankfurtissa tai Montrealissa. Runominä uskoo tähän satuun, mutta toteaa toisaalla, että Helsingissä pestään pois rotujen pölyjä ja että ainoastaan lapset näkevät heidät, sillä lapsilla ei ole ennakkoluuloja: He eivät piiloudu taloudellisten ja kulttuurierojen taakse, tai vääristele alkuperämaidemme turvallisuustilannetta. Vain lapset näkevät meidät nyt  / jään sinisin silmin ja puhtaan valkoisin lumisydämin. 

Talvisin puut seisovat jäykkinä jäätynein käsin.

Ne ovat kuin minä, eivät kuolleita eivätkä eläviä.

Kun ajattelen sinua

en ole jänis enkä kettu, en kesä tai talvi

en minä tai sinä, mutta rakastan sinua.

Kokoelma alkaa runominän jättäessä Bagdadin muurit taakseen. Pois päästäkseen on myytävä sielu ja luovutettava ruumis korruptoituneiden virkamiesten hyväksikäytettäväksi. Runominän kaltaiset toiseutetut odottavat unelmien junaa, joka ei koskaan saavu asemalle; tai he ovat nauttineet vanhentunutta unelmapulveria, joka on vaaraksi ihmiselle. Uusi kotimaa Suomi on kylmä ja tyly, ei ota avosylin vastaan, ei toivota tervetulleeksi. Pohjoinen talvi jäädyttää sekä sielun että ruumiin; Helsinki on harmaapäinen ja harmaasieluinen, ja runominä epäilee olemassaoloaan. Hän on aina ulkopuolinen ja hänellä on aina väärät asusteet: Olen peloissani kuin piiritetty kaupunki, häpeissäni kuin hävinnyt lippu. Olenko joku, oletko totta? Olemmeko me edes olemassa?

Sateen ikiaikainen piano

aloittaa ulkoilmakonsertin uudelleen.

Silmäni, laajat kuin Helsingin torit,

hukkuvat suruun, sateen kastelemien katujen kuvajaisiin.

//

Sydämeni on kylmä,

murhe on jättänyt tunteeni

huolellisesti purkitettuna kuin vientituote.

Lasikorvillani kuulen

Edith Piafin yrittävän laulaa:

”La vie en rose”

Aivan turhaan.

Minusta Ghaleb kuvaa runoissaan koskettavasti ja taidokkaasti, miltä tuntuu jättää kotimaa ja rakkaat ihmiset; miltä tuntuu päätyä pakolaisten juurettomaan, miljoonapäiseen massaan. Runot eivät olleet niin piinaavia kuin odotin, joskin voimme mennä itseemme tylyn suhtautumisemme vuoksi. Ei kukaan valitse maanpakolaisuutta kevein perustein. Runoista löytyy myös mustaa huumoria ja surrealismia keventämässä rankkoja tuntoja. Kokoelmassa oli montakin pitkää runoa, jotka puhuttelivat, esim. Ihmisyyden kierto, Talvisota, Mamu ja Talvi, valkea villikoira.

Irakilaissyntyiset kirjailijat blogissa:

Hassan Blasim - Kelloja ja vieraita

Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia

Yaseen Ghaleb - Stigma

Kansi Muhaned Durubi

Suomentaneet Lauri Vanhala, Andy Willoughby, Kalle Niinikangas & Kasper Salonen
Enostone 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Kirjailija Yaseen Ghaleb (s. 1981) saapui Suomeen vuonna 2015. Stigma on kokoelma runoja, joita hän kirjoitti asuessaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Kokoelma tiivistää yhteen niitä tunteita, joita turvapaikanhakija kokee odottaessaan asiansa etenemistä. Siinä on ahdistusta, toivoa, epätoivoa, kaipausta ja turhautumista. Yaseen Ghaleb on aikaisemmin julkaissut arabiaksi. Stigma on ensimmäinen kokoelma, jossa hänen runojaan on julkaistu suomeksi ja englanniksi.  

Nuoren Voiman sivuilla Ghalebin haastattelu.

Hassan Blasim - Kelloja ja vieraita

Kyllä, olen kaunan huonetta ja sukua, ja aivojeni tisle on myrkkyä!

Hassan Blasimin syksyn uutuus Kelloja ja vieraita on ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Kiitetty Allah99 on jostain syystä jäänyt lukematta. Tässä teoksessa on kaksi eri tarinaa, pitkää novellia tai pienoisromaania, joiden yhteisenä tekijänä on lopulta maahanmuuttajan tunnot.

Ensimmäinen tarina Eliaksen seikkailut Isis-maassa kertoo 14-vuotiaasta jesidipoika Eliaksesta, joka toimii jihadistijärjestö Isisin valtaamassa Mosulissa kokin apulaisena. Isis sieppasi pojan pari vuotta aiemmin ja hän on kokenut koulutuksen aikana kaikenlaisia kauheuksia, jotka tunkevat painajaisina uniin. Isiksen aikana Eliakselle on opetettu perinpohjin sharia-laki. Pääkokki sitä ei tunne ja kokki ja apupoika kuulustelevat toisiltaan elämänsä tärkeitä asioita: pääkokin on opittava sharia-laki, apupojan reseptien salaisuudet. Ripaus huumoria mustan lipun alla.

Isis pitää leiriään Mosulin kuuluisassa, dominikaanien rakennuttamassa Kellokirkossa, jonka tornissa Elias käy salaa tupakalla, vaikka sharia-laki kieltää tupakoinnin jyrkästi. Pääkokki Abu-Qatadalla on salaisuus: hän on kristitty, joka kuuli Suomessa turvapaikanhakijana ollessaan, että Kellokirkkoon oli piilotettu mittaamattoman arvokkaita kirjoituksia ja päätti palata pelastamaan ne. Avain pelastukseen voisi olla yhden Isis-pomon sieppaama kuvankaunis ja sivistynyt, runokokoelman julkaissut apteekkari Sara, joka nyt istuu vankina yhdessä kirkon huoneessa. 

Novelli on hurja seikkailu ja kuin tuhannen ja yhden yön satu, julmempi vain. Novelli herättää lukijassa kauhua ja empatiaa selittämällä, miten Isis toimii ja värvää lapsia; rangaistavista yksilöistä tehdään itsemurhaiskujen toteuttajia ja simsalabim, näin heistä päästään. 17-vuotiaana Elias kertoo hurjaa elämän- ja pakotarinaansa Tanskan maahanmuuttoviranomaisille. Yhteinen tulevaisuus Abu-Qatadan ottopoikana Suomessa ei toteudu, mutta Elias on sentään hengissä ja ehkä pääsee tänne asti.

Novelli Sololand lataa täyslaidallisen meitä ylemmyydentuntoisia pohjolan asukkaita kohtaan. Tapahtumat sijoittuvat jonnekin Pohjois-Suomeen, ehkä Ouluun, jossa turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet raiskauksiin. Valtaväestön ja turvapaikanhakijoiden välit ovat kireät ja Odin-natsit partioivat kadulla. Novelli alkaa vangitun hyönteistutkijan kitkerällä kirjeellä, jonka hän osoittaa turvapaikanhakijoille. Mies on ollut Suomessa jo 11 vuotta ja tutkinut tosissaan vieraiden ja isäntäväen problematiikkaa. Isäntäväen onnellisuuden salaisuus on hänen mielestään Janten lain noudattaminen ja sen kymmenen sääntöä ovat suomalaisen korvissa tylyä luettavaa. Tässä niistä viisi:

• Älä luule, että olet jotain.
• Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
• Älä luule, että kelpaat johonkin.
• Älä naura meille.
• Älä luule, että kukaan välittää sinusta.

Leppoisalta tuntuva mies päättää lähteä bona fide auttamaan Sololandin tuoreita turvapaikanhakijoita kärjistyneessä tilanteessa, onhan hänellä jo vuosien kokemus maasta. Turvapaikanhakijoita auttava järjestö päättää toteuttaa kotoutumispäivällisiä, joissa turvapaikanhakijat kokkaavat isännille oman kotimaansa ruokia. Näin kotoutuminen pääsisi alkuun leppoisissa merkeissä. Ilta menee kuitenkin totaalisesti pieleen ja päättyy veriseen katastrofiin..

Blasimilla on tarinankertomisen taito ja hän tekee sen värikkäällä ja rehevällä kielellä, ripotellen leppoisan jutustelun sekaan äärimmäisiä julmuuksia. Luin pienen jutun kääntäjä Sampsa Peltosesta, joka sanoi että kääntäjän on luotava alkuperäisteoksesta oma tulkintansa, mutta että tulkitsijan oma ääni ei kuitenkaan saisi kuulua läpi, vaan yleisölle pitäisi pystyä tarjoamaan alkuperäisteokselle uskollinen tulkinta. Tuntuu, että hän suoriutuu vaativasta urakastaan erinomaisesti: tulos on nautittavaa ja rikasta proosaa. 

Blasim on kuulemma tarkoittanut novellit tv- ja elokuvakäsikirjoitukseksi. Etenkin jälkimmäisen näinkin kauhua tihkuvana jännärinä. Haastatteluissa Blasim on sanonut, että vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin hän tuntee olonsa Suomessa muukalaiseksi. Omat ja muiden maahanmuuttajien tunnot hän sanoittaa leikkaavan terävästi. Mutta moitetta emme saa ainoastaan me, osansa saavat myös turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat epärealistisilla odotuksillaan ja nurinoillaan. Kelloja ja vieraita oli sen verran ravisuttava teos, että kiinnostaa tutustua muuhunkin Blasimin tuotantoon.

Pakolaisuus on giljotiini, joka ei katkaise kaulaa kerralla vaan tekee syvän haavan, joka ehtii vuotaa pitkään ja kivuliaasti ennen kuin loppu tulee.

Hassan Blasim - Kelloja ja vieraita

Suomentanut Sampsa Peltonen
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
____________________

Hassan Blasim (s. 1973) on irakilaissyntyinen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja, joka muutti Suomeen vuonna 2004. Aiemmin suomennetut teokset: Vapaudenaukion mielipuoli (2012), Irakin Purkkajeesus (2013) ja Allah99 (2019). 

Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia #runosunnuntai

Kukaan ei kuuntele

tämä maailma saattaa olla

silkkaa huhua

Bagdadissa vuonna 1979 syntynyt kuvataiteilija ja runoilija Muhaned Durubi on asunut Suomessa muutaman vuoden. Hänen taidettaan on ollut esillä useissa näyttelyissä meillä ja Ruotsissa ja runoja on julkaistu antologioissa ja lehdissä. Ruosteisia luonnoksia Jumalan muistivihosta on hänen esikoisteoksensa. Teos on kauttaaltaan kolmikielinen: alunperin arabiaksi kirjoitetut erittäin lyhyet, aforismin tyyliset runot on käännetty englanniksi ja suomeksi.

Kirjan esipuheessa sanotaan, että Durubin esikuvia ovat sodanvastaiset Picasson Guernica ja Francisco de Goyan mustat maalaukset. Olen nämä häkellyttävät ja vaikuttavat työt nähnyt Madridissa Reina Sofiassa ja Pradossa. Durubin tummasävyiset, työläällä raapetekniikalla tehdyt työt kuvaavat vaikuttavasti sodan kauhuja ja pakolaisuuden epätoivoa. Monissa mustavalkoisissa töissä ja runosäkeissä ovat läsnä meri ja pakolaisten kohtalo merellä; nämä runot puhuttelivat minua ehkä syvimmin. Monesti Durubi puhuu myös runoilijan yksinäisyydestä ja kirjoittamisen tuskasta.

Kirja on kooltaan vaaka A5. Mustavalkoisia runoaukeamia, joissa teksti ja kuva keskustelevat keskenään on laskujeni mukaan 55 - eli valtava määrä töitä. Teoksen keskellä on lisäksi kannen tapaan punamustia töitä, joiden yhteydessä ei ole runoja. Teoksessa ei mainita taideteosten alkuperäistä kokoa, mutta painojälki on hyvää, ja pienessäkin koossa työt puhuttelevat - Ruosteisia luonnoksia on hieno Durubin graafisen taiteen käyntikortti. Kaikki säkeet eivät minua puhutelleet, mutta kuvat sitä vastoin vahvasti. Omasta tuskastaan puhuessaan runoilija on usein kääntynyt kuvasta pois ulkopuolisena.

Tämä poikkitaiteellinen teos on kiinnostava runouden ja taiteen vuoropuhelu. Hyvin synkkä, hyvin dramaattinen ja Durubin toiveen mukaan myös häiritsevä:

Tämän kirjan tarkoitus on sekä häiritä meitä että palauttaa mieliimme se, 

että taide muistuttaa meitä yhteisestä ihmisyydestämme. - Durubi

Merenpohja 

ulvoo 

pakolaispainajaisia 

Rauhaani  
häiritsevät
hukkuneiden kasvot
...

Maahanmuuttajien
laivanhylyt
eivät tunnista rannikon aakkosia

Ainoastaan
meri
voi majoittaa kaikki

Epätoivo 

ei koskaan ikäänny

*

Ehkä minun pitäisi ystävystyä

pakolaisuuteni kanssa
*

Minä olen usein kokenut

että enkelit

eivät koskaan saavu

Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia Jumalan muistivihosta

Käännökset Kalle Niinikangas, Sampsa Peltonen & Andy Willoughby

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Enostone 2019

Kirjastosta

_______________

Muhaned Durubi (s, 1979 Bagdadissa, Irakissa) on Helsingissä asuva kuvataiteilija ja runoilija, joka on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut itsensä suomalaiseen taidekenttään. Durubin teoksia on ollut esillä Suomessa ja Pohjoismaissa useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Durubin runoja on aiemmin julkaistu antologioissa ja lehdissä. Ruosteisia luonnoksia on Durubin esikoisteos. - Enostone