16. elokuuta 2017

Miljoona, miljoona, miljoona sivua!

Muutama miete syksyn uutuuskirjoista. Kustantajien uutuusluetteloita on tutkittu, ja mielettömän paljon on taas kiinnostavaa luettavaa tarjolla. Muutama loppukesän uutuus on jo luettu ja blogattu, ja lisää ilmestyy. Listasin muutamia kiinnostavia itselleni muistiin. Listassani on romaaneja, novelleja, runoja ja tietokirjoja, joissa sisällissotaan liittyvät aiheet ovat hyvin edustettuina. Kustantajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Sture Lindholm - Vankileirihelvetti Dragsvik, Atena, tietokirja
Dragsvikin kasarmille oli ahdettu yli 8 000 ihmistä odottamaan pääsyä oikeuden eteen. Kesäkuukausien aikana ahdas, syöpäläisten riivaama kasarmi oli pätsi,
jossa vangit kärsivät nälästä
ja puutteellisesta hygieniasta sekä olemattomasta sairaanhoidosta.
Heinäkuussa työnnettiin ruumiskärryillä joka päivä yli kolmekymmentä kuollutta
kiireesti kaivettuun joukkohautaan. 
Tuija Takala - Onnen asioita, Avain, selkorunoja
Kävelen katua, jota en ole kulkenut. Ajatella: askeleeni jäävät tänne!
Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet, Aviador, runoja
Hengästyttävä kokoelma proosaan kurkottavia runoja, joissa toiveet ovat paljaita ja kuvat
hehkuvan värikylläisiä. Teksti on runsasta, tunnelma tiivis alusta loppuun.
Suomalaisia saunanovelleja, Aviador
Suomalaisia saunanovelleja sisältää varhaisten mestareiden Juhani Ahon, Maria Jotunin ja Pentti Haanpään lisäksi kattavan valikoiman nykykirjallisuutemme valioiden, mm. Hannu Salaman ja Mikko Rimmisen novelleja. Tyylillisesti rikas ja aikajänteeltään laaja teos kuvaa elävästi,
mitä saunominen suomalaisille merkitsee ja mitä se kertoo suomalaisuudesta.
Katriina Ranne - Miten valo putoaa, Gummerus
Samalla kun romaani kertoo kahden erilaisen etsijän tarinan, valottaa se rakkauden, 
muistojen ja väliaikaisuuden problematiikkaa herkästi ja rohkeasti.
Katriina Ranne kirjoittaa pakahduttavan kaunista ja tarkkasanaista proosaa.
Hän viljelee aforistisen oivaltavia kielikuvia, ja tekstissä sykkii samanaikaisesti syvää intohimoa. Miten valo putoaa näyttää taiten sen, miten valo ja varjo yhdistyvät elämässä aina.
Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista, Gummerus, novelleja
Novellistit: Antti Heikkinen, Iida Sofia Hirvonen, Juha Hurme, Anu Kaaja, Juhani Karila, Joonas Konstig, Laura Lindstedt, Erkka Mykkänen, Petri Tamminen ja Saara Turunen.
Pierre Lemaitre - Silmukka, Minerva
Ojanen Eero, Linnea Sirkku - Suomalaiset taruolennot, Minerva, tietokirja
Kiehtova tietoteos suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa 
esiintyvistä uskomusolennoista ja niihin liitetyistä uskomuksista.

Paul Roland - Pahan palveluksessa, naisena Natsi-Saksassa, Minerva, tietokirja
Sihteerien ja toimistovirkailijoiden armeija kirjoitti puhtaaksi ja arkistoi massamurhiin liittyviä käskyjä ja dokumentteja sekä luetteloi uhreilta takavarikoitua omaisuutta.
Gestapon henkilöstöstä 40 prosenttia oli naisia, keskitysleireillä toimi tuhansittain naisvartijoita
ja paatuneet sairaanhoitajat toteuttivat eutanasiaohjelmaa.
Mervi Kaarninen - Punaorvot 1918, Minerva, tietokirja
Sisällissodan jälkeen Suomessa oli lähes 15 000 orpoa, joista valtaosa oli 
punaisten lapsia eli punaorpoja. Orvot lapsetkin jaettiin voittajiin ja häviäjiin, 
punaisiin ja valkoisiin, sankareihin ja kapinallisiin.
Heidi Köngäs - Sandra, Otava
Sisällissota pyyhkäisee kotipihaan ja murskaa tulevaisuuden.
Tätä odotan innolla, sillä olen Köngäs-fani ja lukenut häneltä melkein koko tuotannon!
Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas, Otava
Ystävyys, intohimo, aikuiseksi kasvaminen – mestarillinen kolmen sukupolven kuvaus 
vie 1960-luvulta tähän päivään.
Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta, Otava
Raastavankauniissa romaanissa muistot syövät elävältä. 
Karlströmin kieli lumoaa ajattomuudellaan.
Tanja Kaarlela - Noutaja, Reuna
Kaarlela käyttää sarkastista huumoria, joka on pilkahdellut myös aiemmassa tuotannossa (Lasissa on tyttö). Hän lennättää henkilöt vauhdikkaasti mahdottomasta tilanteesta toiseen
elämää ymmärtävän tarinankertojan ottein.
Haruki Murakami - Rajasta etelään, auringosta länteen, Tammi
Nuoruusvuosien rakkaus ei jätä rauhaan Murakamin lumoavassa romaanissa, 
jossa kuljetaan nostalgian poluilla ja kuunnellaan vinyyliltä Nat King Colea.
Marianna Kurtto - Tristania, Wsoy
Tristania on kertomus liian pienistä ja liian suurista välimatkoista ja siitä, 
miten jokin vetää ihmistä aina takaisin juurilleen.
T. Keskisarja, M. Kuisma, K. Häggman, J. Kukkonen - 1917 Suomen ihmisten vuosi, Wsoy, tietokirja

Mitäpä sinä kaavailet lukevasi?

10 kommenttia:

  1. Olen varannut kirjastosta Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan. Lisäksi odotan Eowyn Iveyn, Sarah Larkin, Alan Bradleyn ja Päivi Alasalmen teoksia. Se wau-kirja on vielä lukematta tälle vuodelle, joka kimaltelee ja säteilee. Ehkä se on Sadie Jonesin uutuuskirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella paljon mistä valita. Ja vuoden wau-kirjaa vielä mahdottomampi :) Tänä vuonna olen lukenut kohtuullisesti myös aikaisemmin julkaistuja. Hieno kirjasyksy taas eittämättä.

      Poista
  2. Kuinka ollakaan, itsekin juuri tänään kävin katalogeja läpi! :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se lähtee - lukuiloa ja -intoa!

      Poista
  3. Monia samoja romaaneja, joita itsekin suunnittelen lukevani. Mm. Miten valo putoaa, Sandra ja Tristania.

    Tuijan Onnen asioita on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasyksy on vähän kuin pitkä joulu :) Vaikka mitä ihanaa...

      Poista
  4. You had me at Finnish mystical creatures.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Recently I read a book about Nordic pagan gods, our Finnish versions are a bit different. It's fun reading about these ancient myths.

      Poista
  5. Kiitos! Nappasin näistä muistikirjaan Miten valo putoaa. Huomio kiinnittyi heti ja kuulostaa kiinnostavalta :) Hanna

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.