12. toukokuuta 2020

Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle


Otto Gabrielssonin Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle on katkera tilitys isälle Jörn Donnerille. Kirja huokuu vihaa, halveksuntaa ja myös kateutta Donnerin kahta nuorempaa poikaa Danielia ja erityisesti Rafaelia kohtaan, joille Donner oli läsnä isänä. Pitkän kirjeen tarkoitus oli jättää viimein jäähyväiset isälle, kirjoittaa isä ja isän kaipuu ulos sielusta, jotta Otto voisi paremmin jatkaa elämäänsä. Mutta Donner ei ehtinyt lukea poikansa kirjettä ennen kuolemaansa.

Isän kaipuu on elinikäinen prosessi.

Vuonna 2013 Otto istuu yleisössä, kun Donner esiintyy omaelämäkerrallisen Mammutin promokiertueella Tukholmassa. Isän esiintyminen ei ollut Oton mielestä haastattelu, vaan pikemminkin yhden miehen show kuten aina. Hän meni tervehtimään isäänsä ja pyysi saada kirjan omakseen, mutta isä tokaisi Et saa, voit toki sen ostaa. Otto luki Mammutista, että Donner kutsui häntä ja samana vuonna syntynyttä sisarpuolta Susannaa erehdyksiksi. Mielessä myllersi muutaman vuoden päästä myös se, että Donner esiintyi useaan otteeseen televisiossa Rafaelin kanssa vuonna 2018 ilmestyneen kirjeenvaihtokirjan Ennen kuin olet poissa tiimoilta  - selvä merkki siitä, minkä pojan isä oli valinnut. 

Donner toimi Svenska Filminstitutetin johtajana 1978-1982 ja oli naimisissa Jeannette Bonnierin kanssa. Vuonna 1981 hänelle syntyi kaksi aviotonta lasta eri naisten kanssa, joista toinen on Otto. Donner tunnusti isyytensä vasta pojan ollessa kymmenen, mutta vaati äidiltä Lisbet Gabrielssonilta vakuutuksen, ettei tämä koskaan vaatisi elatusapua ja ettei hänen isyyttään tuotaisi julkisuuteen. Donner ei koskaan tukenut Lisbetiä ja poikaansa taloudellisesti, ja heidän elämänsä oli köyhää rikkaassa Ruotsissa. Donner myönsi Otolle luvan käyttää sukunimeäään, mutta Otto valitsi toisin.

Tiedän miltä hylkääminen tuntuu.

On selvää, että isän hylkääminen on traumatisoinut Ottoa syvästi. Hän kuvaa itseään erityisherkäksi ja hulluksi, hän on ahdistunut, juo ajoittain liikaa ja kärsii unettomuudesta. Tukholma ahdistaa  ja siksi hän viettää paljon aikaa äitinsä lapsuudenkodissa Smoolannissa. Hän on lukenut paljon venäläisiä klassikoita, joita siteeraa teoksessa usein. Nyt hän opiskelee psykologiaa Karoliinisessa instituutissa ja saakin pika puoliin opintonsa päätökseen. Otto ailahtelee adh:na äärimmäisyydestä toiseen, väliin hän haluaa olla täysraitis, väliin ryyppää päiviä putkeen.

Hautakivessäsi pitäisi lukea: Olen varattu, älä häiritse.

Otolle käy kuten raskaana oleville naisille: hän huomaa isät lapsineen ja kaikki ympärillä tuntuvat puhuvan isistään. Ympärillä on pehmeä ruotsalaisen miehen malli, isä joka toimii aktiivisesti perheessään ja lastensa kanssa. Otto tuntee itsensä entistä osattomammaksi, sillä hän ei muista saaneensa yhtään lahjaa isältä, ei jouluna eikä syntymäpäivinä. Donner on paljon esillä ruotslaismediassa ja hän käy Tukholmassa usein. Otosta tuntuu katkeralle, ettei isä soita ja ehdota tapaamista. Hän tietää myös, että tämä kirje uhraa heidän suhteensa murusen lopullisesti.

Otolla on tarve saada äänensä kuuluviin ja osoittaa kirjeellään, ettei hän ole erehdys ja samalla repäistä itsensä lopullisesti eroon isästä, jota ei oikeastaan koskaan ollutkaan. Hän miettii, että olisi ollut parempi jos isä olisi ollut tuntematon. Mutta Donnerin jatkuva esilläolo ruotsalaismediassa kääntää veistä haavassa vuodesta toiseen ja hän googlaa isänsä tekemisiä kuumeisesti. Donner on aina halunnut provosoida ja olla yltiörehellinen kirjoissaan ja Otto tavallaan toistaa isänsä tyyliä rajulla tekstillään. Donnerin suhde lapsiinsa oli kieltämättä outo: vain kahdelle nuorimmalle hän on osannut tai halunnut olla oikea isä, ei neljälle muulle. Hänellä itsellään ei ollut isän mallia, menettihän hän oman isänsä kaksivuotiaana. Mutta silti, se on ontuva selitys. Hän ei edes viitsinyt mennä tyttärensä hautajaisiin ja puhui tästä todella alentavasti.

Teoksesta huokuu isän ikävä ja monet nöyryyttävät tapahtumat. Toivon Otolle tasapainoisempia aikoja ja että hän ansaitsee hyvin kirjallaan. Rakenteellisesti Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle on pompsahteleviin ja lyhyisiin päiväkirjamerkintöihin perustuva teos, hajanainen kuin Oton mieli. Hän ruotii paljon myös ruotsalaista yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä sekä Suomen ja Ruotsin eroja. Mutta loan hän heittää isänsä niskaan, teilaa tämän kirjallisen tuotannon ja kaikki aikaansaannokset. Teos ei ole pitkä, vain vähän yli 200-sivuinen, mutta Kalle Chydeniuksen verkkaisen lukutavan vuoksi tuntui mittaansa pidemmältä.

Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle 
Alkuteos Vildhavre. Sista brev till pappa 2020
Suomentanut Laura Kulmala
Schildts & Söderströms 2020
Äänikirjan lukija Kalle Chydenius
_______________

Svenska Yle

20 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus ja kiinnostava kirja. Luin tämän ihan puolihuolimattomasti, koska itse aloitin tämän kirjan kuuntelemisen eilispäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oton puheenvuoro on hyvin raju eikä ehkei kovin tyylikäskään kaikilta osin. Mutta ymmärrän häntä.

      Poista
  2. En pysty lukemaan tämmöistä kirjaa, ehkä joskus pystyn, mutta ymmärrän pojan katkeruuden. Vanhemmat voivat olla erittäin julmia lapsilleen, jopa tappavat lapsensa. Donner oli pirullinen loppuun asti ja mm. jätti suurimman omaisuutensa vain kahdelle lapselle.
    Ajattelin lukea Jörkan uusimman elämäkerran, mutta nyt en pysty. En ole lukenut yhtään hänen kirjaa, enkä aio ikinä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otto lataa täyslaidallisia isälleen. En tokikaan pysty asettumaan isättömänä kasvaneen pienen pojan nahkoihin, koska minulla on ollut isä. Donnerin käyttäytyminen eri lapsiaan kohtaan oli täysin käsittämätöntä.

      Poista
    2. Mai, veit sanat suustani! Nyt minäkään en lue enää Donneria ja ties vaikka heittäisin ne pois kirjastostani. Toki tästä paljon tiesinkin, mutta nyt tuli liikaa iholle. Kaikkea Hyvää Otolle, ei voi olla helppoa selvitä jatkuvasti ignoorattuna. Se Suomen viikot ovat olleet takuulla hänelle helvettiä!

      Minulle oli hyvin rankka teos Vinoon varttunut tyttö, vei vähän aikaa toipua, vaikka olen tuntenut juuri samanlaisen tytön ja perheen. Lapsena en vain tajunnut, mitä tapahtui, vaikka olin perheen mukana heidän mökillään ja sukulaisissaan etc.

      En pysty tätä lukemaan. Oma isämme oli ns. maailman paras isä ja hän oli aina silta yli kaiken vaikean. On isiä ja isiä, toiset eivät tätä nimitystä edes ansaitse.

      Poista
    3. Kiitis kommentistasi Leena. Voi vain arvailla, miten musertavia huonommuuden tunteita pienen pojan päässä liikkuu, kun veljille osoitetaan rakkautta, mutta hänelle ei. Lapsella on sisäsyntyinen tarve - niin sanoisin - rakastaa vanhempaansa. Kun vanhempi hylkää, tuntee itsensä arvottomaksi ja kysyy mikä minussa on niin pahaa? Riipaiseva kohtalo Otolla, toki ei ainoa maailmassa.

      Poista
  3. Kuuntelin kirjan. Tunteita paljon ja ymmärrettävää tuossa tilassa. Paljon tuli mieleen kirjasta. Sääli ettei Jörn Donner tutustunut tähän poikaan. Hän on selvästi Jörn Donerin poika ajattelee omalla tavalla ja kirjoittaa siitä kirjan.Päiväkirjamerkinnät ovat parempia kuin isänsä merkinnät kirjassa Mammutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Annie. Olen lukenut Donnerilta vain pari kirjaa, joista toinen on Vesi on verta sakeampaa, johon Ottokin viittaa kirjeessään - https://kirjaviekoon.blogspot.com/2018/02/jorn-donner-vesi-on-verta-sakeampaa.html

      Poista
  4. Tämä tuntuu kovin surulliselta kirjalta enkä voi ymmärtää Donnerin ajatusmaailmaa - miten voi olla sydäntä näin totaalisesti kieltäytyä isyydestään?! Tuntuu ehkä turhaltakin lukea juuri tämä kirja, koska tuohon kysymykseen se ei todennäköisesti vastaa. Gabrielssonin itsensä kannalta olisi ollut ehkä parempi jos hän olisi voinut kanavoida tämän surunsa ja pettymyksensä jonkun muun projektin kautta, esimerkiksi "fiktiivisen" romaanin kirjoittamisen kautta. Nyt tämä haiskahtaa lähinnä kostokirjalta, joka ei sinänsä ehkä vie asiaa mihinkään suuntaan vaan jää vellomaan paikalleen...

    VastaaPoista
  5. Tässä on paljon kostoa, sensaationhakua, halveksuntaa ja mustamaalausta - mutta Donnerin isyydessä oli käsittämätön musta aukko. Hän ei pitänyt yhteyksiä kahteen vanhimpaan poikaansakaan; sanoi syyksi että heidän äitinsä oli hankala. Isän hylkääminen on merkinnyt Oton ja traumatisoinut häntä syvästi. Todella toivon, että tämä oli hänelle vapauttava kokemus ja että hän saa paremman otteen elämästään.

    VastaaPoista
  6. Varmaan siinä on kostoa yms. Kuitenkin myös Jörn Donner kirjoitti aviottomista lapsista kuin myös ensimmäisen avioliiton lapsista hyvin julmasti kirjassa Mammutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan Mammutin sanat loukkasivat ja järkyttivät Ottoa. Hän kutsuikin Donneria Papputiksi.

      Poista
  7. Ei voi muuta kuin toivoa, että kirjan kirjoittaminen on helpottanut Oton omaa oloa.

    VastaaPoista
  8. Minulla on tämän kirjan suhteen ristiriitaisia ajatuksia. En ole vielä lukenut sitä, useita lehtijuttuja vain, mutta en oikein usko, että Otto pääsee irti pettymyksestään ja vihastaan tällä kirjalla. Komppaan Maria siinä, että jokin tyylikkäämpi, vähän etäämpää katsova teos olisi ollut hänelle parempi tapa käsitellä asiaa.

    Ihmettelen, minkä vuoksi Donner kesken avioliittonsa sai samana vuonna nämä kaksi erehdykseksi nimeämäänsä lasta. Oma kuopuspoikani on pari vuotta nuorempi kuin Otto. Ei silloin ollut enää tapana saada lapsia vahingossa. Sellaista tapahtui minun lapsuudessani.
    Mietin myös, miksi Oton äiti ei ole osannut toimia kaiken kaikkiaan paremmin. JD:n ensimmäinen vaimo ja kahden vanhemman pojan äiti katkaisi kaikki välit ja teki siinä varmaan aivan oikein. Tunnekylmää ihmistä ei voi muuttaa.

    Otolla on kaikki syy vihata isäänsä. JD:ssä oli jotain pahasti vialla ja hän ilmeisesti pakeni puutteellisuuttaan työhön, jossa minun mielestäni oli määrää enemmän kuin laatua. Pidin hänen elokuvistaan Armi elää! ja Kuulustelu. Bergman-dokumentti on myös hyvä. Kirjoja olen yrittänyt lukea. Viimeiset olisi pitänyt jättää julkaisematta.

    Myös Rafael käsitteli esseekirjassaan isänsä outoutta, lempeällä tyylillä, ja tuskitteli sen asian kanssa, että ehkä hänen kirjansa saa tunnustusta isän maineen avulla, ei omin avuin. No, Oton kirja ei ehkä saisi julkisuutta, olisiko julkaistukaan, jos isä olisi joku tuntematon Matti Virtanen.
    Toivon, että pojat nyt irtautuisivat edesmenneestä isästään ja kirjoittaisivat täysin omia kirjojaan. Oma loistava kirja ilman sanaakaan JD:stä olisi Otolle hyvä tapa "kostaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeaikaisissa haastatteluissa Otto on sanonut voivansa nyt paremmin kuin kirjaa kirjoittaessaan, ja siitä olen iloinen. Huono psyykkinen vointi kuuluu kirjasta eikä tämä minustakaan ole tyylikäs kirja. Vaikea sanoa auttaako, viha on nyt roiskaistu ulos ja kostettu, ja hän on tehnyt itsensä näkyväksi etenkin Suomessa.

      Sinänsä aika uskomatonta, että Donnerille syntyivät nämä kaksi aviotonta lasta ja vieläpä samana vuonna. Rymistelyä liian kosteiden juhlien jälkeen? Otto keskittyy kirjassa isäänsä, mutta sanoo kyllä, että onneksi hänellä on rakastava äiti - joka ei muuten yhtään pitänyt kirja-ideasta.

      Isien hylkäämiä lapsia on toki vaikka ja kuinka. Otto on kehittänyt vihaansa ja kaunaansa megalomaanisiin mittoihin ja sitä on auttanut Donnerin jatkuva esilläolo mediassa. Olen tapuvainen ajattelemaan samoin Donnerin työnarkomaniasta. Toivottavasti veljekset pystyvät paiskaamaan kättä ja rakentamaan suhdettaan ilman suuren isänsä varjoa. Rafaelin kirjat ovat minulla vielä lukematta.

      Poista
  9. Kipu on suurempi kuin isä oli kuuluisa, näkyi siellä sun täällä,mutta ei pojan elämässä. Hänelle olisi ehkä ollut parempi ettei olisi tiennyt kuka hän on. Jörn Donner jatkoi Jeanette Bonnierin kanssa avioliittoa ainakin kahdeksan vuotta Oton syntymän jälkeen. He eivät tuskin paljon edes nähneet toisiaan. He erosivat vasta kuin hänen avovaimo ( jonka kanssa asuivat vielä erillään silloin) odotti lasta, jompaakumpaa Rafaelia tai Danielia. Siitä kului taasen jokin kahdeksan vuotta kun meni näiden nuorempien poikien äidin kanssa naimisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuo, että Donner oli vahvasti esillä jatkuvasti myös Ruotsissa. Kyllä se katkeroittaa. Mutkikasta oli Donnerin rakkauselämä! En usko, että Bitte Westerlundillakan on ollut helppoa miehensä kanssa. Otto sanoo kirjassa, että hänellä on teflon-pinta, johon mikään ei tartu.

      Poista
  10. Tätä kirjaa ja kirjailijaa on käsitelty kyllä paljon mediassa. Tunnen kovaa sääliä Ottoa kohtaan. Minusta Donner on ollut aivan hirveä isä, hirviö, pilannut poikiensa elämää, elämän. Mutta Donnerilla itsellään ei ollut isän mallia, se tuo jotakin ymmärtämystä hänen toimintatapaan. Hänen hieno ja monipuolinen uransa on aivan toisen elämäntason juttu. Uskon, etten voi lukea kirjaa, minuun tarttuu helposti toisen tunnetilat, en halua nyt katkeruutta ja negatiivisuutta elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan paljon esillä nyt. Tunnekuormaa on viisasta vähentää tai rajoittaa näinä haastavina aikoina. Mukavaa viikkoa Marja.

      Poista
  11. Tämä kirja on ollut paljon esillä ja kiinnostaa, mutta en tiedä pystynkö lukemaan. En ihan ymmärrä alkujaan näitä, miksi lapselle annetaan mahdollisuus syntyä ja sitten ei välitetä hitustakaan. Eriarvoisuus vasta järkyttävää siihen päälle onkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi - Thank you for your comment ♥ Poistan kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit. All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja. Blogger-blogina Kirja vieköön! noudattaa Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.