Helena Ruuska - Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi

Axel oli solisti, Mary säestäjä ja heidän duonsa tuottelias. Syntyi eurooppalaisia merkkiteoksia. Taidepuheessa puolisot on yleensä ahdettu sivulauseisiin, ikään kuin taiteilija ei tarvitsisi muuta kuin pensseleitä, värejä ja kankaita. Pintaa ei tarvitse paljoakaan raaputtaa, kun paljastuu, että Mary on persoonallinen ja monipuolinen miehensä taiteellisen työn taustavaikuttaja, tiukoissa tilanteissa jopa mahdollistaja. Suurmiesten vaimot, kuten Aino Sibelius ja Sylvi Kekkonen, ovat saaneet viime vuosina äänensä kuuluviin, nyt on Mary Gallen-Kallelan vuoro.

Noin toteaa tietokirjailija Helena Ruuska ansiokkaan Mary Gallen-Kallelan (1868-1947) elämäkerran Olisit villiä villimpi jälkisanoissa. Tietenkään Maryn elämän kulkua ei voi mitenkään erottaa miehensä elämästä ja taiteesta; niinpä Maryn tarina avaa näkymiä Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) taideteosten taustoihin ja uran käänteisiin. Rohkea Mary toimi mm. Aino-triptyykin mallina häämatkallaan ja Akseli maalasi vaimostaan yli 30 muotokuvaa. Kirjassa on runsaasti mustavalkoisia valokuvia ja Akselin taidetta väreissä.

Mary syntyi hovineuvos ja suomentaja Karl Slöörin perheeseen viimeisenä suurena nälkävuonna. Kolme vuotta vanhempi Akseli oli Maryn vanhimman veljen Arthurin hyvä ystävä ja tämän kuoltua yhteys Slöörien perheeseen säilyi. Akseli oli jäänyt isästään orvoksi 14-vuotiaana ja lähti 19-vuotiaana ensimmäistä kertaa Pariisiin. Siellä Akseli vietti villiä ja vapaata poikamieselämää, mutta rakastui puhtoiseen perhetyttöön Maryyn. Mielenkiintoista oli, että äiti Aina Slöör piti Akselista ja oli tämän uskottu, jolle taiteilijanalku kertoi kirjeissä myös hurvitteluistaan Pariisissa, isä Slöör sitä vastoin vaati tiettyä varallisuutta. Nuoret olivat viitisen vuotta salakihloissa ja seurustelivat etänä Akselin ollessa paljon ulkomailla. Hääkellot soivat lopulta 1890 ja he lähtivät häämatkalle Karjalaan - Louis Sparren kanssa!

Akselin Pariisin vuosina Mary tähtäsi konserttipianistiksi ja sai soittaa Robert Kajanuksen orkesterin suosituissa populäärikonserteissa. Jatko-opinnot ulkomailla jäivät, vaikea sanoa miksi. Pianistin uraa pidettiin tuolloin miehisenä, laulajan ammatissa olisi ollut enemmän esikuvia mm. Aino Ackté ja Maikki Järnefelt. Ilmeisesti Akselikaan ei nähnyt tulevaa vaimoaan konsertoivana pianistina eikä se heidän liikkuvaan elämäänsä olisi sopinutkaan. Mary soitti Akselin maalatessa ja antoi myöhemmin usean vuoden ajan pianotunteja.

Vuonna 1891 syntynyt esikoinen Impi Marjatta sai nimensä Kalevalan tarujen mukaan. Vappua 1892 nuoripari juhli ilman Marjattaa Akselin ateljeessa Pariisissa ja läsnä olivat mm. Elin Danielson, Emil Wickström, Pekka Halonen ja Väinö Blomstedt. Minua kiehtoo aina taiteilijoiden visiitti Imatrankoskelle, olenhan kasvanut siellä. 1893 venäläisen yläluokan suosima Cascade-hotelli oli valmis ja loppiaisena koski valaistiin sähkövaloilla ja Akseli, Sparre ja Edelfelt ikuistivat satumaista näkyä.

Vuodet 1892-95 olivat Akselille kiihkeää Symposion-kautta. Me muistamme tuon kohua herättäneen maalauksen, jossa taiteilija itse, Sibelius, Merikanto ja Kajander nuokkuvat pikkutunneilla Kämpin pöydän ääressä. Tuore aviopari oli usein erossa toisistaan ja Akseli lähetti vaimolleen kiihkeitä ja eroottisia kirjeitä. Erämaa-ateljee oli Akselin pakkomielle ja Kalela nousi näinä vuosina Ruovedelle. Pian Akseli oli taas tien päällä ja Mary ja Marjatta yksin Ruovedellä. Hän piti Berliinissä yhteisnäyttelyn Edvard Munchin kanssa ja sai sinne tiedon rakkaan Marjatta-tyttären kuolemasta. Ajat olivat toiset, mutta mitähän Mary mietti kuolemansairasta Marjattaa yksin hoivatessaan? 

Mary kutoo, 1905

Elämä Kalelassa oli vaivalloista: sinne ei ollut kunnon tietä, ei kaivoa ja piikojen kanssa ongelmia. Mutta oli heillä kodikastakin: Akseli maalasi ja Mary kutoi Kalelaan sisustustekstiilejä ja soitti flyygelillään. Merkillistä oli se, että Akselin poissaollessakin Kalelaan tuli kestitettäviä vieraita ja Akselin oppilaita, joten Marylla oli kädet täynnä työtä ja rahat aina vähissä. Perheeseen syntyivät Kirsti 1896, josta tulee aikuisena sellisti ja Jorma 1898, joka tuottaa vanhemmilleen paljon huolta.

Pitkässä liitossa on nousunsa ja laskunsa, niin Akselin ja Marynkin kohdalla. Tarkkoja syitä avioliiton ristiriitoihin Ruuska ei löytänyt, mutta rasittunut Mary oli ilmeisesti mustasukkainen kauniiden naisten piirittämästä miehestään maailmalla. Viivi Palander oli yksi ilmeinen aviokriisin syy, mutta myöhemmin Tarvaspään aikoina Emil Wickströmin kanssa avioituneesta Viivistä tuli hyvä perheystävä. Vaikeita Marylle olivat myös Tampereen ja Porin ajat, jolloin Akseli työsti Juseliuksen mausoleumia. Hän oli eristynyt ja nukkui huonosti ja mausoleumi toi mieleen kuolleen Marjatan. 

Onnellisen Afrikan matkan jälkeen alettiin rakentaa Tarvaspään ateljeeta ja se valmistui 1913. Se oli uhkarohkea ja kallis projekti puilla paljailla olevalle pariskunnalle. Ensimmäisen maailmansodan aikana Tarvaspää kävi liian levottomaksi ja perhe muutti Kalelaan ja Marya painoi huoli merille lähteneestä Jormasta, joka kuitenkin palasi Suomeen taistelemaan sisällissodassa. Akselin Mannerheim määräsi pääesikuntaan Seinäjoelle, jossa tämä  suunnitteli mitaleja.  Sittemmin Akseli toimi valtionhoitaja Mannerheimin adjutanttina. 

Akseli menehtyi Tukholmassa keuhkokuumeeseen vain 66-vuotiaana ja oli surullista lukea, miten repivää perintöriita oli Maryn, Jorman ja Kirstin kesken. Jorma toimi häikäilettömästi äitiään ja sisartaan kohtaan, perusti Akselin taideperintöä hallinnoivia yrityksiä etc. Jorman kaaduttua talvisodassa Akselin tekijänoikeudet, Tarvaspää ja Kalela jäivät hänen leskensä haltuun.

Mary, 1917

Sukulaisten kirjoittamissa teoksissa Axel on päähenkilö, mutta niissä kaikissa arvostetaan Maryn työpanosta omalakisen neromiehensä rinnalla.

Ruuska sanoo lähdeaineiston olleen valtava ja hän on joutunut karsimaan ja rajaamaan paljon. Mary jätti jälkeensä toistatuhatta kirjettä sisaruksilleen, äidilleen ja Akselille, myös arkisia huushollikirjeitä. Maryn tarina vahvistaa väittämää, että jokaisen menestyvän miehen taustalla on nainen. Kirsti tyttären mukaan äiti oli sekä Maria että Martta, joka huolehti elämän sujumisesta ja säästi, muutti, pakkasi ja sisusti, kasvatti lapset ja hoiti puutarhaa. Mutta hän oli myös miehensä rakastettu ja muusa. Olisit villiä villimpi on elävä ja yksityiskohtainen elämäkerta, joka vei hienolle matkalle Maryn ja Akselin elämään, ja samalla 1900-luvun taidepiireihin.

Helena Ruuskan teokset blogissa:

Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija

Hugo Simberg. Pirut ja enkelit

Helena Ruuska - Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Miia Nuutila
____________________

FT Helena Ruuska on tietokirjailija, kriitikko ja äidinkielen lehtori. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluvat muun muassa kiitetyt elämäkerrat  Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija (2015) ja Hugo Simberg. Pirut ja enkelit (2018).

Helena Ruuska - Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija

Kirjailijoiden kuningatar, lukijoiden rakastama Lohja-sarjan luoja, vahva nainen joka pyöritti kustantajia mielensä mukaan. Eeva Joenpellon elämään mahtui säihkettä ja tunnustuksia mutta myös suurta tragediaa: menetyksiä, pettymyksiä, riitoja ja panettelua. Vahvan naisen osa 1900-luvun Suomessa ei ollut aina helppo, ei myöskään kirjallisissa piireissä. - Kustantaja

Vihdoin sain tartuttua tähän Helena Ruuskan Eeva Joenpellon (1921-2004) elämäkertaan ja olipa kiinnostava! Elämän kirjailija avaa lukijalle kurkistusaukon paitsi kirjailijan yksityiselämään myös 1900-luvun eri vuosikymmenten kustannus- ja kirjallisuuskenttään. Olen aina lukenut huononlaisesti naistenlehtiä, joten en näköjään tiennyt yhtikäs mitään Eeva Joenpellon elämästä.

Länsiuusmaalaisessa luonteessa lienee jotain samaa kuin pohjalaisuudessa: ylpeyttä, jääräpäisyyttä ja tavatonta sitkeyttä. Eeva ei tunteillut kuten karjalainen kollega Eeva Kilpi. Hän kasvoi sisällissodan jälkeisinä vuosina 20-luvun Sammatissa kyläkauppiaan tyttärenä ja kävi koulua Lohjalla. Lapsuudesta henkilöhahmojen esikuvatkin usein löytyivät. Sodan aikana hän päätyi toimittajaksi Helsinkiin ja rakastui hienon emigranttiperheen komeaan poikaan, Jarl Hellemaniin. He olivat naimisissa kolmekymmentä vuotta, kunnes tuli riitaisa ero. Jalle pani Tammessa alulle Keltaisen kirjaston ja matkusti paljon. Miehen työ avasi Eevalle tietystikin kustannusalaa sisältäpäin ja he keskustelivat Eevan käsikirjoituksista. Elämäkerrasta tulee kuva, etteivät nämä kaksi olleet koskaan kovin läheisiä. Heitä erottivat erilaiset taustat: Eeva oli suorasukainen maalaistyttö, Jalle sliipattu kosmopoliitti. Kun mies lähti työtoverinsa matkaan, katkeroitunut Eeva ei koskaan toipunut hylkäyksestä, vaan antoi palaa melko ikävästikin julkisuudessa. Jalle pysyi vaiti loppuun asti.

Vuosi 1974 oli Eevan elämässä täyttä draamaa, stressiä ja kriisiä: avioliitto oli raunioina, vanhin poika Ilmari tehnyt itsemurhan ja Eevalla työn alla Lohja-sarjan aloitusosa Vetää kaikista ovista (1974). Teos oli menestys ja Eeva ampaisi kirjataivaan kiintotähdeksi, jonka kirjojen myynti kattoi parhaimpina vuosina 15% Wsoy:n liikevaihdosta! Eeva tiesi asemansa ja käyttäytyi sen mukaan. Hänen tukensa ja turvansa Wsoy:ssa oli kustannustoimittaja Vilho Viksten; heidän yhteistyönsä ja syvä ystävyytensä kesti vuosikymmeniä, ja myös kirjailijanuran nousut ja laskut. Legendaarinen Viksten oli aina valmis tukemaan ja auttamaan omia kirjailijoitaan, niin myös Eevaa. Onkohan kustannusalalla enää vastaavanlaisia lämpimiä ja luottamuksellisia suhteita kirjailijan ja kustannustoimittajien välillä?

Eeva kirjoitti kesäisin lapsuuskodissaan Samatissa ja halusi muuttaa sinne pysyvästi. Uho ja näyttämisen halu ajoivat hänet rakennuttamaan lapsuuskotinsa maille hulppean perinnepytingin, Vares-Kantolan. Tuvassa on neliöitä yli 60 ja Eeva esitteli kotiaan mielellään naistenlehdissäsä. Kirjailijan kuoltua yllätys oli melkoinen, sillä Vares-Kantola oli testamentattu Wsoy:n kirjasäätiölle. Hulppea hirsihuvila toimii tänäänkin taiteilijaresidenssinä, jossa tällä hetkellä asuu Marianne Kurtto. Aiempia asukkaita ovat olleet mm. Tuomas Kyrö ja Katja Kettu.

Eeva Joenpellosta saa särmikkään kuvan. Hän oli pelottavan suorasukainen, herkkä kimpaantumaan, terävä suustaan ja vaikeasti lähestyttävä. 70-80-luvuilla hän oli lehdistön ja Wsoy:n kiintotähti ja myös aktiivinen kirja-alan yhdistyksissä, mm. Suomen Kirjailijaliitossa. Palkintoja sateli ja miljoonan myydyn kirjan rajakin jossain vaiheessa ylittyi. Julkisuuden valokeila ja menestys synnyttivät myös lieveilmiöitä: Eeva oli perättömien juttujen ja häirinnän kohteena vuosikaudet.  Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvo ja myös Finlandia-palkinto kruunasivat uran, mutta akateemikon arvo jäi saamatta. Yksityiselämä koki vielä suunnattoman kolhun, kun kirjailijalle rakas nuorinkin poika Johannes menehtyi nelikymppisenä syöpään. Lapsenlapsia oli, mutta yhteydenpito ilmeisesti harveni pojan kuoleman jälkeen. Suuressa talossaan kirjailija eleli yksin suurimman osan vuotta.

Minulla on hyllyssä useita Eeva Joenpellon kirjoja. Luulen, etten ole Lohja-sarjaa lukenut, ainakaan kokonaan. Sen sijaan olen lukenut teokset Tuomari Müller, hieno mies (1994) ja Elämän rouva, rouva Glad (1982). Jälkimmäisen kaksi kertaa ja taidanpa lukea kolmannenkin kerran!

Helena Ruuska - Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija
Wsoy 2015
Kirjastosta
_______________
Kirjan pauloissa, IS

"Pidä leukasi pystyssä, jos haluat tulla arvostetuksi miesten maailmassa.”

”Kirjailija nousee koko ikänsä ylämäkeä, kiipeäminen on hänen työtään.

Wsoy tilasi Marjatta Tapiolalta Eeva Joenpellon muotokuvan tämän täyttäessä 70 vuotta vuonna 1991. Öljy, 200 x 110 cm. Maalaus viittaa suurella koollaan jo presidenttimuotokuvien suuruusluokkaan. Teoksen monumentaalisuudessa voi nähdä esikuvana Albert Edelfeltin muotokuvat näyttelijä Ida Aalbergista ja laulaja Aino Achtésta. Joenpellolla on yllään iltapuku, jonka hän oli teettänyt WSOY:n kirjailijaillallisille vuonna 1952. Voimakkaat värit, ihon kuvaamiseen käytetty keltainen ja vihreä, taustan voimakas punainen, ja muut väkevän tummat sävyt tuovat muistumia Tapiolan muuhun tuotantoon ja aiheistoon 80- ja 90-luvuilla. Työ on kuulemma Wsoy:n tiloissa Eevan nimikkokabinetissa.

Kuva: Wsoy

Helena Ruuska - Hugo Simberg. Pirut ja enkelit

Halusin asemoida kirjan Simbergille rakkaassa Niemenlautassa otettuun ihanaan kuvaan, 

jossa omenapuut ovat täydessä kukassa.

Helena Ruuska osoittaa yli 400-sivuisessa teoksessaan Hugo Simberg. Pirut ja enkelit, että tietokirjankin voi kirjoittaa vetävästi ja mukaansatempavasti. Hugo Simbergin (1873-1917)  elämäkerran ja hänen taiteensa ohella Pirut ja enkelit oli paljon muutakin. Kirjan sivuilla saa eläytyä viime vuosisadan vaihteen muidenkin taiteilijoidemme elämään ja suomalaiseen taidemaailmaan sekä Suomen Suuriruhtinaskunnan levottomiin ja vaikeisiin aikoihin.

Simbergin elämäntarinan voi lukea pääpiirteissään Wikipediasta. Minusta oli mielenkiintoista lukea suuresta sisarusparvesta ja Niemenlautan kartanosta Säkkijärvellä, jossa perhe vietti kaikki kesät. Niemenlautta ja sitä ympäröivä meri saarineen olivat Simbergin maalausten ja grafiikan, kuin myös valokuvien keskeinen innoituksen lähde. Oli kiintoisaa, että Simberg valokuvasi paljon, niin perhekuvia kuin taulujensa kompositioitakin. Ruuska esittää rinnan valokuvan ja lopullisen taideteoksen: paljonkaan ei Simberg maalatessaan muuttanut.

Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun Simberg jätti kesken ja etsiytyi Akseli Gallen-Kallelan oppiin Ruovedelle. Gallen-Kallela oli kahdeksan vuotta vanhempi ja kiistaton mestari, myös uppoutunut symbolismiin, luonnon elollisuuteen ja esoteerisiin kysymyksiin. Kaksikon keskustelut venyivät pitkälle aamuyöhön ja parivaljakko oli taidegrafiikan uranuurtaja Suomessa. Minua kiinnosti myös ystävyys samanikäisen Magnus Enckellin kanssa ja heidän yhteistyönsä Tampereen tuomiokirkon koristelussa. Simbergin alastomat, ruusuköynnöstä kantavat pikkuapostolit aiheuttivat valtavan skandaalin, jota puitiin lehdistössä. Järjestettiin jopa Kyllä vai ei -äänestys, joka päätyi säilyttämään Simbergin freskot vain yhdellä äänellä - jälkipolvien iloksi ja onneksi.

Omakuva, 1907

Simberg oli pitkä, tumma ja hoikka, suomalaiseksi vähän eksoottisen näköinenkin. Hän oli iloinen ja kujeileva nuori mies, mutta ilmeisesti nuorena vallattomissa juhlissa hankittu syfilis lisäsi hänen mielialojensa ailahtelevuutta ja oireili terveydentilassa aaltoillen. Simberg rakastui helposti ja etsi itselleen elämänkumppania, mutta vasta elämänsä loppupuolella, 35-vuotiaana Simberg löysi onnen, oman Anninsa, avioitui ja sai kaksi lastakin. Elämä parantumattoman sairauden varjossa lisäsi ennestään taiteeseen näitä yleisön ja kriitikoiden kummeksumia piruja ja kuolemankuvia. 

Mielenkiintoista oli myös lukea Simbergin muista toimista mm. ex libristen suunnittelusta, UPM-Kymmenen liikemerkistä ja lavasteiden luomisesta eri tilaisuuksiin. Hän suunnitteli myös koristelut Albert Edelfeltin näyttäviin hautajaisiin Helsingin Nikolainkirkossa vuonna 1905. Arkunkantajina toimivat kulttuurielämämme huiput: Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho, Jean Sibelius, Robert Kajanus, Hugo Simberg ja Juho Rissanen.

Alttaritaulu on verhottu valkoisella villakankaalla, ja siihen Hugo Simberg on tallentanut J. L. Runegergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta Heinäkuun viides päivä säkeen "ei kuolemassa kuole hän". Alttarilla kukkivat valkoiset liljat. Myös alttarikaide oli verhottu valkoisiin ja siinä kulki vihreä kiehkura, joka oli koristeltu tummanpunaisin kukin. Mustaa väriä kartettiin Runebergin runosäkeen hengessä, ja lopputulos oli aitoa simbergiä. Kaikki oli mietitty pienintä yksityiskohtaa myöten.

Simberg tunsi itsensä yksinäiseksi suuren osan elämäänsä; oli väliin tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, väliin epäili suuresti kykyjään. Suuresta sisarusparvesta Blenda-sisko, oli se, joka eniten rohkaisi ja ohjasi häntä lukuisissa kirjeissään. Viimeisinä vuosina sairaus näkyi jo habituksessa ja mielessä, Simberg tuntui tipahtavan taiteen muutoksen kyydistä. Trendiksi nousseet kirkkaat impressionistiset värit eivät tuntuneet omilta. Simberg kuoli vain 44-vuotiaana, paljon jäi uralla taidetta luomatta. Mutta onhan meillä ihailtavina hänen upeat Tampereen freskonsa ja muut työt. Haavoittunut enkeli äänestettiin suomalaisten rakastetuimmaksi taideteokseksi vuonna 2006.

Haavoittunut enkeli 1903

Pirut ja enkelit oli minulle valtavan upea lukuelämys, jota suosittelen kaikille taiteen ystäville. Viime kesänä kävin Gallen Kallelan Museossa Sielun silmä -näyttelyssä, joka keskittyi symbolismiin ja esoteerisyyteen kuvataiteessamme. Näyttely perustui Nina Kokkisen väitöskirjaan ja teokseen Totuuden etsijät. Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Taidanpa tarttua siihen seuraavaksi.

Helena Ruuska - Hugo Simberg. Pirut ja enkelit
Graafinen suunnittelu Jussi Karjalainen
Wsoy 2018
Kirjastosta
_______________

Hemulin kirjahylly, HS, Kirsin kirjanurkka
Kansallisgalleria: Hugo Simbergin valokuvia, kirjeitä ym
Kirjailijan kuva Pertti Nisonen

FT Helena Ruuska on tietokirjailija, äidinkielenopettaja ja kriitikko. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluvat muun muassa kiitetyt elämäkerrat Marja-Liisa Vartio- kuin linnun kirkaisu (2012) ja Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija (2015).