Jokainen kirja on oma maailmansa. Maailmojen loput kertoo näistä romaanitaiteen maailmoista, niiden aluista, keskikohdan huippukohdista ja erityisesti lopuista. Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin syväluotaava esseekirjeenvaihto oli huippukiinnostavaa luettavaa, sillä molemmat kirjailijat avaavat itseään nautittavasti sekä lukijana että kirjoittajana. Kirjoittamista harrastavalle tai kirjailijaksi aikovalle kirja on must ja korvaa jossain määrin kirjallisuuden live-opetusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia. Myös minulle ei-kirjoittavana lukijana avautui aivan uusia näköaloja kirjailijantyön moniin pohdinnan paikkoihin.
SV ja TM peilaavat kirjan ja kirjallisuuden olemusta varsin monelta kantilta, mikä antaa uusia tapoja tarkastella romaania ja lukukokemustaan. Molemmat sanovat jättävänsä kirjan surutta kesken, jos muutamat kymmenet alkusivut eivät viettele. Itse olen kirjabloggaajana sitkeä lukija; haluan katsoa miten kirja kehittyy ja mitä mahdollista lumoa se sittenkin tuo. Toki itseltäkin jää kirja silloin tällöin kesken. Molemmat kirjailijat sanovat myös lukevansa lempikirjojaan uudestaan ja uudestaan. Tätä tapaa minulla ei ole, vain Westön teoksen Missä kuljimme kerran olen lukenut kolme kertaa.
Käytän omatekoista käsitettä saturaatiopiste, (...) siitä, mitä monelle romaanille vaikuttaa tapahtuvan puolivälin jälkeen. Niillä main lukijalle alkaa valjeta, että romaani on jo paitsi näyttänyt myös monessa tapauksessa käyttänyt keinonsa ja romaanin kielellisenkin ilmaisun mahdollisuudet alkavat umpeutua. Voisi puhua myös romaanin sulkeutumisvaiheesta, joka edeltää varsinaista loppua. - SV
Monissa romaaneissa olen aistinut loppujaksoissa hosumisen tuntua: virkkeet muuttuvat pelkistetymmiksi, rytmi kiivaammaksi, tilanteet asetelmallisemmiksi. Syntyy vaikutelma, että kirjailijalla on ollut kiire pysyä julkaisuaikataulussa. Romaanin keskijaksot ovat syvää ja rikasta proosaa, mutta loppujaksot rullaavat edeltävän tekstimassan synnyttämällä energialla luomatta uusia merkitystasoja. - TM
Saturaatiopisteen käsite oli minusta erittäin kiinnostava ilmiö, jota puitiin molempien kirjailijoiden taholta melko laajaltikin. Se on piste, jossa kirjailijan innostus alkaa hiipua, hän kokee kyllästymistä ja aikataulutkin kenties painavat. Tai sitten hän ei pysty irrottautumaan rakkaaksi käyneestä teoksestaan, vaan jatkaa ja jatkaa. Irrottautumisen vaikeudesta voi kieliä mm. epilogi, jonka luoman kaksoislopetuksen vaarana on vesittää lukijan lukukokemus. Varmasti moni on minun laillani tähän ilmiöön termiä tuntematta törmännyt. Alun ihastus ja haltioituminen vaihtuu hämmästykseen: mitä ihmettä nyt, mistä syystä kirjailija päästi siihen asti huippuhienon teoksensa lässähtämään. Erityisesti näitä pettymyksen tuottavia viimeisiä sivuja ja loppuratkaisuja löytyy dekkareista, mutta on niitä romaaneissakin. Itse muistan hämmästelleeni teoksen loppupuolen käänteitä esim. näissä teoksissa: J. P. Delaney - Edellinen asukas, Evie Wyld - Kaikki laulavat linnut ja Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Pienoinen onnahtaminen tapahtui myös Murakamin uusimmassa Komtuurin surmassa, jossa loppupuolen töks töks tekstiä oli tuskaisaa lukea. Saturaatiopisteen vaikutus ei rajoitu siis ainoastaan juoneen, vaan se näkyy selvästi myös kielessä. Ilmaisu kapenee eikä tunnu niin hiotulta kuin alkuosan teksti, joka on ehtinyt käydä läpi enemmän stilisointikierroksia.
Kirjan loppupuolen 30 kirja-arviota olivat myös kiinnostavia. Luin toiseen kertaan arviot niistä teoksista, jotka itselläni olivat tuoreessa muistissa, kuten Hang Kangin Vegetaristi ja Rosa Liksomin Everstinna. Harmikseni hyvin kauan sitten lukemieni teosten nyanssit ovat vaipuneet unohdukseen ja montaa esitellyistä teoksista en ole lukenut ollenkaan. Kiinnostavaa olisi lukea ne ja peilata omaa lukukokemusta SV:n ja TM:n vastaavaan.
Maailmojen loput pitää sisällään niin valtavan hienon kirjon huomioita kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, että teokseen on palattava monta kertaa. Uskon, että uusilla lukukerroilla esseistä löytää aina uutta kiinnostavaa. Uskon oppineeni paljon lukijana ja uskon vastaisuudessa tutkailevani teosten alkuja ja loppuja entistä tarkemmin silmin. Olen aiemmin nimittäin nauttinut kirjoista vain kokonaisuutena, kiinnittämättä suuremmin huomiota alku- ja loppulauseisiin; muistan ihailleeni erityisesti vain Raymond Chandlerin upeita novellien aloituksia - joten analysoivampaan lukemiseen voisin hyvinkin pyrkiä. Kiitän molempia kirjailijoita avartavasta, opettavasta ja upeasta lukuelämyksestä!
Sinikka Vuola & Toimmi Melender
Maailmojen loput. Kirjoituksia romaanitaiteesta
Wsoy 2018
ERITTÄIN KIINNOSTAVA *****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________
Muualla: Tekstiluola, Tuijata,
Minkä vuoksi romaanin päättäminen on niin vaikeaa? Miksi ja miten loistavienkin kirjojen lopetukset usein epäonnistuvat? Teos sisältää kirjailijoiden esseedialogin sekä 30 pienoisesseetä romaanien lopetuksista. Maailmojen loput on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.
Tämä kirjeenvaihto on luettava. Tai kirja on saatava peräti omaksi. Tämä vaikuttaa kirjalta, johon tekee mieli palata.
VastaaPoistaAika harvoin olen kuullut kirjailijoiden kertovan itsestään lukijoina, kirjoittajina kylläkin.
Vapauttava ajatus, että kirjan voi jättää kesken, ellei se alussa nappaa. Itse kai pelkään menettäväni jotain oleellista, jos en lue tylsääkin kirjaa loppuun.
Olisihan se hienoa, jos kirjan jännite huipentuisi loppua kohti, vaikkei siihen ole osannut kiinnittää aiemmin huomiota, vaikka esimerkiksi näytelmää katsoessa myös loppukohtaukset ovat tärkeitä.
Tämä on tosi hieno kirja, kannattaa hankkia omaksi. Tästä voi lukea pätkän mistä kohtaa vaan, seikka mitä SV ja TM kuuluttivat myös romaanien kohdalla. En ole tainnut minäkään lukea tämmöistä kirjailijoiden vuoropuhelua ennen. Uskon että antaa paljon näytelmä- ja kirjoittajaharrastuksesi tiimoilta.
Poista