Harri Markoff - Voittamattoman auringon päivä

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Aloitan selittämällä mitä nuo mystiset kirjaimet tarkoittavat: Markoff tapasi aikoinaan Kemissä amerikkalaisen intiaanin, joka tokaisi Your name is Gray Wolf! Cheyenne-intiaanien kielellä Harmaasusi =  Oh-show-tah hoi-ne-ne - ja siitä nimi blogille. Markoffille tuossa 'ouvossa' hetkessä luotu uusi identiteetti tuntui omalta ja siirtyi hiljalleen myös pukeutumiseen - ja koko elämään. Nyt vähän yli kuusikymppinen runoilija elää tundran reunalla itäisimmässä Norjassa Jäämeren rannalla, Varangin niemimaalla Kibergin kylässä, täältä etelästä katsottuna hyvin eksoottisessa paikassa. Mieli, kieli- ja valokuvia syntyy katkeamattomana virtana nuoren lääkärivaimon ja pienen tundran tyttären rinnalla. Sanojen järjestelijänä hän uskoo varhaisaamun magiaan: 'Aamunkoissa runoni syntyvät sen sijaan että ne pitäisi valmistaa.' Apu-lehden artikkelista voit lukea lisää kirjailijasta.

Voittamattoman auringon päivä -runokokoelma kuuluu Mediapinnan Suomi100-runoprojektiin. Markoffin runoissa maisema ja sen vuodenaikojen vaihtelut ovat vahvasti esillä. Talvella eletään kaamosta sinertävässä hämärässä Siperian puhurien pyyhkiessä yli. Keväällä ihmetellään luonnon heräämistä ja lintujen paluuta. Kamera kulkee aina matkassa, siitä todistavat blogin tavattoman upeat, runoihin sopivat valokuvat. Runoilijalla on kunnioitusta herättävä 5000 runon projekti. Uskon että tällä luovuudella tavoite täyttyy, sillä joka päivä syntyy uusi runo.

Markoffin kielenkäyttö on juurevaa ja tulvii sanoja, joita etelän asukki ei tunne. Mutta se ei haittaa, sillä omaperäiset pohjoisen sanat antavat runoille alkukantaista voimaa. Runojen tulva vyöryi mieleeni kuin tuo pohjoisen puhuri. Löysin mietittyjä ajatuksia, läsnäolemista tässä hetkessä, hiljaista onnea elämästä ja paljon huumoriakin. Itse törmäsin jo keväällä Markoffin Harmaasusi-blogiin, jossa hän julkaisee joka päivä uuden runon kuvituksena itse ottamiaan maisemakuvia. Kurkistus Markoffin blogiin avaa päivän hienosti runolla ja upealla maisemalla - suosittelen! Pitemmittä puheitta näytteitä Markoffin kynästä ja kamerasta.:

3.1.

Heittäytyminen intuitioiden huomaan;

se antaa aikaa muulle - joutavalle -,

säntillisten ihmisten maailmassa säntäilyn sijaan.

Runoudelle, haihatteluille, sielun lennätykselle...

sanaleikeille,

kaikelle mitä vaan sattuu päähän pälkähtämään.

11.1.

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin

joille niiden olettaisi kuuluvankin,

toki vain wanhasta muistista,

joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,

tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,

silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

16.1.

Sininen katoaa,

varjot palaavat sielut muassaan

ja toimeliaisuus kampeaa laiskansutjakan 

vermeilyn niskan päälle.

Ja jää sinne.

23.1.

Levotonta ei ole;

hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,

sen hetken avartumista taivaanpiirillä,

häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;

enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

9.2.

Interaktiivisuus on niin in,

vaikkakin kovin yksipuolista luonnonilmiöiden kera;

arktinen luonto antaa ankarasti,

asujisto ottaa kaiken vastaan suojaansa käpertyen

ja pujahtaa arvioimaan tolaa laantumisten hetkinä.

13.2.

Punaiset auringonlaskut lisääntyvät,

tihentyvät upeiden sarastusten tapaan,

lisääntyvä seesteisyys sen tekee - kaikkivoi.

Maailma on lupaus.

21.2.

Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.

26.2.

Asioiden ylikatsomisen suuri lahja on osa ikälisää,
sitä ei voi opettaa - se on opittava itse.
Ylikatsomisen Zen on saman näkeminen mielellä
kuin mitä silmilläkin.

3.3.

Tässä ilmi nyt,

se arktisen hysterian lyömätön upeusleikki,

valo jota jaksaa ihailla aamusta ehtooseen;

kuukausitolkulla,

yhtäsoittoa.

Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi saaden ajuni tuuliajolle! Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta soljuvassa purossa. Taivaankaari väristää minut ymmälle. Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni, repien minua joka taholle. Ja minä värisen ilosta. Sivistykselle haistatan paskat, mutta kulttuuria rakastan. Se virtaa kuin joki ja siirtää tietoa tarinoina ja runoutena. Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto, ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista nyhtösivistystä. Kaamoksessa ei ole varjoja. Täkäläiset kutsuvat sitä sieluttomaksi ajaksi. Tammikuun lopulla sielu palaa.

28.11.

Tämä riitasoinnuton panoraama,

kaikkien laveeraajien äitien äiteiden unelma,

suoraan silmien edessä,

tarvitsematta tehdä mitään.

Vain katsoa,

ihmetellä kuinka värit valuvat toistensa lomiin,

sekoittuvat omiin sävyihinsä kuin 

vielä terminä toistaiseksi voimassa olevat

mies ja nainen oman aktinsa huipulla yhdeksi lihaksi.

Tuon tallentamisessa se haaste lienee,

vaatii taiturimestarin otetta pensselin varteen,

värinappeihin haltioituneen omasta kyynelvuosta 

talteen otettuja pisaroita suolaisuuden luomiseksi.

 25.11.

Kaamos,

se on alkanut;

eipä tuosta kovinkaan isoa hässäkkää syntynyt.

Aurinko on ja pysyy maillaan hyvän tovin,

ei ole varjoja - sielut ovat lomailemassa;

jos niillä on hermot,

niin nekin lienee nyt lepotilassa.

Harri Markoff 

Voittamattoman auringon päivä, runoja 1.1. - 23.1.2017

Mediapinta 2017

*****

Luin kirjan tekstitiedostona

Mediapinnan runokirjaprojekti

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."