Nuotio, Soininen - Punainen vaate / Salome Virta #3

Punainen vaate on kirjailijaduo Nuotio-Soinisen kolmas Salome Virta -taidejännäri. Olen lukenut ensimmäisen, Nainen parvekkeella, mutta Sakset tyynyn alla on lukematta. Aavistuksen olin ulkona kakkososassa tapahtuneesta, mutta ei se liiemmin haitannut. Tässä osassa tapaamme taas iäkkään Arvo Joenmaan, jonka varastettua Edelfeltiä ensimmäisessä osassa jahdattiin. Uutta oli Salomen ja Tuomas Joenmaan pysyväluonteinen rakkaussuhde, ja uutta minulle myös se, että pappa Joenmaalla on naisystävä Wienissä.

Tuomas ja Salome asuvat edelleen Berliinissä, jossa mies pyörittää menestyvää taidegalleriaa. Eräänä iltana Tuomaksen tuttava Stefan Lemke esittelee taidekokoelmaansa hulppeassa asunnossaan. Miehen suurin aarre on pienikokoinen Elin Danielson-Gambogin omakuva, jonka keräilijä sanoo ostaneensa jo kymmenisen vuotta sitten. Suomessa käydessään Salomelle selviää, että aito Danielson-Gambogin Punainen omakuva vuodelta 1903 kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin. Lemken taulun täytyy siis olla väärennös - ja luonteelleen ominaisesti Salome antautuu oitis tutkimaan tämän potentiaalisen taideväärennöksen vaiheita. Jännärissä on kaksi aikatasoa ja kaksi kerrontalinjaa, jotka Punainen omakuva liittää hienosti toisiinsa. Nykyajassa kerrotaan Salomen tutkimuksista ja hänen elämästään Joenmaan perheen miniäkokelaana.

Toinen kerrontalinja sijoittuu 1800-1900-lukujen vaihteeseen ja paneutuu triangelidraamaan Elin-Raffaello-Dora. Kiinnostuin tästä jännäristä nimenomaan Elin Danielson-Gambogin ansiosta, ja teos onnistui yllättämään minut iloisesti. Olen lukenut Elinin ja hänen miehensä Raffaellon elämästä kertovan ja heidän taidettaan esittelevän upean Didrichsenin taidemuseon näyttelyjulkaisun. Taiteilijan elämänvaiheet olivat siis jo tuttuja, mikä helpotti kirjeitten kertoman asettamista oikeisiin asiayhteyksiinsä.  Tiesin siis Raffaellon ja Elinin hyvän ystävän Doran suhteesta - mutta voi miten upeasti Nuotio & Salminen eläytyivät kummankin naisen tuntoihin!

Punapukuinen omakuva 1903, Public domain

Elin ja Dora ovat olleet ystävyksiä Önningebyn ajoista lähtien ja Elin lohduttaa äidillisesti nuorempaa Doraa kun tämän kihlaus Wiikkan kanssa purkautuu. Kirjeenvaihto kestää vuosikausia ja kuviteltujen kirjeiden sävy istuu loistavasti näiden taiteilijattarien suuhun: hyvin maalailevaa ja innoittunutta, ympäristön värejä ja valoa havainnoivaa. He kirjoittavat taiteesta, taidemaailmasta ja naistaitelijan asemasta; taiteilijaystävistään, apurahojen saannin vaikeudesta ja ikuisesta rahapulasta - aivan kaikesta! Kun Dora saapuu Antignanoon Gambogien vieraaksi Raffaello ja Dora rakastuvat toisiinsa. Salasuhteen paljastuttua kirjeitten sävy muuttuu viiltävän teräväksi, loukkaavaksi ja tuohtuneeksi: sanoja ei säästellä ja iskut satelevat puolin ja toisin. Ymmärsin toki Dorankin vaikuttimet, mutta sympatiani tässä triangelidraamassa olivat Elinin puolella. Kuvitteellinen kirjeenvaihto teki eläväksi Elinin tilanteen: vieraalla maalla, melkoisen yksin ja vailla omia ystäviä, pettyneenä naisena luottamuksensa raunioilla. Aviokriisi riitoineen ja ahdistavine pohdintoineen kesti monta vuotta, mutta sitten Elin päätti jatkaa elämäänsä miehensä rinnalla. Hän elätti tilaustöillään yhä vain huonommassa henkisessä kunnossa olevan miehensä. Juuri tuolta ajalta on Punainen omakuva. Kun tiedämme taustat, ymmärrämme paremmin Elinin katseen: hän pitää päänsä ylpeästi pystyssä, hän on vahva aikuinen nainen, joka tietää mitä tekee.

Berliinissä Salomen sitoutumiskammo horjahtelee, mutta oma nuhjuinen yksiö on silti toisinaan houkuttava pakopaikka Tuomaksen ylellisestä maailmasta. Terävänä naisena hän onkii selville Krakovassa nykyään vaikuttavan epäilyttävän taidekauppiaan, Veikko Adlerin. Krakovaan siis käy uhmakkaan Salomen matka, vaikka sairasteleva Arvo Joenmaa kaipaisi huolenpitäjää. Suomeen ehdittyään Salome käy Kansallisgalleriassa tapaamassa taideväärennöksiä tutkivan ryhmän vetäjää ja paljastuu, että erään suomalaisen pörhistelevän keräilijän kokoelmassa on useita todennäköisiä väärennöksiä. Teoksen loppupuolella sitten ryskyy ja rymisee, mutta Salome ja Tuomas selvittävät vaaralliset tilanteet yhdessä - ja Joenmaan perhe hengähtää hetkisen auvoisen onnellisissa tunnelmissa.

Nuotio & Salminen kutovat mukavan pehmeähkön jännärin Elin Danielson-Gambogin elämän ja Punaisen omakuvan ympärille. Kirjan alkupuoli oli verkkaista menoa kummankin kerrontalinjan osalta, mutta sitten vauhti kiihtyi. Jännärijuonikin oli käypä, mutta eniten nautin Elinin ja Doran terävästä kirjeenvaihdosta. Kummankin naisen näkemykset oli hienosti ja todentuntuisesti kuviteltu: kaikki olisi voinut tapahtua juuri esitetyllä tavalla! Kun nyt Salomen elämä muuttuu ratkaisevasti,  on jännittävää nähdä miten hänen taideseikkailunsa jatkuvat. Punainen vaate oli viihdyttävä romaani Danielson-Gambogin taiteen ystävälle ja Sanna-Reeta Meilahden suunnittelema kansi kuvaa hienosti naisten kirjeenvaihtoa ja sanan säilien taistelua yli sata vuotta sitten.

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen - Punainen vaate
Salome Virta #3
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Bazar 2019
Kustantajalta - kiitos!

_________________

Suositan lämpimästi luettavaksi näitä teoksia: Virve Heinisen Italian valossa & Riitta Konttisen elämäkertaa Elinistä.

Keräsin tähän listaa todellisista henkilöistä, joista teoksessa puhutaan:
Elin Danielson-Gambogi 1861-1919 / Dora Wahlroos 1870-1947 / Raffaello Gambogi 1874-1943 / Emil Wikström  "Wiikka"  1864-1942 / Akseli Gallen-Kallela ”veli Aksel” 1861-1931 / Victor Westerholm 1860-1919 / Önningebyn taiteilijayhteisö

Kirjailijat tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 11.00, Punavuori