1. marraskuuta 2018

Olli Jalonen - Taivaanpallo


Angus on hellyttävä, paljasjalkainen ja resuinen pieni poika syrjäisellä Saint Helenalla. Hän on isästään orpo ja elelee vaatimattomasti äitinsä, siskonsa ja pienten veljiensä kanssa. Nuori tähtitieteilijä Edmond Halley saapuu Lontoosta saarelle tutkimaan tähtiä ja tämä kohtaaminen muuttaa Anguksen koko elämän. Olli Jalosen Taivaanpallo kuljettaa huimaan seikkailuun 1600-luvun lopun eristyneeseen yhteisöön ja kutoo eläytyvällä mielikuvituksella fiktioonsa oikeita historiallisia tapahtumia.

Kolme mitättömän pientä ja eristäytynyttä tulivuorisaarta: Saint Helena, noin 1 950 km Afrikan lounaisrannikosta, pinta-ala 122 km2;  Ascension sijaitsee noin 1 100 km luoteeseen ja Tristan da Cunha 2 100 km etelään. Saaret kutkuttavat kirjailijoiden luovaa mielikuvitusta, sillä Marianna Kurtto on kirjoittanut lumoavan 1960-luvulle sijoittuvan teoksen Tristania.

Mahtava brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania hallinnoi Saint Helenaa:  saarella on brittiläinen kuvernööri ja anglikaaninen pastori, eikä saarelta noin vain pääse pois jos sinne on kerran tullut.  Palatakseen emämaahan Englantiin tarvitaan lupa Lontoosta. Purjelaivat kuljettavat Intiasta tavaran lisäksi orjia, täydentävät saarella muonavarastojaan ja korjaavat myrskyssä vioittuneita rakenteita.

Lontoota on muutama vuosi sitten koetellut kaksikin järkyttävää tapahtumaa: ruttoepidemia 1665 ja seuraavana vuonna suuri palo. Kaiken menetettyään myös pienen Anguksen vanhemmat lähtivät siirtolaisiksi keskelle merta paremman elämän toivossa. Poika syntyi vasta Saint Helenalla, mutta isä kuoli työmaaonnettomuudessa. Äti Catherinella ja teini-ikäisellä isosiskolla Annilla oli naisten kohtalo: syntyivät aviottomat pojat Thomas ja Adam. Kruunun lähettämä saaren anglikaaninen pastori rakastui leskeen ja otti koko perheen luokseen asumaan, mutta tätä eivät vehkeilevät salakatoliset hyvällä katsoneet.

Edistyneessä Lontoossa on perustettu luonnontieteellinen Royal Society. Sen nuori jäsen Edmond Halley (1656-1742) vietti apulaisensa Clarken kanssa saarella kokonaisen vuoden tähtiä tutkimassa. Pieni Angus sai ihailemaltaan Halleylta tarkkailutehtävän, jota hän täytti tunnollisesti yö yön ja kuukausi kuukauden perään. Hän kiipesi korkean araukaarian latvaan ja laati tähtikarttoja sekä tilastoja lintujen esiintymisistä. Despoottinen ja julma kuvernööri alisti ja riisti sekä saarelaisia että orjiaan, tilanne äityi väkivaltaiseksi, vaaralliseksi ja kaoottiseksi. Kuvernöörin sabotaasit ja sensuuri estivät pastoria lähettämästä tilanneraportteja Lontooseen. Ainoa mahdollisuus oli lähettää nuori Angus laivalla matkaan kirjeen kanssa. Niinpä Angus piilotettiin kauppakomppanian suuren Berkeley Castlen märssykoriin.

Olli Jalonen kirjoittaa eläväksi saarelaisten elämän, jota leimasi pimeys, uskonnon pelottava valta ja taikausko. Kiistat ja valtataistelut anglikaanien ja puritaanien kesken velloivat. Merellä merimiehillä oli omat lakinsa ja paljastuttuaan Angus koki kaikki mahdolliset höykytykset, sillä uskottiin hänen tuoneen huonoa onnea ja nostattaneen myrskyn. Kuitenkin Angus kesti nälän ja simputukset päästen hengissä Lontooseen ja Halleyn kotiin. Vastaanotto ei ollut kovin lämmin, sillä ilmeisesti Halley pelkäsi käynnissä olevia valtataisteluja niin hallitsijoiden kuin kirkkokuntien kesken.  Nämä kaksi ’löysivät' kuitenkin toisensa ja tekivät tasaveroisina upeasti kuvatun tutkimusmatkan jäätyneellä Thamesilla Kentin Snowdon-vuorelle.

Taivaanpallo oli vangitseva seikkailu. Olli Jalosen tekstissä on jotain maagista ja pieni Angus sydämet sulattava henkilöhahmo. Poika on hyväsydäminen, liikuttavan tunnollinen ja kuuliainen. Hänellä on terävä pää, uskomattoman tarkka näkö ja hänen tiedonjanonsa on loputon.  Sitkeä ja laiha poika on harjaantuneine koirankoipineen ja parkkiintuneine jalkapohjineen nopea kuin nuoli. Anguksen mietteitä ja pohdintoja lukee suorastaan ahmien. Sanasto, lauserakenteet ja tapa ilmaista luovat lukijan eteen 1600-luvun lopun maailman. Juuri noin olisi älykäs ja Raamatun nuhteeseen kasvatettu poika voinut ajatella ja ilmiöitä pohtia.

Taivaanpallossa yhdistyvät kiehtovalla tavalla ajankohdan tieteellinen edistys ja uskonnon ristipaineet. Tiedettä ovat aina vieneet eteenpäin poikkeusyksilöt. Jalonen osoittaa, että vaatimaton syntyperä ei ole välttämättä este tässä kilvoittelussa. Valloittava lukukokemus, olin myyty. Jos laatisin oman Finlandia-ehdokaslistan, tämä olisi ehdottomasti mukana.

Olli Jalonen
Taivaanpallo
Kansi Anna Lehtonen
Otava 2018
LOISTAVA *****
Kirjastosta
_______________


Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse.

10 kommenttia:

  1. Olli Jalosen tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi.
    Luettuani, mitä kirjoitat Taivaan pallosta, päätin parantaa tapani.
    Tätä lukiessa muistin, että olen lukenut joskus 90-luvulla Jalosen
    Isäksi ja tyttäreksi, joka imaisi mukaansa.
    Hauskaa Halloweenia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ensimmäinen Jaloselta lukemani. Hän eläytyi upeasti Anguksen hahmoon ja lähtökohta-asetelma on todella kutkuttava. Upea teos.

      Poista
  2. Mainiosti avaava postaus tästä pallosta, joka oli poikkeuksellisen antoisaa ja mielenkiintoista luettavaa. Tasapainoinen ja toimiva yhdistelmä eri elementtejä, joiden lopputulos koitui lukijan iloksi ja nautinnoksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin etsiä postaustasi, mutta en löytänyt. Luin Jalosen pohdiskelevaa tekstiä herpaantumatta - enkä missään kohtaan kyllästynyt. Vangitseva kokonaisuus siis!

      Poista
    2. Lukemisesta jäi niin täyteläinen olo ja runsaasti muistiinpanoja sanottavaksti, etten löytänyt langanpäätä postauksen auki kerimiseen, joten siksikin postauksesi oli niin mukavaa luettavaa.
      Kyllä: ansaitsisi paikkansa Finlandia listalla:)

      Poista
    3. No ilmankos. Levollista pyhäinpäivää.

      Poista
  3. Minä myös antaisin tälle Finlandian!

    Olen lukenut tämän lisäksi Jaloselta Poikakirjan, Miehiä ja ihmisiä ja jonkun novellikirjan.
    Poikakirjassa on yhtä suloinen ja älykäs poika kuin Taivaanpallon Angus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta lukuvinkistä! Jalonen eläytyi niin ihanasti pienen Anguksen sisimpään. Tuon kaukaisen ajan pieni poika tuli lähelle ja läheiseksi. Luen sattuman sanelemana enemmän kotimaisia naiskirjailijoita. Peter Sandströmin Äiti marraskuu herätti tunteita myös.

      Poista
  4. Kirjassa on samanaikaisesti herkkyyttä ja rohkeutta. Kunnon seikkailukirja. Tykkään tosi paljon kauas historiaan sijoittuvista kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen oikeastaan aika vähän seikkailukirjoja, mutta tässä oli hienosti ja sopivassa suhteessa historiallista faktaa. Ihana ja viisas pieni poika <3

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.