29. marraskuuta 2018

Naisia Kansalliskirjastossa - toim. Marjut Hjelt


Naisia Kansalliskirjastossa antaa äänen yli 300 suomalaiselle tai Suomeen liittyvälle naiselle. Osa heistä on tunnettuja kulttuurivaikuttajia eri saroilta, mutta osa aivan tavallisia naisia tuntemattomuudesta. Kirjailija Kaari Utrio sanoo teoksen esipuheessa:

Historia hälisee miesten äänellä. Lähes kaikki tietomme menneisyydestä kerrotaan miesten kokemuksen kautta. (...) Ajattelen hellästi menneitten sukupolvien sisariani, joiden oli monin verroin vaikeampaa saada äänensä kuulumaan kuin minun.

Teoksen on Kansalliskirjaston valtavasta aineistosta koonnut ja toimittanut kirjailija Marjut Hjelt. Naisia Kansalliskirjastossa  haluaa tuoda esille lahjakkaita, hauskoja ja monin tavoin panoksensa yhteiskuntaan antaneita naisia ja herättää mielenkiintoa Kansalliskirjaston laaja-alaisia aineistoja kohtaan, jotka ovat kaikille avoinna. Hjelt on koonnut hurmaavan koosteen eri alojen naisista kuvin ja eri tyyppisin ja pituisin tekstein. Mukana on kirjeitä ja runoja sekä otteita romaaneista ja sanomalehdistä. Kuvituksena on taidetta, kirjankansia ja lehti-ilmoituksia. Pääosa aineistosta ajoittuu 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkukymmenille, mutta muutama kurkistus tehdään myös 50-60-lukujen naisten maailmaan. 

Kirjasta löytyy naisen tekemä tai häntä kuvaava teksti tai kuva jokaiselle vuoden päivälle. Tämä on lukijan kannalta tosi ilahduttavaa: voi lukea kerrallaan päivän, viikon tai alkavan kuukauden tekstit. Vuodenajat, merkkipäivät ja ajankohtaisuus on myös otettu huomioon. Piirrosten, maalausten, kirjeiden, muistiinpanojen, sävelmien ja mainosten ihanasta kirjosta piirtyy elävä ja ah niin moninainen kuva naisenelämästä läpi menneitten vuosikymmenten. Tiedon lisäksi lukijalle tarjotaan mietteitä, käytösohjeita, tuulahduksia muodista sekä huumoria niin pilakuvien kuin pakinanäytteidenkin välityksellä.

Teoksen lopussa on lista käytetyistä arkistolähteistä ja aakkosellinen henkilöhakemisto. Sieltä löytyvät mm. kirjailijat  Maria Jotuni (1880-1943), Anni Swan (1875-1958) ja Katri Vala (1901- 1944) sekä taiteilijat Eva Cederström (1909-1995), Fanny Churberg (1845-1892) ja Elin Danielson-Gambogi (1861-1919) - muutamia mainitakseni. Mukana on ooppera- ja iskelmälaulajia, naiskuvaa naistenlehdistä ja muutama koulutyttökin omine teksteineen tai piirroksineen. Kattaus on kiehtova ja monipuolinen. Naisia Kansalliskirjastossa on hurmaava aikamatka menneille vuosikymmenille.


Kansalliskirjasto on Carl Ludvig Engelin (1778-1840) upea empireluomus, 
joka peruskorjattiin vuosina 2013-2015. 
Kokoelmaan kuuluu yli 3 miljoonaa kirjaa ja 3 miljoonaa muuta julkaisua.  Vuoden 2017 lopussa Digi.kansalliskirjasto.fi -palvelusta löytyi reilusti yli 12 miljoonaa sivua, 
joista aikakauslehtiä 6,5 miljoonaa sivua ja sanomalehtiä lähes 6,3 miljoonaa sivua.
Kuva: Kansalliskirjasto

Naisia Kansalliskirjastossa oli valloittavaa luettavaa. Kirjan anti ja ala ovat niin laajat, että sitä pitää ehdottomasti lukea osissa. Iloitsen siitä, että kirja löytyy omasta hyllystä ja voin palata siihen aina kun tarvitsen pientä voimaantumista. Teos on kaunis ja edustava - varmasti ilolla vastaanotettu lahja jokaiselle naiselle, itselle,  ystävättärelle, anopille, tyttärelle. Kun ensi vuonna juhlitaan naisia, tasa-arvoa ja Minna Canthia, voi aloittaa kokonaisen naistenvuoden vaikka tästä. Kannattaa tutustua Kansalliskirjaston nettisivuihin. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoista tietoa ja siellä voi liittyä myös Kansalliskirjaston ystäväksi. 

Koska kirjan runsasta ja kiinnostavaa antia on mahdoton esitellä yhdessä lyhyessä blogikirjoituksessa blogini joulukalenteri 2018 perustuu kokonaan tähän hurmaavaan teokseen. Jokaisena päivänä tulen esittelemään jonkun pienen tekstinpätkän ja/tai kuvan. Joulunodotusta tänä vuonna siis menneitten vuosikymmenten naisten ajatuksin, Kansalliskirjaston aartein!

TÄSTÄ AVAUTUVAT KAIKKI LUUKUT AIKANAAN 
Hyvää joulunodotusta!


Naisia Kansalliskirjastossa. Aarteita kirjaston kätköistä
Toimittanut Marjut Hjelt
Ulkoasu Noora Karlsson
Into 2018
ERITTÄIN KIINNOSTAVA *****
Lukukappale Kansalliskirjastosta - kiitän
_______________

Kirja on ostettavissa vuodenvaihteeseen asti vain Kansalliskirjaston palvelutiskiltä, Unioninkatu 36, Helsinki. Naisia Kansalliskirjastossa on Kansalliskirjaston ystäväkirja eli sen myyntituotolla tuetaan kirjaston ystävätoimintaa ja työtä kulttuuriperinnön säilyttämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Liity Kansalliskirjaston ystäviin / Tarkista aukioloajat

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella kiinnostavalta teokselta. Kiva idea, tuo joulukalenteri👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saassa, tervetuloa seuraamaan. Luvassa vakavaa, mutta aika paljon komiikkaa myös.

      Poista
  2. Tiedossa tämän vuoden paras joulukalenteri. Kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :) Todella hienoa luettava oli tämä kirja.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.