Näytetään tekstit, joissa on tunniste paula nivukoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paula nivukoski. Näytä kaikki tekstit

30. lokakuuta 2020

Paula Nivukoski - Mainingin varjo


Paula Nivukosken toinen romaani Mainingin varjo vie Pohjanmaalle ja Perämerelle viime vuosisadan alkuvuosiin. Romaani kertoo rovastin tyttären Evalinan ja köyhän kalastaja Andersin traagisen rakkaustarinan. Vuonna 1911 heidän epäsäätyinen rakkaussuhteensa oli mahdoton: se rikkoi sääty-yhteiskunnan normeja, mutta Evalinan on pakko päästä kotoa pois - pelastaakseen itsensä ja syntymättömän lapsensa. Rakastavaiset karkaavat yösydännä Perämeren kalliosaarelle, oikeastaan viimeiselle luodolle ennen kuin avomeri alkaa. He ottavat kodikseen luodolla sijaitsevan hylkeenpyytäjien kevättalvisin käyttämän vaatimattoman mökin.

Arki alkaa. Elämä on äärimmäisen vaatimatonta, mutta tyyntä, rakastumisen ja intohimon täyttämää  ja aluksi hyvin onnellista. Evalina yrittää tulla sinuiksi pauhaavan meren kanssa ja opetella kalastajan vaimon rooliaan. Hän joutuu olemaan paljon yksin kun Anders käy merellä ja markkinoilla. Aika mataa ja täyttyy entisen elämän kultautuneista muistoista. Evalina muistaa ihanan mutta huoneeseensa vetäytyvän äidin, joka maalasi ja valokuvasi. Hän muistaa komean Maisterin luonnontieteen oppitunnit pappilan lasiverannalla ja erityisesti Evalina muistaa ja kaipaa Sofiaa, rakasta pikkusiskoaan ja kirjoittaa tälle kirjeitä.

Evalina on pakannut kotoaan mukaan joitain ylellisyysesineitä, joilla ei ole mitään käyttöä karulla luodolla. Ne ilmentävät rajaa entisen ja nykyisen välillä. Entinen elämä pappilassa keriytyy auki vähitellen. Perheen naisväen elämä oli täyttä helvettiä: ahdistusta, pelkoa ja painajaista. Alkoholisoituva rovasti oli kuin itse paholainen tai pääpiru. Kun Papa tuli kotiin vaimo ja tyttäret vapisivat, kaikki ilo kaikkosi, lattia ja seinät tärisivät ja puutkin varistivat lehtensä. Väkivaltainen ja vaativa rovasti nujersi vaimonsa mielenterveyden ja istutti jatkuvan pelon ja kelpaamattomuuden tyttäriinsä. Nuori Evalina todisti järkyttävää väkivaltaa, jota en voi spoilaamatta avata.

Paula Nivukoski sanoi Helsingin kirjamessujen haastattelussa, että häntä pohjalaisena kirjailijana kiinnostavat vahvat henkilöhahmot. Tässä romaanissa on kaksi vahvaa naista. Toinen on pappilan piika, Pohjanmaan leveää murretta haastava viisas ja juureva Maria, joka on Evalinan tuki ja turva. Myös Evalina on vahva nainen, vaikka vaikuttaa aluksi hauraalta ja elämän vastuksiin nääntyvältä. Kirjan loppuosa osoittaa miten lujasta puusta hän on veistetty. 

Nivukosken kieli on hyvin kaunista ja runollista, hienot kielikuvat ja luonnon kuvaus virtaavat vuolaina ja säkenöivät. Haastattelussa kirjailija sanoi, että lyyrisyys on juurtunut häneen, kirjoittihan hän ennen romaaneitaan parisenkymmentä vuotta runoja. Luodolla päivät toistuvat samanlaisina, tapahtumia on vähän. Kerronta keskittyy kuvaamaan Evalinan sisäisiä tunnetiloja, joihin kirjailija eläytyy syvästi.
 
Tarina on raju ja hyvin järkyttävä. Kuuntelin kirjan äänikirjana, joskaan lukija ei ollut täysin mieleeni, mikä latisti eläytymistäni. Nivukosken kaunis kieli lipuu kuunnellessa myös nopeasti ohi eikä upeasta kielestä voi nauttia hitaasti ja rauhassa. Ehkä romaania olisi voinut jonkun verran tiivistää, mikä olisi vähentänyt toisteisuutta ja kauniiden kielikuvien ylenpalttisuutta. Mainingin varjo on kerännyt paljon kehuja ja kiitoksia. Vahva tarina ja hienoa ajankuvaa sadan vuoden takaa, jolloin naisen valinnan mahdollisuudet olivat järkyttävän mitättömät.


Paula Nivukoski - Mainingin varjo
Otava 2020
Äänikirjan lukija Annu Valonen
_______________


Pohjalainen kirjailija Paula Nivukoski (s. 1985) on maatilan nuorin tytär, joka kirjoittaa autioilla saarilla ja yksinäisillä rannoilla. Hänen esikoisromaaninsa Nopeasti piirretyt pilvet (2019) sai ylistävän vastaanoton niin kriitikoilta kuin lukijoilta.

Bloggaukseni kirjailijan esikoisesta Nopeasti piirretyt pilvet

1. maaliskuuta 2019

Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet


Vaikka kuihtuus sun talosi, en ikinä sua hylkää.

Paula Nivukosken (s. 1985) esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet vie 20-luvun pieneen maaseutuyhteisöön Isoonkyröön. Aihe on tavattoman mielenkiintoinen, sillä siirtolaisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa erityisesti Pohjanmaalta oli suurta. Useimmiten lähtijä oli perheen pää, vaimo ja lapset jäivät kotiin. Tuhannet huoltajaa vaille jääneet lapset olivat suuri ongelma kunnille. Usein isä ja puoliso jäi sille tielleen: perusti maailmalla uuden perheen tai kuoli sairauksiin ja huonoon elämään. Siirtolaisuus oli myös yksi tapa ottaa avioero, täysin harkiten. Varmaa oli se, että kotiin jäänyt vaimo, amerikanleski, joutui yhteisössään silmätikuksi.

Nopeasti piirretyt pilvet perustuu Nivukosken oman isoäidin tarinaan, ja romaani onkin hieno kunnianosoitus kirjailijan omille juurille. Keskiössä on Liisa, vauraan pohjalaistalon tytär. Isä kuolee nuorena tubiin; perheen esikoispoika Taisto on kuollut jo vauvana. Surussaan katkeroitunut ja kovettunut äiti moittii tyttäriään Senniä ja etenkin vanhinta Liisaa. Mitään ei Liisa osaa tehdä äidin mieliksi, vaikka yrittää kynsin hampain pitää talon suvussa, kuten isän kuolinvuoteella lupasi.

Nappi napilta Liisa oli onnellisempi. Koko ihana elämä oli alkamassa juuri nyt.  // Huntu laskeutui Liisan kasvoille kuin kesä.

Elämä on köyhää, elämä on raadantaa, mutta nuorilla on unelmansa. Kotivävyksi Koskiluhdan taloon tulee komea ja ihana Koiviston Kalle, syntyy kaksi lasta. Mutta Kalle on heikommasta puusta veistetty kuin Liisa: tarvitaan vain muutama huono satovuosi, kun ympäristön esimerkki nostattaa miehessä sammumattoman Amerikankuumeen. Huutokaupalla myydään tilan parhaat lypsylehmät, jotta tienataan lähtijälle piletti ja Liisa saattaa miehen lapsineen Vaasaan, junaan, maailmalle.

Nivukoski kirjoittaa kaunista ja runollista tekstiä eläytyen Liisan arkisen elämän haasteisiin tavattomalla herkkyydellä. Sisko Sennin lähdettyä Vaasaan ompelijanoppiin, Liisa putoaa kivistävään ja sydäntäsärkevään yksinäisyyteen ja umpioon. Nurkissa pyörii kolme pientä lasta, äidin ilkeät sanat viiltävät ja juorukellot kilkattavat. Pientä lohtua tuo lapsuudenystävä Elsa, joka salaa omat murheensa ystävältään. Liisa hyppää kaupalle turhankin takia, toivoen että miehen kirje odottaisi. Mutta Kallen lyhyet kirjeet eivät paljon lohtua tuo; odottaminen on ikuista,  ikävöinti on ikuista. Lupauksistaan huolimatta miestä ei kotiin kuulu - ei jouluksikaan vaikka aina niin lupaa ja Liisa lapsineen odottaa.

Tuli juhannus ja joulu. Tuli joulu. Päivät repeytyivät kuluneiksi kuukausiksi. Vuosien kulumisen huomasi aina joulusta. Miten kipeästi kaikki oli samoin. Perunalaarit enää puolillaan. Virsuissa reikä. Reiässä nuhruinen sukka. Virret vähissä.

Vihdoin vuosia odotettuaan Liisa ymmärtää hyväksyä kohtalonsa. Miehen ikuisen rakkauden valat olivat tyhjää sanahelinää. Tarvitaan vielä kaamea katastrofi, joka osoittautuu sittenkin siunaukseksi onnettomuudessaan. Liisassa nousee viha ja ärräpäät, ja hän kasvaa lopulta täysvaltaiseksi emännäksi taloonsa ja ottaa elämänsä ohjat tukevasti omiin käsiinsä muilta kyselemättä - ja ansaitsee yhteisönsä ihailun ja kunnioituksen.

Nopeasti piirretyt pilvet hyväilee hiotulla ja naisen sieluun eläytyvällä tekstillään. 20-luvun pohjalainen yhteisö herää eloon mottoineen: talo ilman poikaa on surkuteltava; on elettävä Herran nuhteessa, ei saa antaa aihetta juoruakoille; on oltava ylpeä, omaa onnettomuuttaan ei saa näyttää. Nykylukijan vinkkelistä on liki mahdoton ymmärtää Liisan kapeaa tilannetta ja umpiota. Useimmissa lähihistoriastamme kertovissa romaaneissa on läsnä näkökulma nykyisyyteen, henkilöhahmojen suvun tuleviin vaiheisiin. Tässä ei, vaan lukija saa upota täysillä menneeseen maailmaan ja pohjalaiseen maisemaan. Hieno esikoisteos.

Kuva: Petri Mulari
Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2019
****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________
Helmet-haaste: 4, 11, 36, 49

Kirjarikas elämäni 

Amerikanleskistä / Heli Jokinen




Muistaakseni luin sukututkimusta tehdessäni mm. tämän Heikki Ylikankaan teoksen: Tervasta teollisuuteen: Ylihärmän kehitys varhaisista ajoista nykypäiviin (1989). Ensimmäisen mieheni suvusta löytyi Hilma, joka jäi amerikanleskeksi Kauhavalle, kun puoliso Taavetti Juhonpoika lähti Ameriikkaan. Löysin miehen sitten Ancestry.comista nimellä David Johnson - hänellä oli parikin vaimoa ja liuta lapsia molempien kanssa. Jäljitin näitä jälkipolvia nykypäivän Minnesotasta - mielenkiintoista.