Paula Nivukoski - Mainingin varjo

Paula Nivukosken toinen romaani Mainingin varjo vie Pohjanmaalle ja Perämerelle viime vuosisadan alkuvuosiin. Romaani kertoo rovastin tyttären Evalinan ja köyhän kalastaja Andersin traagisen rakkaustarinan. Vuonna 1911 heidän epäsäätyinen rakkaussuhteensa oli mahdoton: se rikkoi sääty-yhteiskunnan normeja, mutta Evalinan on pakko päästä kotoa pois - pelastaakseen itsensä ja syntymättömän lapsensa. Rakastavaiset karkaavat yösydännä Perämeren kalliosaarelle, oikeastaan viimeiselle luodolle ennen kuin avomeri alkaa. He ottavat kodikseen luodolla sijaitsevan hylkeenpyytäjien kevättalvisin käyttämän vaatimattoman mökin.

Arki alkaa. Elämä on äärimmäisen vaatimatonta, mutta tyyntä, rakastumisen ja intohimon täyttämää  ja aluksi hyvin onnellista. Evalina yrittää tulla sinuiksi pauhaavan meren kanssa ja opetella kalastajan vaimon rooliaan. Hän joutuu olemaan paljon yksin kun Anders käy merellä ja markkinoilla. Aika mataa ja täyttyy entisen elämän kultautuneista muistoista. Evalina muistaa ihanan mutta huoneeseensa vetäytyvän äidin, joka maalasi ja valokuvasi. Hän muistaa komean Maisterin luonnontieteen oppitunnit pappilan lasiverannalla ja erityisesti Evalina muistaa ja kaipaa Sofiaa, rakasta pikkusiskoaan ja kirjoittaa tälle kirjeitä.

Evalina on pakannut kotoaan mukaan joitain ylellisyysesineitä, joilla ei ole mitään käyttöä karulla luodolla. Ne ilmentävät rajaa entisen ja nykyisen välillä. Entinen elämä pappilassa keriytyy auki vähitellen. Perheen naisväen elämä oli täyttä helvettiä: ahdistusta, pelkoa ja painajaista. Alkoholisoituva rovasti oli kuin itse paholainen tai pääpiru. Kun Papa tuli kotiin vaimo ja tyttäret vapisivat, kaikki ilo kaikkosi, lattia ja seinät tärisivät ja puutkin varistivat lehtensä. Väkivaltainen ja vaativa rovasti nujersi vaimonsa mielenterveyden ja istutti jatkuvan pelon ja kelpaamattomuuden tyttäriinsä. Nuori Evalina todisti järkyttävää väkivaltaa, jota en voi spoilaamatta avata.

Paula Nivukoski sanoi Helsingin kirjamessujen haastattelussa, että häntä pohjalaisena kirjailijana kiinnostavat vahvat henkilöhahmot. Tässä romaanissa on kaksi vahvaa naista. Toinen on pappilan piika, Pohjanmaan leveää murretta haastava viisas ja juureva Maria, joka on Evalinan tuki ja turva. Myös Evalina on vahva nainen, vaikka vaikuttaa aluksi hauraalta ja elämän vastuksiin nääntyvältä. Kirjan loppuosa osoittaa miten lujasta puusta hän on veistetty. 

Nivukosken kieli on hyvin kaunista ja runollista, hienot kielikuvat ja luonnon kuvaus virtaavat vuolaina ja säkenöivät. Haastattelussa kirjailija sanoi, että lyyrisyys on juurtunut häneen, kirjoittihan hän ennen romaaneitaan parisenkymmentä vuotta runoja. Luodolla päivät toistuvat samanlaisina, tapahtumia on vähän. Kerronta keskittyy kuvaamaan Evalinan sisäisiä tunnetiloja, joihin kirjailija eläytyy syvästi.

 

Tarina on raju ja hyvin järkyttävä. Kuuntelin kirjan äänikirjana, joskaan lukija ei ollut täysin mieleeni, mikä latisti eläytymistäni. Nivukosken kaunis kieli lipuu kuunnellessa myös nopeasti ohi eikä upeasta kielestä voi nauttia hitaasti ja rauhassa. Ehkä romaania olisi voinut jonkun verran tiivistää, mikä olisi vähentänyt toisteisuutta ja kauniiden kielikuvien ylenpalttisuutta. Mainingin varjo on kerännyt paljon kehuja ja kiitoksia. Vahva tarina ja hienoa ajankuvaa sadan vuoden takaa, jolloin naisen valinnan mahdollisuudet olivat järkyttävän mitättömät.

Paula Nivukoski - Mainingin varjo

Otava 2020
Äänikirjan lukija Annu Valonen
_______________

Jorman lukunurkka

Kirjarouvan elämää

Lukupino

Pohjalainen kirjailija Paula Nivukoski (s. 1985) on maatilan nuorin tytär, joka kirjoittaa autioilla saarilla ja yksinäisillä rannoilla. Hänen esikoisromaaninsa Nopeasti piirretyt pilvet (2019) sai ylistävän vastaanoton niin kriitikoilta kuin lukijoilta.

Bloggaukseni kirjailijan esikoisesta Nopeasti piirretyt pilvet