19. joulukuuta 2018

Heikki Kännö - Sömnö



Kuvataiteilija-kirjailija Heikki Kännö (s. 1968) on visuaalinen näkijä, joka pyörittää lukijaa maailmoissaan kuin alati kiihtyvän tornadon silmässä. Esikoisteos Mehiläistie (2017) oli ehdolla Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon sekä Tulenkantaja- ja Tähtivaeltaja-palkintojen saajaksi. Sömnö perustuu kirjailijan omaan ilmestysmäiseen näkyyn, jossa valkoisiin vaatteisiin pukeutunut mies seisoi tukka hulmuten myrskyssä ulkosaariston kalliolla Wagnerin pauhatessa taustalla. ”Miehen silmissä kiilui hulluus, ja hän oli vakuuttunut kykenevänsä manipuloimaan todellisuutta maalaustensa avulla.” Sömnö on huimaavan mielikuvituksen tuote ja tarinankerronnan taidonnäyte. Se on kirja, joka venyttää genrerajoja ja polveilee pääjuonesta kiinnostaville sivupoluille. Kännö sekoittaa sukusaagaansa faktaa ja fiktiota, ropsauttaa mausteeksi fantasiaa ja mystiikkaa - ja kuorruttaa kaiken käsittämättömällä mielikuvituksellaan.

Kännö on kirjoittanut tätä teosta 11 vuotta, rinnan esikoisteoksen kanssa, ja lukenut kymmeniä lähdeteoksia perehtyen 1900-luvun aatevirtauksiin, Wagnerin oopperoihin, siirtomaavallan karmeisiin puoliin, natsien toimintaan Euroopassa. ym. Sammakon Sanomien mukaan tekeillä on tetralogia, ja kolmas osa jo lähes valmis ja neljättä aloitettu. Sömnö - suomeksi osuvasti Unien saari - on yksi tämän vuoden Runeberg-palkintoehdokkaista. Raati totesi kirjasta: ”Herkullisesti härnätty lukija voi vain nauraa niin kuin vuoristoradan siinä silmukassa, jossa roikutaan pää alaspäin.” Toivon Sömnölle menestystä!

Elämäkerturi Isak Severin on kuin Kännön alter ego: henkilö, joka ei jätä yhtään kiveä kääntämättä eikä yhtään polkua tutkimatta. Severiniä on kieputtanut jo kymmenisen vuotta kulttimaineeseen nousseen kuvataiteilijan Werner H. Bergerin elämäkerta ja hänen monijäsenisen sukunsa tarina. Severin haluaa selvittää Wernerin isoisän Samuel Schmalin elämäntarinan ymmärtääkseen, miksi Werner on sellainen kuin on. Samuel, pahoinpidelty wieniläinen puoliorpo päätyi 1800-luvun lopulla ensin Belgian Kongoon, josta löysi vaimon ja jossa teki bisnestä ja hurahti elämäniäksi Simon Kimbangun (1887-1951) omintakeiseen uskonlahkoon. Maan levottomuudet pakottivat palaamaan Itävaltaan, mutta kohta Anschlussin tuomia natseja oli paettava väärennetyillä passeilla Ruotsiin. Näin Schmaleista tuli Bergereitä - ja ruotsalaisia.

Eksentrinen, paljain jaloin kulkeva ja trumpettia soittava isoisä Samuel oli Wernerin läheisin ihminen, jolta poika peri kiinnostuksensa mystiikkaan ja Wagnerin musiikkiin. Werner oli luova nero, joka kantoi omissa geeneissään alttiutta hulluuteen ja nosti omaksi gurukseen armenialais-kreikkalaisen G. I. Gurdjieffin (1866-1949). Gurunsa enneagrammeihin perustuva Bergerin suvusta kertova ooppera Kinshasassa oli jo ikääntyvän Wernerin suuruudenhullu elämänhuipennus. Wernerin naissuhteita väritti nuorena poikana koettu rakkaus Manishaan, isän nuoreen vaimoon. Kaikissa naisissa hän etsi tämän piirteitä ja kuvasi Manishaa töissään.  Kuolemanpelossaan ja Gurdjieffin oppeihin nojaten vanha ja sairas Werner uskoi saavansa ikuisen elämän kuvasta kuvaan nuorentuvan omakuvasarjan avulla. Hän työskenteli Sömnön ateljeessaan vimmaisesti ja ämyrit huudattivat Wagnerin Nibelungenin sormusta ja Götterdämmerungia yli ulkosaariston.

Kirjan loppuhuipennus Sömnön saarella oli varsinainen spektaakkeli - loistavan visuaalinen, jännittävä ja dramaattinen. Mitä Sömnössä tapahtui todella?, kirkuivat lööpit myöhemmin ja elämäkerturi Severin totesi, ettei se todennäköisesti selviä ikinä. Kännö luo mahtavan fiktion ja faktan kudelman, aukottoman ja mielikuvituksellisen sukutarinan, johon historian todelliset henkilöt (jopa prinsessa Madeleine) sekä tieteen kehitys, New Age ja enkeliusko istuvat saumattomasti. Loistokkaan ja polveilevan tarinan lisäksi Kännön kieli on riemastuttavan rikasta ja nautittavaa. Kirja on yli 500-sivuinen, mutta taitavasti punottu jännite ei juuri hiipunut. Huikea Sömnö kuuluu kirkkaasti tämän vuoden lukuelämysteni kärkijoukkoon. 

Heikki Kännö
Sömnö
Kansi
Sammakko 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________

Kiiltomato / Kirsi Laitila, HS / Toni JerrmanOksan hyllyltä
Sömnön lumoissa ovat olleet myös Kirjaluotsi & Mummo matkalla

Todellisetkin hahmot uivat fiktion vietäviksi ja sulautuvat kirjailijan mielikuvituksessa yhdeksi valtavaksi oopperaksi, joka tulvii viitteitä kirjallisuushistoriaan, kuvataiteisiin, maailmanselityksiin, filosofisiin koulukuntiin ja okkultistisiin teorioihin.

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Pitääpä tosiaan harkita Sömnötä pukin konttiin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää lukea näin paksuja kirjoja, joten mietin miten mahtaa käydä. Toki tarina, mutta Kännön tapa kirjoittaa lumosi erityisesti. Paljon tietävä mies.

      Poista
  2. Desejo-lhe um Natal cheio de bênção e alegria. Feliz Natal!
    AG

    VastaaPoista
  3. Hengästyin jo tätä postausta lukiessa. Heikki Kännön Sömnö vaikuttaa kirjalta, joka vaatii keskittymistä.
    Tässä taitaa olla kirja, jonka loppu ei petä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikea. Vaatii tarkkaavaisuutta ja on paksu, mutta palkitsee lukijansa.

      Poista
  4. Hurja teos, joka imaisi mukaansa eikä juohtunut mieleenkään vikistä! Mielenkiinnolla jään odottamaan Kännön jatkotuotantoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei vikisyttänyt sitten yhtään! Varasin Mehiläistien kirjastosta. Hiukan googlailin mistä se kertoo - taidemaailmasta - ja luotan että on yhtä sensaatiomainen!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.