Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset #runosunnuntai

Tyhjyys. Tuska. Tuonenlehto.

Muutama vuosi sitten Anna Elina Isoaroa kohtasi tragedia, jota yksikään nainen ei toivoisi kokevansa: perheen toinen lapsi, täysiaikainen poikavauva, kuoli kohtuun. Tämänilmaiset kertoo runoina, miten suruvuodesta ja tragediasta selvittiin. Kalevan haastattelussa kirjailija kertoo, että alkuun Veikon kuolemasta kirjoittaminen oli osa toipumisprosessia ja -terapiaa, mutta kun aikaa kului, ahdistus helpotti.

Ääni värisemättä väitämme että olet varten taivasta luotu.

Aihe on niin traaginen ja Isoaron lähestymistapa niin kaihtelematon, että luin runoteosta sydän sykkyrällä. Runot eivät hyssyttele eivätkä silottele, vaan Isoaro käyttää brutaaleja, mutta tosia sanoja - kalma, kuolema, krematorio, kauhu, kalmanhaju: Eteinen. Kauluri. Kurahanskat ja kuolema. Alkuun tietysti koko elämä pysähtyi, mutta kun perheessä oli jo yksi lapsi, elämää piti jotenkin jaksaa jatkaa ja arjesta selvitä. Ystävät auttoivat, isovanhemmat auttoivat, ja kriisiterapia. Oli jaksettava viedä isoveli päiväkotiin, siivota, käydä kaupassa, laittaa ruokaa.

Täytyy hammashoitajalle huomauttaa, että enkelitarra ei sovi reippauspalkinnoksi, lintukin on siinä rajoilla.
...

Tämä talo on vuoden vihannes: kriisit itävät

alekkain, päällekkäin, sisäkkäin

toisistaan tietämättä, kunnes ulvotaan

poski vasten lämpöpatteria, kurlataan kyynelvesillä kylpyhuoneissa.

Miten vastata ikätasolle sopivasti isoveljen kysymyksiin kuolemasta, miten parisuhde voi? Runot peilaavat tätä tuskallista surun vuotta monelta kantilta ja kokoelma on hyvin monimuotoinen. On muutaman säkeen runoja, on listoja ja kansanrunouden traditioon perustuvaa ilmaisua. Itse pidin näistä Kanteletar-vaikutteista runoista hyvin paljon. Ennen pikkulapsikuolleisuus oli hyvin suurta, joten naiset loivat tuutulauluja Tuonen viemille pienokaisilleen.

Odotimme sinua, valmistimme laulun:

kultakäen kehtolaulun, nurmilinnun nukutuksen,

allin lapsen uuvutuksen, pääskylle väsyveisun

mutta linnut

tulivat tuolta puolen, Vainajalan alanteilta

Manalta laulu lasketteli, Tuonen virralta virsi.

Monet runot ovat äärimmäisen koskettavia, niistä huokuu tuska, ahdistus ja epätoivo. Yksi koskettavimmista on pitkä Jouluksi pohjoiseen, joka tuttua Laiva on lastattu -lorua mukaellen sanallistaa tuskan, tyhjyyden ja epätoivon, mutta myös elpymisen elkeet. Tutun Punahilkka-sadun muunnelma kertoo, miten isoäiti kulkee punahilkan sairasvuoteelle, läpi kauhun metsän, joka on korvenmustaa ja tiheää.

Tämänilmaiset tuo varmasti lohtua niille äideille ja isille, jotka ovat menettäneet vauvansa tai pienen lapsensa. Isoaro kirjoittaa henkilökohtaisen tragediansa loisteliaiksi ja monimuotoisiksi runoiksi.

Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset
Kannen maalaus Aino Louhi
Taitto Jonna Nisu
Aviador 2019
Kirjastosta
______________
Kirjailijan kuva Hannu Jukola

"Miten kirjoittaa traagisimmasta mahdollisesta kokemuksesta, oman lapsen kuolemasta? Voiko kirjoittaminen tuoda lohtua? Arkea on kuitenkin elettävä, ja juuri arjen pienet yksityiskohdat tekevät näkyväksi surun moninaiset vaiheet. Teos kasvaa henkilökohtaisesta yleiseksi, suuria menetyksiä kokeneiden mielenmaisemaksi, jonka taustalla soi ikiaikainen Tuonelan tuutulaulujen perinne.” - Kustantaja

Anna Elina Isoaro (s. 1981) on tamperelainen runoilija, sanataideohjaaja ja kirjallisuustapahtumatuottaja. Isoaro voitti Runo-Kaarina-kilpailun esikoiskokoelmallaan Puolen mantereen kerhossa vuonna 2011. Toinen runokokoelma Rakkautta ja vasta-aineita (Into 2016) voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Isoaro toimii runoilijantyönsä lisäksi kirjallisuuden läänintaiteilijana Pirkanmaalla. Hän voitti Poetry Slamin Suomen mestaruuden vuonna 2005 ja hän on esiintynyt lukuisissa kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumissa ympäri Suomen. Sanataideohjaajana Isoaro on vienyt runon tekemisen ja lukemisen iloa kaikenikäisille yleisöille: vauvakerhoon, koululuokkaan, vanhusten palvelukeskukseen.