Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet

Miksi ja siksi, mies ja nainen, kauna ja ilon liekki.

Rakkaus on yksi runouden suurista teemoista, se pyörittää meitä kaikkia, sillä läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen tarve on ihmiseen rakennettu. Toisessa runokokoelmassaan Meren nivelet Parviainen tarttuu tähän suureen aiheeseen ja puhuu haikean kauniista, mutta myös kiihkeästä,  ihmisen ikävästä toisen luo. Runojen näkökulma on naisen ja ne tarjoilevat naisen päänsisäisiä tunnelmia ja rakkausunelmia. Parviaisen runoissa rakkauden siirappiset kiiltokuvat rikkoo railakas ja monesti hupsukin etsintä, joka tuottaa surkuhupaisaa toimintaa: puhelimen silkinpehmeä, liki äänetön suhina korvalla ahdistaa, mutta antaa mahdollisuuden kuvitella mitä rakastettu sanoo. Seitinohut syyllisyys kalvaa äiti-ihmistä, kun hän kaipaa lapsiperheen arjesta pois, vapauteen rakastetun luokse. Mutta rakkauden ja rakastetun kaipuulle ei voi mitään ... ja silloin on silkinpehmoisen hiljaista, vailla tuomiota ja säpsyntää, pelkkää leijanleijuvaa keskipäivää.

Biisi loppuu mutta painan

'repeat'

koska tahdon lohtua,

toistuvaa, 

lohtua,

lakanaa,

kättä,

lohtua.

Parviaisen proosamaiset runot ovat hyvin keveitä ja niiden kielikuvat ihastuttavia. Kauneuden keskelle pujahtaa kivasti pientä yllättävää rosoa. Runojen nainen halajaa rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa. Kaiken tuon saadakseen hän on valmis tekemään absurdeja juttuja, joita moni pitäisi naurettavina. Nainen tilaa esimerkiksi baarissa rakastetulleen valmiiksi juoman, vaikka  tietää ettei mies saavu paikalle. Naisella on myös tapana tarkistaa kännykästään joka minuutti onko tullut viestiä: Hän vastaa, lopulta, kuitenkin? Nainen heittäytyy liioittelevaksi ja miettii: ... laskematta välimerkkejä mukaan haluan ainakin viisikymmentä merkkiä, olenko ahne, jos pyydän seitsemääkymmentä? Runojen naisen on alistuttava myös siihen, että ikuinen nuoruus on unelma vain, aika jättää omat ryppyiset jälkensä: ... annan tuhkahitujen laskeutua kulmilleni, hopea, baari-illan ikä.

Olen valmis odottamaan, hyväksymään, katsomaan tulematta katsotuksi, järjestelemään, sietämään.

Parviaisen runoista löytyy runsas ja osuva rakkauden hetkien kuvasto, se mitä kaikkea nykynainenkin on valmis rakkauden eteen tekemään. Podetaan suunnatonta ikävää, kaipuu on sitä luokkaa että sitä on liki mahdoton kestää; rakastettu tulee, rakastettu menee ja rakkaus jättää. Kaiken tämän tunnemyllytyksen keskellä itsevarmuus ja luulot omasta itsestäkin romuttuvat. Rakkaus tietää ekstaasia, mutta myös inhottavia kyräileviä aamuja keittiönpöydän ääressä: ... aamiaisella hiljenen mukin sisälle ja kahvinkeitin höyryttää morse-koodia, sinussa on likaa ja minä pelkkä riekale, huonetta kiertävän köynnöksen sisällä kulkevat loukkaavat virrat... Rakkaus pitää sisällään nämä tunteiden ääripäät. Se on kaikkea äärimmäisen ihanaa ja onnellista, mutta myös eron tuskaa ja kirveleviä pettymyksiä. Rakkaus on onneksi myös hiljaista tyyneyttä, lohdun saamista ja lohdun antamista. Minä pidin kovasti Parviaisen kuulaasta ilmaisusta. Löysin runoista keveyttä ja lempeyttä, mielikuvitusta ja vivahteita rivien väleihin salattuina. Suosittelen, sillä minusta nämä runot olivat inhimillisyydessään lohduttavia kuin iltasatu:

Nuku, sanon, hiljaa kuin lapselle, ääni untuvaa. Älä murehdi, sanon, varmana kuin hädissään olevalle, lasken kädestäsi iltakirjan, tunne vain tyynyn haluava poski, olkapääsi kertomus tuudittaa sinua, patjan selkä kantaa. Aallokko. Mutta ei vaaraa, silmiesi sisäpuoli on rauhallista hämärää, aineellista, halaavaa harmaata... On himmeää ja sinivoittoista, ei hauku koira, ei vihellä menneisyys.

Outi-Illuusia Parviainen
Meren nivelet
Aviador 2017
Kansi Outi-Illuusia Parviainen
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Vuonna 1979 syntynyt Parviainen on myös graafikko ja ahkera esiintyjä runouden live-illoissa. Hänen esikoiskokoelmansa on Värillisiä ihmisiä (2015), jonka Parviainen julkaisi tuolloisella Lilja-sukunimellään.