Lyhyesti: Bea Uusma - Naparetki

Bea Uusman Naparetken kehuihin olen ehtinyt törmätä monesti. Kehunsa ja tietokirjallisuuden August-palkintonsa teos on todellakin ansainnut. Kirja on visuaalisesti erittäin kaunis ja rauhallinen sinisensävytteisine lumikuvineen. Autenttiset valokuvat Andrée-museosta Grennasta olivat säväyttäviä, samoin Uusman tarkoin tutkimat ja jäljentämät retkikunnan päiväkirjamerkinnät ja muut dokumentit.

Uusma kuvaa hienosti omaa viidentoista vuoden pakkomiellettään, joka alkoi pienestä sattumasta. Andréen katastrofaalisesta naparetkestä kertova ystävän hyllystä löytynyt kirja ei enää jättänyt häntä rauhaan. Kirjailija opiskeli jopa lääkäriksi voidakseen tutkia paremmalla ymmärryksellä mahdollisia kuolinsyitä. Uskomatonta ja ihailtavaa asiaan paneutumista. 

Huippuvuoret ja naparetket ovat minulle etäisiä asioita, mutta olihan minun etsittävä lisää tietoa. Salomon Andréen utopistisin toivein matkaan lähteneen retkikunnan vetypallo putosi vuonna 1897 Valkosaarelle - Kvitøyalle. Saari sijaitsee Huippuvuorten pääkaupungista Longyearbyenistä yli 400 km koilliseen ja se on käytännössä aina luoksepääsemätön, vaikean ahtojään ja jäälauttojen saartama. Se on lähes kokonaan jäätikön peitossa. Paljaana oleva muutaman neliökilometrin alue on karua kalliota. Monen turhan yrityksen jälkeen Uusma vihdoin pääsi saarelle tutkimaan sitä kapeaa rantakaistaa, josta retkikunnan leirin jäänteet ja heidän ruumiinsa löytyivät vuonna 1930.

Näkökenttäni toisessa puoliskossa Jäämeri sulautuu pois taivaaseen. Toisen puoliskon näkökentästäni täyttää Valkosaaren itsevalaiseva jäätikkö. Sitä ei näe mustavalkoisissa valokuvissa, mutta harmaanruskean rannan takana jäätikkö kohoaa kuin valtava valkoinen seinä. Kun seisoo täällä, olemassa on ainoastaan tämä rantakaistale, 3000 kertaa 300 metriä. Täältä ei johda tietä pois.

Itse retkihanke vaikutti minusta järkyttävän yltiöpäiseltä ja hurjalta. Vetypallo vuoti, mutta matkaan lähdettiin silti. Käsittämätöntä vastuunkannon puutetta retkikunnan johtajalta Andréelta. Retkikunnan jäsenillä ei ollut kunnon kokemusta arktisista olosuhteista, he olivat kaikki virkamiehiä. Heidän varusteluettelonsakin oli aika absurdi; mukana oli mm. solmioita ja kirjailtu pöytäliina. Sankaruuden tavoittelu ja järjetön kunnianhimo vei kolme miestä Salomon Andréen, Nils Strandbergin ja Knut Frænkelin, kuolemaan. Muuta ei kai voinut odottaakaan.

Retkikuntaan kuuluneen Nils Strindbergin ottama valokuva jäälautalle pudonneesta Kotkasta

Public domain

Bea Uusma
Expeditionen. Min kärlekshistoria 2013
Naparetki. Minun rakkaushistoriani
Suomentanut Petri Stenman
Like 2015
ERITTÄIN HYVÄ ****
Kirjastosta
_______________

Helsingin Sanomissa hieno Suvi Aholan artikkeli joulukuulta 2015
Andrée- retkikunnan tuhosta kertoo myös Historianet
Lukuisa on esitellyt kirjan hienosti ja listaa myös useita muita blogeja.

Kolme ruotsalaismiestä lähti tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla vuonna 1897. Vuonna 1930 miesten ja heidän leirinsä jäännökset löydettiin pikkusaarelta Huippuvuorilta. Bea Uusmassa heräsi intohimoinen kiinnostus aiheeseen, ja hän luki kaiken naparetkeen liittyvän. Kuinka he kuolivat? Miksi he kuolivat? Mitä oikein tapahtui? Naparetki on tietokirjallisuutta kiehtovimmillaan: sen jälkeen tuntuu kuin olisi itse käynyt tapahtumapaikoilla, palellut pakkasessa, syönyt jääkarhunlihaa ja sulattanut lunta juomavedekseen.

Bea Uusma (s. 1966) on ruotsalainen lääkäri, kuvittaja ja kirjailija. Vuonna 2013 hän sai Naparetkestä tietokirjallisuuden August-palkinnon.