Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Kirjailija Erkka Mykkäsen toimittama novellikokoelma Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista juhlistaa 100-vuotiaan Suomen kirjallisuuden klassikoita. Valitsemastaan klassikosta inspiroituneet nykykirjailijat kirjoittavat kukin novellin, esikuviaan fanittaen mutta turhat kainostelut unohtaen. Tämä oli huikeaa luettavaa, koska oli kiinnostavaa nähdä mitä 10 nykykirjailijaa fanittamistaan klassikoista kehittelivät ja saivat irti. Kirjassa on myös kunkin kirjailijan lyhyt esittely ja kirjailijan perustelut hänen omalle klassikkovalinnalleen. Muutama kirjailija sukelsi taiturimaisesti esikuvansa mieleen ja kieleen, muutama taas päivitti tarinan nykyajan kuvioihin. Listaan mukana olevat kirjailijat aakkosjärjestyksessä ja heidän novellinsa, parista sanon muutaman sanan:







Antti Heikkinen - Puolue / Juhani Ahon Rautatie, ilm. 1884 

Iida Sofia Hirvonen - Mirdja / L. Onervan Mirdja, ilm. 1908 

Juha Hurme - Ylistalon huussissa / Volter Kilven Alastalon salissa, ilm. 1934 

Anu Kaaja - Toinen talvi / Tove Janssonin Taikatalvi, ilm. 1957
Olen lukenut kokeelliselta Kaajalta Muodonmuuttoilmoituksen ja Ledan. Novellissaan hän leikittelee kielellä kenties vielä enemmän kuin aiemmin. Koskettava läheisyyden, lämmön ja rakkauden etsimisen kuvaus. 

Juhani Karila - Suenmorsian - Halfbreed / Aino Kallaksen Sudenmorsian, ilm. 1928
Karilan tapaan sanoa olen tutustunut Säkeilyvaarassa sekä Omenakrokotiilin kuolemassa. 

Joonas Konstig - Kerro miulle ristiturpa / Kalevala, ilm. 1835 

Laura Lindstedt - Tarinoita kaapista eli kuinka kuollutta rakastetaan / Joel Lehtosen Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki, ilm. 1922 

Erkka Mykkänen - Hän joka sai mittansa täyteen / Mika Waltarin Sinuhe, ilm. 1945


Petri Tamminen - Viidestoista luku / Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilm. 1870

Velmulta Tammiselta luin keväällä Suomen historian. Tähän haasteeseen kirjailija tarttuu rohkeasti ja kirjoittaa Seitsemään veljekseen lisäluvun. Keski-ikäiset veljekset tapaavat ihanana suviehtoona, jolloin auringon vaskinen hehku jo hiipuu, mutta vielä uhkuu niitty ja raukeena kumisee aho. Eero nostaa kissan pöydälle:  koko tämä riivatun sukupuolibinärismi on systeeminä syrjivä, sekä heteroille että sateenkaareville nyt ensiksi. Mitäpä veljekset aiheesta haastelivat selviää Tammisen ihanasti Kivi-henkisestä novellista!

Saara Turunen - Hanna / Minna Canthin Hanna, ilm. 1886

Kuulun niihin moniin, jotka eivät Canthin Hannaa ole lukeneet, mutta sen juoni löytyy Wikipediasta. Tätä riipaisevaa novellia luin sydän sykkyrällä. Kertojaäänen valinta on käsittämättömän hieno: Canthin Hanna kertoo omasta ja nykypäivän kirjailija Hannan elämästä. Heidän kohtalonsa ovat hyvin samanlaiset ja ikäänkuin liukuvat toistensa sisään. 150 vuotta on kulunut, mutta naisen on edelleenkin alistuminen patriarkaatille. Tytöille ja pojille, naisille ja miehille on eri säännöt.

Canthin elämäniloinen Hanna oli Woldemariinsa syvästi ja romanttisesti rakastunut, viaton nuori tyttö. Mutta isä päätti toisin, vaati häntä pimputtamaan pianoa lihavalle keski-ikäiselle miehelle. Woldemar otti ja nai Olgan, Hannan parhaan ystävän: Kadulla törmäsin Olgaan ja Woldemariin, ja oli aivan kuin valo olisi loistanut heidän yllään. Oli aivan kuin he olisivat olleet valon sisällä. Katselin heitä kauempaa ja silloin sydämessäni kävi joku kylmä, tunsin suussani mullan maun.

Nykypäivän kirjailija Hanna on yhtä yksin kuin menneisyyden kaimansa, asuntona vanha talo vanhalla kadulla, isä päätti näin: Mutta sitten tähdet vaihtoivat paikkaa, kissa söi kerman ja maito happani kannussaan ja tämä kohtalo valitsi hänet, ja täällä hän nyt on, asunnossa vanhalla kadulla, kaukana sieltä, missä elämä kuohuu ja hulmuaa.

Molemmat Hannat joutuvat hautaamaan nuoren itsensä unelmat onnesta ja rakkaudesta. Kummastakin tulee se yksinäinen ja hylätty, tummaan pukeutunut naisihminen, joka kävelee kadulla ja jota ihmiset kavahtavat ja säälivät: kaikesta osaton vanhapiika, yksineläjä ja rakkautta vaille jäänyt. Canthin Hannan on elämä jättänyt, mutta silti hänen äänensä kantaa haudan takaa. Hän puolustaa naisten ja naiskirjailijoiden asemaa ja sytyttää nykypäivän kirjailija Hannan mielen kapinaan: 

Hän on niin lopen kyllästynyt tähän tunkkaisuuteen, tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos hän saisi päättää klassikoiden kaanonin, päättäisi hän toisella tavalla.

Turusen lähestymistapa oli riipaiseva ja nerokas, yhtäläisyydet näiden kahden Hannan kanssa koskettavia ja teksti tavattoman, tavattoman kaunista ja hiottua. Olen mykistynyt. Plus että tätä machoajattelua vastaan on syytäkin kapinoida kaikkien maailman Hannojen voimin: Etkö ottaisi mieluummin jotain tunnettua, sillä nyt on juhlavuosi, nyt on kansallisen hegemonian hetki, jälleen on sellaisten tarinoiden hetki, joissa mies hiihtää suolla, mies kaivaa ojaa, mies ryömii juoksuhaudassa ja mies juo viinaa pullosta.

Sävy: Novellit voivat herättää myös mielenkiintoisia tunteita. Sävy rakentuu mm. tekijän suhteesta kerrottuun, kerronnan välittämästä tunnelmasta ja ilmapiiristä sekä kielen rytmistä ja sanavalinnoista.

Peukutan Saara Turusen Hannaa Sävyllä:

Koskettava, traaginen, samastuttava, hieno, herkkä, oivaltava, sieluun menevä, tasa-arvoa ajava - sydän on sykkyrällä vieläkin ❤︎

Peukutus liittyy Nipvet-blogin Novellihaaste 2:een. Täällä asiasta enemmän.

Jatkuu! on hieno ja kiinnostava novellikokoelma, joka omalta osaltaan nostaa unohdettuja klassikoita esille. Jokainen lukija varmasti löytää oman suosikkinsa. Minulle se nyt oli eittämättä Saara Turusen Hanna.

Kirjan on lukenut myös Tuijata

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Toim. Erkka Mykkänen

Gummerus 2017

****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle