Sami Nygrén - Huutavan ääni surun maasta #runosunnuntai

yksinäisyys maalaa piruja sydämeni seinille
...
Yritän elää täyden elämän. Kasvaa ilman kosketusta.

Luin kaksi Sami Nygrénin runokokoelmaa nimeltään 1) Valitus, virret, korkeat veisut & 2 )Tikatut pilvet odottavat jälkitarkastusta matkalla pelkistettyyn ihmeeseen. Kristillinen maailma viettää tänään ensimmäisenä pääsiäispäivänä ilon juhlaa; Kristuksen kärsimys on takana, hiljainen viikko vietetty ja Matteus-passiot kuunneltu. Kärsimyksestä on nyt noustu iloon, mutta kaikki eivät tuskasta ja kärsimyksestä niin vain pääse irti. Eivät auta pajunkissat tai heräävä kevät. Siksi omistan tämän Runosunnuntain Sami Nygrénin uskosta, yksinäisyydestä ja surusta kertoville runoille, joista tulvii lukijankin sieluun kärsimys ja kipu. 

yksinäisyyden osastolla pakkohoidossa

tunteiden lepositeissä
käyttäydyn niin häiriintyneesti
ettei kukaan minua huoli
...

En tiedä runoilijasta paljonkaan, vain sen mitä olen löytänyt lehdistä ja netistä. Nygrénin elämä on ollut ja on kovaa. "Kotioloni olivat vaikeat, sain todella heikot eväät elämään. Muistan jo lapsuuteni ajoilta hetkiä, jolloin minuuteni alkoi katoamaan." Koulukiusaus jätti omat jälkensä ja myöhemmin diagnooseiksi tulivat synestesia ja skitsofrenia; mies on siis erittäin herkkä ja syvästi tunteva; posttraumaattinen masennus ja lukihäiriö ovat diagnooseina myös. Kaikista näistä koettelemuksista ja esteistä huolimatta Nygrén taistelee. Hän on opiskellut Oriveden opistossa ja harrastaa kuvataiteita, soittaa sähkökitaraa ja kirjoittaa päivittäin - purkaa tuntojaan runoiksi. Iloa elämään ovat viime vuosina tuoneet myös elävä usko ja seurakuntayhteys. Runoissa toistuvat hengelliset teemat: ne ovat eräänlaista rukousta.

arkeni pyörii jarruttomassa pohtimisen tilassa
välillä posahtaa ja syntyy sanaruumiita
lauseiden paareille tuhkattavaksi bittiavaruuteen
...

Elän masennuksen maassa
masennuksen maan tavalla
...

maailma on kova paikka
jossa on oltava hieman pehmeät pitkospuut
jotta täällä jaksaa
...

Näiden runokokoelmien tematiikka ja maailma ovat pitkälti samaa. Ahdistuksen lomaan kätkeytyy varsin hienosti sanottuja ajatuksia ja oivalluksia lukijan poimittaviksi. Useimmissa runoissa ei ole selvää otsikkoa, mistä johtuu ettei tiedä selvästi milloin runo loppuu ja uusi alkaa. Näin teksti tuntuu loputtomalta surun ja kivun kuvaukselta, varsinkin kun sivut ovat täynnä. Otsikointi ja ilmavampi tekstin asettelu olisivat tehneet kokoelmista ainakin näennäisesti kevyempiä ja lukijaystävällisempiä.

En varmaan ikinä löydä avaimia kuin levottomuuteen,
kipuun ja suruun
Ne kaikki ovat lukkoja, joihin avaimeni sopivat.
...

Yksinäisyys kaappaa terveyteni
lentää sillä terrorilennon
kohti minuuden pilvenpiirtäjiä
...

kyyneleet tarjoavat seuraansa
kosketusta
lämpöä
välittämistä
halausta
ystävyyttä
rakkautta
uskollisuuttaan lopun elämäänsä
...

Tämä mies on rohkea: hän avaa vereslihaiset tunteensa ja kyyneleensä lukijalle, avoimesti ja silottelematta. Lähimmäisenä tulee tunne, että haluaisin tehdä jotain, poistaa tuon jäytävän sielun kivun ja suuren surun. En tietystikään voi, mutta toivon runoilijan saavan lohdutusta siitä että minä ja muut luemme hänen säkeitään. Itse asiassa olen vaikuttunut näistä runoista ja mykistynyt tämmöisen elämäntuskan edessä. Ei haittaa, vaikka säkeet eivät ole ehkä viimeisen päälle hiottuja, sisältö ja ajatus on tärkein. Ehkä minunkin on lähetettävä kiitosrukous siitä, että elämässäni on kaikki oikeastaan aika hyvin.

Otan tähän loppuun otteita vielä yhdestä minua koskettaneesta runosta, joka löytyy Tikatut pilvet kokoelmasta. Kirje Jumalalle! on sivunmittainen proosarunoteksti, jossa runoilija leikittelee ajatuksella että suru on poistettu maailmasta: Elämme maailmanilossa. Ydinilot poksahtelee. Homma on hanskassa ja pysyy. Mutta kuvitelma on kuvitelmaa - todellisuus muuta. Runo alkaa näin.

En tiedä miltä tuntuu. Vedän lipun korkealle suruun. Tai jätän puolisuruun. Sellaisia ovat päiväni. Aina on liputuspäivä. Lakisääteistä toimintaa. 

1)
Sami Nygrén

Valitus, virret, korkeat veisut

Mediapinta 2017
***
Lukukappale runoilijalta - kiitos

2)

Sami Nygrén

Tikatut pilvet odottavat

jälkitarkastusta matkalla pelkistettyyn ihmeeseen

Mediapinta 2017

****

Lukukappale runoilijalta - kiitos

Runoilijan kolmas runokokoelma
Surua sieluni kengät kivun maassa väärin kulkevat (Mediapinta 2018) on juuri ilmestynyt.

Ensimmäinen runokirja Valitus, virret, korkeat veisut on julkaistu Mediapinnan Suomi100 runokirjaa -sarjassa. Vuonna 2017 julkaistiin noin 750 uutta runokirjanimekettä. Tämän vuoden alussa käynnistynyt vastaavanlainen runokirja.fi -runokirjasarja on lähtenyt myös vauhdikkaasti liikkeelle; pelkästään tammikuussa tehtiin kustannussopimukset noin 60 runoteoksen julkaisemisesta.

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

❤︎
Harmaasusi
SusuPetalin Pellen muotokuva luettavissa issuu.com:issa & Väärentäjän urasta
Omppu luki Tuulisolmut, valikoiman saamelaista nykyrunoutta.
Tuija luki Satu Mannisen Pikseliauringon.

Harri Markoff - Voittamattoman auringon päivä

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Aloitan selittämällä mitä nuo mystiset kirjaimet tarkoittavat: Markoff tapasi aikoinaan Kemissä amerikkalaisen intiaanin, joka tokaisi Your name is Gray Wolf! Cheyenne-intiaanien kielellä Harmaasusi =  Oh-show-tah hoi-ne-ne - ja siitä nimi blogille. Markoffille tuossa 'ouvossa' hetkessä luotu uusi identiteetti tuntui omalta ja siirtyi hiljalleen myös pukeutumiseen - ja koko elämään. Nyt vähän yli kuusikymppinen runoilija elää tundran reunalla itäisimmässä Norjassa Jäämeren rannalla, Varangin niemimaalla Kibergin kylässä, täältä etelästä katsottuna hyvin eksoottisessa paikassa. Mieli, kieli- ja valokuvia syntyy katkeamattomana virtana nuoren lääkärivaimon ja pienen tundran tyttären rinnalla. Sanojen järjestelijänä hän uskoo varhaisaamun magiaan: 'Aamunkoissa runoni syntyvät sen sijaan että ne pitäisi valmistaa.' Apu-lehden artikkelista voit lukea lisää kirjailijasta.

Voittamattoman auringon päivä -runokokoelma kuuluu Mediapinnan Suomi100-runoprojektiin. Markoffin runoissa maisema ja sen vuodenaikojen vaihtelut ovat vahvasti esillä. Talvella eletään kaamosta sinertävässä hämärässä Siperian puhurien pyyhkiessä yli. Keväällä ihmetellään luonnon heräämistä ja lintujen paluuta. Kamera kulkee aina matkassa, siitä todistavat blogin tavattoman upeat, runoihin sopivat valokuvat. Runoilijalla on kunnioitusta herättävä 5000 runon projekti. Uskon että tällä luovuudella tavoite täyttyy, sillä joka päivä syntyy uusi runo.

Markoffin kielenkäyttö on juurevaa ja tulvii sanoja, joita etelän asukki ei tunne. Mutta se ei haittaa, sillä omaperäiset pohjoisen sanat antavat runoille alkukantaista voimaa. Runojen tulva vyöryi mieleeni kuin tuo pohjoisen puhuri. Löysin mietittyjä ajatuksia, läsnäolemista tässä hetkessä, hiljaista onnea elämästä ja paljon huumoriakin. Itse törmäsin jo keväällä Markoffin Harmaasusi-blogiin, jossa hän julkaisee joka päivä uuden runon kuvituksena itse ottamiaan maisemakuvia. Kurkistus Markoffin blogiin avaa päivän hienosti runolla ja upealla maisemalla - suosittelen! Pitemmittä puheitta näytteitä Markoffin kynästä ja kamerasta.:

3.1.

Heittäytyminen intuitioiden huomaan;

se antaa aikaa muulle - joutavalle -,

säntillisten ihmisten maailmassa säntäilyn sijaan.

Runoudelle, haihatteluille, sielun lennätykselle...

sanaleikeille,

kaikelle mitä vaan sattuu päähän pälkähtämään.

11.1.

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin

joille niiden olettaisi kuuluvankin,

toki vain wanhasta muistista,

joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,

tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,

silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

16.1.

Sininen katoaa,

varjot palaavat sielut muassaan

ja toimeliaisuus kampeaa laiskansutjakan 

vermeilyn niskan päälle.

Ja jää sinne.

23.1.

Levotonta ei ole;

hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,

sen hetken avartumista taivaanpiirillä,

häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;

enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

9.2.

Interaktiivisuus on niin in,

vaikkakin kovin yksipuolista luonnonilmiöiden kera;

arktinen luonto antaa ankarasti,

asujisto ottaa kaiken vastaan suojaansa käpertyen

ja pujahtaa arvioimaan tolaa laantumisten hetkinä.

13.2.

Punaiset auringonlaskut lisääntyvät,

tihentyvät upeiden sarastusten tapaan,

lisääntyvä seesteisyys sen tekee - kaikkivoi.

Maailma on lupaus.

21.2.

Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.

26.2.

Asioiden ylikatsomisen suuri lahja on osa ikälisää,
sitä ei voi opettaa - se on opittava itse.
Ylikatsomisen Zen on saman näkeminen mielellä
kuin mitä silmilläkin.

3.3.

Tässä ilmi nyt,

se arktisen hysterian lyömätön upeusleikki,

valo jota jaksaa ihailla aamusta ehtooseen;

kuukausitolkulla,

yhtäsoittoa.

Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi saaden ajuni tuuliajolle! Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta soljuvassa purossa. Taivaankaari väristää minut ymmälle. Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni, repien minua joka taholle. Ja minä värisen ilosta. Sivistykselle haistatan paskat, mutta kulttuuria rakastan. Se virtaa kuin joki ja siirtää tietoa tarinoina ja runoutena. Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto, ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista nyhtösivistystä. Kaamoksessa ei ole varjoja. Täkäläiset kutsuvat sitä sieluttomaksi ajaksi. Tammikuun lopulla sielu palaa.

28.11.

Tämä riitasoinnuton panoraama,

kaikkien laveeraajien äitien äiteiden unelma,

suoraan silmien edessä,

tarvitsematta tehdä mitään.

Vain katsoa,

ihmetellä kuinka värit valuvat toistensa lomiin,

sekoittuvat omiin sävyihinsä kuin 

vielä terminä toistaiseksi voimassa olevat

mies ja nainen oman aktinsa huipulla yhdeksi lihaksi.

Tuon tallentamisessa se haaste lienee,

vaatii taiturimestarin otetta pensselin varteen,

värinappeihin haltioituneen omasta kyynelvuosta 

talteen otettuja pisaroita suolaisuuden luomiseksi.

 25.11.

Kaamos,

se on alkanut;

eipä tuosta kovinkaan isoa hässäkkää syntynyt.

Aurinko on ja pysyy maillaan hyvän tovin,

ei ole varjoja - sielut ovat lomailemassa;

jos niillä on hermot,

niin nekin lienee nyt lepotilassa.

Harri Markoff 

Voittamattoman auringon päivä, runoja 1.1. - 23.1.2017

Mediapinta 2017

*****

Luin kirjan tekstitiedostona

Mediapinnan runokirjaprojekti

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."

Ari Kokkonen - Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa

Tähdenlennot ovat kuin hyvästijättöjä,
laivoja jotka seilaavat ulapalle,
kadoten taivaanrantaan.

En tiennyt runoilija Kokkosesta mitään ennen kuin hänen nimensä tuli esiin Runokävelyä suunnitellessamme. Keväällä julkaistu kokoelma Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa vei minut mukanaan herkkiin ja kauniisiin, luonnonläheisiin tunnelmiin. Meri on runoissa vahvasti läsnä, asuuhan runoilija Turussa. Mediapinnan kirjaesittelyssä Kokkonen kertoo itsestään näin:

Kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse, missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman. Parhaimmat runot ovat syntyneet tajunnanvirtana, hetkellisinä oivalluksina. Toivon että runoni jättäisivät jäljen, antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin. 

Kokoelman runot kertovat yhtenäistä rakkaustarinaa, jossa kaksi yksinäistä löytävät sattumalta toisensa. Bussi jättää ja nainen saapuu taloon myöhään illalla, jäädäkseen. Taloon jonka ikkunassa palaa valo kutsuvasti. Vanha talo natisee ja luonnon ihmeet ympäröivät näitä kahta puutarhassa ja lähistöllä. Yhdessä ihmetellään luonnon kauneutta, eletään pieniä ja herkkiä, arkisiakin kahdenhetkisiä hetkiä. Mutta niin kuin usein käy, toinen lähtee ja jättää toisen yksin. Mutta yksinäisyydessäkin eletyn rakkauden muisto on kaunis ja lohtua tuova.

Pidin sinun huiviasi,

eteisen naulakossa,

siinä ensimmäisessä paikassa, 

jossa pidit aina takkiasi, 

muistin sinun tuoksusi, 

mennessäni ulos,

ja palatessani takaisin,

aivan kuin olisit ollut täällä, 
vielä.

Minä viehätyin täysin näiden runojen tunnelmasta ja herkkyydestä. On hienoa että keski-ikäinen mies uskaltaa näyttää herkkyytensä ja tunteensa - ah ihanuutta! Luin kokoelman pdf:nä mikä hiukan vaikeutti kokonaisuuden hahmottamista, sillä luen vain kirjoja. Luulen että jokusen runon olisi voinut toisteisena jättää pois, mutta ei toisto kokoelmaa pilannut, ei ollenkaan. Muutaman kielioppi- ja kirjoitusvirheen tarkka oikolukusilmäni havaitsi.

Sinun huulesi olivat punaiset,

ne maistuivat mansikalle ja appelsiinille,

tiedätkö,

sanoit minulle,

muistatko kun olimme ensimmäistä kertaa rannalla, 

otit minua kädestä,

katselimme laivojen lipuamista ulapalla,

aaltojen kuohua,

meren kohinaa,

kuun nousemista taivaalle,

tähtien syttymistä,

sinä sulatit minun sydämeni silloin,

minä olin onnellinen. 

Kaunista, herkkää, haikeaa ja luonnonläheistä rakkauden kuvausta. Suosittelen. Runoilijan toive toteutui ainakin minun kohdallani - jälki jäi ja tulen palaamaan runoihin vielä monta kertaa. Siteeraan tähän loppuun vielä yhden ihanan runon.

Uneksin,

galaksit putoavat puutarhaan, 
tähdet jäävät puiden oksiin, 
sateella ne kimaltelevat,

kuin tähtisumut,

en näe enää jälkiäsi,

olen oppinut maalaamaan 
unelmien päälle,

ikkunastani näen maiseman, 
jossa hämähäkinverkot katoavat, 
aamun jälkeen,

valon katkoessa

hämärtävät oksat.

Tämän runokirjan on lukenut myös SusuPetal

Ari Kokkonen

Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa

*****

Mediapinta 2017

Luin kokoelman pdf:nä, jonka sain runoilijalta. Kiitos Ari.

MEDIAPINNAN RUNOKIRJAPROJEKTI

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."

Pirjo Aarnio - Mandalaa ja punontaa

Kirjan runot on koottu Aarnion Facebookissa julkaisemista aamunavauksista. Ne ovatkin iloisia hyvänhuomenen toivotuksia, joissa myös vuodenajat näkyvät. Runot ovat loppusoinnuin riimiteltyjä, mikä tuntui hauskalta poikkeamalta, sillä viime aikoina lukemissani nykyrunoissa ei juuri loppusointuja ole näkynyt. Toinen seikka mikä pisti silmääni, oli Aarnion persoonallinen tapa aloittaa säerivi melkein aina isolla kirjaimella. Tämäkin poikkeaa monen nykyrunoilijan varsin versaalittomasta tyylistä. Runoista käy ilmi että runoilija on eläkkeellä, ja hän toteaakin että runoilu, sanojen yhteen punoilu on yksi tapa pitää aivot vireessä:

Sanojen työstö on tärkeä

Se pitää liikkeessä järkeä

Vanhemmiten sanat hukkuu

              Ja aivot alkaa nukkuu

Niitä pitää vaivaa

Eikä omaa hautaa kaivaa

Runoilija muistelee paljon lapsuuttaan, näkee paljon unia, mutta ei tunnu nukkuvan kovin hyvin. Sudenhetkinä ajatukset laukkaavat ja kello viisi jo nautitaan kahvikupponen. Käsityöt ja langat innostavat ja hullaannuttavat. Aarnio ottaa aiheensa arkisesta elämästä, kirjaa pieneksi runoksi mitä milloinkin puuhailee ja miettii; miten eri tahtiin seinäkellot käyvät, miten kissa keikistelee... Aarnio on ilmeisesti Imatralta kotoisin kuten minäkin. Siksi siteeraan tähän loppuun Imatran muisteloita:

Päivän pitkän pimeän

Kuljin muistoissa

Imatran puistoissa

Koski kuohui

Nuoruus hehkui

Poikia jahdissa

Kulmilla vahdissa

Töllillä kuumaa

Tanssin huumaa

Nailonit jalassa

Saumat suorassa

Twistiä väännettiin

Foksia poski poskea vasten käännettiin

Marraskuun ankeus

Aamukankeus

Unohtuu

Muistoja kelatessa

Päiväkirjoja selatessa

Pirjo Aarnio
Mandalaa ja punontaa
Mediapinta 2017
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

Muualla: SusuPetal

MEDIAPINNAN RUNOKIRJAPROJEKTI

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."

Esther Helmiä - Surun tie

Ole vahva / en ole 
Anna ajan tehdä tehtävänsä / en anna

Kokoelmassa Surun tie olevat runot ovat surutyörunoja. Esther Helmiä kirjoitti runoja äitinsä äkillisen kuoleman jälkeen lähes päivittäin. Hän kirjoitti säkeisiin sen miltä suru, viha ja tyhjyys juuri sinä päivänä tuntuivat. Espanjalainen Rosa Montero sanoi yhdessä kirjassaan, että kun suru on suurimmillaan se vie kaikki sanat. Nääntyy, mykistyy, ei jaksa puhua, ei jaksa kommunikoida. Näin kävi Helmiällekin, kommunikointi putosi kokonaan pois.

Hypi hypi kuoleman edessä / se sinua tanssittaa
Ei mitään hidasta valssia / vaan kylmää kyytiä se tarjoaa
Konttaa / nöyrry / pelkää / Se saa kuoleman nauramaan

Mutta onneksi runoihin riitti voimia, sillä niistä voi löytää lohtua se, joka juuri nyt on nääntymäisillään omassa surussaan. Kirjoittavalle ihmiselle runojen kirjoittamisesta oli varmasti suunnaton apu jaksaa arjessa ja yrityksessä luottaa taas elämään.

Valokuvassa sinulla on keltainen mekko / letit vielä pitkinä selkääsi

Minulla tänään vain keltaiset villasukat / hiukset takussa / elämästä

Tällaiset surutyörunot ovat hyvin paljaita ja intiimejä eikä niitä voi kuvitellakaan antavansa muiden luettavaksi ennenkuin aikaa on kulunut riittävästi, suru haalistunut elämään taustalle. Koskaanhan ikävä ei kokonaan häviä, sillä poisnukkuneet läheisemme säilyvät aina muistoissamme.

Kohti kevättä kuljen / ontuen vielä

Kompastelenkin / Hattu päässä kallellaan

Olen haravoimassa / sieluni pirstaleisia muruja

kompostiin / uuden aluksi

Äidin poismeno oli äkillinen, sen surun edessä ei Helmiää auttanut edes oma ammatti - saattohoitaja. Toisten suruun osaa suhtautua ammattimaisesti, omaan ei.  Kaikkein herkimmät runot on kokoelmasta jätetty pois, ne ovat vain runoilijalle itselleen ja hänen äidilleen.

Olet jokaisessa nupussa / aukeavassa kukassa

Olet jälleen värikkäänä / elämässäni ilona

tuoksuna heinikon / muurahaisten ahkeroinnissa

olet / kanssani kesällä

Surun tie -kokoelmassa on runoja vuoden ajalta. Runoista heijastuu matka, hidas toipuminen alun shokista hiljaiseen hyväksyntään ja ehkä tyyneyteen, toivoon siitä että elämä sittenkin kantaa.  Ja ennen kaikkea kiitollisuus elämästä, kiitollisuus tästä hetkestä. Runoissa ei ole otsikoita, mutta osioiden otsikointi on kuvaavaa: Suru saa kädestäni kiinni / Suru paras ystäväni / Hetkittäin näen auringon / Aika paras ystäväni / Alku ja...

Sumuverho on auennut / kädet lämmenneet

Ilo hiipii luokseni aamuisin / hymy kasvoilleni iltaisin

Vaikka menetin sinut / en tätä elämää

sitä jonka minulle annoit

...

kiitos että olit

Valitsin tähän postaukseen muutamia osasitaatteja runoista, jotka itseäni koskettivat eniten. Itsekin olen menettänyt läheisiä ja muistan sen typertyneisyyden ja tyhjyyden. Jokaisen kuoleman edessä mykistyy ja hiljentyy ajattelemaan elämän rajallisuutta. Jokaisen meistä on kuljettava oma surun tiemme.

Esther Helmiä

Surun tie

Mediapinta 2017

****

Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle

Mediapinnan runokirjaprojekti

"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."

OMA NYKYRUNOPROJEKTINI

Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja), Uuna Syrjäsuo, Ilpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka Viikilä, Sinikka Vuola, Katariina Vuorinen...