2. toukokuuta 2020

Ottessa Moshfegh - Vuosi horroksessa


Tuttle oli minulle huora, joka syötti minulle tuutilullaa.

Ottessa Moshfeghin teoksen Vuosi horroksessa idea tai juoni on pähkähullu ja absurdi, mutta kirjailija kirjoittaa järjettömän hyvin. Romaanin nimetön minäkertoja on alle kolmekymppinen nainen vuosien 2000/2001 New Yorkissa. Nainen on opiskellut taidehistoriaa ja on töissä eksklusiivisessa taidegalleriassa. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, isä syöpään ja äiti lääke- ja viinahuuruissa. Hän on pitkä, hoikka, nuori ja kaunis kuin Amber Valletta. Hän on myös rikas, siis kaikkea mitä amerikkalaiseen unelmaan tarvitaan, mutta hänen sisimmässään asuu sietämätön kipu. 

Hän ottaa päikkäreitä työajalla gallerian siivouskomerossa ja kertoo esillä olevasta kvasitaiteesta, mm. aasialaisen Ping Xi:n täytettyjen koirien näyttelystä Hau, hau, hau sekä taiteilijan aiemmista ylistetyistä spermaroiskeista.  Potkut saatuaan nainen haluaa vain nukkua horroksessa, sillä hän uskoo unen uudistavan hänet ja että vuoden nukuttuaan hän muuttuisi uudeksi ja tyyneksi. Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta löytyy kahjo psykiatri Dr. Tuttle, joka suoltaa naiselle tekaistuun unettomuuteen uni- ja psyykenlääkkeitä kissankusenhajuisella vastaanotollaan.

Naisella on lähikaupan egyptiläisten veljesten ohella ainoastaan kaksi ihmiskontaktia. Alistava ja suihinottoja vaativa Trevor, jonka kanssa on-off suhde on kestänyt vuosia. Sitten on Reva, naisystävä jo opiskeluajoilta, joka edustaa täysin vastakkaista maailmaa. Reva on köyhä päähenkilömme mittapuun mukaan. Hän yrittää bulimiansa avulla täyttää amerikkalaiset bmi-ihanteet, käy pakkomielteisesti salilla ja tykkää tequilasta. Hänen vaatteensa ovat merkkivaatteiden piraattikopioita. Minäkertoja sietää Revaa jostain syystä, mutta miettii hänestä ilkeitä eikä osaa tukea Revaa tämän äidin sairastaessa terminaalivaiheen syöpää.

Aurinko nousi idästä ja laski länteen. Se ei muuttunut. 

Minäkertojalla on elämässään oikeastaan vain yksi intohimo: vanhat elokuvat, joita hän katsoo yhä uudestaan ja uudestaan vhs-nauhurillaan. Lempinäyttelijöitä ovat Harrison Ford ja etenkin Whoopi Goldberg. Nainen napsii runsaita ja mielikuvituksellisia pilleriyhdistelmiä ja nukkuu suurimman osan päivää. Kun käyttöön tule Infermitoli-niminen lääke, hän alkaa touhuta uskomattomia juttuja muistikatkoksiensa aikana, myös asunnon ulkopuolella Manhattanilla. Niinpä käyttöön on otettava suunnitelma B. Hän pyytää avukseen halveksimansa taiteilijan Ping Xi:n, joka turvaa naisen pysymisen asunnossa lukitsemalla oven takalukkoon ja tuomalla naiselle ruokaa seuraavien neljän kuukauden aikana. Vastineeksi taiteilija saa käyttää naista mallinaan tämän ollessa tiedottomassa tilassa. Niistä syntyykin näyttely Isopäisiä kuvia kauniista naisesta. 

Moshfegh luo päähenkilöstään etuoikeutetun ja vihaisen nuoren naisen, joka ei ole saanut lapsena rakkautta osakseen. Poikaystävä Trevor ei myöskään osaa rakastaa, vain käyttää hyväkseen. Ainoa joka tuntuu välittävän on ulkokohtainen ja vähän bimbo Reva. En tiedä, mikä kirjan sanoma on. Sekö, että ystävät ovat kallisarvoisia ja että heistä kannattaa välittää niin kauan kuin se on mahdollista? Omituisuudestaan huolimatta kirja piti otteessaan ja Karoliina Kudjoin nopea lukutapa ja viileän ironinen ääni istuivat loistavasti Moshfeghin tekstiin. Kristina Drewsin suomennos tuntui huippuhyvältä ja terävältä ja toi hyvin esiin minäkertojan mustan huumorin ja kylmän sarkasmin. Tosielämässähän tarina olisi aivan karsea. Dr. Tuttlen tapaista psykiatria ei ainakaan Suomesta löydy eikä minäkertojan kaltaisilla lääkemäärillä säilytä hengissä. En mitenkään voi jakaa lääkkeitten tolkuttomaan väärinkäyttöön liittyvää arvomaailmaa, mutta silti voin kiittää Moshfeghin loistavaa tapaa kirjoittaa.

Ottessa Moshfegh - Vuosi horroksessa
Alkuteos My Year of Rest and Relaxation 2018
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_______________
Armottoman mustan huumorin läpäisemä teos on kertomus vuodesta huurussa, sekaisin mielikuvituksellisesta lääkeyhdistelmästä, jonka pitäisi poistaa vieraantuneisuuden ja itseinhon tunne. 

Ottessa Moshfegh (s. 1981) on yhdysvaltalainen kirjailija, jonka esikoisteos Eileen sai Hemingway-palkinnon ja oli Booker-ehdokkaana. Myös My Year of Rest and Relaxation on ollut valtava menestys kriitikoiden ja lukijoiden keskuudessa.

4 kommenttia:

  1. Kuuntelen tätä parhaillaan. Pidän toistaiseksi juuri tuon absurdiuden ja outouden vuoksi. Tuntuu, ettei tässä pyydellä anteeksi mitään. Tämä on myös ensimmäinen äänikirja moneen kuukauteen, siksikin tuntuu tavallistakin tärkeämmältä. Katsotaan, mitä sanon sitten lopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä oli varmasti paljon elämäntapaivaa, jonka newyorkilaiset ja amerikkalaiset tunnistavat. Pillerijutustelu pursui korvista loppupuolella, vähempi olisi riittänyt. Mutta hienosti ja terävästi Moshfegh kirjoittaa.

      Sulla on nyt kädet täynnä työtä. Kaunista kevättä teidän perheeseen!

      Poista
  2. Luin viime vuonna ja teki lähtemättömän vaikutuksen anteeksipyytelemättömyydellään (onko toi edes sana). Siis kirjahan oli suorastaan anarkistinen, eihän siinä ollut edes opetusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkertoja oli varsinainen bitch. Nykkiläinen elämäntapa ja elitistiset piirit oli kuvattu nauttittavan terävästi. Loistava
      äänikirjakokemus! Pitäisi varmaan etsiä tuo Eileen käsiini.

      Poista

Kiitos kommentistasi - Thank you for your comment ♥ Poistan kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit. All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja. Blogger-blogina Kirja vieköön! noudattaa Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.