Sergio Augusto Sánchez - Pikku avokadon tarina

Kolumbialaisen kirjailijan Sergio Augusto Sánchezin tunnen tähän mennessä vain novellistina. Hänen karu mutta upea novellikokoelmansa Sade piiskaa asfalttia ilmestyi suomeksi viime vuonna. Kirjailijalla on yhteys Suomeen, sillä hän on viettänyt vaihto-opiskelijavuoden Jyväskylässä. Lastenkirjalla Pikku avokadon tarina Sánchez siirtyy lasten herkkään maailmaan ja teoksen on kuvittanut hänen maanmiehensä Manuel García Plata.

Lyhyt tarina kertoo pienestä Laurasta, joka elää isänsä Julion kanssa. Äitiä ei perheessä ole. Eräänä päivänä he syövät ruuan kanssa avokadoja, joista Laura tykkää kovasti ja isän ehdottaessa avokadon siemenen idättämistä, ryhdytään toimeen. Isä näyttää tyttärelleen, miten avokadoja idätetään: siemeneen pistetään hammastikkuja, joiden avulla se pysyy juomalasin suulla niin että vain siemenen alaosa koskettaa vettä.

Laura saa avokadon oman huoneensa ikkunalle valoon ja tyttö huolehtii, että lasissa on aina riittävästi vettä ja jopa juttelee sille. Ilo on suuri kun siemenestä ilmaantuu pieni vihreä verso ja vedessä näkyy valkoisia vahvoja juuria. Isä ja Laura istuttavat avokadon maahan ja Laura alkaa malttamattomana odottaa sen tuottavan hedelmiä. Odotus on isän mukaan kuitenkin pitkä, vähintään viisi vuotta.

Joka päivä Laura käy tervehtimässä pientä avokadopuutaan. Se voi aluksi hyvin ja kasvaa vauhdilla, mutta sitten iskee hätä. Joku tuholainen nakertaa rakkaan pikkupuun lehtiä ja se muuttuu kaljuksi ennen pitkää. Eivät auta isän ja Lauran inkkaritanssit eivätkä suihkutukset. Puu on mennyttä ja Lauran suru pohjaton. Kuitenkin yhtenä päivänä Laura huomaa avokadopuussa pieniä uusia lehtiä - puu selvisi sittenkin ja taas odotetaan sen tuottamia hedelmiä. Pitkä odotus palkitaan ja isä ja Laura saavat vihdoin maistaa oman avokadopuun hedelmiä.

Kirja on lyhyt enkä osaa arvioida minkä ikäisille lapsille kirja on tarkoitettu. Mutta minusta se on herttainen ja inspiroiva, koska varsin monet lapset varmasti tykkäisivät kokeilla avokadon kasvattamista siemenestä. Oman kokemukseni mukaan avokado kasvaa hyvin ja tekee isoja vihreitä lehtiä. Suomen oloissa sitä ei tietenkään istuteta maahan, vaan ruukkuun ja hedelmistä lienee turha unelmoida. 

Pikku avokadon tarinan innoittamana voi kokeilla lapsen kanssa avokadon idättämistä ja kasvatusta. Näin lapsi oppii huolehtimaan omasta elävästä kasvistaan ja voi kokea kasvun ihmeen - ja myös elämän arvaamattomuuden. Kirjan kuvitus on keveä ja ilmava. Erityisesti pidin kuvasta, jossa Laura tanssii isänsä kanssa inkkarihenkisesti puun parantamistanssia ja sitä, jossa hän onnellisena halaa avokadopuutaan.

Täällä hyvät ohjeet avokadon kasvatukseen.

Näin sain ruksittua Helmet-haasteen kohdan nro 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Helmet-haaste etenee muutenkin mukavasti.

Sergio Augusto Sánchez - Pikku avokadon tarina

Kuvittaja Manuel García Plata

Alkuteos La historia verde 2019

Suomentanut Sofia Perhomaa

Aviador 2022

____________________

Sergio Augusto Sánchezin kirjoittama ja Manuel García Platan kuvittama lastenkirja kertoo koskettavasti, miltä lapsesta tuntuu, kun hän on menettämäisillään jotain rakasta ja ainutkertaista. Samalla se kertoo toivosta ja riemusta, joka on ylimmillään silloin, kun on tietoinen elämän rajallisuudesta.

Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia

Palkitun nuoren kolumbialaisen kirjailijan Sergio Augusto Sánchezin novellikokoelma Sade piiskaa asfalttia oli karua ja järkyttävää luettavaa. Novellit kertovat vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan traumatisoimista köyhistä miehistä, naisista ja lapsista. Novelleissa kuuman ilmaston armottomuus ja yleinen toivottomuus tulevat liki. Ilma väreilee polttavassa kuumuudessa, bensiini ja pakokaasut haisevat ja vierellä jyrrää moottoritien loputon rekkaliikenne. Sadekaudella todella sataa, joet tulvivat ja penkereet sortuvat. Novelleissa ihmiset ovat tien päällä, tulossa tai menossa, pelastaakseen itsensä sodalta, etsimässä parempaa tai julma kosto mielessään. Novelleja on neljätoista ja ne kytkeytyvät jännittävästi toisiinsa muodostaen romaanimaisen kudelman.

Teoksessa on bogotalaisen kirjailijan ja professorin Marta Orrantian alkusanat, joissa hän pohtii, kuka on kirjailija. Täältä voi lukea kokonaan hänen arvionsa, joka selventää espanjaksi näiden novellien maantiedettä. Samaiselta sivulta löytyy myös Sánchezin novelli Kalastajat. Novellien tie on Ruta del Sol - valtaväylä, joka yhdistää Kolumbian sisämaan Karibian rannikkovyöhykkeeseen ja satamiin. Novellien joki on Magdalenajoki, joka virtaa maan länsiosan halki pohjoisesta etelään. "Tarinat tien päältä, toden ja fiktion hämärtyneet rajat sekä Kolumbian kauneus ja raakuus kyllästävät lukijan jättäen hänet shokkitilaan”, sanoo Orrenta.

Muutama välähdys kokoelman novelleista, joissa on ripaus ihmettä ja taikauskoa kolumbialaiseen tapaan.  Yhdessä Sánchezin novellissa lapseton aviopari ajaa pitkän ja vaivalloisen matkan halki pätsin tapaamaan wayuu-intiaanipäällikköä, sillä tämän miehen taikavoimat voisivat ainoina auttaa asiassa. Ja auttaahan hän, nälkäisiä lapsia Kolumbiassa riittää! Toisessa koskettavassa novellissa teinityttö päättää täyttää kuolleen isänsä toiveen - isä oli aina toivonut näkevänsä meren. Niinpä tyttö pakkaa isänsä tuhkat reppuunsa ja matkustaa salaa äidiltään läpi yön bussissa Ruta del Solia meren rantaan.

Auringon paahtaman taipaleen jatkuttua monta kilometriä suoraan eteenpäin vastassa on kylä tai hökkelirykelmä rannikolle johtavan tien varrella. Päivisin kuuma asfaltti turpoaa ja katot vääntyvät, öisin moskiitot valtaavat tienoon. Tällä tieosuudella lemuaa bensiini. Tällä etapilla myös murheet haiskahtavat siltä.

Luemme, kuinka laittomat bensiinin kanisterimyyjät ovat vieneet köyhältä huoltoasemanpitäjältä tienestit. Kaunis tyttöystävä Yesenia ilkkuu ja lähtee toisen matkaan. Koko kylän edessä nöyryytetty, ihonväriltään tumma ja murjaaniksi haukuttu mies, ottaa vähäiset tavaransa ja pyöränsä ja lähtee polkemaan merta kohti. Ennen lähtöään hän järjestää näytöksen, jossa koko kulmakunta taloineen ja ihmisineen leimahtaa tuleen.

Tapaamme myös sissiryhmän, jonka jäsenet eivät kavahda tehdä selvää johtajastaan. Selitykset tapoille luodaan uskottaviksi, sillä henki on halpa heidän maailmassaan. Sota ja sissit ovat vieneet yhden novellin aikuiset veljekset ahdinkoon, pois mailtaan hökkelikylään. He yrittävät pyytää kalaa Magdalenajoen rannalta (veneen vuokraan ei ole rahaa) ja joutuvat myymään ainoan lehmänsä voidakseen ostaa arkun toisen veljen kuolleelle teinipojalle. Joki tulvii ja sotilashelikopterin pommit sytyttävät kodin tuleen. Miehet pakenevat käyttäen kuolleen pojan arkkua veneenään.

Mitä tiedän Kolumbiasta? Sen mitä olen lukenut netistä: 50 vuotta kestänyt sisällissota, väkivalta, sissiliikkeet, köyhyys, korruptio ja huumekauppa. Olen lukenut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, Melba Escobarin Kauneussalongin ja pari Laura Restrepon kirjaa. Ennen blogiaikaa olen lukenut Juan Gabriel Vázquezin teoksen El ruído de las cosas al caer / Putoavien asioiden ääni, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Siinäpä minun kolumbialaiseni.

Sánchez luo tekstillään realistisia kurjuuden tunnelmia. Iloa ei juuri löydy, sitäkin enemmän elämän nurjaa puolta. Upein ja koskettavin oli minusta novelli Matkan varrella, jonka sisältöä en tässä halua avata. Kannattaa tutustua kokoelmaan, vaikka se järkyttävä onkin. Ironista oli se, että kaiken tämän köyhyyden ja toivottomuuden taustalla soivat kaiken aikaa iloiset ja tarttuvat vallenatot. Suomentaja Einari Aaltonen on kääntänyt Los Diablitos -yhtyeen vallenatosta Los caminos de la vida / Elämän tiet yhden säkeen:

Elämän poluilla siellä

on tarvottava, pysyttävä tiellä

joka askel on ansaittava hiellä.

Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia
Alkuteos Lluvia sobre el asfalto 2018
Suomentanut Einari Aaltonen
Kansi Satu Ketola
Aviador 2021
_______________

Kuva kirjailijan kotisivulta.

Uuden sukupolven kertojamestari Sergio Augusto Sánchez (s. 1984) tuo nyt suomalaisten lukijoiden ulottuville nyky-Kolumbian maaseudun ja kaupunkien juurettomien ihmisten kohtalot. Hänen teoksensa maailmaa asuttavat kaupunkilaislapset, ilotytöt, vanhukset, käärmeet ja vyötiäiset.

Romaanimaisessa novellikokoelmassa Sade piiskaa asfalttia ollaan paljon tien päällä – Jack Kerouacin hengessä. Oman säväyksensä Einari Aaltosen hienosti suomentamaan kirjaan tuovat kirjailijan Suomi-vaikutteet. Sánchez oli vaihto-opiskeiljana Jyväskylässä vuoden. Tuon ajan vaikutteet näkyvät muun muassa siinä, että kirjassa esiintyy sana taata – myös alkuteoksessa tässä samassa muodossa.

Sergio Ramírez - Miten kaunis on meri, Margarita

Nicaragualaisen Sergio Ramírezin romaani Miten kaunis on meri, Margarita pelaa kahdella aikatasolla ja hämmentävästi fiktioon sekoitetulla vankalla faktalla. Kirjailija nivoo yhteen myös kulttuurin ja politiikan, hänelle läheiset teemat. Vasemmistolaisena aktiivipoliitikkona hän vastusti aikanaan Somozan hallintoa, mutta kritisoi kyllä myös Ortegaa. Romaani paneutuu kahteen spektaakkeliin, jotka limittyvät ja lomittuvat romaanin edetessä. Vuonna 1907 jumaloitu kansallisrunoilija Rúben Darío nostattaa valtaisan juhlahumun vieraillessaan kotikaupungissaan Léonissa. Puoli vuosisataa myöhemmin, syyskuussa 1956, Léon huumaantuu liberaalien puoluekokouksesta, jossa Anastasio Tacho Somoza valitaan toistamiseen presidenttiehdokkaaksi.

Ei päästä lukijaa helpolla Ramírez, sillä tässä veijaritarinan omaisessa romaanissa on jotain samaa hullunmyllyä ja absurdia komediaa kuin García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyydessä. Lukijaa hämmentää siis faktan ja fiktion liitto sekä henkilöhahmojen runsaus ja se, että heistä vielä liki jokaisella on jonkun sortin lisänimi. Henkilögalleriassa esiintyy Raivotarta, Kaimaania, Ruusuneitoa, Vainioitten valtijatarta, Pyhää Mordokaita ja liuta Somozan ja Debaylen sukuun kuuluvia, sillä nämä suvut ovat naimakauppojen kautta kietoutuneet sotkuiseksi vyyhdeksi. Hämmennystä tuottaa vielä se, ettei Nicaraguan historiaa tuntematon voi tietää onko hahmolla todellinen esikuva vai ei.

Vuonna 1907 Rúben Darío (1867-1916) tulee siis käymään kotikaupungissaan Léonissa. Juhlahumu tämän naissankarin ja alkoholistin ympärillä on valtavaa, kadut on koristettu girlandein ja massat hurraavat. Onhan hän espanjalaisen kirjallisuuden uudistaja, hän on Ruhtinas! Mutta Ramírez jättää hymistelyt sikseen. Palvottu runoilija näyttäytyy jonkinlaisena kulttuurin komeljanttarina, joka käyttäytyy juovuspäissään räikeästi ja on egoaan täynnä. Daríon naisjutuista lohkeaa paljonkin hupaisaa: mm. vaimo Rosario Raivotar Murillon ja rakastajatar Eulalian kiivas vuoropuhelu miehen kuoltua.

Syyskuussa 1956 Anastasio Tacho Somoza García (1896-1956) on valtansa huipulla. Hän haluaa  korostaa valtaansa spektaakkelimaisella Leónin puoluekokouksella, mutta yllättäen, kesken mambon, suuri johtaja pääsee hengestään. Attentaatin takana on sekalaiselta tuntuva joukko miehiä, jotka tapaavat toisiaan Krouvarin kapakassa. Joukkoon kuuluu mm. Rúben Daríon elämää tutkiva runoilija-toimittaja Rigoberto López Pérez (todellinen henkilö, klik). Noilla Kirotun pöydän hepuilla on myös tavoitteena pystyttää Daríon jostain löytynyt isopäinen näköispatsas. Attentaatin suunnitelma tuntuu sekavalta, ja lukijaa epäilyttää suuresti sen toimivuus. 

Tärkeä henkilö romaanissa on, ja Daríon oikeassakin elämässä oli, kirurgi Louis Henri El Sabio Debayle, runoilijan henkilääkäri ja lapsuudenystävä.  Lääkäri yritti kaikkensa pelastaakseen ystävänsä kun tämä oli juonut maksansa kirroosiin; ei onnistunut, mutta halusi pakkomielteisesti tutkia kuolleen Daríon aivot selvittääkseen niiden nerouden. Totta vai fiktiota? Ilmeisesti totta. Lääkärin tyttärestä Salvadorasta tuli myöhemmin First Lady, Tachito Somozan puoliso. Nuoremmalle tyttärelle Margaritalle Darío kirjoitti kauniin runon A Margarita Debayle - vastineeksi viskipullosta. Kuuntele runo espanjaksi täältä. Myös monet lukujen otsikot ovat peräisin Daríon runoista.

Ramírezin kaikkitietävä kertoja liikuttelee hahmojaan kuin näyttelijöitä performanssissa, siirtää marionettejaan näytöksestä toiseen ja kolmanteen ja lukijaparan pitää yrittää seurata karnevaalin kulkua. Romaani haastoi ja mietitytti minua, koska en tiennyt mikä on totta, mikä kirjailijan mielikuvitusta. Miten kaunis on meri, Margarita voitti Alfaguara-palkinnon julkaisuvuonnaan 1998. Kirjan vaikuttavuus valkeni minulle tarinan edetessä ja viimeiset luvut osoittivat, miten julmaa ja armotonta oli diktatuurin ja Salvadoran kosto. Otaksun, että runsas henkilögalleria ja sivupolkujen sokkelot vertautuvat Nicaraguan olojen ja politiikan sekavuuteen.

Viime vuonna ilmestyi kirjailijalta tyyliltään aivan erilainen novellikokoelma Anteeksianto ja unohdus, josta pidin todella paljon ja jonka bloggauksessa kerroin myös enemmän Ramírezista. Molemmat teokset on ansiokkaasti suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.

Sergio Ramírez - Miten kaunis on meri, Margarita
Alkuteos Margarita, está linda la mar 1998
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Kansi Satu Ketola
Aviador 2020
Kustantajalta
_______________

 Muissa blogeissa:  Kirjarikas elämäni

1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle sekä 1950-luvulle sijoittuva kahden aikatason romaani etenee kuin karnevaali: värikkääseen, vääjäämättömästi etenevään tarinaan liittyy lukuisia sivukertomuksia irvokkaine henkilöhahmoineen. Kirjailijan valoisa huumori on läsnä pitkin matkaa, kunnes tarinan sävyt tummenevat tarinan lähestyessä kohtalokasta päätöstään. - Kustantaja

Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset #runosunnuntai

Tyhjyys. Tuska. Tuonenlehto.

Muutama vuosi sitten Anna Elina Isoaroa kohtasi tragedia, jota yksikään nainen ei toivoisi kokevansa: perheen toinen lapsi, täysiaikainen poikavauva, kuoli kohtuun. Tämänilmaiset kertoo runoina, miten suruvuodesta ja tragediasta selvittiin. Kalevan haastattelussa kirjailija kertoo, että alkuun Veikon kuolemasta kirjoittaminen oli osa toipumisprosessia ja -terapiaa, mutta kun aikaa kului, ahdistus helpotti.

Ääni värisemättä väitämme että olet varten taivasta luotu.

Aihe on niin traaginen ja Isoaron lähestymistapa niin kaihtelematon, että luin runoteosta sydän sykkyrällä. Runot eivät hyssyttele eivätkä silottele, vaan Isoaro käyttää brutaaleja, mutta tosia sanoja - kalma, kuolema, krematorio, kauhu, kalmanhaju: Eteinen. Kauluri. Kurahanskat ja kuolema. Alkuun tietysti koko elämä pysähtyi, mutta kun perheessä oli jo yksi lapsi, elämää piti jotenkin jaksaa jatkaa ja arjesta selvitä. Ystävät auttoivat, isovanhemmat auttoivat, ja kriisiterapia. Oli jaksettava viedä isoveli päiväkotiin, siivota, käydä kaupassa, laittaa ruokaa.

Täytyy hammashoitajalle huomauttaa, että enkelitarra ei sovi reippauspalkinnoksi, lintukin on siinä rajoilla.
...

Tämä talo on vuoden vihannes: kriisit itävät

alekkain, päällekkäin, sisäkkäin

toisistaan tietämättä, kunnes ulvotaan

poski vasten lämpöpatteria, kurlataan kyynelvesillä kylpyhuoneissa.

Miten vastata ikätasolle sopivasti isoveljen kysymyksiin kuolemasta, miten parisuhde voi? Runot peilaavat tätä tuskallista surun vuotta monelta kantilta ja kokoelma on hyvin monimuotoinen. On muutaman säkeen runoja, on listoja ja kansanrunouden traditioon perustuvaa ilmaisua. Itse pidin näistä Kanteletar-vaikutteista runoista hyvin paljon. Ennen pikkulapsikuolleisuus oli hyvin suurta, joten naiset loivat tuutulauluja Tuonen viemille pienokaisilleen.

Odotimme sinua, valmistimme laulun:

kultakäen kehtolaulun, nurmilinnun nukutuksen,

allin lapsen uuvutuksen, pääskylle väsyveisun

mutta linnut

tulivat tuolta puolen, Vainajalan alanteilta

Manalta laulu lasketteli, Tuonen virralta virsi.

Monet runot ovat äärimmäisen koskettavia, niistä huokuu tuska, ahdistus ja epätoivo. Yksi koskettavimmista on pitkä Jouluksi pohjoiseen, joka tuttua Laiva on lastattu -lorua mukaellen sanallistaa tuskan, tyhjyyden ja epätoivon, mutta myös elpymisen elkeet. Tutun Punahilkka-sadun muunnelma kertoo, miten isoäiti kulkee punahilkan sairasvuoteelle, läpi kauhun metsän, joka on korvenmustaa ja tiheää.

Tämänilmaiset tuo varmasti lohtua niille äideille ja isille, jotka ovat menettäneet vauvansa tai pienen lapsensa. Isoaro kirjoittaa henkilökohtaisen tragediansa loisteliaiksi ja monimuotoisiksi runoiksi.

Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset
Kannen maalaus Aino Louhi
Taitto Jonna Nisu
Aviador 2019
Kirjastosta
______________
Kirjailijan kuva Hannu Jukola

"Miten kirjoittaa traagisimmasta mahdollisesta kokemuksesta, oman lapsen kuolemasta? Voiko kirjoittaminen tuoda lohtua? Arkea on kuitenkin elettävä, ja juuri arjen pienet yksityiskohdat tekevät näkyväksi surun moninaiset vaiheet. Teos kasvaa henkilökohtaisesta yleiseksi, suuria menetyksiä kokeneiden mielenmaisemaksi, jonka taustalla soi ikiaikainen Tuonelan tuutulaulujen perinne.” - Kustantaja

Anna Elina Isoaro (s. 1981) on tamperelainen runoilija, sanataideohjaaja ja kirjallisuustapahtumatuottaja. Isoaro voitti Runo-Kaarina-kilpailun esikoiskokoelmallaan Puolen mantereen kerhossa vuonna 2011. Toinen runokokoelma Rakkautta ja vasta-aineita (Into 2016) voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Isoaro toimii runoilijantyönsä lisäksi kirjallisuuden läänintaiteilijana Pirkanmaalla. Hän voitti Poetry Slamin Suomen mestaruuden vuonna 2005 ja hän on esiintynyt lukuisissa kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumissa ympäri Suomen. Sanataideohjaajana Isoaro on vienyt runon tekemisen ja lukemisen iloa kaikenikäisille yleisöille: vauvakerhoon, koululuokkaan, vanhusten palvelukeskukseen.

Sergio Ramírez - Anteeksianto ja unohdus

Nicaragualainen Sergio Ramírez (s. 1942) on paitsi tuottelias kirjailija, myös lehtimies, asianajaja ja poliitikko. Hän toimi Nicaraguan varapresidenttinä 80-luvun lopulla ja on ollut myös maansa presidenttiehdokkaana. Päivänpolitiikan jätettyään hän on omistautunut kirjallisuudelle ja vetää oman kirjoittamisensa ohessa mm. kirjallisuustapahtumaa Centroamérica cuenta. Ramírezin runsaaseen tuotantoon kuuluu novelleja, romaaneja ja jännäreitäkin. On hienoa, että Aviador tuo suomalaisen lukijan ulottuville kirjallisuutta kaukaa Keski-Amerikasta ja meille uudesta kulttuurista!

Jyrki Lappi-Seppälä on valinnut ja suomentanut kymmenen novellia kolmesta eri kokoelmasta: Clave de Sol (1992), Catalina y Catalina (2001) ja Flores oscuras (2013). Puolet novelleista on ensimmäisestä kokoelmasta, jonka nimellä on kaksoismerkitys - diskanttiavain tai aurinkoavain. Jälkisanoissaan Lappi-Seppälä valottaa kiinnostavasti kirjailijan kiinnostusta musiikkiin, sillä monen novellin nimi viittaa johonkin tunnettuun latinalaisen Amerikan iskelmään, mm. Carlos Gardelin huikeaan argentiinalaiseen tangohittiin Volver - Paluu.

Kaksi novelleista sijoittuu Berliiniin, mikä ihmetytti minua. Löysin selitykseksi sen, että kirjailija on asunut Berliinissä stipendiaattina parisen vuotta. Novelli Jouluyö juhlayö on varsin riemukas koominen farssi. Tyhjätasku venezuelalainen opiskelija lähtee joulupukiksi varakkaaseen Scheteligin perheeseen, mutta iloisella tuulella oleva Frau Schetelig ihastuu joulupukin säkkärään afroon, pyytää tätä tanssimaan kanssaan Que viva España!  ja liehittelee tätä kunnes Herr Scheteligiltä menee hermo. Novelli Metsästysretki soi sitten aivan toisessa äänilajissa. Se perustuu tositapahtumaan: itäsaksalainen jalkapalloilija Lutz Eigendorf loikkasi länteen ja DDR:n sisäministeri ja Stasin ylin johtaja Erich Mielke masinoi hänen murhansa. Eigendorfin kuolemaa pidettiin pitkään liikenneonnettomuutena, kunnes totuus paljastui tällä vuosituhannella.

Minua viehätti kovasti niminovelli Anteeksianto ja unohdus, joka on saanut nimensä kolumbialaisen ikivihreän Perdón y olvidon mukaan.  Aloitteleva filmintekijä katselee vanhoja meksikolaisia elokuvia niihin hurahtaneen vaimonsa Penelopen kanssa. Äkkiä hän näkee nuoret isänsä ja äitinsä tanssimassa kapakkakohtauksessa, mutta eivät keskenään vaan toisten partnereiden kanssa. Jotain he puhuvat ja siitä on otettava selvää. Siispä etsitään viittomakielen tulkki, joka paljastaakin jysäyttävän salaisuuden!

Nicaraguan politiikasta ja nykyisestä(kin) korruptiosta kertoo novelli Kukkula 155. Siinä kaksi sandinistisissien riveissä rinta rinnan taistellutta veteraania kohtaavat toisensa yllättäen. Toinen heistä on köyhä ja elättää itsensä ja poikansa keräämällä tyhjiä alumiinitölkkejä ja varastamalla kuparisia viemärinkansia. Toinen on asianajajana Comandanten palveluksessa korruptiolla ja kaikenlaisella vehkeilyllä rikastunut sairas invalidi. Näin erilaiseksi voi elämä muodostua, vaikka nuorena heitä innoitti sama aate.

Varsin dramaattinen ja koskettava oli myös novelli Keltainen bussi. Naapurusto on vuokrannut itselleen vanhan bussin viettääkseen pääsiäislauantain iltapäivän leppoisasti rannalla. Raskaana oleva vaimo kokee kauhun hetket kun hänen miehensä painuu pinnan alle aallonmurtajan takana. Ramírez kuvaa naisen epäuskon, toivon ja sen hiipumisen mestarillisella tavalla.

Ensin tuli epäuskoisuus, sitten epävarmuus, sitten tyhjyyden tunne sydänalassa, kurkkuun takertuva ahdistus, epätoivoinen ponnistus tunkea päähänsä sanat: ei voi olla totta, ei ole totta, ei voi olla; yritys hillitä pelkoa, joka kuitenkin paisui yli äyräitten kuin neste, joka valuu ulos särkyneen ruukun halkeamista. // Odottaa, täytyy odottaa. Muuta ei voi. 

Jyrki Lappi-Seppälän valikoima novellikattaus on tosi kiinnostava ja hänen suomennoksensa taas kerran sujuvaa laatutyötä. Minusta kirjan kompakti koko on myös viehättävä. Helmetistä löytyy espanjaksi muutama kirjailijan teos, mm. Un baile de máscaras, Castigo divino ja Adiós muchachos. Joitakin hänen teoksiaan on käännetty myös englanniksi - Amazon. Oli hienoa tutustua Ramírezin novelleihin - suositan lämpimästi.

Sergio Ramírez - Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja
Valikoinut ja suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Aviador 2019
****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 20 (minulle vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija), 28 (kannessa kuu), 44 (kertoo Berliinistä)
Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Nicaragua

Sergio Ramírez (s. 1942) on merkittävimpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita. Hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Kirjailijalle myönnettiin espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus, Cervantes-palkinto 2017.

Laura Laakso - Mrs. Milkyway

Kannattaa kiinnittää ehkä tuplat tai jopa triplat turvavyöt ennen kuin lähtee Laura Laakson Mrs. Milkywayn matkaan - sen verran hurjaa ja ilmakuoppaista lento on. Romaanissa on kirjallisuuskursseja ympäri maailmaa vetävä kansainvälinen guru,  pikkuisten siipiensä kantavuutta kokeileva pieni tyttö nimeltä Pan, talonmies Stevens, nosy rouva Pry, vanha kissa, pöllyäviä joutsenten höyheniä, kaatuilevia maitolaseja, itsestään on-off toimiva mustavalkotelevisio, nukkaposkinen lähettipoika, katoavia tai maahan syöksyviä lentokoneita ja niin - tietysti elämästään kertova lentoemo Mrs. Milkyway. Avokado- ja kurkumavoileivillä on suuri rooli, kuin myös mehevillä munakoisoilla, pallokuosisella aurinkotuolin päällisellä ja palovaroittimilla.

Tuo nukkaposkinen lähettipoika, jolla on valtamerensiniset silmät soittaa viisikymppisen gurumme ovikelloa. Hänellä on kainalossaan mielettömän iso ja sekava paperinivaska: Mrs. Milkywayn kaikki sadat muistikirjat, lippuset ja lappuset, jotka hän on kirjoittanut gurumme Avignonin luovan kirjoittamisen kurssilla. On käynyt näet niin, että

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2009 Air Francen lento AF447 Rio de Janeirosta Pariisin Charles de Gaullelle katoaa Atlantin yllä.

Matkustaja- ja cabin crew -listoista on käynyt ilmi, että Mrs. Milkyway on ollut mukana kadonneen lentokoneen lennolla ja nyt Turvallisuuspoliittisen instituutin Siviili-ilmailun tutkimus- ja analyysiosaston lentoturmatutkintajaos pyytää guruamme selvittämään naisen töherryksistä kuka hän oikein oli naisiaan. Gurumme paneutuu asiaan huomattavan huolella, hänen todellisuutensa hajoaa Mrs. Milkywayn papereihin.

Laakso höystää tarinaansa asiantuntevin ilmailutermein ja intertekstuaalisin kirjallisuusviittein. Teoksen lopussa on seitsemän sivuinen Literary Checklist. Mrs. Milkyway - Mrs. Linnunrata - Mrs. Maitotie on mielikuvituksellisinta mitä pitkään aikaan olen lukenut. En tiedä kuka tässä kelasi pelkojaan ja lapsuustraumojaan - lentoemäntänainen vai kirjallisuusguru - mutta hulvatonta ja nautittavaa teksti oli. Romaanissa puidaan paljon kirjoittamisen ja kirjailijuuden haasteita - vallan nautittavalla tavalla. Uskon että osa pelkojen kelaamisesta on kirjailijan omaa - vaatii rohkeutta ja todellista uskallusta laittaa itsensä likoon näin persoonallisella ja kokeilevalla tekstillä! Otetaanpa näyte:

Ehkä kaikki se, mikä oli ollut hänelle tärkeää oli vain kadonnut aikaan      ... silmissä sumenee... menettänyt merkityksensä huiskis hais noin vain ja vetäytynyt koskemattomana kuin lempiparsa-annos presidentin edestä jos presidentin ei pidä enää parsaa syömän tai jos satokausi tai koko presidentti on sillä välin vaihtunut       mikätääparsajuttunytten?? Lentoemäntänainen oli kai tyytynyt osaansa tai ainakin ollut tyydytty tyydytty tyy-dytty       aika letkeä komppi vai mitä      vinään ja koittanut tyydy tyydy tyydy tyy-dy     ihan ookoo tääkin ttää itseään ja elämänjanoaan saavutettavissa olevin sijaistoiminnoin niin kuin vaikka työntelemällä    parsaa! edestakaisin ja mikä jottei       ylijääneitä presidentillisiä herkkuparsalautasia cockpitiin... It's a pity!

Mrs. Milkyway ei hurjassa kokeellisuudessaan ole jokatytön kirja, mutta itse luin sitä ihastellen ja äimistellen Laakson mielikuvitusta, vaikka paljon tästä kreisiydestä meni yli ymmärryksen. Minulle tuli mieleen argentiinalainen César Aira, jolta olen lukenut yhden kaksi yli ymmärrykseni menevää pienoisromaania sisältävän teoksen - Todiste ja Illallinen.

Laura Laakso - Mrs. Milkyway
Aviador 2019
****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
Kirjailijan kuva: Ari Ståhlman
_______________
Helmet-haaste: 3 (genre jota en yleensä lue), 4 (kirjailijan ainoa/esikoisteos), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 49 (2019 julkaistu kirja) 

Milkywayllä on lennellyt myös Omppu

Laura Laakso (s. 1974) on toimittaja, käsikirjoittaja ja luovan kirjoittamisen opettaja. Mrs. Milkyway on hänen esikoisromaaninsa. Sen varhaisemmasta versiosta dramatisoitu näytelmä Tyttö nimeltä Pan palkittiin vuoden 2015 Ylioppilasteatterifestivaalien parhaana kantaesitystekstinä.

Jarkko Tontti - Vedeera vaarallisilla vesillä #2

Vedeera vaarallisilla vesillä on sarjan toinen osa. En ole juurikaan fantasiakirjojen lukija, mutta pidin erittäin paljon Tontin tuoreesta romaanista Perintö, ja halusin tutustua kirjailijan luomaan, nuorille suunnattuun fantasiamaailmaan. Fiksu ja sympaattinen nimihenkilö on Vedeera, nuori haltijatyttö, joka on jättänyt lapsuuskotinsa ja toimii nyt haltijavaltakunnan Einean kuningattaren vartijatiimissä yönsilmissä. Se on huippukoulutettu joukko, johon vain harvat ja valitut pääsevät.

Romaanissa on keskiössä meidän ihmismaailman Välimeren tapainen Suuri meri, jota ympäröi kolme mannervaltiota: haltijoiden Einea, ihmisten Taurea ja quirenilaisten Quiren. Nyt on rauha, mutta eripuraa ja selkkauksia on valtioiden välillä ollut kautta historian. Kaikkien valtioiden asukkaat ovat ihmisten näköisiä, paitsi että haltijoilla on pitkä häntä ja quirenilaisilla vain neljä sormea. Keskellä Suurta merta sijaitsee Saherinin saari, joka kuuluu suuriruhtinaskuntana ihmisten Taureaan. Sen asukkaat ovat aikoinaan paenneet saarelle eri mannervaltioista ja sekoittuneet etnisesti toisiinsa - tästä kertovat lyhyet hännät. Saherinin kupeessa sijaitsevat karikkoiset Piraattisaaret, joiden merirosvot terrorisoivat Suuren meren laivaliikennettä kaikkien mannervaltioiden suureksi vahingoksi.

Piraattien toiminta on kuumentanut tunteita ja herättänyt villejä huhuja: milloin mitäkin mannervaltiota epäillään liitosta piraattien kanssa. Asiaa tutkimaan lähetetään kolmen valtion yhteinen valtuuskunta, jonka jäseniksi valitaan haltijoista neuvokas Vedeera (joka kulkee kaikkialle valkoisen kissansa Jatoxin kanssa) sekä ylhäisneito, kopea Thinadra. Ihmisiä edustaa nuorimies Koril sekä keski-ikäinen suurlähettiläs Derek Tinto, quirenilaisia suurlähettiläs Aldor ja poikansa Selderon. Joukko päätyy hurjaan seikkailuun ja armottomiin taisteluihin sekä vehkeilijöiden ja vakoilijoiden labyrinttiin, josta ei ota selkoa millään.

Parhaita kohtauksia oli mielestäni Piraattisaarten pääkaupungissa Morfallissa luolassa pidetty suuri Kerfal Cedar -kokous, jonka päätähdiksi nousivat hurmaavat vesikkäät, meren asukit, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi delfiineitä. Vesikkäät olivat minusta aivan ihania Tontin mielikuvituksen luomuksia, ja niiden toiminta todella hauskaa laivojen kulun nopeuttajana. Nuo kaksi nuorta miestä Vedeeran ympärillä, Koril ja Selderon, taisivat kumpikin olla ihastuneita tähän terävään ja reiluun haltijatyttöön, jonka häntä ilmaisi viehkeästi hänen tunnetilojaan.

Valtuuskunta selvisi ehjin nahoin koteihinsa kiperistä tilanteista ja kovista taisteluista Piraattisaarilla. Mutta paljon jäi irtonaisia langanpäitä ja spekulaatioita seuraavaan Vedeeran seikkailujen osaan:

• miksi korkeampien tahojen toimesta takavarikoitiin piraattien laaja ja ilmeisen tulenarka arkisto - mitä halutaan salata?
• miksi valtava pöly-nimisen huumeen varasto laivattiin samaan laivaan kuin pettureiksi leimatut Derek Tinto ja Saherinin kuvernööri Burro Kaljupää?
• mihin kaikkiin kolmen valtakunnan ylimpiin portaisiin Rengas-niminen vakoiluorganisaatio on soluttautunut, kehen voi luottaa? 
• onko ylhäinen haltijaneito Thinadra niin viaton kuin antaa ymmärtää? Jotain epäilyttävää tytössä minusta on.

Vedeera vaarallisilla vesillä on juonivetoinen fantasiatarina, jonka kerronnassa on paikoin myös hienoja ja maalailevia kohtia. Pidin paljon Tontin luomasta fantasiamaailmasta kokonaisuutena. Haltijatyttö Vedeera elävine ja ilmaisuvoimaisine häntineen oli todella sympaattinen nuori nainen ja ennen kaikkea sitä olivat hurmaavat vesikkäät. 

Henkilöiden runsaus pisti pääni pyörryksiin etenkin alussa ja heidän nimiensä vaikeus vei tekstistä sujuvuutta. Ehkä tätä pulmaa ei olisi ollut, jos olisin lukenut myös ensimmäisen osan, sillä kirjassa viitataan useaan otteeseen edellisen osan Helmisimpukkasaaren sotaan. Toki voi olla, että fantasiasta pitävä nuori lukija juuri näihin puoliin kirjassa ihastuu ja pitää vierasperäisistä fantasianimistä - toki kirjailija oli ne mielikuvituksella sepittänyt. Koin juonen myös turhan monimutkaiseksi, sillä takakannen lupaamat tai muuten hyvät teemat kuten esim. huumeiden vastaisuus, suvaitsevaisuus ja valtaapitävien historian manipulointi pääsivät hautautumaan juonen mutkien alle. Vauhtia tarinassa kyllä riitti, etenkin taistelukohtauksissa kirjan loppupuolella. Mieltäni kutkuttaa miltä Vedeera näyttää - jospa kuvittaja Kirsi Haapamäki hänet vielä joskus meille näyttäisi! Sarjakuvaksikin Vedeera ehkä taipuisi.

Jarkko Tontti
Vedeera vaarallisilla vesillä
Kuvitus Kirsi Haapamäki
Aviador 2018
***
Kustantajan lukukappale - kiitän
_______________

Suketus on lukenut molemmat osat. 

Sarjan ensimmäinen osa Vedeeran taru (2012) voitti Lasten LukuVarkaus -palkinnon 2013.

Andrei Ivanov - Kourallinen tomua

Kourallinen tomua on ensimmäinen suomennettu teos vironvenäläiseltä Andrei Ivanovilta (s. 1971). Teoksen pohjana on omaelämäkerrallisia aineksia, sillä päähenkilönsä tavoin Ivanov on asunut useita vuosia Pohjoismaissa, pääosin Tanskassa. Teosta lukiessa hämmennyin monestakin syystä. Ivanov tuntuu vieneen toivottomuuden ja synkkyyden kuvauksensa överiksi. Kapitalismi on kaiken pahan alku ja juuri: kaikki ihmiset ovat markkinatalouden pieniä orjahiirulaisia. Lisäksi Ivanov ei tunnu näkevän ihmisissä yleisestikään mitään hyvää: niin päähenkilön läheiset, tuttavat kuin työtoverit, ovat kuin jostain halveksittavien luonteenpiirteitten karikatyyrigalleriasta. 

Eniten hämmennyin ehkä Ivanovin tavasta kirjoittaa
Ivanov on pyörremyrsky tai joku valtava tsunami, jonka vimmainen hyöky hukuttaa ja lyö päin näköä. Hän on ilmaisussaan kiihkeä ja julistava; hän myös poukkoilee, rehevästi ja huolettomasti. Ivanov tykkää olla äänekäs, sillä huutomerkki on hänen rakkain välimerkkinsä. Huolettomuudella viittaan mm. lauserakenteisiin: niitä ei viimeistellä eikä viilata; paljon on slangia ja puhekielenomaisuutta, paljon kielellisesti virheeltä tuntuvaa. En epäile suomentajan ammattitaitoa, mutta olisiko tullut kiire? Toki Ivanovin alkuperäisteksti voi olla juuri tätä: täyttä kaaosta, meteliä ja vihaista huutoa alusta loppuun.

Kolmivitonen päähenkilö X palaa kotikaupunkiinsa Tallinnaan seitsemän vuoden Skandinaviassa oleskelun jälkeen. Hänestä tuntuu, että hän on olio vieraalta planeetalta, sillä entistä Tallinnaa tuskin tunnistaa. Uusi itsenäinen Viro sykkii kiihkeästi markkinatalouden rytmissä ja rakentaa uutta kapitalistista imagoaan. Pääkaupungissa puretaan vanhaa ja rakennetaan modernia: komeita hotelleja ja ylikansallisten yritysten lasisia toimitaloja nousee kuin sieniä sateella. Kaiken yllä leijailee kuitenkin hirvittävä ristiriitaisuus: ihmiset ovat köyhiä, työtä ei ole - ei ainakaan vironvenäläisille; kaikki on kallista, kaikki haluavat pois tästä sekasortoisesta maasta. X karttaa valoisia keskustan katuja kuin ruttoa, sillä hän pelkää tulla tunnistetuksi. Varotoimista ja vainoharhaisuudesta huolimatta ihmisiä entisestä elämästä tuppaa tielle; yksi heistä on niljakas Perepelkin, nykyään poliisiksi heittäytynyt hyypiö filologian opiskelujen ajoilta..

Ja ne sepittävät satuja demokratiasta. Satuja yöksi ennen säkkipimeää painajaista. Demokratia on mahdotonta niin kauan kuin on raha. Muistakaa tämä, kahjut! Raha ja demokratia ovat yhteensovittamattomat! Valinnan vapaus - ketä imeä: oikealta vai vasemmalta? Kenelle myydä itsensä ja mihin hintaan! Siinä se - demokratia! Ennen otettiin röyhkeästi, keskustelematta, tultiin ja otettiin. Nyt on Nato, EU ja muita sermejä. (...) Aina joutuu nuolemaan jonkun persettä, että annettaisiin taas uusi miljardi raitiovaunureittien rakentamiseen ja taas uusien pilvenpiirtäjien kohottamiseen myrskypilviin kietoutuneeseen tulevaisuuteen, mistä välähtelee salamoina kriisi!

Venäjän kielestä ei ole hyötyä nyky-Virossa, vaan syntyperä tietää syrjintää: hehän ovat miehittäjiä! Viron kieli on kurssissaan ja vironvenäläiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta; kansalaisuutta ei haluta tai rohjeta hakea, koska kielikokeen vaikeus on useimmille liikaa. Uudessa bisneksessä on onneksi kysyntää pohjoismaisten kielten osaajille. Niinpä X päätyy puhelinmyyjäksi ruotsalaiseen telemarkkinointifirmaan, joka myy B to B -osoitteita Tanskaan. Tulostavoitteet ovat jäätävät, se on täydellinen koiranvirka. Tulee paniikki, vatsahaava, sappikivet ja mieletön stressi; pomo Leonidkin yrittää stressissään itsemurhaa, vaikka se naamioidaan muuksi.

Ivanov marssittaa värikkäisiin ja vodkanhuuruisiin kohtauksiinsa mitä omituisimpia tyyppejä. Kaikki tuntuvat ajelehtivan jossain menneisyyden ja nykyisyyden rajapinnoilla, omaa vihreää oksaa ei nyky-Virosta löydy. Yhteiskunnan muutos on valtava, globalisaatio ja markkinatalous jyräävät; pieni ihminen on heittopussi, jonka ei auta kuin ajelehtia mukana. Päähenkilömme ajelehtii velkakierteessään ja ahdistuksessaan vilppiin; hän ajelehtii myös avioliiton satamaan vironvenäläisen Lenan kanssa - ilman enempiä lämpimiä tunteita. Niskassa miljoonan asuntovelka, konkurssiin ajautuva työpaikka ja hiipuva terveys - siinä sitä oravanpyörän todellisuutta. Alle nelikymppisenä päähenkilö tuntee olevansa lopussa. Kunnes vihdoin Ivanov armahtaa miestä tässä kujanjuoksussa: raskaan tragedian jälkeen X kokee jonkunlaista tyyneyttä ja rauhaa -  Kaikki tämä on kourallinen tomua eikä muuta, ei yhtään mitään muuta.

En osaa sanoa onko Kourallinen tomua tyypillistä Ivanovia, vai valitsiko hän tämän kaoottisen tyylin kuvaamaan päähenkilönsä psyyken ja ympäristön kaoottisuutta. Siinä hän onnistui kieltämättä erinomaisesti. Mutta minulle tässä oli kaikkea liikaa, tai ehkä Viron tilanne on itselleni liian outo ja monimutkainen. Rauhallisemmalla otteella moni asia, kuten vironvenäläisten vähemmistöasema ja kokema syrjintäkin, olisivat tulleet likelle. Minulle siis työläs lukukokemus, mutta Russkaja premijalla palkitulla teoksella on toki ansionsa.

Andrei Ivanov
Kourallinen tomua
Suomentanut Jukka Mallinen
Kansi Jonna Nisu
Aviador 2018
***
Kirjastosta
_______________

Katkelma romaanista Nippernaati 1 / Viro-instituutti
Lisään Rakas Viro -lukuhaasteeseen, joka juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä.

IVANOV TURUN KIRJAMESSUILLA:

pe 5.10. 17.20–17.50 Agricola-lava: Kourallinen tomua, haastattelee Pajtim Statovci

la 6.10. 12.40–13.00 Auditorio: Keskustelua vironvenäläisistä ja Itämeren alueen venäjänkielisestä kirjallisuudesta. Andrei Ivanovia ja Jukka Mallista haastattelee J. P. Pulkkinen
_____

Andrei Ivanov Helsingin kirjamessuilla 
torstaina 25.10. Klo 17.00-17.30 Töölö
Haastattelee suomentaja Jukka Mallinen

Yumi Fuzuki - Kirjoitusmerkkien meri #runosunnuntai

Vuonna 1992 syntynyt japanilainen Yumi Fuzuki kirjoitti nämä runot kokoelmaan Kirjoitusmerkkien meri teini-iässä, vain 14-17-vuotiaana, ja Mayu Saaritsa on suomentanut ne suoraan japanista. Tämä suomennos on ensimmäinen toiselle kielelle käännetty runoilijan teos. Olen jo aiemmin julkaissut todella koskettavan runon Luulumi. 

Nuori runoilija saa aiheensa elämästä ympärillään, aivan tavallisista arjen asioista, joissa hän näkee jotain tavattoman kaunista ja elävää, sellaista mitä me muut emme näe. Fuzuki kirjoittaa herkkää ja kuulasta, visuaalista ja impressionistista runoutta. Tuntuu kuin hän maalaisi sanoillaan ja runokuvillaan taulua lukijan silmien eteen. Näitä tauluja syntyy vaikka koulumatkasta, pesukoneen rummussa pyörivistä vaatteista, vesivärien leviämisestä, käynnistä terveydenhoitajan vastaanotolla ja kokkailuista keittiössä. Runoissa toistuvat kasvamisen, lapsesta aikuiseksi muuttumisen ja oman kehon teemat.

Kokoelmassa on 24 runoa, jotka on jaettu viiteen näin otsikoituun osioon: Putoava vesikukka, Suhteelliseen maailmaan suhteeton minä, Minä muistan <kaiken>, Synnytän ensimmäisen parkaisun ja Kastuttuani sateessa valun mettä. Runot ovat pitkiä ja melkein kaikissa on suluissa oleva proosaosuus. Kokoelmassa ei kikkailla typografialla, ainoastaan välimerkkien käyttö on jännittävää. Välimerkeistä suomentaja sanoo mm.:

"Merkityksettömiltä vaikuttavien asioiden merkitsevyys ja merkillisyys karkaavat sanoista ja saavat toisen muodon välimerkkeinä, sulkeina ja muina kirjainten työtä tukevina pieninä apulaisina. Ne luovat tekstiin uusia tasoja, linkkejä ja merkityksiä. Pysäyttävät ja pakottavat miettimään. Ne pysäyttivät myös suomentajan."

Fuzuki kirjoittaa kokevansa <runot> elävinä ilmiöinä, ne eivät ole hänelle pelkkiä kirjoitusmerkkejä. Hän kirjoittaa myös kokeneensa kouluaikoina itsensä ulkopuoliseksi, koska ei halunnut olla maailman vietävänä, vaan tasoissa sen kanssa.

Mutta kun kerran on antautunut kirjoitusmerkkien meren vietäväksi, saa aikaan väreitä, hyppelehtii aalloissa. (...) Joka hengenvedolla taistelen sanat suustani vievää kohtaloa vastaan ja jatkan tanssiani silmäluomieni alla.

***

Valitsin runot elämäni liikennevaloiksi ja nyt sanat ovat ajaneet ylitseni jo monta kertaa. (...) Tällä rutiinilla ei ole loppua. Minähän haluan vain kirjoittaa runoja.

***

Mihinkähän olen hukannut
elämäni tarkoituksen?
Kenellä riittää itsevarmuutta uskoa
voivansa kuolla kauniisti?
Enkö olekin tuulen viemä puunlehti,
tai jos en sitä, niin ehkä tupakantumppi,
jota juuri hyväilit kengänpohjallasi?
Jos takertuu liiaksi olomuotoonsa,
putoaa vielä.
"Minne?"
Sillan alle.
***

Fuzukin runot vievät arjen yli, jonnekin tavattoman kauniisiin ja koskettaviin maailmoihin. Runoissa puhuu zen, hiljaisuus ja rauha, jotka tyynnyttävät sielun. Tuntuu että on vain annettava tunnelman viedä ja tuudittaa; joskus voi hiukan hymähdellä kattilaan joutuneen herra porkkanan kanssa tai tuntea sympatiaa pesussa kiemurtelevia koulupukuja kohtaan. Visuaalisesta ja lumoavasta hetkestä Fuzukin tapaan otan otteen kuvaamataidonluokasta, Putoava vesikukka:

Kuultavan pillin läpi pihisevä hengitykseni
väreilee kuviksen luokassa.
Puhaltamalla en saa vastausta
joten huhuilen hengittämällä.
Punainen värivesi värähtää paperilla,
alkaa juosta arvaamattomaan suuntaan.
Lopulta, kuin osuen elämänlankaani,
se pysähtyy töksähtäen.
Pikkusormen kynttä pienempi värihiutale
liukenee veteen ja alkaa punaisen sävyillä
hahmotella iltaruskon palettia.
***

Kirjoitusmerkkien meri oli hieno lukukokemus. Miten joku voi nähdä niin paljon kauneutta ja upeutta aivan tavallisissa arjen asioissa? Runoilija kävi Suomessa kesäkuussa 2016 ja esiintyi Annikin runofestivaalilla Tuolloin tuotettiin myös video, jossa Fuzuki lukee runojaan japaniksi ja kääntäjä suomeksi. Samanaikaisesti japanilainen kuvataiteilija Hikaru Cho taiteilee upeaa vartalomaalausta.

"Yumi Fuzuki otti paikkansa japanilaisen nykyrunouden suurten nimien joukossa jo lukiolaisena. Hänen esikoiskokoelmansa sai kaksi maan huomattavinta runouspalkintoa, ja hänet palkittiin kaikkien aikojen nuorimpana voittajana. Kahden oman kokoelmansa ja useiden antologioiden lisäksi Fuzuki on ollut mukana runoilijana elokuvassa, jossa hän esitti itseään, ja lukuisissa taiteidenvälisissä projekteissa. Hän esiintyy usein televisiossa ja radiossa." - Aviador

Kokoelmasta Kiiltomato / Miikka Laihinen
Annikin runofestivaali  9.6. 2018 Tampereella

Yumi Fuzuki
Tekisetsuna sekai no tekisetsu narazaru watashi 2009

Kirjoitusmerkkien meri 

Suomennos Mayu Saaritsa

Aviador 2016 - Kiitos Viivi vinkistä ❤︎
****
Kirjastosta

Itse osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

❤︎
Harmaasusi
Kirjapöllön huhuiluja - blogissa luettiin Sarah Crossanin kokoelma Yksi
Runomaalari
Esther puki tylsyytensä runoksi! :DD
Omppu vuodatti häkeltymistään runokokoelmien massatrendin äärellä.
Kosminen K luki Jukka Viikilän kokoelmat I-II

Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet

Miksi ja siksi, mies ja nainen, kauna ja ilon liekki.

Rakkaus on yksi runouden suurista teemoista, se pyörittää meitä kaikkia, sillä läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen tarve on ihmiseen rakennettu. Toisessa runokokoelmassaan Meren nivelet Parviainen tarttuu tähän suureen aiheeseen ja puhuu haikean kauniista, mutta myös kiihkeästä,  ihmisen ikävästä toisen luo. Runojen näkökulma on naisen ja ne tarjoilevat naisen päänsisäisiä tunnelmia ja rakkausunelmia. Parviaisen runoissa rakkauden siirappiset kiiltokuvat rikkoo railakas ja monesti hupsukin etsintä, joka tuottaa surkuhupaisaa toimintaa: puhelimen silkinpehmeä, liki äänetön suhina korvalla ahdistaa, mutta antaa mahdollisuuden kuvitella mitä rakastettu sanoo. Seitinohut syyllisyys kalvaa äiti-ihmistä, kun hän kaipaa lapsiperheen arjesta pois, vapauteen rakastetun luokse. Mutta rakkauden ja rakastetun kaipuulle ei voi mitään ... ja silloin on silkinpehmoisen hiljaista, vailla tuomiota ja säpsyntää, pelkkää leijanleijuvaa keskipäivää.

Biisi loppuu mutta painan

'repeat'

koska tahdon lohtua,

toistuvaa, 

lohtua,

lakanaa,

kättä,

lohtua.

Parviaisen proosamaiset runot ovat hyvin keveitä ja niiden kielikuvat ihastuttavia. Kauneuden keskelle pujahtaa kivasti pientä yllättävää rosoa. Runojen nainen halajaa rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa. Kaiken tuon saadakseen hän on valmis tekemään absurdeja juttuja, joita moni pitäisi naurettavina. Nainen tilaa esimerkiksi baarissa rakastetulleen valmiiksi juoman, vaikka  tietää ettei mies saavu paikalle. Naisella on myös tapana tarkistaa kännykästään joka minuutti onko tullut viestiä: Hän vastaa, lopulta, kuitenkin? Nainen heittäytyy liioittelevaksi ja miettii: ... laskematta välimerkkejä mukaan haluan ainakin viisikymmentä merkkiä, olenko ahne, jos pyydän seitsemääkymmentä? Runojen naisen on alistuttava myös siihen, että ikuinen nuoruus on unelma vain, aika jättää omat ryppyiset jälkensä: ... annan tuhkahitujen laskeutua kulmilleni, hopea, baari-illan ikä.

Olen valmis odottamaan, hyväksymään, katsomaan tulematta katsotuksi, järjestelemään, sietämään.

Parviaisen runoista löytyy runsas ja osuva rakkauden hetkien kuvasto, se mitä kaikkea nykynainenkin on valmis rakkauden eteen tekemään. Podetaan suunnatonta ikävää, kaipuu on sitä luokkaa että sitä on liki mahdoton kestää; rakastettu tulee, rakastettu menee ja rakkaus jättää. Kaiken tämän tunnemyllytyksen keskellä itsevarmuus ja luulot omasta itsestäkin romuttuvat. Rakkaus tietää ekstaasia, mutta myös inhottavia kyräileviä aamuja keittiönpöydän ääressä: ... aamiaisella hiljenen mukin sisälle ja kahvinkeitin höyryttää morse-koodia, sinussa on likaa ja minä pelkkä riekale, huonetta kiertävän köynnöksen sisällä kulkevat loukkaavat virrat... Rakkaus pitää sisällään nämä tunteiden ääripäät. Se on kaikkea äärimmäisen ihanaa ja onnellista, mutta myös eron tuskaa ja kirveleviä pettymyksiä. Rakkaus on onneksi myös hiljaista tyyneyttä, lohdun saamista ja lohdun antamista. Minä pidin kovasti Parviaisen kuulaasta ilmaisusta. Löysin runoista keveyttä ja lempeyttä, mielikuvitusta ja vivahteita rivien väleihin salattuina. Suosittelen, sillä minusta nämä runot olivat inhimillisyydessään lohduttavia kuin iltasatu:

Nuku, sanon, hiljaa kuin lapselle, ääni untuvaa. Älä murehdi, sanon, varmana kuin hädissään olevalle, lasken kädestäsi iltakirjan, tunne vain tyynyn haluava poski, olkapääsi kertomus tuudittaa sinua, patjan selkä kantaa. Aallokko. Mutta ei vaaraa, silmiesi sisäpuoli on rauhallista hämärää, aineellista, halaavaa harmaata... On himmeää ja sinivoittoista, ei hauku koira, ei vihellä menneisyys.

Outi-Illuusia Parviainen
Meren nivelet
Aviador 2017
Kansi Outi-Illuusia Parviainen
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Vuonna 1979 syntynyt Parviainen on myös graafikko ja ahkera esiintyjä runouden live-illoissa. Hänen esikoiskokoelmansa on Värillisiä ihmisiä (2015), jonka Parviainen julkaisi tuolloisella Lilja-sukunimellään.

Suomalaisia saunanovelleja - Vesa Tompuri toim.

Jos ei viina, terva ja sauna auta, 

niin sitten kaivetaan hauta.

Ennen vanhaan saunassa synnyttiin ja saunassa kuoltiin. Saunassa lemmittiin ja saunassa puhdistuttiin. Harva suomalainen haluaa nykyäänkään elää ilman saunan rentouttavaa vaikutusta. Sauna, kesämökki ja järvi - siinä nykysuomalaisenkin unelma. Aviador on koonnut yksiin kansiin kahdenkymmenen suomalaisen kirjailijan saunanäkemykset. Tyylillisesti rikas ja aikajänteeltään pitkä teos kuvaa elävästi sitä syvää ja koko elämän kattavaa suhdetta, mikä suomalaisilla on saunakulttuuriinsa. 

Lukiessa mietin, että novellikokoelmaa, etenkin antologiaa tulisi lukea eri tavalla kuin romaania. Valita maksimissaan pari kolme novellia kerrallaan, sillä niin erilaisiin tunnelmiin novellistit esimerkiksi tässä antologiassa lukijansa vievät. Tämä moninaisuus on vahvuus, mutta ehkä myös heikkous. Kattaus tuntui hiukan hajanaiselta, mutta päätin keskittyä novelliin kerrallaan. Minä kiitän Suomalaisia saunanovelleja seuraavista asioista:

• Kiinnostavia nykykirjailijoita & useimmat novellit ovat ennen julkaisemattomia. 
• Lukijaa palvelee hienosti kunkin kirjailijan lyhyt esittely. Löysinkin itselleni monta uutta nimeä, joita en tuntenut entuudestaan ja joiden tuotantoon voin tutustua myöhemmin. 
• Jännittävä valinta oli myös ruotsiksi kirjoittavan Johanna Holmströmin novellin Inte ensam kääntämättä jättäminen. Luin tämän maagisenmystisen novellin kyllä, vaikka ounastelen että hienosta tyylistä jäi varmaan jotain ymmärtämättä. 
• Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös perulaissyntyinen, espanjaksi kirjoittava Tanya Tynjälä mystisellä novellillaan Rituaali, suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. 
• Näiden kahden ohella monikielistä Suomea edustaa myös Alexandra Salmela, joka kirjoittaa sekä suomeksi että slovakiksi. Hänen novellinsa Palaa, kaunokaiseni paljastaa mitä tähän huimaan lauseeseen kätkeytyy: Tarjan ihana kroppa oli menettänyt entiset muotonsa. Hänen oikea jalkansa valui Juhan olkapäältä. 

Vanhemmista novellisteista minua puhutteli eniten Pentti Haanpään Savotan suuri kylpyurheilija. Novellista löytyy jääräpäinen miehinen uho ja kilpailu siitä, kuka sietää kovimmat löylyt. Jotenkin niin suomalaista - muistiini tulee lehtiotsikoita onnettomasti päättyneistä saunomisen maailmanmestaruuskilpailuista...

Outi-Illuusia Parviaisen lyhyt novelli Ykkössauna oli mainio proosadebyytti ja toi hymyn huulille. Mikko Rimminen oli oma itsensä huikealla verbaaliakrobatiallaan novellissa Ruumiinpesijät. Hänen kykyään muodostaa omaperäisiä uudissanoja ei voi kuin ihailla. Novellissaan Hai saappaat Hannu Luntiala käytti todella jännittävää ja haasteellistakin ilmaisua.

Ehkä eniten minua puhutteli Sari Vuoriston traaginen ja koskettava novelli Saako heittää *****. Siinä eri tavoin kohtalon ja elämän kolhimat naiset istuvat paljaina ja alasti uimahallin saunassa. Vain 17 sivulla kirjailija saa kerrottua koskettavasti luonnehtien neljän naisen, Saijan, Kirstin, Joannen ja Katariinan syvimmät tunnot ja elämän tragediat.

Lattiaa tuijottavan naisen vieressä istui vanha nainen, ryppyinen kuin norsu, ne olivat yleensä pahimpia. Mummo, mummi, ämmi, pehmeitä sanoja koville ihmisille, jotka sivalsivat katseillaan ja joskus nousivat mielenosoituksellisesti ylös jos hän erehtyi istumaan niiden viereen.

Suomalaisia saunanovelleja lunastaa hyvin paikkansa Suomi100 -julkaisujen joukossa. Sauna on olennainen osa suomalaista identiteettiämme ja oli mielenkiintoista tutustua eri aikakausien kirjailijoitten sauna-ajatuksiin. Luin novellit kertaalleen, mutta varmasti tulen palaamaan mieluisimpiin uudemmankin kerran.

Antologian 20 novellistia: Juhani Aho, Outi Alm, Tapani Bagge, Pentti Haanpää, Johanna Holmström, Atik Ismail, Maria Jotuni, Lea Kalenius, Pauliina Lindholm, Hannu Luntiala, Jukka Pakkanen, Outi–Illuusia Parviainen, Mikko Rimminen, Hannu Salama, Alexandra Salmela, Tanya Tynjälä, Johanna Venho, Maarit Verronen, Kustaa Vitikainen ja Sari Vuoristo. 

Novellihaaste 2

Suomalaisia saunanovelleja

Toimittanut Vesa Tompuri

Aviador 2017

***

Lukukappale kustantajalta - kiitos

Marco Vichi - Komisario Bordelli

Firenzen elokuu 1963 on kuuma kuin pätsi. Asfaltti höyryää, hiki valuu ja vaatteet liimautuvat ihoon. Kaupunki on tyhjentynyt, ihmiset lomalla, mutta komisario Bordelli tuskailee rutiiniensa kanssa sietämättömän kuumassa työhuoneessaan. Eikä hän pysty nukkumaan. Makuuhuoneen ikkuna on apposen auki, mutta ilma seisoo ja hyttyset piinaavat. Hyttyssuihkeita ei uskalla käyttää, sillä hän on juuri kuullut, että niissä on DDT:tä.

Piehtaroidessaan taas kerran hiestä märissä lakanoissaan, tulee puhelu, klo 3.00 aamuyöllä. Huolestunut seuraneiti epäilee varakkaan rouva Pedrettin kuolleen. Bordelli lähtee rämällä kuplavolkkarillaan tutkimaan tilannetta aatelisvillojen kaupunginosaan. Ja kuollut rouva Pedretti todella on eikä suinkaan luonnollisesti.

Komisario Bordelli  on nimeään myöten riemastuttava tyyppi. Hänessä on jotain samaa hurmaavuutta kuin Fred Vargasin Adamsbergissä. Bordelli on 53-vuotias ja yksinäinen. Hän ajattelee ja kaipaa iltaisin elämänsä naista, jota ei vielä ole kohdannut - sekä lapsuutensa Anniinaa ja pikkutuhmaa periskooppileikkiä.  Bordelli pitää aina köyhien pikkurikollisten puolia ja yrittää saada näiden tuomiot mahdollisimman lyhyiksi. Poliisipäällikkö, Dottor Inzipone, ei pidä tästä ja ottaa Bordellin tuon tuostakin puhutteluun. Ystäviksi ovat muuttuneet niin ilotyttö Rosa kuin murtokeikkoja ja muuta pientä vilppiä harrastava Botta, joka on myös loistava gourmetkokki ja keittelee tulista lombardialaista papusoppaa Bordellin sekalaisen ystäväpiirin dinnereille.

Juoni kulkee melko verkkaisesti, mutta viihdyttävästi. On paljon komiikkaa ja huumoria. Henkilöhahmot ovat kerrassaan mainioita. Pystyin silmilläni näkemään hullun keksijä Danten  liki kaksimetrisen hahmon liehuvine valkoisine hiuksineen; myös ensirakkautensa epätoivossa ryömivän viisikymppisen serkku Rodrigon; sekä Bordellin suuren hämmennyksen hänen kuulustellessaan kuvankaunista nuorta Elviraa, ja sen miten Elvira pyöritti hänen mieltään jälkeenpäin. Bordellin apuri, nuori sisilialainen Piras, on myös mainio hahmo, kokematon mutta terävä ja komisariolleen ja työlleen omistautunut.

Juonesta lyhyesti
Mitä ilmeisimmin rouva Pedretti on kuollut rajuun allergisen reaktion aiheuttamaan astmakohtaukseen. Kuka murhasi ja miten? Epäiltyjä ovat rouva Pedrettin typerät sisarenpojat, hikiset ja hysteeriset Morozzin veljekset vaimoineen, mutta heillä näyttää olevan pitävä alibi. Bordelli ja apulaisensa Piras tuskailevat ja tuumivat, mutta sitten välähtää. Syyllisen selvittyä ja saatua tuomionsa Bordelli voi huokaista ja levähtää entisen prostituoidun Rosan hellässä huomassa, rapsutellen tämän pörröistä lemmikkiä.

Marco Vichi on syntynyt Firenzessä 1957 ja julkaissut jo 11 romaania, joista Bordelli-sarjaan kuuluu 8. Minusta Enneli Polin suomennos oli laadukasta ja sujuvaa. Erityiskiitos siitä, että tässä ei vilissyt liikaa italiankielisiä ilmauksia kuten Leonin dekkareissa. Hiukan kiire oli julkaistessa tullut, sillä tarkka oikolukusilmäni huomasi aika monta kirjoitusvirhettä.

Leppoisampien dekkareitten ystäville, jotka eivät välitä raa'asta väkivallasta Komisario Bordelli on napakymppi -  kerrassaan mainio sarjan aloitus. Nautin ja viihdyin Firenzessä Bordellin matkassa erinomaisesti - seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan ovat lukeneet mm. Marika, Takkutukka ja Ulla

Marco Vichi

Il commissario Bordelli 2002

Komisario Bordelli

Suomentanut Enneli Poli

Aviador 2016

★★★★

Arvostelukappale

Iloinen kiitokseni itselleni tähän mennessä tuntemattomalle Aviadorille!