25. elokuuta 2017

Runokuu: Olet täyttänyt ruumiini tulella



Keväällä ilmestynyt Sinikka Vuolan toimittama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella on upea ja täyteläinen katsaus nykyrunoutemme (kokoelman tekohetkellä x) elossa oleviin nimiin. Kokoelmaan valittujen runoilijoiden syntymävuodet asettuvat vuosien 1920 - 1990 välille. Mukana on yli 100 runoilijaa, kultakin 1-4 runoa, ja yhteensä noin 240 eroottisen rakkauden näkemystä. Sirottelen tähän bloggaukseeni aika monta sitaattia minulle uusilta runoilijoilta. Koska nyt on Runokuu ja sen teemana rakkaus, se sallittaneen.

Kevätöinä kannamme 
toisistamme huolta.
Vain kuiskaus,
ja kaikki muuttuu kauniiksi.
Lehtivihreä on herkkää.
Annan vain sinun koskea siihen.
- Sanna Yrjänäinen, Tuulisia unikoita 2010

Kun tartuin kirjaan pohdiskelin sitä, mikä on puhtaan rakkausrunon ja eroottisen rakkausrunon ero. En osaa vetää rajaa, eikä sillä väliä. Vuolankin mukaan ero on hiuksenhieno, se on jossain intiimissä sävyssä tai pienessä nyanssissa. Toki tulkinta on aina subjektiivinen. Runoilija Juho Nieminen sanoo vuoden 2012 runonsa selityksessä näin: Rakkausruno voi olla sydämen rohkea tunnustus tai himojen tuottamaa kaunopuheisuutta, mutta myös kuin pysähtynyt hetki, joka tuntuu ikuisuudelta, eräänlaista hiljaisuutta, jossa pienet ja arkiset sanat puhuvat lujempaa kuin ylevät.

Voiko kukaan keksiä omenalle
nerokkaampaa nimeä kuin Huvitus.
Voiko olla mitään kauniimpaa

kuin nukka naisen lapaluiden välissä.
Tule, ja murra kanssani lämmin leipä.
Vuode on meille valmistettu
kun talvi levittää valkean lakanan.
- Juha Siro, Musta runokirja 2000


Vuola & kumppanit (Mikko Rouhiainen & Anna-Riikka Carlson) lukivat kaikki 2000-luvulla ilmestyneet kotimaiset, suomen kieliset runokirjat - lähes 30 kustantajalta. Aivan mieletön urakka siis. Runot esitetään teoksessa kronologisessa, julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Monet runoilijat valottavat lyhyellä tekstillä runojensa taustaa tai syntytilannetta, mikä olikin hyvin mielenkiintoista. Itse runouteen uushurahtaneena iloitsin siitä, että sain tutustua kymmeniin uusiin lyyrikkonimiin. Heidän tuotantoaan voin sitten jatkossa etsiskellä luettavakseni. 

Useimmathan meistä ovat kokeneet päättömän ja järjettömän, kaiken nielevän rakastumisen. Tästä rakkauden pakkomielteisestä voimasta kirjoittaa loistavasti esim. Aki Salmela. Runo on pitkähkö proosaruno, josta siteeraan muutaman ajatuksen:

Rakkaus on hirviö, eikä siinä ole mitään uutta... rakkaus on iskenyt pitkät kyntensä syvälle olemisesi ytimeen, niin että tuntuu, niin että kirvelee, niin että tekee kipeää... olet nyt vankina omassa tyrmässäsi, jota rakkaus vartioi, et ole itsesi herra... se on pakkomielteen muoto, sillä on sellainen muoto, pyöreä ja painava... se on liukas ja lipevä... ja niin sinä elät tämän hirviön ehdoilla, kunnes...
- Aki Salmela, Vanitas 2012

Piirrän ympyrän, aurinko pistää harpilla silmään.
Kesä härkätaisteluareenalla,
vilautan punaista, syöksyt mylvien päälleni.
- Satu Manninen, Pikseliaurinko 2012

Minua ihastutti ja riemastutti se valtava tyylien ja lähestymistapojen kirjo, joilla runoilijat eroottisia tuntojaan kuvasivat. Joukossa oli varsin taiteellisia ja vertauskuvallisia runoja, mutta myös arkisia ja humoristisia erotiikan välähdyksiä. Joku sanoi sanottavansa hyvin proosallisesti, jopa vimmaisen pornahtavasti, toinen verhosi tunteensa luontokuviin tai murreilmaisuun. Antologian runoissa on  koko erotiikan kattaus: ronski ja suorasukainen himo ja pano, hillitön kiihko ja hekuma; niissä on hellä herkkyys ja rakastetun kaipuu.

Rakastan persettäsi.
Se on kuin lumikello,
niin kaunis, niin herkkä.
Kun puren sitä, 
hirnut kuin hevonen.
- Hannele Pohjanmies, Oi miehen kaunis perse! 2012

Kaikki runot eivät minulle avautuneet, mutta monet hurmasivat ja ihastuttivat.  Siteerasin postauksessani hyvin erilaisia runoja, jotta antologian eroottisten runojen moni-ilmeisyys tulee esille. Jospa nyt listaan tässä vielä jo siteerattujen lisäksi muutaman, minulle uuden runoilijan, joiden runot puhuttelivat lukuhetkellä: Tuija Välipakka, Erkki Kiviniemi, Joni Pyysalo, Heini Lehväslaiho, Kai Nieminen, Panu Tuomi, Arto Juurakko (ihania murrerunoja!), Marko Niemi & Miia Toivio, Juho Nieminen ja Kari Saviniemi (pari runoa kokoelmasta Ennen kuin ruoho kuolee 2014 ❤︎). Jaa, ehkä ymmärrän nyt lopettaa tähän, saisin luetella heidät kaikki!

Kirjana Olet täyttänyt ruumiini tulella on uskomattoman kaunis ja tyylikäs, ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista. Antologian päättää Merja Virolaisen huikea runo Kuuma kielioppi. Runossaan runoilija leikittelee suomen kielen kieliopilla, ja hänen sanoihinsa voin yhtyä, tosin en erotiikan aatoksin vaan runous mielessäni:

Ooh palvon joka partikkeliasi, himoitsen indikatiiviasi,
mihin konditionaaliin saat predikaattini!
Ooh diftongini iskee diftongiisi,
alkusointusi yhtyy alkusointuuni,
lennätät substantiivini translatiiviin, mykistävä iloni!
- Merja Virolainen, Aprilia 2017

Muissa blogeissa: Tuijata, Omppu

x) Runoilija Sirkka Selja menehtyi 17. 8.2017

Olet täyttänyt ruumiini tulella
Eroottisen runouden antologia
Toimittanut Sinikka Vuola
Wsoy 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos!

Runokuun blogi-iskuun osallistuneet postaukset ovat ilmestyneet seuraavasti:
21.8. Tuijata
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
27.8. AVOIN HAASTE kaikille bloggareille! Ota haaste vastaan ja postaa rakkausrunoista!

8 kommenttia:

  1. Olen näemmä hurahtanut miesten kirjoittamiin rakkausrunoihin. Tuo Juha Siron kirjoittama houkuttelee lukemaan lisää hänen runojaan. Hienoa, että sinulle (ja minulle) uusien runoilijoiden listalla on monta miestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ilo kuulla Juha Siroa livenä tiistaina Runokuun lavaklubilla. Charmikas herra! Suomessa on ällistyttävä määrä runoilijoita tänäkin päivänä!

      Poista
  2. Laillasi pähkäilin rakkausrunon ja eroottisen runon eroja ja ihastelin kokoelman koonnin työmäärää ja lopputuloksen kirjavuutta, hyvällä tavalla kirjavuutta. Vaikka joukossa on runoja, jotka eivät minulle eroottisesti värähdelleet, voivat ne toisille lukijoille sykkiä. Ihastuttavan letkeästi esittelet hienon katsauskokoelman! Ja Virolaisen kielioppiruno on minustakin riemastuttava kokoelman loppuhuipennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kirjo oli suuri kuten yllä sanoinkin. Hauska oli tätä erilaisuutta tutkailla. Monta uutta runoilijanimeä löysin vastaisuuden varalle :)

      Poista
  3. Tämä antologia on kyllä aikamoinen kattaus. Tuo "hirnut kuin hevonen" jäi muuten mullakin mieleen. Tämä pitäisi ostaa omaksi. Kirjaston laina-ajan puitteissa oli mahdotonta ehtiä perehtymään syvällisemmin ja kirjakin piti palauttaa, koska (joka sinänsä tietysti riemastuttavaa) siihen oli varauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tässä erotiikkaa laidasta laitaan :) Nyt -juuri- mieheni haluaa tietää minä vuonna Hannele Pohjanmies on syntynyt :) menenpä googlaamaan.

      Poista
  4. Harvassa taitavat olla antologiat jossa jokainen juttu toimii, mutta hyvä puoli niissä on juuri tutustuminen uusiin tekijöihin (ja joskus tulla muistutetuksi tutuista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta hyvä, että oli valittu näinkin erilaisia näkemyksiä, erottisen runouden laaja kirjo tuli esille :)

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.