Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinikka vuola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinikka vuola. Näytä kaikki tekstit

5. joulukuuta 2018

Sinikka Vuola & Tommi Melender - Maailmojen loput


Jokainen kirja on oma maailmansa. Maailmojen loput kertoo näistä romaanitaiteen maailmoista, niiden aluista, keskikohdan huippukohdista ja erityisesti lopuista. Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin syväluotaava esseekirjeenvaihto oli huippukiinnostavaa luettavaa, sillä molemmat kirjailijat avaavat itseään nautittavasti sekä lukijana että kirjoittajana. Kirjoittamista harrastavalle tai kirjailijaksi aikovalle kirja on must ja korvaa jossain määrin kirjallisuuden live-opetusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Myös minulle ei-kirjoittavana lukijana avautui aivan uusia näköaloja kirjailijantyön moniin pohdinnan paikkoihin.

SV ja TM peilaavat kirjan ja kirjallisuuden olemusta varsin monelta kantilta, mikä antaa uusia tapoja tarkastella romaania ja lukukokemustaan. Molemmat sanovat jättävänsä kirjan surutta kesken, jos muutamat kymmenet alkusivut eivät viettele. Itse olen kirjabloggaajana sitkeä lukija; haluan katsoa miten kirja kehittyy ja mitä mahdollista lumoa se sittenkin tuo. Toki itseltäkin jää kirja silloin tällöin kesken. Molemmat kirjailijat sanovat myös lukevansa lempikirjojaan uudestaan ja uudestaan. Tätä tapaa minulla ei ole, vain Westön teoksen Missä kuljimme kerran olen lukenut kolme kertaa.

Käytän omatekoista käsitettä saturaatiopiste, (...) siitä, mitä monelle romaanille vaikuttaa tapahtuvan puolivälin jälkeen. Niillä main lukijalle alkaa valjeta, että romaani on jo paitsi näyttänyt myös monessa tapauksessa käyttänyt keinonsa ja romaanin kielellisenkin ilmaisun mahdollisuudet alkavat umpeutua. Voisi puhua myös romaanin sulkeutumisvaiheesta, joka edeltää varsinaista loppua. - SV
Monissa romaaneissa olen aistinut loppujaksoissa hosumisen tuntua: virkkeet muuttuvat pelkistetymmiksi, rytmi kiivaammaksi, tilanteet asetelmallisemmiksi. Syntyy vaikutelma, että kirjailijalla on ollut kiire pysyä julkaisuaikataulussa. Romaanin keskijaksot ovat syvää ja rikasta proosaa, mutta loppujaksot rullaavat edeltävän tekstimassan synnyttämällä energialla luomatta uusia merkitystasoja. - TM

Saturaatiopisteen käsite oli minusta erittäin kiinnostava ilmiö, jota puitiin molempien kirjailijoiden taholta melko laajaltikin. Se on piste, jossa kirjailijan innostus alkaa hiipua, hän kokee kyllästymistä ja aikataulutkin kenties painavat. Tai sitten hän ei pysty irrottautumaan rakkaaksi käyneestä teoksestaan, vaan jatkaa ja jatkaa. Irrottautumisen vaikeudesta voi kieliä mm. epilogi, jonka luoman kaksoislopetuksen vaarana on vesittää lukijan lukukokemus. Varmasti moni on minun laillani tähän ilmiöön termiä tuntematta törmännyt. Alun ihastus ja haltioituminen vaihtuu hämmästykseen: mitä ihmettä nyt, mistä syystä kirjailija päästi siihen asti huippuhienon teoksensa lässähtämään. Erityisesti näitä pettymyksen tuottavia viimeisiä sivuja ja loppuratkaisuja löytyy dekkareista, mutta on niitä romaaneissakin. Itse muistan hämmästelleeni teoksen loppupuolen käänteitä esim. näissä teoksissa: J. P. Delaney - Edellinen asukas, Evie Wyld - Kaikki laulavat linnut ja Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Pienoinen onnahtaminen tapahtui myös Murakamin uusimmassa Komtuurin surmassa, jossa loppupuolen töks töks tekstiä oli tuskaisaa lukea. Saturaatiopisteen vaikutus ei rajoitu siis ainoastaan juoneen, vaan se näkyy selvästi myös kielessä. Ilmaisu kapenee eikä tunnu niin hiotulta kuin alkuosan teksti, joka on ehtinyt käydä läpi enemmän stilisointikierroksia.

Kirjan loppupuolen 30 kirja-arviota olivat myös kiinnostavia. Luin toiseen kertaan arviot niistä teoksista, jotka itselläni olivat tuoreessa muistissa, kuten Hang Kangin Vegetaristi ja Rosa Liksomin Everstinna. Harmikseni hyvin kauan sitten lukemieni teosten nyanssit ovat vaipuneet unohdukseen ja montaa esitellyistä teoksista en ole lukenut ollenkaan. Kiinnostavaa olisi lukea ne ja peilata omaa lukukokemusta SV:n ja TM:n vastaavaan.

Maailmojen loput pitää sisällään niin valtavan hienon kirjon huomioita kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, että teokseen on palattava monta kertaa. Uskon, että uusilla lukukerroilla esseistä löytää aina uutta kiinnostavaa. Uskon oppineeni paljon lukijana ja uskon vastaisuudessa tutkailevani teosten alkuja ja loppuja entistä tarkemmin silmin. Olen aiemmin nimittäin nauttinut kirjoista vain kokonaisuutena, kiinnittämättä suuremmin huomiota alku- ja loppulauseisiin; muistan ihailleeni erityisesti vain Raymond Chandlerin upeita novellien aloituksia - joten analysoivampaan lukemiseen voisin hyvinkin pyrkiä. Kiitän molempia kirjailijoita avartavasta, opettavasta ja upeasta lukuelämyksestä!

Sinikka Vuola & Toimmi Melender
Maailmojen loput. Kirjoituksia romaanitaiteesta
Wsoy 2018
ERITTÄIN KIINNOSTAVA *****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________

Muualla: TekstiluolaTuijata,

Minkä vuoksi romaanin päättäminen on niin vaikeaa? Miksi ja miten loistavienkin kirjojen lopetukset usein epäonnistuvat? Teos sisältää kirjailijoiden esseedialogin sekä 30 pienoisesseetä romaanien lopetuksista. Maailmojen loput on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.

11. helmikuuta 2018

Olet täyttänyt ruumiini tulella #runosunnuntai


Tulevan ystävänpäivän kunniaksi puhutaan erotiikasta ja rakkaudesta
kahden postauksen voimin. Toisessa postauksessa esittelyssä

Ensi viikon keskiviikkona on ystävänpäivä, joten tämä Runosunnuntai on omistettu rakkaudesta ja erotiikasta kertoville runoille. Ja niitähän löytyy runsaasti Sinikka Vuolan toimittamasta eroottisen runouden antologiasta Olet täyttänyt ruumiini tulella, Wsoy 2017. Bloggaukseni löytyy täältä. Antologia on upea läpileikkaus nykyrunoilijoiden eroottisiin näkemyksiin. Valitsin mukaan vain lyhyehköjä runoja. Osa postauksen runoista on tästä antologiasta, osa muualta.

Biisi loppuu mutta painan
'repeat'
koska tahdon lohtua,
toistuvaa, 
lohtua, 
lakanaa, 
kättä, 
lohtua. 
- Outi-Illuusia Parviainen, Meren nivelet 2017
...

RAKKAUDEN KUKKASET
Sinä kosketat salaista sisintäni
ja malttamatta kevättä odotelleet nuput
avaavat punaiset terälehtensä
juuri samalla hetkellä kun me
kohtaamme keskellä sydäntalvea.
Ne hehkuvat kuin häpeilevät huulet,
kukoistavat kuin nautinnon emi ja heteet.

Olkoon aistimuksia
kuin kukkien väriloistoa,
juuret syvällä rakkaimman sydämessä.
- Kätlin Kaldmaa, Rakkauden aakkoset 2015
...

MANA
Niin kuin köynnökset ovat kiinni pyörissä
kiinnityn sinuun.
Älä puhu. Kasva minuun, työnny lävitseni kohti valoa.
- Esa Mäkijärvi, Arktinen banaani 2015
...

Maisemassa on
niin paljon rakkautta
se valuu, vihreä hunaja
puista
- Irina Javne, Euroopan kylmin talvi 2012
...

Terälehteni
satavat samettiaan
ihollesi.  Keveä,
hellän häilyväinen
onnemme öinen huuma.
- riitta k


Teoriassa on niin.
Täällä on näin.

Yö on kaksi
vokaalia sisäkkäin.
- Lauri Otonkoski, Harmi 2009
...

Me kysyimme, vastasimme,
utelimme, väistimme,
itkimme, nauroimme,
ja kun makasimme hiljaa,
meidän ruumiimme kuiskailivat
toisilleen, ja rakkaudessa 
me sulimme toisiimme kokonaan.
- Erkki Kiviniemi, Toinen metsä 2005 - ote
...

onko minun lähdettävä näin
verhoutuneena yön usvaan
se on läpinäkyvää
se on valhe
häpeän itseäni huomisen pöydässä
eros vetää minua puoleensa
kuin magneetti
huomaan vajonneeni koomaan
hautaan sieluni aavikolle
minun on mentävä
saatava vastaus
- Tuulikki Mäki-Tanila, Rajattomia kuvitelmia 2010


MY MAN 
my man never 
lies to me 
never deceives never insults 
my man 

my man does not bring me flowers 
does not drown me in diamonds 
he takes me into his arms 
covers me with hot kisses 
with the touch of his warm hands 
with his own skin 
my man gets excited 
even if I am tired and fat and in a bad mood 
my own self 
he is not afraid does not run away does not let me forget 
how beautiful I am 
my man
- SusuPetal, käännös riitta k
...

KAKSI RAKASTAVAISTA
kaksi rakastavaista
iho muistaa ihon
peitto heitetty pois
lantion pehmeys
solisluun voima 
sormenpäät löytävät 
sen mikä on yhteistä 
ei omaa 
ei toisen 
kaksi rakastavaista 
iholla suolaa 
liian makeaa 
jano

joka ei lakannut koskaan
- SusuPetal
...

TEEN SINUA
sanoissa mieleni polut 
kuvaamattomat tiet
näkemättömät korallit 
pikarissa ne tarjoillaan
helmiä muotoillen 
kätesi kädessäni
uskaliaan ote 
mahlaa janoten
en minä sanoja tee 
teen sinua

suudelmista 
kosketuksista 
muistoista
- Esther Helmiä, Herkin liidoin sinisiipi 2015


Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.
Tänään mukana:
Luovasti vinossa / EH - Rakkaudesta sinuun
Harmaasusi / Harri Markoff  

❤︎
Hyvää tulevaa ystävänpäivää!

25. elokuuta 2017

Runokuu: Olet täyttänyt ruumiini tulella



Keväällä ilmestynyt Sinikka Vuolan toimittama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella on upea ja täyteläinen katsaus nykyrunoutemme (kokoelman tekohetkellä x) elossa oleviin nimiin. Kokoelmaan valittujen runoilijoiden syntymävuodet asettuvat vuosien 1920 - 1990 välille. Mukana on yli 100 runoilijaa, kultakin 1-4 runoa, ja yhteensä noin 240 eroottisen rakkauden näkemystä. Sirottelen tähän bloggaukseeni aika monta sitaattia minulle uusilta runoilijoilta. Koska nyt on Runokuu ja sen teemana rakkaus, se sallittaneen.

Kevätöinä kannamme 
toisistamme huolta.
Vain kuiskaus,
ja kaikki muuttuu kauniiksi.
Lehtivihreä on herkkää.
Annan vain sinun koskea siihen.
- Sanna Yrjänäinen, Tuulisia unikoita 2010

Kun tartuin kirjaan pohdiskelin sitä, mikä on puhtaan rakkausrunon ja eroottisen rakkausrunon ero. En osaa vetää rajaa, eikä sillä väliä. Vuolankin mukaan ero on hiuksenhieno, se on jossain intiimissä sävyssä tai pienessä nyanssissa. Toki tulkinta on aina subjektiivinen. Runoilija Juho Nieminen sanoo vuoden 2012 runonsa selityksessä näin: Rakkausruno voi olla sydämen rohkea tunnustus tai himojen tuottamaa kaunopuheisuutta, mutta myös kuin pysähtynyt hetki, joka tuntuu ikuisuudelta, eräänlaista hiljaisuutta, jossa pienet ja arkiset sanat puhuvat lujempaa kuin ylevät.

Voiko kukaan keksiä omenalle
nerokkaampaa nimeä kuin Huvitus.
Voiko olla mitään kauniimpaa

kuin nukka naisen lapaluiden välissä.
Tule, ja murra kanssani lämmin leipä.
Vuode on meille valmistettu
kun talvi levittää valkean lakanan.
- Juha Siro, Musta runokirja 2000


Vuola & kumppanit (Mikko Rouhiainen & Anna-Riikka Carlson) lukivat kaikki 2000-luvulla ilmestyneet kotimaiset, suomen kieliset runokirjat - lähes 30 kustantajalta. Aivan mieletön urakka siis. Runot esitetään teoksessa kronologisessa, julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Monet runoilijat valottavat lyhyellä tekstillä runojensa taustaa tai syntytilannetta, mikä olikin hyvin mielenkiintoista. Itse runouteen uushurahtaneena iloitsin siitä, että sain tutustua kymmeniin uusiin lyyrikkonimiin. Heidän tuotantoaan voin sitten jatkossa etsiskellä luettavakseni. 

Useimmathan meistä ovat kokeneet päättömän ja järjettömän, kaiken nielevän rakastumisen. Tästä rakkauden pakkomielteisestä voimasta kirjoittaa loistavasti esim. Aki Salmela. Runo on pitkähkö proosaruno, josta siteeraan muutaman ajatuksen:

Rakkaus on hirviö, eikä siinä ole mitään uutta... rakkaus on iskenyt pitkät kyntensä syvälle olemisesi ytimeen, niin että tuntuu, niin että kirvelee, niin että tekee kipeää... olet nyt vankina omassa tyrmässäsi, jota rakkaus vartioi, et ole itsesi herra... se on pakkomielteen muoto, sillä on sellainen muoto, pyöreä ja painava... se on liukas ja lipevä... ja niin sinä elät tämän hirviön ehdoilla, kunnes...
- Aki Salmela, Vanitas 2012

Piirrän ympyrän, aurinko pistää harpilla silmään.
Kesä härkätaisteluareenalla,
vilautan punaista, syöksyt mylvien päälleni.
- Satu Manninen, Pikseliaurinko 2012

Minua ihastutti ja riemastutti se valtava tyylien ja lähestymistapojen kirjo, joilla runoilijat eroottisia tuntojaan kuvasivat. Joukossa oli varsin taiteellisia ja vertauskuvallisia runoja, mutta myös arkisia ja humoristisia erotiikan välähdyksiä. Joku sanoi sanottavansa hyvin proosallisesti, jopa vimmaisen pornahtavasti, toinen verhosi tunteensa luontokuviin tai murreilmaisuun. Antologian runoissa on  koko erotiikan kattaus: ronski ja suorasukainen himo ja pano, hillitön kiihko ja hekuma; niissä on hellä herkkyys ja rakastetun kaipuu.

Rakastan persettäsi.
Se on kuin lumikello,
niin kaunis, niin herkkä.
Kun puren sitä, 
hirnut kuin hevonen.
- Hannele Pohjanmies, Oi miehen kaunis perse! 2012

Kaikki runot eivät minulle avautuneet, mutta monet hurmasivat ja ihastuttivat.  Siteerasin postauksessani hyvin erilaisia runoja, jotta antologian eroottisten runojen moni-ilmeisyys tulee esille. Jospa nyt listaan tässä vielä jo siteerattujen lisäksi muutaman, minulle uuden runoilijan, joiden runot puhuttelivat lukuhetkellä: Tuija Välipakka, Erkki Kiviniemi, Joni Pyysalo, Heini Lehväslaiho, Kai Nieminen, Panu Tuomi, Arto Juurakko (ihania murrerunoja!), Marko Niemi & Miia Toivio, Juho Nieminen ja Kari Saviniemi (pari runoa kokoelmasta Ennen kuin ruoho kuolee 2014 ❤︎). Jaa, ehkä ymmärrän nyt lopettaa tähän, saisin luetella heidät kaikki!

Kirjana Olet täyttänyt ruumiini tulella on uskomattoman kaunis ja tyylikäs, ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista. Antologian päättää Merja Virolaisen huikea runo Kuuma kielioppi. Runossaan runoilija leikittelee suomen kielen kieliopilla, ja hänen sanoihinsa voin yhtyä, tosin en erotiikan aatoksin vaan runous mielessäni:

Ooh palvon joka partikkeliasi, himoitsen indikatiiviasi,
mihin konditionaaliin saat predikaattini!
Ooh diftongini iskee diftongiisi,
alkusointusi yhtyy alkusointuuni,
lennätät substantiivini translatiiviin, mykistävä iloni!
- Merja Virolainen, Aprilia 2017

Muissa blogeissa: Tuijata, Omppu

x) Runoilija Sirkka Selja menehtyi 17. 8.2017

Olet täyttänyt ruumiini tulella
Eroottisen runouden antologia
Toimittanut Sinikka Vuola
Wsoy 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos!

Runokuun blogi-iskuun osallistuneet postaukset ovat ilmestyneet seuraavasti:
21.8. Tuijata
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
27.8. AVOIN HAASTE kaikille bloggareille! Ota haaste vastaan ja postaa rakkausrunoista!

25. maaliskuuta 2017

Sinikka Vuola - #runo100

Replikan ja runohaasteen innoittamana lainasin kirjastosta pari Vuolan runokokoelmaa - Maailman vaikein kieli ja Orkesteri jota emme kuule. Heti kärkeen todettakoon, että olen varsin tottumaton nykyrunouden lukija, mutta lukijalla on aina lupa ja vapaus tulkita kuten itse kokee, eikö vaan. Niinpä esitän rohkeasti muutamia mieleeni nousseita ajatuksia. Bloggauksia en näistä löytänyt, molemmista ainoastaan Kiiltomadon arviot.

Maailman vaikein kieli **** / Tammi 2013 / Vuolan kolmas runoteos, Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkintoehdokas 2014 / KiiltomatoYle


Proosa kävelee, mutta runous tanssii.

Maailman vaikein kieli on tietenkin ihmissuhteet. Yhdessä runossa sanotaan, että matka luoksesi on maailman vaikein kieli. Tämä on suuri kuuma lause, joka ulottuu koko kokoelmaan. Runouden klassiset teemat ovat rakkaus ja kuolema, ja ne ovat tässä kirjassa mielessäni esillä melkein hopeatarjottimella. - Vuola

Vuolan runous todellakin tanssii
Se tanssii hyvässä suggestiivisessa rytmissä ja ilakoiden. Tämän ilottelevan kokoelman liki jokaisesta runosta löysin jonkun oivaltavan ja riemastuttavan lauseen. On lyhyitä runoja ja pitkiä runoja; typografisia kokeiluja, erikokoista fonttia, boldia; kartan muotoista kuvarunoa. Elämän juuret ovat luuytimessä ja maailman keskipiste Lontoossa. Tuo kaupunki luo erilaisia ihmisiä kuin vaikka Buenos Aires... Aamuaikaan Lontoo on kaunotar joka nukkuu sataan rasiaan kätkettynä, iltaisin mies joka kirjoittaa komedioita ja tragedioita salanimellä Shakespeare...

Muissakin kaupungeissa piipahdetaan: Venetsiassa ja Bangokissa; taikauskon Bretagnessa. Maailman suurin kaupunki Nekropolis siintelee taustalla. Se on kaupunki jonne kaikki meitä ennen eläneet äärettömät sukupolvet ovat joutuneet ja jonne itsekin olemme matkalla. Mikä huikea ajatus. Adagio etenee arkunkantajan askelin: hitaasti, suurta taakkaa kannatellen. (...) Rakas ystävä, haluaisin kirjoittaa sinulle, mutta sinä olet jo kuollut : tämä on maailman suurin kaupunki sillä kaikki päätyvät tänne, ihan kaikki :

Vuola leikittelee kielellä ja sijamuodoilla 
  • Tiedän nyt, että tällä kielellä tunneverbiin liittyy aina partitiivi, ihmistä aina osaksi rakastetaan ja osaksi vihataan. 
  • Taivutan liian vahvaa verbiä, monikko käy turhaksi Olen aivan yksin vaikka koko kaupungin ihmiset kävelevät selkäni takana...
  • Yksin kuin Maria Callas viimeisinä vuosinaan,  vailla ääntä, vailla Onassista, kirotun yksinäisenä kuin viimeinen jättiläispanda Berliinin eläintarhassa...
  • Preesensin ja futuurin välillä ei ole eroa: mihin sitoudut nyt, sitoudut myös tulevaisuudessa...
  • Voidaan sanoa 'sakset ovat pöydällä' mutta entäs 'pöydällä on sakset', kysyn vaan? (...) Pöydällä on sakset. Niin vissiin. Onko minulla sinut?

Kirjan yhdeksän osaa sisältävät monia koskettavia ajatuksia ja runoja. Norma Jean tuskailee pilkunviilaajamiestään, Maria Callas äänensä menoa, maanviljelijät hallan viemää satoaan, nainen sydäntä riipaisevasti syntymätöntä lastaan; Bangokin huorat kulkevat Pradan kengillä kohti kuolemaa, Elizabeth Taylor postittaa kahdeksatta hääkutsuaan eikä paisunut Henrik VIII mahtunut arkkuunsa. Vuola antaa unettomalle 18 uutta tapaa laskea lampaita - todennäköisyys kerrallaan.

Kirja on hullutteleva ja aiheiltaan runsas, mutta minua ei haitannut ollenkaan. Viihdyin Vuolan mielikuvituksen säkenöinnissä ja hänen runoutensa rytmissä. Runo Elämä. Käyttöohje antaa montakin ilkamoivaa elämänohjetta, ja lopuksi: Älä koskaan katso taaksesi. Älä ole sen kanssa jota et rakasta. Minä annan lukijalle ohjeeksi: Älä jätä Maailman vaikeinta kieltä lukematta! 

Se alkaa rytmistä, painavan ja painottoman vaihtelusta, avautumisesta ja sulkeutumisesta, systolesta ja diastolesta, levosta ja työstä, arjesta ja juhlasta, sodasta ja rauhasta, äänestä ja hiljaisuudesta, liukumisesta suden hetkeen ja hetkestä pois, ojennuksesta ja koukistuksesta, renessansseista ja pimennoista, mimesiksestä ja diegesiksestä, ylevästä ja groteskista, alfasta ja omegasta, lopusta ja alusta, tästä : talvi kevät kesä ja se neljäs, vuoksista ja luoteesta, noususta ja asettumisesta, sisääntyöntymisestä ja ulosvetäytymisestä, täyttymisestä ja tyhjentymisestä; se saa alkunsa hellyydestä läikkymässä hellyyttä vasten, supistuksista, hapen ja hiilidioksidin vuorottelusta, ja lima kuin hellyys ympäröi, kun se syntyy,
                                                               verissä päin ulos maailmaan sisään,


Orkesteri jota emme kuule ** / Tammi 2007 / Vuolan esikoisrunoteos / Kalevi Jäntin palkinto 2007 / Kiiltomato

Satakieli ei opi laulamaan, se laulaa vaan.

Musiikki ja sen rytmi ovat Vuolalle tärkeitä. Kenties hän soittaa itse, on myös muusikko tai laulaja? Kokoelmassa on kuusi osaa: Orkesteri, jota emme kuule, Omaan tahtiin, Orkesterin nahkoja, Pimeää vain silmille, Nahanvaihtaja ja Nuottiviivoitettu häkki. Musiikki on itselleni vieraampi alue enkä soita mitään instrumenttia. Tämä kokoelma on korkealentoisempi eikä se oikein avautunut minulle. Parhaiten avautuivat vuodenajoista ja rakkaudesta kertovat runot. Kirjassa tekstit on asemoitu taidokkaasti, katsotaan pystyykö bloggeri siihen:

Jos myöhästyy kohotahdista, ei enää voi kutsua
                      sitä takaisin; mitään ei voi.
                                           Odotamme kertausta: tätäkö se olikin?
Aikamme vilahti instrumentin läpi,
                       kävi kumartamassa, siinä se. Käsistä raukeaa viimeinen sävel,
                                            kaukaisen himon muisto.

Vuodenajoista kertovat runot ovat aika pitkiä. On  Talvi, Kevät, Kesä, Syksy ja Joulunalusruuhka. Tähän maaliskuuhun sopii ehkä alku Keväästä:

             Täällähän sinä olet, taas kevät
parittomilla viikoilla pummaat tulta, valoa
              parillisilla tarraat kehen tahansa, kaupparatsuihin,
suudelmiin, mitä nuo imelät pyrkyrit ovatkin
              Onko kellään tulta? kysyt
baarissa, riehut vihreääsi, auttamatonta:
               vanha suola janottaa, monet kerrat
ryhdyt talveen, koleaan vuodekumppaniin
               Ryppyinen ukko, ei siitä taaskaan irtoa
kuin hymykuoppien nipistysjäljet
               Et oikein tiedä pitäisikö tässä pukea
vai riisua, antaudut sille
               pitkin puistatuksin, hiukset takkuisina
niin sanotun rakkauden jäljiltä
               yrität jotain, säveltapailua, uusia surkeita treffejä
Ja aina vain se vanha äijä läähättämässä niskaan...
               etc.
Runokokoelma Musta ja punainen / Tammi, 2009
Ilmestyy toukokuun alussa:
Olet täyttänyt ruumiini tulella - Eroottisen runouden antologia / Wsoy 2017 / toimittanut Sinikka Vuola

Sinikka Vuolan toimittama teos juhlistaa suomalaisen runouden aistillisuutta ja erotiikan monimuotoisuutta. Teos tulee iholle ja täyttää lukijansa eroottisilla kohtaamisilla. Antologiaan on monipuolisesti valittu elävien runoilijoiden tekstejä vuosilta 2000-2016. Teos toimii runon lukijan hemmotteluteoksena, kattavana käsikirjana ja kauniina lahjakirjana.
Runojen lisäksi kirja sisältää runoilijoiden kirjoituksia runojensa synnystä ja eroottisten elementtien käytöstä.

Hehkuvan verisen pionin sielu / sykkii ihmisyyteni verivirtaa / hehku latautuu sydämeni sisälle / laavan lailla / rakkauden mahlaa kaikissa astioissani.

1. maaliskuuta 2017

Sinikka Vuola - Replika


Sinikka Vuola (s.  1972)  on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja Replika hänen ensimmäinen proosateoksensa. Tätä ennen Vuola on julkaissut 3 runokirjaa, joista esikoinen, Orkesteri jota emme kuule (Tammi 2007) voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Maailman vaikein kieli (Tammi 2013) oli puolestaan Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkintoehdokas 2014. 

Replika tuntui minusta häkellyttävältä surrealistiselta sadulta, jota on turha edes yrittää ymmärtää. Satuklassikkojen, esim. Grimmin satujen, tapaan Replikakin on hyvin julma ja hyvin raaka. Vuolan teksti on väkevää, kaunista ja runollista, kunnes kirjailija hyppää toiseen äärilaitaan - vereen, suolistonmutkiin ja ruumismatoihin.

Alussa pieni poika asuu ihanassa laaksossa äitinsä kanssa. Hän kaipaa isää jota ei ole. Ystävänä on isänsä mykäksi ja mustelmille pieksemä Kaniininaama. Kaunis laakso on yhteiskunnallisesti jakautunut rikkaisiin ja köyhiin ja maan talous on huonossa jamassa. Leikkipaikkana on suljetun kaivoksen musta suu. Lähiympäristössä asuu hyljeksitty kerjäläistyttö,  muistojaan kavahteleva dementoitunut vanhus, juoppo ja väkivaltainen leipuri, rikkaudestaan humaltunut lääkäri, korsetin kuristama kaunis nuori leski, jota epileptinen demoni riivaa. Sitten poikaa kohtaa elämän seisauttava menetys, hän sairastuu surusta ja tuntee itsensä puolikkaaksi, näkeekin vain puolittuneita kuvia. Mutta elämä kulkee, aika kulkee ja parantaa haavat - vai parantaako, sillä Vuola sanoo ettei lapsuudesta pääse ikinä eroon.

Tarinaan on ladattu valtavasti tarujen ja satujen symboliikkaa: on Pinokkiota, Tulitikkutyttöä ja Sinipartaa juhlineen ja kattolamppuina roikkuvine murhattuine vaimoineen; on Sodomaa ja Gomorraa, peli- ja peilisaleja; on Marilyn Monroeta, tuota traagista maailman kauneinta eläintä. Tähän kohtaan sopisi ehkä Wikipediasta lainaamani lause:

Surrealistit hakevat innoituksensa usein alitajunnasta ja unista. Maalaustaiteessa surrealismille tunnusomaisia piirteitä ovat taianomaiset, mystiset, tunnelmaltaan epätodelliset ja unenomaiset sommitelmat, joissa on vertauskuvallisuutta ja omalaatuisesti käytettyjä aika- ja tilasuhteita.

Vuolan menetyksen ja surun kuvaus oli erityisen koskettavaa: pojan koko maailma pysähtyi. Myös isän pelon kuvaus oli ravisuttavaa: pienellä lapsella ei ollut mitään mahdollisuutta paeta isänsä tuhoavaa terroria ja väkivaltaa. Siniparran tultua mukaan kuvioon surrealismi lisääntyi entisestään. Romaanin loppupuolella Siniparran kohtauksissa oli löydettävissä myös huumoria. Varsin mielenkiintoisesti Vuola toistaa tekstissä kohtauksia ja lauseita, ne pomppaavat väliin Ei mistään, alitajunnan syvistä kerroksista. Vuosikausien piinaava ahdistus purkautui näin valtavalla ryöpsähdyksellä:

Eikä hänen omassa kodissaan enää kukaan nosta kättään ja sano puhkaisevansa saksilla nuo silmät joilla sinä katselet muita miehiä, tyhjentävänsä puukolla nuo silmät joilla sinä viettelet muita miehiä, enää kukaan ei nosta kättään omassa kodissani ja väitä kaikkia ääniä, kaikkea puhetta kuvottavaksi valheeksi joka on minusta lähtöisin niin että minut pitäisi vaientaa, kuuletko, minut pitäisi nitistää, kukaan ei enää tule sanomaan että minä vaivaan häntä joka hetki, että me ahdistamme häntä, että hänen kattonsa alla me riivaamme häntä joka hetki vaikka emme olisi edes paikalla. Äitimme on vapaa nyt, olemme kokonaan irti ja vapaat.

Replika oli hieno, mutta jätti ristiriitaisen ja mykistyneen tunteen. Moni on pohtinut, että ehkä toinen lukukerta avaisi tarinaa enemmän... Uutta ja luovaa ei synny jos ei uskalla kokeilla ja rikkoa rajoja. Tästä täydet pisteet Vuolalle, mutta silti teos taisi olla minulle liian surrealistinen.

Replika on ihastuttanut ja mietityttänyt myös näissä blogeissa:
Opus ekaTuijata,  KirjavinkitKaisa Reetta, Katja, Krista, Tekstiluola, Omppu, Anttiaikalainen,

Sinikka Vuola
Replika
Tammi 2016
****
Kirjastosta