13. joulukuuta 2018

Luiz Ruffato - Tekokukkia


Brasilialaisen Luiz Ruffaton matkassa olen jo käynyt Lissabonissa / Lissabonissa muistin sinut ja kiihkeässä Sāo Paulossa / Rutosti hevosia. Tekokukkia vie Latinalaisen Amerikan maihin, mutta myös Eurooppaan ja Lähi-Itään. Tässäkin teoksessa kirjailijalla on yhteiskuntaa kritisoiva ja dokumentaarinen ote, mutta hän saattaa myös huijata lukijaa. Ehkä Dório Finetto on todellinen henkilö, ehkä keksitty - mutta ei sillä suurta väliä ole.

Näin Ruffato avaa johdannossaan teoksen syntyä: eläkkeelle jäänyt Finetto lähettää vuonna 2010 kirjailijalle sekavat muistelmansa, antaa vapaat kädet ja toivoo, että Ruffato kirjoittaisi niistä romaanin, kaukainen sukulainenkin kun on. Ruffato empii, mutta ryhtyy työhön. Finetton maailmalla tapaamien ihmisten kanssa käydyistä ihmeen avoimista keskusteluista muodostuu usean elämäntarinan episodiromaani.

Finetton oma elämä piirtyy muistiinpanoista myös. Köyhien italialaisten maahanmuuttajien monilapsiseen perheeseen 50-luvun alussa syntynyt poika oli lapsista ainoa, joka pääsi opin tielle. Hän tunsi itsensä jo nuorena ulkopuoliseksi, etääntyi läheisistään eikä koskaan perustanut omaa perhettä. Ura maailmanpankin asiantuntijatehtävissä kuljetti sitten ympäri maailmaa. Juurettomana hän ryhtyi keskusteluihin tapaamiensa samanlaisten yksinäisten ja kovia kokeneiden sielujen kanssa. 

Yhdistävinä tekijöinä tarinoissa on Etelä-Amerikan maiden poliittiset kuohunnat, jotka ovat heitelleet ihmisiä maasta toiseen, pakoon ja piiloon; sotilasjuntat ovat vaihtuneet, ihmisiä on vainottu ja kadonnut. Meillä Suomessa tunnetaan parhaiten Chilen ja Argentiinan diktatuurit, mutta Brasiliaakin hallitsi sotilasjuntta vuosina 1964-85 ja vasta viime vuosina sen ihmisoikeusrikkomuksia on alettu tutkia. Frankfurtin kirjamessuilla 2013 Ruffato kohahdutti syyttäessään kotimaataan sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja syrjinnästä: varallisuus on edelleen jyrkästi jakautunut ja miljoonat asuvat slummeissa. 

Bobby saapui Juiz de Foraan karnevaaliaikana, laskiaislauantain iltana 1973, lopen uupuneena, parta harmaantuneena, harventuneet hiukset takussa, koko ruumis hieltä haisevana, vaatteet sokeriviinalta ja piipputupakalle löyhkäävinä, muodottomaksi litistynyt vaatemytty kainalossaan.

Ensimmäinen pitkä episodi Epäuskottava tarina kertoo skotlantilaissyntyisestä, rotanmyrkkyä kaupittelemaan päätyneestä Bobby Clarkesta, jonka elämäntarina on katastrofien täyttämä. Äiti kuoli mielisairaalassa ja isä häipyi brittisiirtomaihin Afrikkaan. Vanhemmitta kasvanut Bobby värväytyi itsekin, ja lähti listimään kapinoivia afrikkalaisia siirtomaa-alaisia; perimmäisenä turhana toiveena oli löytää isä. Vuodet palkkasoturina painoivat, vaikka kuinka turrutti päätään viinalla. Bobby päätti palata Brasiliaan, jossa oli lapsena viettänyt muutaman onnellisen vuoden. Mutta Bobby oli niin rikki, että pilasi naissuhteensa ja kaikki normaalin elämän edellytykset.

  • Absoluuttinen nykyhetki kertoo eläkeikäisestä ranskattaresta, jonka on tuonut Buenos Airesiin argentiinalaisen tangon hurma ja huuma. 
  • Iltapäivä Havannassa kertoo prostituoitu Nadiasta, joka etsii epätoivoisesti pelastusta elämäntilanteeseensa. 
  • Jalka kertoo Ankasta, joka pitää Hampurissa bed & breakfastia. 
  • Susanan tragedian tapahtumapaikka on Itä-Timor. 
  • Sushia Beirutissa vie Argentiinan sotilasdiktatuurin tuhoisiin jälkiin hohottelevan ja lihavan Marcelon elämässä. 
  • Paksukaisen näyttämö on pieni kaupunki Uruguayssa. Hälisevässä ravintolassa Finetto tutustuu lihavaan perheenisään, joka kantaa traumaa ja salaisuutta. Kun vuosien etsinnän jälkeen kadonneen isän salaisuus on selvinnyt, se on niin häpeällinen, ettei sitä voi kertoa edes omalle vaimolle. 


Diego Laxaltilla ei ole mitään tekemistä Tekokukkien kanssa, mutta episodi Paksukainen 
toi hänet heti mieleeni. Viime kesänä tämä ilmeikäs ja supernopea rastatukka viiletti 
kentällä Uruguayn maajoukkueessa jalkapallon MM-kisoissa.
Hän on nykyään keskikenttäpelaaja AC Milanissa.


Tekokukkien episodit kertovat elämässään enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, rikkinäisistä ihmisistä, joita kohtalo heittelee kuin lastuja laineilla. Sotilasjuntat,  epävakaat olot, köyhyys ja näistä johtuva onneton lapsuus ovat ajaneet heidät ajelehtimaan surkeassa elämässään. Vain tangon lumoon joutuneella ranskattarella on napakampi ote porvarillisesta elämästään, mutta silti sisällä tyhjyys ja jonkun kaipuu. Lyhyistä tarinoista piirtyy tarkkoja ja vahvoja henkilökuvia, ja minusta oli kiinnostavaa kulkea Ruffaton värikkään kerronnan matkassa Etelä-Amerikan maissa, joihin kirjalliset polut harvemmin vievät. Ruffaton runsaassa tekstissä on vetovoimaa ja Lappi-Seppälän suomennosta nautinto lukea. Ruffaton monipuolisuus kirjailijana on kertakaikkiaan ihailtavaa. 

Luiz Ruffato 
Flores Artificiais 2014
Tekokukkia
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Kansi Elina Salonen
Into 2015
****
Kirjastosta
_______________


“Teos koostuu tarinoista, jotka ovat nopeiden spurttien sijasta pikemminkin painavia kuulia. Kirjailija pudottelee niitä lukijan syliin yhden kerrallaan pettämättömällä rytmitajulla.” 
- Juhani Karila, Helsingin Sanomat, 2.8.2015

6 kommenttia:

  1. Brasilia + Ruffato + Jyrki Lappi-Seppälä = kova kolmikko!
    Ruffatolla on armoitettu taito luoda värikylläista, rikaskielistä ja elävää tekstiä tarkkanäköisesti, mutta samalla lempeästi ja ymmärtäväisellä sydämellä ihmisyyttä ja ympäristöä arvostaen ja arvioiden.
    Brasilia on runsaudensarvi ja sulatusuuni, jonka kehityksen suuntaa Bolsonaron johdolla voi vain sydän syrjällään arvailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Amerikka on hurja maanosa, sekin. Googlailin Bolsonaron sanomisia, sitaatti Wikipediasta: "Bolsonaro on puheissaan kiittänyt aiempaa Brasilian sotilasdiktatuuria järjestyksen palauttamisesta maahan vuonna 1964. Bolsonaron puheiden mukaan Brasilian diktatuurin olisi aikoinaan täytynyt tappaa vastustajansa, ei vain kiduttaa.” Huh, huh.

      Brasiliasta mieleeni tulevat aina yksi Sāo Paulosta kotoisin oleva rouva ja hänen komea opiskelijapoikansa. Tapasimme Barcelonassa katedraalin portailla konserttia kuunnellessa. Rouva puhui vain portugalia, mutta ymmärsimme silti toisiamme. Poika toki puhui englantia hyvin. Matkailu avartaa - ja kirjallisuus!

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta. Lissabonissa muistin sinut -romaanista pidin, ja aloin myös lukea Rutosti hevosia, jonka idea ihastutti, mutta lopulta se oli ehkä liian raju kirja minun makuuni (?). Tosin kun jätin sen kesken, niin mistäs minä tiedän, miten se olisi jatkunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rutosti hevosia on raju. Näin kirjoitin siitä bloggaukseni lopussa:

      Kevyt ja helppo luettava Rutosti hevosia ei ole. Se on hurja ja julma; surullinen ja metelöivä. Se on tykittävän kakofonian täyttämä kuvaus pienissä lokeroissaan pyristelevistä onnettomista ihmisistä yhteiskunnan laidalla - ympärillään tuo mieletön miljoonakaupunki.

      Poista
  3. Tämän aion lukea vieläpä piakkoin. Kiitos, kun toit kirjan tietoisuuteeni. Tunnen lukkarinrakkautta Etelä-Amerikkaa kohtaan Johtuuko se siitä, että oikean isäni arveltiin paenneen Neuvostoliittoon luovuttamista 1950-luvulla jonnekin Etelä-Amerikkaan. Kadonneen isäni kohtalo ei ole selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstistä tuli elävästi mieleen Etelä-Amerikan maiden sekasortoiset olot, diktatuurit ym. Ruffaton henkilöt ovat kärsineitä ja epäonnisia, mutta hienosti ja koskettavasti hän hahmojensa ahdingosta kertoo.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.