31. lokakuuta 2020

Lokakuun luetut


Lokakuu oli lämmin ja suorastaan juoksi ohi. Helsingin kirjamessujen viikonloppuna olin kiinni kodin muutossa, mutta olen kuunnellut tallenteita jälkikäteen. Toivottavasti tallenteet tulivat jäädäkseen, vaikka live-messuihin joskus päästäisiinkin. Olen kuunnellut yli kymmentä kirjailijaa ja muuta ohjelmaa. Yksi kiinnostavimmista haastatteluista oli pari Sofi Oksanen & Elizabeth Strout, itsellä Pikkukaupungin tyttö vielä lukematta.

Lokakuukin sujui melkein kokonaan kotimaisen kirjallisuuden merkeissä. Saldo 9 kirjaa, joista kaksi äänikirjoja ja kaksi käännöskirjoja. Suurimman vaikutuksen tekivät nämä:


Juha Hurme - Suomi ***** Teos 2020 #äänikirja
Kuuntelin kaksi kertaa Juha Hurmeen haastattelun Helsingin kirjamessuilla ja kuuntelin Suomen äänikirjana. Olipa hulvaton kulttuurireissu Suomi nimisen maan viimeiseen kahteensataan vuoteen! Konsepti on sama kuin Finlandian 2017 voittaneessa Niemessä: tuhoton määrä faktaa pohjalla, josta Hurme suodattaa oman näkemyksensä romaanin muotoon. Paljon Kalevala-ilmiöstä, mutta toki Hurme puhuu monesta muustakin riemastuttavasta ja nolottavastakin asiasta. Joskus on paras ottaa käyttöön Sakari Pälsin ’viisas nauru’! Facebookissa bloggarikollega Arja sanoi Hurmeen olevan nero. Arjan mielipiteeseen on helppo yhtyä  ❤︎⠀


Marja Toivio - Finnjet, My Love ***** Atrain & Nord 2020
Romaani kuvaa kolmen Finnjetin rakentamiseen osallistuneen hitsarin matkaa Intian Alangin laivaromuttamolle vuonna 2008. Teos on herkullinen ja mainio moneltakin kantilta. Se tuo mieleen tämän autolauttasuuruuden historian ja surkean lopun. Se on veijariromaanin oloinen kertomus kolmesta viisikymppisestä musketööristä, joiden ystävyys on kestänyt vuosikymmenet, vaikkakin välistä kovasti säröillen. Toivio luo musketööreistään ja nuoresta matkabloggari Ingestä todentuntuiset ja elävät henkilöhahmot, hersyvän verevät ja ristiriitaiset. Finnjet, My Love oli hieno kurkistus keski-ikäisten miesten ystävyyteen sekä Suomen laivanrakennuksen ja Finnjetin historiaan. Kerrassaan mahtava tarina!⠀⠀⠀⠀
⠀⠀

James Wyllie - Hakaristirouvat ***** Atena 2020
James Wyllien hyytävä tietokirja keskittyy natsieliitin vaimoihin ja johtajien muihin naisiin. Mm. Goebbels oli täysi häntäheikki ja #metoo-mies.⠀Wyllie on paneutunut aiheeseensa tarkoin ja esittää kirjan lopussa pitkän lähdeluettelon. Natsivaimot ja heidän miehensä olivat Hitlerin talutusnuorassa ja tämän (suuruuden)hullun kaistapään lumoissa. Taas kerran oli aivan käsittämätöntä, miten mitättömän näköinen ja kimittävä Hitler lumosi kuulijansa. Ei tarvittu kuin suurin piirtein yhden Hitlerin puheen kuuleminen, niin paluuta ei ollut. Kirjan sivuilla he seikkailevat: Lina, Magda, Geli, Eva, Emmy, Margarete ja Ilse.
⠀⠀⠀
MUUT KOTIMAISET
Hannimari Heino, Kristiina Wallin - Matkakirjeitä **** Atena 2020
Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen - Joki *** BoD 2020
Paula Nivukoski - Mainingin varjo ***** Otava 2020 #äänikirja
Pirjo Toivanen - Siskoni Italiassa *** Stresa 2020
Satu Vasantola - Kaikki kadonneet **** Tammi 2020

MUUT ULKOMAISET
Jhumpa Lahiri - Missä milloinkin *** Tammi 2020


Mitähän marraskuu tuonee tullessaan? Eniten toivon, että koronavirustilanne pysyy hallinnassa.
Omassa lukupinossani odottavat mm. Haruki Murakami, Pierre Lemaitre & Valeria Luiselli.
Sinulle lukijani toivon terveyttä ja hyvää mieltä sekä kodikkaita ja elämyksellisiä lukuhetkiä.
Rauhaisaa pyhäinpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.