Haruki Murakami - Komtuurin surma

Maailmassa ei ole mitään täysin varmaa, 
mutta meillä ihmisillä on kyky uskoa.

Komtuurin surma on kymmenes Murakamilta lukemani teos. Kirkkaimman muistijäljen on jättänyt Suuri lammasseikkailu upealla Hokkaidon kuvauksellaan, vähiten on puhutellut Sputnik-rakastettuni. Komtuurin surma alkaa tyyliltään melko realistisena, mutta kääntyy sitten osittain huiman absurdiksi ja surrealistiseksi. Murakami kääntää aluksi miehen ja naisen perinteiset roolit päälaelleen. Minäkertojaksi hän on valinnut tokiolaisen 36-vuotiaan tilaustöitä tekevän muotokuvamaalarin. Mies on rutiininomaisen leipääntynyt ja kyllästynyt työhönsä. Hän työskentelee kotona, hoitaa ruuanlaiton ja muut kotityöt vaimon ollessa kiireinen uranainen.

Yhtenä kauniina päivänä vaimo Yuzu ilmoittaa, että kuuden vuoden avioliitto on sitten loppu. Tämä on täysi pommi miehelle, mutta mukautuvainen taiteilijamme tyytyy mukisematta vaimonsa päätökseen.  Parin kuukauden sumuisen ja päämäärättömän autolla ajelun jälkeen mies päätyy asumaan eristäytyneelle vuorelle maankuulun taidemaalarin Amada Tomohikon omistamaan taloon. Hyvin pian taiteilija huomaa ajautuneensa keskelle outoutta.

Kirjan nimi ja jännittävä idea juontavat juurensa Mozartin Don Giovanni -oopperaan. Murakami on kehitellyt idean, että ullakolta löytyvä Tomohikon mestarillinen ja salassa pidetty maalaus ’Komtuurin surma’ kertoo verhotusti jostain traagisesta tapauksesta, jonka Tomohiko Wienissä Anschlussin aikaan taideopiskelijana koki. Maalauksessa esiintyvät kaikki oopperan henkilöt, joskin vanhoissa Asuka-kauden (538-710) asuissa. Taiteilijan kokemasta traumasta kertoo se, että päästyään natsien vankeudesta takaisin Japaniin hän hylkäsi länsimaisen maalaustaiteen ja siirtyi perinteiseen japanilaiseen Nihonga-maalaustyyliin. Tästä kaikesta oli tosi kiinnostavaa lukea.

Taulun löytyminen aloittaa maagisten tapahtumien vyöryn. Kohta omituinen helisevä ääni alkaa häiritä öisin ja tontin pikkumetsiköstä löytyy ihmetystä herättävä syvä kuoppa. Lähellä asuva, satumaisen rikas, mutta mystinen herra Menshiki ilmaantuu valkoiset hiukset liehuen kuvioihin ja päätyy taiteilijamme malliksi. Yhdessä taiteilija ja tämä eräänlainen Jay Gatsby juttelevat niitä näitä ja kuuntelevat vanhaa jazzia. Murakami ripottelee luku luvulta lisää maagisia elementtejä, mutta ne pysyivät kirjan alkupuolella hyvin mieleni hallittavissa. Jännitys tihentyi trillerimäisesti ja pahaenteinen uhka leijaili.

Minua viehätti yksinäisen taiteilijan tavallisen arjen kuvaus ruuanlaittoineen ym. rutiineineen. Atmosfääriä taiteilijan kotoisiin arkisiin hetkiin toivat aina taustalla soivat vanhat vinyylit. Rakastajattaria oli parikin kappaletta, jotka molemmat olivat hänen oppilaitaan lähikaupungin kuvataideryhmästä. Minäkertoja näkee todentuntuisia unia ja vihainen valkoisella Subaru Forresterilla ajeleva keski-ikäinen mies edustanee jotain hänessä piilevää pimeää puolta. Taiteilijalla oli ollut koskettavan läheinen ja lämmin suhde jo nuorena kuolleeseen pikkusiskoonsa, minkä ansiosta hän ymmärsi nyt hyvin nuorta mallinaan toiminutta tyttöä.

Arkisessa elämänkuvauksesa oli viehätyksensä, jota riitti sivulle 638 asti, jolloin koin, että liioitellut maagiset elementit suorastaan tyrmäsivät minut. Seurasi sivukaupalla seikkailuja metaforien maanalaisissa tunneleissa. Kirjailijan tissifetissi tuli selväksi, sen verran usein naisten rintojen muoto, koko tai kehittymättömyys tuli puheeksi. En muista onko Murakami aiemmissa teoksissaan kuvannut näin tarkoin naisten asuja. Aluksi mielenkiintoista, mutta lopulta itseään toistavaa. Ihmeekseni en tällä kertaa erityisemmin ärsyyntynyt Murakamin naiskuvasta tai seksismistä. Kai sitä osasi odottaa. Seikkailtuaan vuorilla noin vuoden taiteilija palaa Tokioon.

Elämä saattoi paiskata minut pimeään ja ahtaaseen onkaloon tai luonnon armoille myrskyiseen erämaahan, mutta uskoin, että joku ilmestyisi silloinkin näyttämään tietä. Se oli tärkein asia, jonka olin oppinut oudoista kokemuksistani talossa syrjäisellä vuorella Odawaran edustalla.

Juonessa oli paljon vetovoimaa ja kiehtovuutta. Kerronnan tyyli oli selkeää, mutta ei minusta mitenkään eityisen mieliinpainuvaa. Tyylinäytteitä luettavissa täältä. 800-sivuinen romaani olisi mielestäni hyötynyt tiivistämisestä ja rönsyilevien juonipolkujen karsimisesta. Mutta kyllähän Murakamilla on ihailtava mielikuvitus!

Haruki Murakami

Kishidancho Goroshi 2017 / Killing Commendatore 2018
Komtuurin surma
Japanista suomentanut Juha Mylläri
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2018
ERITTÄIN HYVÄ ****
Kirjastosta
_______________

Kaikki bloggaukseni Murakamin teoksista: 

Komtuurin surma, Rajasta etelään, auringosta länteen, Miehiä ilman naisia, Suuri lammasseikkailu, Maailmanloppu ja ihmemaa, 1Q84, Sputnik-rakastettuni, Väritömän miehen vaellusvuodet, Kafka rannalla, Norwegian wood