Mikään ei liikahda. Ennen liikahti.
Kun vähän päälle nelikymppinen kirjailija Helene Wesendahl herää koomasta, mieleen muistuu vain hajanaisia englannin sanoja. Toinen puoli päätä on ajeltu kaljuksi ja siellä on metalliklipsejä. Joku mies tuossa itkee ja sanoo olevansa hänen miehensä, mutta Helene ei muista eikä saa sanoja ulos. Puhjennut aneurysma on halvaannuttanut toisen puolen kehosta ja ilmenee myös puheentuottamisen vaikeutena. Toipuminen on hidasta, ärsyttävääkin. Sanat ovat selvinä hänen mielessään, mutta muuntuvat höpön höpöiksi.
Toipumisen edetessä Heleneä pohdituttaa etenkin suhde mieheensä Matthesiin. Rakastavatko he toisiaan vielä vai eivät? Mieleen putkahtelee katkelmia elämän varrelta, omasta ja miehen uskottomuudesta ja siitä millaista oli nuoruus Itä-Saksassa. Mieleen putkahtaa myös epäselvä mielikuva Maljutka Malychista, transnaisesta nimeltä Victor-Viola. Helenehän rakastaa Maljutkaa ja oli aikeissa jättää miehensä Matthesin hänen takiaan!
Et sinä kuole on todentuntuinen kertomus aivoverenvuodon saaneen potilaan toipumisesta, ja se perustuu kirjailijan omaan kokemaan. Viikot matelevat pitkinä, toipuminen on hidasta kuin etanan meno. Keho ei tottele ja sanat tekevät ihan omia temppujaan. Kirjalle myönnettiin Deutscher Buchpreis, mutta minä en oikein kerronnan imuun päässyt.Tuntui siltä, että Schmidt otti mukaan turhan paljon eri asioita. Toki aihe on järkyttävä ja järisyttävä omaelämäkerrallisuudessaan. Transnaisen mukana olo ehkä hätkähdytti ilmestymisvuonna ja uskon, että saksalaista lukijakuntaa Itä-Saksan muistelot ovat kiinnostaneet. Eniten sain irti kirjan loppupuolelta, jossa Helene pohdiskeli avioliittoaan ja elämäänsä mieleen juolahtaneiden fragmentaaristen kuvien myötä. Nyt kuntoutussairaalassa oli kerrankin aikaa pohtia elämäänsä, eihän sellaiseen kiireisessä kirjailijan, monen lapsen äidin ja puolison arjessa mitään mahdollisuuksia ollut. Suosittelen kirjaa luettavaksi sellaiselle, jonka läheinen on kokenut aivoverenvuodon. Kirja rohkaisee ja auttaa ymmärtämään potilasta.
Kerronpa miten löysin tämän kirjan. Helsingin kirjamessuilla erehdyin kellonajasta. Istahdin Ainon yleisöön ja yllätyksekseni vuorossa olikin Goethe-Instituutin ohjelma. Lavalle istahti kaksi saksalaista naiskirjailijaa, jotka viettivät lokakuun Suomessa instituutin vieraina. Kurkkasin annettuun linkkiin, ja siellä sanottiin, että entisestä Itä-Saksasta kotoisin oleva ja vuonna 1958 syntynyt Schmidt on yksi Saksan nykykirjallisuuden kärkinimistä. Suomennettuna löysin kirjastosta vain tämän Et sinä kuole, joka on omaelämäkerrallinen ainakin siinä mielessä, että kirjailija on itse kokenut aivoverenvuodon ja toispuoleisen halvauksen vuonna 2002. Hänellä itselläänkin on iso lapsikatras. Schmidt on toipunut täysin kaameasta kokemuksestaan. Kirjoitin toisessa blogissani pienen jutun saksaksi käännetystä suomalaisesta kirjallisuudesta sekä näistä kahdesta leidistä, Kathrin Schmidtistä ja Ulrike Draesnerista.
Kirjailijasta & hänen tekstinäytteitään Goethe-Instituutin sivuilta
Frau, signora & Bibi -haasteen yhdeksäs kirja.
Kathrin Schmidt
Du stirbst nicht 2009
Et sinä kuole
Suomentanut Pirkko Roinila
Wsoy 2011
**
Kirjastosta
Tämä oli hyvin realistinen kirja siitä mitä aivoverenvuoto voi aiheuttaa ja kirjailijan omakohtainen kokemus antoi hyvän taustan kirjalle. Kirjan lopusta en pitänyt.
VastaaPoistaItselläkin on ollut aivoinfarkti tietämättäni aivotärähdyksen yhteydessä. Sitä ei tutkittu, vaikka oireet jatkuivat pitkään, päänsärkyä monta kuukautta ja pää oli kosketusarka. Kaatuilin, kun huimasi. Pääsin sitten magneettikuviin monen kuukauden päästä. Kuvassa oli takaraivolla valkoinen kuollut alue, mutta ei sille mitään tehty. Neurologi sanoi, että mikä lie vanha aivoinfarkti. Onneksi ei sitten mitään pahempaa esim. halvausta.
Voi kamaluus Mai. Onneksi selvisit. Ei yhtään voi tietää mitä voi tapahtua, terveydelle yleensä ja aivoille. Pitää olla kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä.
PoistaKuulostaa periaatteessa kiinnostavalta, varsinkin kun luen parhaillaan Henry Marshin (aivokirurgi) muistelmia. Muistelmissa on käsitelty myös aneurysmaa, josta en ollut aiemmin kuullutkaan (kuten en monista muistakaan aivojen mahdollisista sairauksista). Tuntuu kuitenkin, että kirjaan on tungettu melkoisesti "isoja" aiheita, mikä arveluttaa minua. En kuitenkaan suorilta käsin tyrmää, vaan kenties joskus luenkin tämän. Tuskin ihan heti kuitenkaan. Mielenkiintoinen kirjoitus ja kiva kun kerroit, miten kirja sinulle päätyi luettavaksi. Kaikenlaisten sattumusten kautta niitä kirjoja voikin löytää. :)
VastaaPoistaAino ja Kullervo olivat suljettuja tiloja messukeskuksen toisessa kerroksessa, ei sieltä kehdannut pois lähteä. En juuri mitään puheesta ymmärtänyt takavuosien 3 vuoden koulusaksalla :)
PoistaSchmidt kuvasi hyvin koettuja tuntojaan, olisi malttanut vaan rajoittaa teemojaan. Hurjaa toki ajatella, että ihmiselle joka elää kielestä käy näin. Toki tietysti kamala kohtalo jokaiselle. Arvaamatonta on elämä. Tulee Ulla mieleen.
Kiitos Riitta, Tämän kirjan haluan lukea. Suurin syy on edesmennyt ystäväni, joka sai aivoruhjevaman kolarissa. Herättyään viiden viikon tajuttomuudesta hänkään ei tunnistanut miestään ja muisti itsestään vain, että on nainen ja tupakoi. Ehkä tämä antaa ymmärrystä siitä, minkä tyyppisiä asioita ystäväni kävi läpi, vaikkei vamman aiheuttaja olekaan sama.
VastaaPoista