Satu Vasantolan esikoisteoksesta En palaa takaisin koskaan, luulen kirjoitin bloggaukseeni näin: "Satu Vasantola on erittäin mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus. Hän on ajassa kiinni, hänellä on sanottavaa ja hän hallitsee realistisen kerronnan.” Kirjailijan toinen teos Kaikki kadonneet on minusta jäntevämpi, naislukijaa vavahduttava teos. Romaani keskittyy naisiin ja naisten kehoihin ja tarinassa on hyvin dramaattisia kohtauksia. Päähenkilö Annu oli pieni tyttö 60-luvun Keravalla, aikuisena hän toimii naistentautien ja synnytysten erikoislääkärinä ja näkee työssään sekä naisenelämän suuret ilot että järkyttävät kauheudet.
Annu oli moninkertaisesti hylätty lapsi. Hän ei ollut vielä koulussakaan, kun järkyttävien tapahtumien jälkeen katosivat äiti ja rakas pikkusisko Maaru. Isä vaikeni tyystin heidän katoamisestaan, sanoi vain vaimonsa kuolleen. Isä keskittyi rahakkaaseen bisnekseensä, jonka avulla Annu ja isänsä voivat syödä pihvejä ja leivoksia, haaveilla ulkomaanmatkoistakin. Isä koki itsensä hyväntekijäksi ja pulaan joutuneiden naisten auttajaksi. Hän värväsi pienen tyttärensä assistentiksi enkelintekijän työhönsä, laittomiin abortteihin eli sikiönlähdetyksiin.
Kaksi vuotta tätä kesti, kunnes isä pidätettiin. Annu päätyi sydänystävänsä Lauran kotiin kasvattilapseksi, mutta ilkeät puheet saivat hänet teini-ikäisenä karkaamaan. Tarinassa on jonkun verran aukkoja Annun nuoruusvuosilta, mutta hän valmistuu gynekologiksi ja elää yksin itsenäisen naisen elämää. Välit isään ovat vuosikymmeniä poikki ja ystävä Laurakin jää menneisyyteen. Annu jättää lupaavatkin miessuhteensa, koska pelkää hylätyksi tulemista eikä uskalla kiintyä kehenkään. 38-vuotiaana hän hankkiutuu raskaaksi kyseenalaisin keinoin ja saa tyttären. Tytär Marikoosta kasvaa vahva ja itsenäinen nykynainen, johon äiti ei saa iskostettua omia pelkojaan.
Vasantola kirjoittaa hyvin kaunista, lämminhenkistä ja kuvailevaa tekstiä, jonka väliin hän sijoittaa rajun realistisia kohtauksia. Tämä kontrasti hätkähdyttää lukijaa. Oli karmaisevaa lukea pienestä Annusta, joka desinfioi isänsä abortintekovälineitä. Oli vavahduttavaa lukea gynekologi Annun työpäivistä ja hänen kohtaamistaan raiskatuista nuorista tytöistä ja vakavia gynekologisia sairauksia sairastavista naisista.Minusta Kaikki kadonneet oli hieno teos, yhtenäisempi kuin esikoinen. Juonikin oli taitavasti rakennettu, joskin äidin ja Maarun katoamiset ja niitä seurannut pimento tuntuivat hieman epäuskottavilta. Annun ja Lauran lapsuudenystävyys oli kauniisti ja elävästi kuvattu.
Romaani kertoo ajasta, jolloin abortti oli Suomessa laiton; sen toki sai pimeästi isolla rahalla. Suomessa asiat ovat nyt paremmin, mutta edelleen meilläkin on yhteisöjä ja maailmassa maita, joissa ehkäisyyn ja abortteihin suhtaudutaan jyrkän kielteisesti. Äitini kertoi, että 50-luvulla lääkärit epäilivät keskenmenoja itseaiheutetuiksi ja ymmärryksen ja lohdutuksen sijaan kohtelu oli hyvin tylyä. Itsekin tapasin yhdellä kurssilla kolmikymppisen lestadiolaisen synnytyskoneen, joka odotti viimeisillään kymmenettä lastaan. Käsittämätöntä nykyaikana. Bloggauksen lopussa on aborteista Suomessa kertova Wikipedia-linkki. Tästä Helsingin Sanomien linkistä voi lukea eri maiden aborttilainsäädännöstä.
Satu Vasantola - Kaikki kadonneet
Kansi Emmi Kyytsönen
Tammi 2020
Kirjastosta
______________
Satu Vasantola (s. 1965) on Helsingin Sanomien terveyteen erikoistunut toimittaja ja kolmen lapsen äiti. Hänen esikoisromaaninsa En palaa takaisin koskaan, luulen (2018) valloitti heti lukijat ja palkittiin niin Tiiliskivi- kuin Kiitos kirjasta -palkinnolla.
Vuonna 1950 tuli voimaan laki, joka mahdollisti abortin myös sikiön vammaisuudesta tai sairaudesta johtuen, sekä eettisin perustein kuten raiskauksen tai sukurutsan vuoksi. Tällöin laillisia abortteja tehtiin 4 000–8 000 vuodessa. Laittomien raskaudenkeskeytysten takia vaadittiin aborttilakiin edelleen vapauttamista. Laittomat abortit aiheuttivat äitiyskuolemia, terveysongelmia ja hedelmättömyyttä. Laittomien aborttien määrän arvioitiin Aborttilakikomitean mietinnön ja tulehduksellisia keskenmenoja hoitavien lääkärien mukaan olevan noin 18 000–40 000.
En ole lukenut esikoista, mutta tämän luin ja ihanan vaivatonta ja jouhevaa tekstiä. Jotain oli liikaa ja jotain jäi mielestäni uupumaan, mutta raskaasta aiheesta huolimatta pidin kirjasta. Bloggaus tulossa myöhemmin.
VastaaPoistaEsikoisessa oli erittäin paljon teemoja, niitä olisi voinut karsia. Annun aikuiselämä ei puhutellut aivan samoin kuin lapsuuskuvaukset. Odotan bloggaustasi.
PoistaHienosti kerrottu, monin tavoin pysäyttävä tarina.
VastaaPoistaPienen tytön kokemukset herättivät suojeluhaluni
Muutama käänne arvelutti esim. kun äiti tietämättään sterilisoitiin sektion yhteydessä ja
Marikoon isän osuus.
Minusta äidin ja siskon katoaminen tuntuu uskottavalta. Oma sisareni katosi jäljettömiin ollessani 57-vuotias.
Hurja ja mieltä painava juttu tuo siskosi katoaminen, en osaa ollenkaan kuvitella Kirsti. Tuo sterilointi oli lääkäriltä varsin omavaltaista menettelyä, toki nainen oli raskauksien ikeessä, mutta silti. Jossain kohtaahan Marikoo puuskahti, että hän olisi halunnut isän! Naisia puhutteleva teos eittämättä.
PoistaKirjoitat todella ilkeästi ja epäkunnioittavasti tapaamastasi lestadiolaisnaisesta. Käytät hänestä nimitystä synnytyskone, edes ihmiseksi et häntä vaivaudu puhuttelemaan. Ihan käsittämättömän suvaitsematonta ja sivistymätöntä on sinun suhtautumisesi nykyaikana. Samoin oli myös Vasantolan suhtautuminen kirjassaan. Toivottavasti ymmärrät edes hävetä.
VastaaPoistaAnteeksi, ei ollut tarkoitus. En millään voi ymmärtää, että nykyaikana hankitaan lapsi per vuosi.
Poista