Runohaasteen purku

RUNOHAASTE - 6.1. - 31.12.2017

by Reader why did I marry him - Kiitos haasteesta!

Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi runohaasteessa on luettu itsenäisyytemme aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja. Itse keskityin uudempaan runouteen ja olen saldooni enemmän kuin tyytyväinen. Useimmat runokirjat olen lainannut kirjastosta, mutta jokunen on päätynyt omaankin hyllyyn (vasemmalla).

40. Harri Markoff - Voittamattoman auringon päivä ***** Mediapinta 2017
39. Ari Kokkonen - Maailmojen välissä ** Issuu.com 2016
38. Ari Kokkonen - Runoja **** BoD 2009
37. Ari Kokkonen - Kulkea varjojen päällä putoamatta *** Bod 2012
36. Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet ***** Aviador 2017
35. Sanna Karlström - Harry Harlow'n rakkauselämät **** Otava 2009
34. Satu Manninen - Nollakatu nolla **** Gummerus 2016
33. Jarkko Tontti - Jacasser *** Otava 2009
32. Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu **** Sammakko 2016
31. Olet täyttänyt minut tulella, toim. Sinikka Vuola ***** Wsoy 2017
30. Tuija Takala - Onnen asioita **** Avain 2017
29. Sanna Karlström - Saatesanat ***** Otava 2014
28. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret **** Otava 2016
27. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä **** Otava 2015
26. Riikka Palander - Seeprakivi *** Sanasato 2015
25. Ari Kokkonen - Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa ***** Mediapinta 2017
24. Katariina Vuorinen - Uudenvuodenlaki *** Savukeidas 2015
23. Marianna Kurtto - View-Master ** Wsoy 2012
22. Pirjo Aarnio - Mandalaa ja punontaa / Mediapinta 2017
21. Anja Erämaja - Ehkä liioittelen vähän **** Wsoy 2016
20. Anja Erämaja - Töölönlahti ***** Wsoy 2013
19. Heli Laaksonen - Sulavoi ***** Otava 2006
18. Tapani Kinnunen - Ranskalainen suudelma Savukeidas 2016
17. SusuPetal - Vanhat poikaystävät ***** Käsite 2017
16. Heidi Rundgren - Syntymä *** BoD 2010
15. Maria Matinmikko - Värit *** Siltala 2017
14. Esther Helmiä - Surun tie **** Mediapinta 2017
13. Helena Numminen - Klovni nauraa ***** Turbator 2015
12. Sami Liuhto - Heroiini. Eikä muita runoja **** Käsite 2016
11. Ilpo Tiihonen - Largo ***** Wsoy 2004
10. Ilpo Tiihonen - Eros, lemmenlyriikkaa *** Wsoy 2002
9. Heimo Lajunen - Aallokkoa, runoja suomalaisille *** Kirjakaari 2017
8. Jukka Viikilä Runoja I-II **** Gummerus 2017
7. Sinikka Vuola - Orkesteri jota emme kuule ** Tammi 2007
6. Sinikka Vuola - Maailman vaikein kieli **** Tammi 2013
5. Satu Grünthal - Säkeilyvaara, runouden käyttöopas ***** Wsoy 2016
4. Uuna Syrjäsuo - Ikkuna joka oli ovi *** Books on Demand 2016
3. Jouni Inkala - Nähty. Elämä *** Siltala 2017
2. Lasse Ansaharju & SusuPetal - Kultainen talja / Loose imaginations *** Books on Demand 2014
1. SusuPetal - Sairaalapäiväkirja*** Books on Demand 2010

Kävin myös Runon ja suven päivänä runokävelemässä, 

ja Runokuun Lavaklubilla kuuntelemassa runoilijoita livenä, kuin myös Helsingin kirjamessuilla.

Tapani Kinnunen, Tuija Välipakka, Anja Erämaja, Olli Heikkonen, Harri Hertell ja Susinukke Kosola

Ehkä voi todeta että runous on in?

Ompun Runohaastetta vuodelle 2018 odotellessa... 

Itse ajattelin aloittaa Runosunnuntai-postaukset: Joka sunnuntai jotain runoista!

Tulossa: #runosunnuntai - tavataan!

EDIT:

Lisään tähän SusuPetalin ihanan Badding-linkin -

Kuin runotar hän kulkee / Youtube

Albumilta Ikkunaprinsessa, 1982

Harri Markoff - Voittamattoman auringon päivä

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Aloitan selittämällä mitä nuo mystiset kirjaimet tarkoittavat: Markoff tapasi aikoinaan Kemissä amerikkalaisen intiaanin, joka tokaisi Your name is Gray Wolf! Cheyenne-intiaanien kielellä Harmaasusi =  Oh-show-tah hoi-ne-ne - ja siitä nimi blogille. Markoffille tuossa 'ouvossa' hetkessä luotu uusi identiteetti tuntui omalta ja siirtyi hiljalleen myös pukeutumiseen - ja koko elämään. Nyt vähän yli kuusikymppinen runoilija elää tundran reunalla itäisimmässä Norjassa Jäämeren rannalla, Varangin niemimaalla Kibergin kylässä, täältä etelästä katsottuna hyvin eksoottisessa paikassa. Mieli, kieli- ja valokuvia syntyy katkeamattomana virtana nuoren lääkärivaimon ja pienen tundran tyttären rinnalla. Sanojen järjestelijänä hän uskoo varhaisaamun magiaan: 'Aamunkoissa runoni syntyvät sen sijaan että ne pitäisi valmistaa.' Apu-lehden artikkelista voit lukea lisää kirjailijasta.

Voittamattoman auringon päivä -runokokoelma kuuluu Mediapinnan Suomi100-runoprojektiin. Markoffin runoissa maisema ja sen vuodenaikojen vaihtelut ovat vahvasti esillä. Talvella eletään kaamosta sinertävässä hämärässä Siperian puhurien pyyhkiessä yli. Keväällä ihmetellään luonnon heräämistä ja lintujen paluuta. Kamera kulkee aina matkassa, siitä todistavat blogin tavattoman upeat, runoihin sopivat valokuvat. Runoilijalla on kunnioitusta herättävä 5000 runon projekti. Uskon että tällä luovuudella tavoite täyttyy, sillä joka päivä syntyy uusi runo.

Markoffin kielenkäyttö on juurevaa ja tulvii sanoja, joita etelän asukki ei tunne. Mutta se ei haittaa, sillä omaperäiset pohjoisen sanat antavat runoille alkukantaista voimaa. Runojen tulva vyöryi mieleeni kuin tuo pohjoisen puhuri. Löysin mietittyjä ajatuksia, läsnäolemista tässä hetkessä, hiljaista onnea elämästä ja paljon huumoriakin. Itse törmäsin jo keväällä Markoffin Harmaasusi-blogiin, jossa hän julkaisee joka päivä uuden runon kuvituksena itse ottamiaan maisemakuvia. Kurkistus Markoffin blogiin avaa päivän hienosti runolla ja upealla maisemalla - suosittelen! Pitemmittä puheitta näytteitä Markoffin kynästä ja kamerasta.:

3.1.

Heittäytyminen intuitioiden huomaan;

se antaa aikaa muulle - joutavalle -,

säntillisten ihmisten maailmassa säntäilyn sijaan.

Runoudelle, haihatteluille, sielun lennätykselle...

sanaleikeille,

kaikelle mitä vaan sattuu päähän pälkähtämään.

11.1.

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin

joille niiden olettaisi kuuluvankin,

toki vain wanhasta muistista,

joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,

tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,

silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

16.1.

Sininen katoaa,

varjot palaavat sielut muassaan

ja toimeliaisuus kampeaa laiskansutjakan 

vermeilyn niskan päälle.

Ja jää sinne.

23.1.

Levotonta ei ole;

hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,

sen hetken avartumista taivaanpiirillä,

häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;

enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

9.2.

Interaktiivisuus on niin in,

vaikkakin kovin yksipuolista luonnonilmiöiden kera;

arktinen luonto antaa ankarasti,

asujisto ottaa kaiken vastaan suojaansa käpertyen

ja pujahtaa arvioimaan tolaa laantumisten hetkinä.

13.2.

Punaiset auringonlaskut lisääntyvät,

tihentyvät upeiden sarastusten tapaan,

lisääntyvä seesteisyys sen tekee - kaikkivoi.

Maailma on lupaus.

21.2.

Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.

26.2.

Asioiden ylikatsomisen suuri lahja on osa ikälisää,
sitä ei voi opettaa - se on opittava itse.
Ylikatsomisen Zen on saman näkeminen mielellä
kuin mitä silmilläkin.

3.3.

Tässä ilmi nyt,

se arktisen hysterian lyömätön upeusleikki,

valo jota jaksaa ihailla aamusta ehtooseen;

kuukausitolkulla,

yhtäsoittoa.

Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi saaden ajuni tuuliajolle! Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta soljuvassa purossa. Taivaankaari väristää minut ymmälle. Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni, repien minua joka taholle. Ja minä värisen ilosta. Sivistykselle haistatan paskat, mutta kulttuuria rakastan. Se virtaa kuin joki ja siirtää tietoa tarinoina ja runoutena. Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto, ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista nyhtösivistystä. Kaamoksessa ei ole varjoja. Täkäläiset kutsuvat sitä sieluttomaksi ajaksi. Tammikuun lopulla sielu palaa.

28.11.

Tämä riitasoinnuton panoraama,

kaikkien laveeraajien äitien äiteiden unelma,

suoraan silmien edessä,

tarvitsematta tehdä mitään.

Vain katsoa,

ihmetellä kuinka värit valuvat toistensa lomiin,

sekoittuvat omiin sävyihinsä kuin 

vielä terminä toistaiseksi voimassa olevat

mies ja nainen oman aktinsa huipulla yhdeksi lihaksi.

Tuon tallentamisessa se haaste lienee,

vaatii taiturimestarin otetta pensselin varteen,

värinappeihin haltioituneen omasta kyynelvuosta 

talteen otettuja pisaroita suolaisuuden luomiseksi.

 25.11.

Kaamos,

se on alkanut;

eipä tuosta kovinkaan isoa hässäkkää syntynyt.

Aurinko on ja pysyy maillaan hyvän tovin,

ei ole varjoja - sielut ovat lomailemassa;

jos niillä on hermot,

niin nekin lienee nyt lepotilassa.

Harri Markoff 

Voittamattoman auringon päivä, runoja 1.1. - 23.1.2017

Mediapinta 2017

*****

Luin kirjan tekstitiedostona

Mediapinnan runokirjaprojekti

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."

Ari Kokkonen - Runoja kolmesta kokoelmasta

KULKEA VARJOJEN PÄÄLLÄ PUTOAMATTA***

BoD 2012

Runokokoelmassa on 43 runoa, jotka on jaettu neljään osioon: Kastun, mutta en vuoda sanoja / Hän neuloi tähdet kiinni / Olivatko ne viestejä jostain toisesta ajasta? / & Hämärän hiljaisuuden kuningatar. Tässä kokoelmassa Kokkosen tyyli on yhtä kaunis ja eteerinen kuin aiemmin lukemassani kokoelmassa Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa *****. Rakkauden sijaan runoilijaa askarruttaa nyt valon ja varjon suhde. Hän puhuu sanoista kuin ystävistään, ja haluaa niiden viihtyvän kodissaan. Runot eivät aina synny helposti, sillä sanat keljuilevat, ovat itsepäisiä eivätkä suostu tottelemaan. Saamme myös nostalgisen välähdyksen lapsuuden hellekesän muistoista maalla ja astumme ajan railon yli. Kirjan upea kansikuva on valokuvausta harrastavan Kokkosen itsensä ottama.

Avaan ikkunan, päästän valon

sisään, tunnen sen lämmön

jokaisessa solussani, olen

oppinut jotain, onko se

muistamista, vai pelkkä vaiheinen

reaktio kasvamiselle. Olen

nähnyt maailman pimeän puolen,

muistan siitä nyt vain valon, sen

himmeän hohteen joka sai minut

elämään, astumaan ajan railon

ylitse.

Kielikuvat olivat keveitä ja kuulaita, varsin ihastuttavia. Kuitenkin minusta tuntui, etten aina tavoittanut runon ideaa, sen sanomaa. Omakustannerunoilija on omillaan, tiedän. Sitä en tiedä käyttääkö Kokkonen esilukijoita, mutta minusta runot olisivat hyötyneet pienestä lisäviilauksesta ja -harkinnasta. Postauksen lopusta löytyy kappale Kielellisiä huomioita. Siinä mainitsemani seikat pätevät erityisesti tähän kokoelmaan.

'Tämä on viides runoteokseni, joka on tyylillisesti muuttunut proosarunouteen. Nämä ovat enemmän minua, lähempänä sydäntäni. Runoistani kuvastuu ihmisen elämä kuin maalauksina, sanat ovat tärkeitä.'

Runot on lukenut myös SusuPetal / Kirjaa löytyy Adlibriksestä

RUNOJA****

BoD 2009

Tämän kokoelman 50 runoa ovat hyvin lyhyitä, aforismin luonteisia. Pidin näistä tavattomasti ja koin montakin hyvältä tuntuvaa oivalluksen hetkeä. Runoilija itse sanoo yllä, että tuntee pitemmät proosarunot enemmän omaksi ilmaisutavakseen, mutta soisin ettei hän tätä lyhyempääkään ilmaisua jättäisi. Mainioita! Mukana on myös muutama hauskan humoristinen loppusoinnuillaan ilotteleva runo.

IRRALLAAN

Niin sinä kuljit,

läpi peltojen ja metsien,

etkä löytänyt ruohonkorttakaan,

joka olisi sinut juurruttanut

maahan.

SANAT

Kätkeytyvät pimeyteen,

valossa päästän leijailemaan,

kylmyydessä jäädän,

kuumuudessa sulatan,

kirjaimen kerrallaan.

ERÄÄNÄ YÖNÄ

Eräänä yönä,

taivas putosi.

Kuinka palelinkaan.

'Olen hyvin ylpeä saadessani julkaistua ensimmäisen runoteokseni, Runoja. Se on ollut eräs elämäni suurista haaveista. Runot kertovat ajatuksia elämästä, ihmisyydestä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntäni. Sanoilla voi kertoa paljon enemmän, sen mitä ei pysty sanomaan ääneen.'

Tämän kokoelman ovat lukeneet Arleenan S, Rakastuin runoon / Löytyy BoD:n verkkokaupasta

MAAILMOJEN VÄLISSÄ**

Issuu.com 2016

Tämä kokoelma löytyy vain netistä. Koin runot tässä synkempinä ja dramaattisempina enkä löytänyt aiheille oikein punaista lankaa. Ilmeisesti ne olivat tarkoituksella maailmojen välistä, välähdyksiä sieltä täältä. Pääset itse lukemaan ja kokemaan runot vaikka heti yllä olevasta linkistä.

Tytön mustassa pipossa teksti

Fuck you,

violetinväriset hiukset

peittivät lohikäärmeen silmät,

jos katsoit niihin

saatoit palaa,

jos uskalsit katsoa syvemmälle

näit pienen hennon sydämen,

jonka ympärillä oli

läpipääsemätön kivinen muuri,

jonka ovi oli raollaan.
***

Galaktiset lampaat hyppivät mustien aukkojen ylitse,
en saa unta,
tähdet ovat liian kirkkaita,
vedän tähtisumun niiden eteen,
ja nukahdan.

Kielellisiä huomioita

Kiinnitin huomiota runsaaseen pilkun käyttöön. Monta kertaa pilkkua ei olisi siinä kohtaa tarvittu, tai olisin sen itse sijoittanut toisin. Havaitsin myös että korrelaatit viittasivat usein väärään sanaan. Yksittäisissä runoissa preesens ja imperfekti vuorottelivat tapauksissa, joissa itse olisin käyttänyt vain jompaa kumpaa. Vain muutama oikeinkirjoitusvirhe, eli kaiken kaikkiaan siistiä jälkeä omakustanteiksi. Niin toivoisin että Kokkosella olisi mahdollisuus käyttää asiansa osaavaa kustannustoimittajaa. Hänen hienot runonsa ansaitsisivat sen ❤︎

EDIT 1

Huomasin että issuu.comissa on vielä toinenkin Kokkosen runokokoelma - Kaukaisten lampaiden tähdistö. Kurkkaa linkkiin. Tätä en ole itse vielä  lukenut.

EDIT 2
Omakustannerunoilija SusuPetalin terveiset Arille:

'Luettuani Arin runoja muutaman kerran, alkoi surettaa, sillä kustannustoimittamisella, esilukemisella ja oikolukemalla kokoelma olisi mielestäni läpäissyt seulan ja olisi voinut tulla julkaistuksi jossain suuremmassa kustantamossa. Omakustantajana tiedän, miten sokeaksi sitä tulee oman tekstinsä kirjoitusvirheille, kielioppivirheille ja toistoille. Tämän takia olen viimeisten kirjojeni kohdalla käyttänyt pariakin esilukijaa (kiitos heille). Kokoelmassa silmääni pistäneet em. ongelmat eivät onneksi poistaneet lukunautintoa, sillä sitä nämä runot ovat. Nautinnollisia.'

Ari Kokkosen nettisivu 
Kirjailijan spekulatiiviseen Usva-verkkolehteen kirjoittamia Raapaleita-runoja käännetään parhaillaan saksaksi ensi vuonna ilmestyvään scifi-antologiaan!

Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet

Miksi ja siksi, mies ja nainen, kauna ja ilon liekki.

Rakkaus on yksi runouden suurista teemoista, se pyörittää meitä kaikkia, sillä läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen tarve on ihmiseen rakennettu. Toisessa runokokoelmassaan Meren nivelet Parviainen tarttuu tähän suureen aiheeseen ja puhuu haikean kauniista, mutta myös kiihkeästä,  ihmisen ikävästä toisen luo. Runojen näkökulma on naisen ja ne tarjoilevat naisen päänsisäisiä tunnelmia ja rakkausunelmia. Parviaisen runoissa rakkauden siirappiset kiiltokuvat rikkoo railakas ja monesti hupsukin etsintä, joka tuottaa surkuhupaisaa toimintaa: puhelimen silkinpehmeä, liki äänetön suhina korvalla ahdistaa, mutta antaa mahdollisuuden kuvitella mitä rakastettu sanoo. Seitinohut syyllisyys kalvaa äiti-ihmistä, kun hän kaipaa lapsiperheen arjesta pois, vapauteen rakastetun luokse. Mutta rakkauden ja rakastetun kaipuulle ei voi mitään ... ja silloin on silkinpehmoisen hiljaista, vailla tuomiota ja säpsyntää, pelkkää leijanleijuvaa keskipäivää.

Biisi loppuu mutta painan

'repeat'

koska tahdon lohtua,

toistuvaa, 

lohtua,

lakanaa,

kättä,

lohtua.

Parviaisen proosamaiset runot ovat hyvin keveitä ja niiden kielikuvat ihastuttavia. Kauneuden keskelle pujahtaa kivasti pientä yllättävää rosoa. Runojen nainen halajaa rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa. Kaiken tuon saadakseen hän on valmis tekemään absurdeja juttuja, joita moni pitäisi naurettavina. Nainen tilaa esimerkiksi baarissa rakastetulleen valmiiksi juoman, vaikka  tietää ettei mies saavu paikalle. Naisella on myös tapana tarkistaa kännykästään joka minuutti onko tullut viestiä: Hän vastaa, lopulta, kuitenkin? Nainen heittäytyy liioittelevaksi ja miettii: ... laskematta välimerkkejä mukaan haluan ainakin viisikymmentä merkkiä, olenko ahne, jos pyydän seitsemääkymmentä? Runojen naisen on alistuttava myös siihen, että ikuinen nuoruus on unelma vain, aika jättää omat ryppyiset jälkensä: ... annan tuhkahitujen laskeutua kulmilleni, hopea, baari-illan ikä.

Olen valmis odottamaan, hyväksymään, katsomaan tulematta katsotuksi, järjestelemään, sietämään.

Parviaisen runoista löytyy runsas ja osuva rakkauden hetkien kuvasto, se mitä kaikkea nykynainenkin on valmis rakkauden eteen tekemään. Podetaan suunnatonta ikävää, kaipuu on sitä luokkaa että sitä on liki mahdoton kestää; rakastettu tulee, rakastettu menee ja rakkaus jättää. Kaiken tämän tunnemyllytyksen keskellä itsevarmuus ja luulot omasta itsestäkin romuttuvat. Rakkaus tietää ekstaasia, mutta myös inhottavia kyräileviä aamuja keittiönpöydän ääressä: ... aamiaisella hiljenen mukin sisälle ja kahvinkeitin höyryttää morse-koodia, sinussa on likaa ja minä pelkkä riekale, huonetta kiertävän köynnöksen sisällä kulkevat loukkaavat virrat... Rakkaus pitää sisällään nämä tunteiden ääripäät. Se on kaikkea äärimmäisen ihanaa ja onnellista, mutta myös eron tuskaa ja kirveleviä pettymyksiä. Rakkaus on onneksi myös hiljaista tyyneyttä, lohdun saamista ja lohdun antamista. Minä pidin kovasti Parviaisen kuulaasta ilmaisusta. Löysin runoista keveyttä ja lempeyttä, mielikuvitusta ja vivahteita rivien väleihin salattuina. Suosittelen, sillä minusta nämä runot olivat inhimillisyydessään lohduttavia kuin iltasatu:

Nuku, sanon, hiljaa kuin lapselle, ääni untuvaa. Älä murehdi, sanon, varmana kuin hädissään olevalle, lasken kädestäsi iltakirjan, tunne vain tyynyn haluava poski, olkapääsi kertomus tuudittaa sinua, patjan selkä kantaa. Aallokko. Mutta ei vaaraa, silmiesi sisäpuoli on rauhallista hämärää, aineellista, halaavaa harmaata... On himmeää ja sinivoittoista, ei hauku koira, ei vihellä menneisyys.

Outi-Illuusia Parviainen
Meren nivelet
Aviador 2017
Kansi Outi-Illuusia Parviainen
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Vuonna 1979 syntynyt Parviainen on myös graafikko ja ahkera esiintyjä runouden live-illoissa. Hänen esikoiskokoelmansa on Värillisiä ihmisiä (2015), jonka Parviainen julkaisi tuolloisella Lilja-sukunimellään.

Sanna Karlström - Harry Harlow'n rakkauselämät

Tämä runokokoelma on saanut jännittävästi innoituksensa Harry Harlow'sta (1905-1981) joka oli yhdysvaltalainen psykologi. Hän keskittyi reesusapinoilla tehtyihin laboratoriokokeisiin, joilla selvitettiin mm. poikasen kiintymyssuhteen kehittymistä. Harlow erotti poikaset emoistaan korvaten ne esim. rautalankaverkoista tehdyillä emohahmoilla. Harlow'n tutkimuksia on myöhemmin pidetty epäeettisinä ja arveluttavina, mutta hän osoitti kosketuksen ja kontaktin merkityksen kasvuvaiheessa oleville poikasille. Wikipediasta englanniksi enemmän Harlow'n julmilta tuntuvista kokeista.

... se käpertyy pehmoemon syliin,

taittaa käsivarret päänsä alle,

kun ei saa unta on niin pimeät silmät

niin pienet unet,

hiutaleet jotka sydän päästää lävitse erehdyksessä.

Olen ollut erittäin ihastunut kirjailijalta aiemmin lukemaani -  runoteokseen Saatesanat ja proosaesikoiseen Multaa sataa, Margareta. Sen sijaan Harry Harlow'n rakkauselämät tuntui haasteelliselta, ehkä osin erikoisen aiheensa vuoksi. Runoissa Harlow näyttäytyy käsittämättömän kylmänä ja tylynä sekä apinoitaan että vaimoaan Claraa kohtaan. Myöhemmin tutkija sairastui sekä alkoholismiin että Parkinsoniin.

Kokoelman runot antavat välähdyksiä Harlow'n julmuudesta: Ei minulla ole tunteita eläimiä kohtaan. Vaimolleen Claralle mies sanoo yrittävänsä käyttää sitä sanaa jota tämä odottaa, mutta yritykseksi jää; ja myös näin: On sanottava, että sinä olet aito helmi hampaitani vasten.

Savunhaju imeytyy paperiin ja

lohduttomasta tutkimustuloksesta

päättelen ettei ihminen elä yksin leivästä.

Eläinten ystävänä minua liikuttivat näiden emoistaan eristettyjen poikasten tunteet. Itse asiassa teki oikeinkin pahaa lukea Harlow'n kuvitteellisia ajatuksia. Tieteen nimissä tehdään kaikenlaista julmaa, mutta onneksi nämä Harlow'n julmat kokeet ovat olleet edesauttamassa koe-eläinten parempaa kohtelua.

Katson mieluummin kuinka muista eristetty yksilö

menettää vähitellen järkensä.

Kun kasvot katoavat muistista, se lyyhistyy häkin pohjalle.

Sydän lakkaa hitaasti lyömästä, kaipaukseen voi kuolla,

siihen loppuu se iskelmä.

Runojen väläyttämät kohtaukset olivat traagisia ja järkyttäviä. Hellyys, läheisyys ja äidin / emonrakkaus ovat elinehto niin ihmisen lapsille kuin eläinten poikasille ja pennuille. Emme me kylmien robottiäitien hoivassa kukoista emmekä tasapainoisiksi kehity - ilman lämpöä emme pysy edes hengissä. Karlströmin koskettavat säkeet toivat säälin ja tunteet pintaan.

Vuonna 1975 syntyneen Karlströmin esikoisrunokokoelma Taivaan mittakaava (2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon; toinen runokokoelma Päivänvalossa (2007); kolmas runokokoelma Harry Harlow’n rakkauselämät (2009) palkittiin Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnolla sekä Kalevi Jäntin palkinnolla; neljäs runokokoelma Saatesanat (2014). Multaa sataa, Margareta (2017) on Karlströmin ensimmäinen romaani.

Tästä kokoelmasta Kiiltomato

Sanna Karlström

Harry Harlow'n rakkauselämät 

Otava 2009

Kansi Timo Numminen

****

Kirjastosta

Satu Manninen - Nollakatu nolla

Runokokoelman nimi on lainattu takavuosien lastenlaulusta. Hortto Kaalo lauloi Oskari olemattomasta, joka asui osoitteessa Nollakatu nolla, mutta ilottelevista lastenloruista ei ole kysymys. Tässä viidennessä kokoelmassaan Manninen matkustaa  eri puolilla maailmaa, viidessä erilaisessa kaupungissa ja tekee havaintojaan ihmisten elämän varjopuolista ja kipupisteistä. En tiedä onko hän asunut joskus näissä kaikissa kaupungeissa, vai haluaako vain tuoda esiin erilaisia miljöitä, joissa ihminen on lopulta aina sama.

Kuvataidetta ja valokuvausta opiskellut Manninen tuntuu näkevän tapahtumat sekä säkeinä että kuvina. Tuntuu siltä, että hän ikäänkuin tarkentaisi kameransa linssiä arkisiin hetkiin ja tunnelmiin. Ylellinen ja hohdokas ympäristö kuten vaikkapa Monte Carlossa ei tee ihmisestä sen onnellisempaa kuin Sörnäisissä tai Rovaniemellä. Samat ihmisten inhimilliset murheet, riidat ja addiktiot meillä on asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Tuntuu että Manninen tallentaa runokuviinsa enemmän varjoa kuin valoisaa puolta. Kerään tähän hiukan Mannisen käyttämää sanallista kuvastoa eri kaupungeista.

Los Angeles
Aavikon hiekka rahisee jalan alla ja kasinolla pelataan rakkauden rulettia. Tiet ovat autioita, ei ristinsielua missään. Yksinäinen runoilija on juonut huonon sään kurkusta alas, ottaa kalsarikännit - ja radiossa laulaa Elvis: Olen sytyttänyt valon yöhön, istun kuistilla, kuun rikostoveri pelkissä kalsareissa. You ain't nothing but a hountdog, crying all the time. 

Helsinki, Sörnäinen
Transvestiitteja, juoppoja nukkumassa roskissa, metrotunneleita, graffitteja, alepan hyllyjentäyttäjiä, karaokebaareja, huonekaluja roskalavalta, jengejä - ei ihme ettei aurinko oikein jaksa aina nousta: Geometrisia kuvioita, keltaisia kuplia, juodaan limonadia metrotunneleissa keskellä kukkivaa pellavaa neulanpistot käsivarsissa ryöppyävien ihmismassojen galakseissa.

Krasne Pole, Puola
Metsäistä, kuolemaa, vaikenevia lapsia, pullonsirpaleita, keittiö sotkussa, rikkoutuneita astioita, pimeää - eikä lapsilla leluja: Lapsi piirtää väriliidulla pehmeän pellon. Olisi ihanaa olla rypsi, kasvaa kesässä muiden rypsien kanssa 

Monte Carlo
Kelluvia valuuttoja, pörssikursseja, arkkitehtien houreita, iltapukukolibreja, selkään puukottajia, viskiä, silkkiä - loputtomalla ylellisyydellä on varjonsa: Maailma on hänen osterinsa, luksusliikkeiden aalto saumasta saumaan, kädet punaisissa nahkahansikkaissa puristamassa rattia. Aurinkolasien takana hyönteisen näköaisti. Nopea avoauto, kevyt kärpänen päin betonia.

Rovaniemi
Perheenäiti, lapsia, normihässäkkää, migreeniä, räkäinen vauva, kotityö ei lopu, huoli ei lopu, pohjoisen syksy, lapset kuin eskimot pihalla - mutta joulu tulee ja lumi: Antakaa olla yksin, maatua lehtien alle pieneksi keoksi.

Runoissa on synkkä ja lohduton pohjavire, kuten yllä listaamani kuvasto ja siteeraamani säkeet osoittavat. Manninen puhuu ihmisen osattomuudesta, onnen puutteesta, tuskastumisesta ja väsymisestä elämään kaikkialla maailmassa: on yksinäisyyttä, irrallisuusuutta, ihmisiä marginaalissa. Kaikki eivät jaksa, monet ovat itsetuhoisia elämän kovassa pelissä.

Manninen ohjaa runojaan kuin kuvaelman kohtauksia, joissa roolitus ja käsikirjoitus istuvat valokeilaan nostettujen suuhun. Synkistä teemoistaan huolimatta kokoelma ei tunnu ylettömän raskaalta, koska se on niin hieno. Mannisen ajatus juoksee kristallinkirkkaasti ja oivaltavasti, säröt löytäen. Runot ovat äärimmäisen kauniita, hiottuja ja dramaattisia. Taitava, taitava on Manninen.

Vuonna 1978 syntynyt Satu Manninen on helsinkiläinen runoilija ja valokuvaaja. Hän voitti vuonna 2007 ensimmäisen Suuren runokilpailun, debytoi Runot 2007 -antologiassa ja hänelle myönnettiin Kaarlen palkinto 2008. Manninen on julkaissut runoteokset Sateeseen unohdettu saari (2007), Sydänfilmi (2009), Pikseliaurinko (2012), Kaupunkicowboy (2014) ja Nollakatu nolla (2016).

Satu Manninen

Nollakatu nolla

Gummerus 2016

****

Kirjastosta

Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu

Sinä olet ihminen. Se on ihan okei.

Meidän ihmisten kohtalona on elää avaruudessa seilaavalla pikkuisella pallolla, mutta ... tämä taivaankappale on surullisen pellen nenä... tarvitaan vain ... yksi pieni myrsky ja lennämme kaikki avaruuskissojen leikkikaluiksi... maailma on kaaos, josta ei pääse pois, sillä ... avaruudesta ei voi paeta kuin sen syvimpään siniseen nurkkaan.

Tämän tapaiset ihmiskunnan premissit kuuluvat Kosolan ideologiaan, jota hän julistaa toisessa runokokoelmassaan Avaruuskissojen leikkikalu. Ei siis kannattaisi liiemmin isotella ja uhoilla. Mutta ihminen kokee olevansa koko maailmankaikkeuden ylin olento ja luomakunnan kruunu. Ja jokainen näistä kruunuista on sitä mieltä että oma kruunu loistaa kirkkaammin kuin tuon toisen. Me unohdamme niin kovin mielellämme, että ... me olemme niin vähän, vain yhden tähden pärske tähtikuvion marginaalissa...

kun maa oli litteä me kävelimme ympyrää

kun maasta tuli pyöreä me kävelimme palloa (...)

ja kuljimme kohti utopiaa ...

Kokoelman alaotsikkona on Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosola julkaisee kolme eri listaa: Forerin, Loen ja Malrauxin. Kaikki ne vaikuttavat epämääräisyydessään joltain naurettavalta ja kliseiseltä psykologiahömpältä. Uskomme niin mielellämme, että minulla on käyttämätöntä potentiaalia, mutta maailma tai joku pirun kohtaloilkiö on estänyt menestykseni. Tottakai minä uskon että minulla on merkitystä maailmassa, vaikka maailmassa ei olekaan merkityksiä, kuten Kosola sanoo. Totta on myös, että olisimme mielestämme parempia poliitikkoja kuin nuo oikeat kelvottomat, eikö vaan? Näinpä me viilaamme itseämme linssiin ja jatkamme valehteluamme, sillä ... jos valehtelee aina ei voi erehtyä koskaan...

Kosola kuvaa vuodatusmaisesti ihmisen mitätöntä elämää ja surrealistista maailmaamme, jossa meidän kohtalomme on elää. Hänen jotkut juttunsa ja otsikkonsa tuntuvat naiveilta, mutta luulo on pettävää. Runoihin on julistuksen oheen siroteltu huumoriakin, paljon kahvinjuontia ja jääkaappimagneeteista koostuvia runoja. Sekä kysymyksiä kuten ... tältäkö olemassaolon pitäisi tuntua? Kosolan monet aforistiset väittämät ja tuoreilta tuntuvat kielikuvat viehättivät minua suuresti. Otan niistä tähän muutaman asiayhteydestään siepatun, anteeksi Kosola.

... jos tämä kirja olisi leipää niin siitä saisi 323 kaloria...
... aamutuulet työntyvät höyhenpeitteisiin nokkahuiluihin, tsirp....

... autan sinut unelman ääreen...
... hengität savua, ettet olisi tyhjä...
... ihmiselle ominaista: etsiä hyvää tapaa kuolla koska ei löydä hyvää tapaa elää... 
... jokaiseen aamuun on nidottu esitäytetty syntymätodistus...
... jokainen meistä on profeetta maalla jonne meidät on huonosti markkinoitu...
... tulevaisuus tulee riippumatta siitä onko ketään vastassa...

Kosolan äänessä on anarkistista paatosta, hän on terävä, hän on julistaja, joka uskoo lujasti siihen mitä sanoo. Kielikuvana Avaruuskissojen leikkikalu on kovin sympaattinen, siinä Kosola vetää minua nenästä ja sanookin ettei tämä mikään satujen maailma ole.  Tämä runokokoelma piilottaa sivuillensa paljon ja antaa aivoille töitä. Kosolan teksti on hienoa ja viimeisteltyä, joskin vaativaa. En tiedä sainko muuta lohtua Kosolan ideologiasta kuin tuon lauseen - Sinä olet ihminen. Se on ihan okei. Mutta onhan sekin jotain. Kun emme voi paeta absurdia elämäämme emmekä pääse pois tältä kreisiltä palloltamme, olkaamme armollisempia omalle pienelle ihmisitsellemme.

me emme vihaa ketään, etenkään heitä, 

joita pitäisi vihata 

koska vielä meillä on leipämme

Avaruuskissat pääsivät Larin Parasken jalkojen juureen
kirjabloggareiden Runokävelyllä Runon ja suven päivänä

Vuonna 1991 syntynyt Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on venäläistaustainen anarkistilyyrikko ja punk-runoilija, joka tunnetaan energisistä lavaesiintymisistään. Esikoisrunokokoelma .tik (2014).

Runokokoelman on lukenut myös Omppu

Susinukke Kosola
Avaruuskissojen leikkikalu, Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta
Sammakko 2016
****
Kirjastosta

Runokuu: Olet täyttänyt ruumiini tulella

Keväällä ilmestynyt Sinikka Vuolan toimittama eroottisen runouden antologia Olet täyttänyt ruumiini tulella on upea ja täyteläinen katsaus nykyrunoutemme (kokoelman tekohetkellä x) elossa oleviin nimiin. Kokoelmaan valittujen runoilijoiden syntymävuodet asettuvat vuosien 1920 - 1990 välille. Mukana on yli 100 runoilijaa, kultakin 1-4 runoa, ja yhteensä noin 240 eroottisen rakkauden näkemystä. Sirottelen tähän bloggaukseeni aika monta sitaattia minulle uusilta runoilijoilta. Koska nyt on Runokuu ja sen teemana rakkaus, se sallittaneen.

Kevätöinä kannamme 

toisistamme huolta.

Vain kuiskaus,

ja kaikki muuttuu kauniiksi.

Lehtivihreä on herkkää.

Annan vain sinun koskea siihen.

- Sanna Yrjänäinen, Tuulisia unikoita 2010

Kun tartuin kirjaan pohdiskelin sitä, mikä on puhtaan rakkausrunon ja eroottisen rakkausrunon ero. En osaa vetää rajaa, eikä sillä väliä. Vuolankin mukaan ero on hiuksenhieno, se on jossain intiimissä sävyssä tai pienessä nyanssissa. Toki tulkinta on aina subjektiivinen. Runoilija Juho Nieminen sanoo vuoden 2012 runonsa selityksessä näin: Rakkausruno voi olla sydämen rohkea tunnustus tai himojen tuottamaa kaunopuheisuutta, mutta myös kuin pysähtynyt hetki, joka tuntuu ikuisuudelta, eräänlaista hiljaisuutta, jossa pienet ja arkiset sanat puhuvat lujempaa kuin ylevät.

Voiko kukaan keksiä omenalle

nerokkaampaa nimeä kuin Huvitus.

Voiko olla mitään kauniimpaa

kuin nukka naisen lapaluiden välissä.

Tule, ja murra kanssani lämmin leipä.

Vuode on meille valmistettu

kun talvi levittää valkean lakanan.

- Juha Siro, Musta runokirja 2000

Vuola & kumppanit (Mikko Rouhiainen & Anna-Riikka Carlson) lukivat kaikki 2000-luvulla ilmestyneet kotimaiset, suomen kieliset runokirjat - lähes 30 kustantajalta. Aivan mieletön urakka siis. Runot esitetään teoksessa kronologisessa, julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Monet runoilijat valottavat lyhyellä tekstillä runojensa taustaa tai syntytilannetta, mikä olikin hyvin mielenkiintoista. Itse runouteen uushurahtaneena iloitsin siitä, että sain tutustua kymmeniin uusiin lyyrikkonimiin. Heidän tuotantoaan voin sitten jatkossa etsiskellä luettavakseni. 

Useimmathan meistä ovat kokeneet päättömän ja järjettömän, kaiken nielevän rakastumisen. Tästä rakkauden pakkomielteisestä voimasta kirjoittaa loistavasti esim. Aki Salmela. Runo on pitkähkö proosaruno, josta siteeraan muutaman ajatuksen:

Rakkaus on hirviö, eikä siinä ole mitään uutta... rakkaus on iskenyt pitkät kyntensä syvälle olemisesi ytimeen, niin että tuntuu, niin että kirvelee, niin että tekee kipeää... olet nyt vankina omassa tyrmässäsi, jota rakkaus vartioi, et ole itsesi herra... se on pakkomielteen muoto, sillä on sellainen muoto, pyöreä ja painava... se on liukas ja lipevä... ja niin sinä elät tämän hirviön ehdoilla, kunnes...
- Aki Salmela, Vanitas 2012

Piirrän ympyrän, aurinko pistää harpilla silmään.

Kesä härkätaisteluareenalla,

vilautan punaista, syöksyt mylvien päälleni.

- Satu Manninen, Pikseliaurinko 2012

Minua ihastutti ja riemastutti se valtava tyylien ja lähestymistapojen kirjo, joilla runoilijat eroottisia tuntojaan kuvasivat. Joukossa oli varsin taiteellisia ja vertauskuvallisia runoja, mutta myös arkisia ja humoristisia erotiikan välähdyksiä. Joku sanoi sanottavansa hyvin proosallisesti, jopa vimmaisen pornahtavasti, toinen verhosi tunteensa luontokuviin tai murreilmaisuun. Antologian runoissa on  koko erotiikan kattaus: ronski ja suorasukainen himo ja pano, hillitön kiihko ja hekuma; niissä on hellä herkkyys ja rakastetun kaipuu.

Rakastan persettäsi.

Se on kuin lumikello,

niin kaunis, niin herkkä.

Kun puren sitä, 

hirnut kuin hevonen.

- Hannele Pohjanmies, Oi miehen kaunis perse! 2012

Kaikki runot eivät minulle avautuneet, mutta monet hurmasivat ja ihastuttivat.  Siteerasin postauksessani hyvin erilaisia runoja, jotta antologian eroottisten runojen moni-ilmeisyys tulee esille. Jospa nyt listaan tässä vielä jo siteerattujen lisäksi muutaman, minulle uuden runoilijan, joiden runot puhuttelivat lukuhetkellä: Tuija Välipakka, Erkki Kiviniemi, Joni Pyysalo, Heini Lehväslaiho, Kai Nieminen, Panu Tuomi, Arto Juurakko (ihania murrerunoja!), Marko Niemi & Miia Toivio, Juho Nieminen ja Kari Saviniemi (pari runoa kokoelmasta Ennen kuin ruoho kuolee 2014 ❤︎). Jaa, ehkä ymmärrän nyt lopettaa tähän, saisin luetella heidät kaikki!

Kirjana Olet täyttänyt ruumiini tulella on uskomattoman kaunis ja tyylikäs, ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista. Antologian päättää Merja Virolaisen huikea runo Kuuma kielioppi. Runossaan runoilija leikittelee suomen kielen kieliopilla, ja hänen sanoihinsa voin yhtyä, tosin en erotiikan aatoksin vaan runous mielessäni:

Ooh palvon joka partikkeliasi, himoitsen indikatiiviasi,

mihin konditionaaliin saat predikaattini!

Ooh diftongini iskee diftongiisi,

alkusointusi yhtyy alkusointuuni,

lennätät substantiivini translatiiviin, mykistävä iloni!

- Merja Virolainen, Aprilia 2017

Muissa blogeissa: Tuijata, Omppu

x) Runoilija Sirkka Selja menehtyi 17. 8.2017

Olet täyttänyt ruumiini tulella
Eroottisen runouden antologia

Toimittanut Sinikka Vuola

Wsoy 2017

*****

Lukukappale kustantajalta - kiitos!

Runokuun blogi-iskuun osallistuneet postaukset ovat ilmestyneet seuraavasti:

21.8. Tuijata

22.8. Hyönteisdokumentti 

23.8. Reader, why did I marry him? 

24.8. Eniten minua kiinnostaa tie

25.8. Kirja vieköön!

26.8. Lumiomena
27.8. AVOIN HAASTE kaikille bloggareille! Ota haaste vastaan ja postaa rakkausrunoista!

Tuija Takala - Onnen asioita

Aforistisia timantteja

Kirjabloggaajakollegani Tuija Takala on julkaissut toisen selkorunokokoelmansa, Onnen asioita. Tiedän että Tuija työskentelee selkokielen parissa, mutta tarkemmin en hänen toimenkuvaansa tunne. Sanottakoon nyt alkuun, että tämä runokirja on aivan ihastuttava ulkoasultaan - kesäistä koivunvihreää ja liplattavaa kotirantaa. Tuija jakaa runokirjansa sisällön kahdeksan kotoisan ja lämpöiseltä tuntuvan otsikon alle:

Koti, Sää, Metsä, Äänet, Silmät, Kosketus, Matka ja Tie

Eikö vaan, eikö läikähdäkin jotain lämmintä rinnassa? Nuo mainitut asiathan meitä puhuttavat ja ovat  tärkeitä kaikille meille suomalaisille ja koko maailman ihmisille - oma koti, luonto, läheiset ihmiset ja rakkaus. Vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan Runokuun rakkausteemainen postaus, siteeraan yhden Tuijan rakkausrunoista:

Silmäsi siirtyvät silmistäni,

eksyvät huuliin ja kaulaan.

Pelkkä katse kulkee kuin kosketus.

Silmäripsesi pieni liike riittää.

Polveni pettävät.

Ennen kuin jatkan Tuijan ilmaisun ihastelemista, muutama sana selkokielestä. Mikä ihmeen selkokieli, kenelle se on tarkoitettu? Netistä löytyy montakin selkokielestä kertovaa sivustoa, tässä yksi määritelmä, ote Wikipediasta:

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset.

Entä miten selkokieli taipuu runouden kieleksi? Vallan mainiosti, kuten Tuijan runot osoittavat. Hän toteaa itse näin: Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä.

Monet paljonkin kirjallisuutta lukevat, myös monet kirjabloggarit, vierastavat runoja sanoen että ne ovat vaikeita, ei niitä ymmärrä. Mutta tässäpä on runokirja josta voi aloittaa; runokirja joka kaataa suvereenisti nuo väitteet: helppoja, selkeitä ja ymmärrettäviä runoja. Mutta silti ei ilmaisu ole tylsää ja yksitoikkoista, vaan tarjoaa aivan ihastuttavia ja oivaltavia pieniä arjen tuokiokuvia, arjen onnen asioita. Lukiessani unohdin että on kyse selkokielestä. Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tiedän että Tuijalla on runoileva kissa Alma jolla on oma runosivusto Alman runot, tiedän myös että metsä ja luonto ovat Tuijalle tärkeitä. Ja kirjallisuus tottakai! Näin Tuija kertoo kirjallisuuden ihmisiä yhdistävästä ja kokemuksia ja elämyksiä jakavasta voimasta, selkeästi selkokielellä, mutta tuota ihmettä ylistäen:

Sanat on kirjoitettu paperille.

Minä näen ja luen ne,

niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa

tämä ihmeellinen mahdollisuus.

Voi jakaa paperilla maailman.

Me olemme kaikki mykistyneitä ja järkyttyneitä viime viikonlopun tapahtumista. Siksi otan tähän loppuun vielä yhden lohduttavan ja toivoa antavan runon: Älkää kaunistelko. Älkää kauhistelko. Sanon suoraan, että tänään on vaikea nähdä hyviä asioita. Ei sentään. Yksi asia on varma: huomenna tänään on eilinen.

Tuija itse Onnen asioista

Tuija Takala

Onnen asioita

Avain 2017

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos

Sanna Karlström - Saatesanat

#naistenviikko

Vuonna 1975 syntynyt Karlström on jo monesti palkittu runoilija. Hänen esikoisteoksensa Taivaan mittakaava (Otava 2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Toinen runokokoelma on nimeltään Päivänvalossa (Otava 2007). Kolmas runokokoelma Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava 2009) palkittiin Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnolla sekä Kalevi Jäntin palkinnolla.

Nyt lukemani Saatesanat on pieni ja kevyeltä näyttävä runokirja. Sen kannessa on aivan mahdoton kuva: parhaat päivänsä nähnyt kompostiin kohta joutava omena, joka kukkii kauniisti kannastaan. Eihän tuollaista absurdiutta voi todesta ottaa. Mutta elämä on yhtä absurdia: rinnan kuoleman ja katoavaisuuden kanssa elää uusi alku ja syntymä.

Karlströmin runot kuvaavat minimalistisin ja erittäin pelkistetyin säkein hänen isänsä kuolemaa. Runoilijan löytämät kuvat kolahtavat, ne ilmaisevat yksinkertaisuudessaan syvimmät tunnot. Runot suorastaan imeytyivät minuun. Poissa on liiat sanat ja turhat koukerot, jäljellä on vain riisuttu, olennaisin.

Runoilija käy katsomassa isäänsä sairaalassa, mutta jää pelokkaana ja arkana kynnykselle. Tuntuu että välissä on kokonainen valtameri, johon hukkuu: ... minä seison kynnyksellä. Pintaan asti vettä joka tulisi ylittää. Isän jäämistön selvittäminen on äärimmäisen raskasta. Tuota raskautta kuvaa valtavan hyvin nämä muuten tyhjällä sivulla olevat kaksi säettä:

hiljaisuus käy oksille

miten palasina on kaikki:

Mutta elämä jatkaa kiertokulkuaan. Runoilijan isä on poissa, mutta kohta syntyy pieni tyttö, jolla on isoisänsä silmät. Toisiaan he eivät koskaan kohtaa, eivät tässä elämässä. Äiti antautuu ehdoitta pikkuiselleen:

Vähitellen annan sinulle kaiken,

en tiennyt miten paljon se on.

Karlström on pelkistetyn ilmaisun taitaja. Kaunista ja harkitttua. Runoilija ilmaisee äärimmäisen paljon vähillä sanoilla hetkinä jolloin suru vyöryy päälle. Surun syövereistä hän jaksaa sittenkin nousta ja jatkaa elämäänsä, asteittain. Aihe on rankka, mutta ihastuin näihin Karlströmin hyvin henkilökohtaisiin runoihin. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Ehdottomasti haluan tutustua myös Karlströmin muihin runoteoksiin. Samaa suositan sinulle hyvä lukija. Ei tarvitse olla juuri nyt omakohtaista surua ja menetystä, näitten runojen ilmaisua voi ihastella kaikissa elämäntilanteissa ja mielialoissa. Siksipä en siteeraakaan näitä runoja enempää, kuten yleensä paha tapani on. Kehotan sinua lukemaan ja eläytymään itse!

Muualla: Kiiltomato, Tuli ja Savu

Sanna Karlström

Saatesanat

Otava 2014

*****

Kirjastosta

Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:

Tiistaina 18.7. Riikka Palander - Seeprakivi

Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi

Torstai 20.7. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä

Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Lauantai 22.7. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret

Sunnuntai 23.7. Sanna Karlström - Saatesanat

Sunnuntaita!

Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret

"Runoilijan tehtävä on olla ihminen."

Ilmajuuret on vuonna 1978 syntyneen Kyyrösen kolmas runokokoelma, ja se voitti juuri Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon. Katri Vala -palkinto myönnettiin runoilijalle vuonna 2011. Tässä kokoelmassa Kyyrönen todella uskaltaa olla ihminen, ja äiti. Heti ensi runoissa runoilija tuo esiin parisuhteen päättymisen ja eron raastavan raadollisuuden, riidat ja jupinat. Listaan tähän muutaman valitsemani ajatuksen, en runoa sellaisenaan:

Tämä on erokirja, eroamme vaikeasti, tarvitsemme syyllisen, kummalla on raskaampaa, kuka saa nukkua, kuka syödä, tuulee niin, sataa niin ettei kyyneleitä ole, yö jolloin kukaan ei koske, aamu jolloin meitä ei enää ole....Tulee päivä kun pistämme sinut puoliksi, järjestämme tapaamis- ja käyttöoikeuksia...

Runoilija puhuu parisuhteen alusta, joka noudattaa yleensä aina rakastumisen hullua kaavaa ja alkaa kumppanuuden liiman, juurten muodostuminen. Sinusta ja minusta tulee me: Kun rakastuneet katsovat toisiaan silmiin hengitykset muuttavat yhteen ja muinaisesta sumusta puhkeavat joka-aamuiset sormet - napajuuret, ilmanuorat, nuorallatanssi, juurikasvu...

Tähän rakastuneiden symbioottiseen juuristoverkkoon syntyvät sitten lapset, jotka eivät pyytäneet syntyä ja alkaa äidin ikuinen vastuu ja syyllisyys - mitä olisit ilman lapsia! Äidin ja lapsen, emon ja poikasen välillä olevat juuret, mitä lajia ne sitten ovatkin, ovat vahvat ja liki kaiken kestävät. Vedetään, vanutetaan, kiristetään, löyhennetään ja möyhennetään - juuret ovat ja pysyvät. Mutta lapset, nuo pikkuilkiöt, osaavat kyllä kiristää vanhempiensa hermoja, lapset tietävät mistä narusta vetää jotta pahimmin sattuisi ja ärsyttäisi. Pysyvää on myös äidin pelko lapsensa puolesta, vauvaiästä ja synnytyksestä alkaen kun vasta kolmantena päivänä uskaltaa huokaista ja hengittää. Teini-ikäisten  äiti ottaa vastaan syytökset ja lentelevät vitut, on aina väärässä ja syypää kaikkeen:

Minä opetan sinulle miten pettyä, minä olen syyllinen kun bussia ei kuulu... joka vuosi aikaisemmin sinä kulutat minut loppuun... Sinä olet sitä onnellisempi mitä tylsempää vanhemmillasi on... JOS NYT VAAN KULUTTAISIT MINUA VÄHEMMÄN - kukat helvetti, on väsynyt taivas.

Kyyrösen runot ovat äiti-ihmisen ja naisen vahvaa ja väkevää runoutta, kohtauksia hetkistä jolloin elämä ei ole helppoa. Säkeet ovat kauniita ja viimeisteltyjä, ja kielikuvat luihin ja ytimiin meneviä. En voi väittää ymmärtäneeni kaikkea, mutta hengitystä pidättäen luin - kolmeen kertaan. Niin tutulta tuntui, sillä jokainen vanhempi on varmasti tuskastunut tuhat kertaa tähän lapsensa syyttävään marinaan:

ÄITI MULLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ!

Muualla: Reader why did I marry him, Tekstiluola, Kiiltomato, Helmetissä Vesa Haapala

Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret

Otava 2016

****

Kirjastosta
_______________

Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:

Tiistaina 18.7. Riikka Palander - Seeprakivi

Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi

Torstai 20.7. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä

Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Lauantai 22.7. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret

Toivotan kaikille hienoa kesäistä naisten- ja lukuviikkoa!