Édouard Louisin omaelämäkerrallinen Ei enää Eddy kohahdutti Ranskaa ilmestyessään viisi vuotta sitten. Sanottiin ettei kirjan kuvaamaa köyhyyttä ole. Sanottiin ettei tuollaista homofobiaa Ranskassa ole. Louisin kuvaus lapsuudestaan on raakaa ja brutaalia; hän pystyy ihmeteltävästi katsomaan tuohon sisäänlämpiävään ja ahtaaseen miljööseen toteavasti, liikoja ahdistumatta. Vain yhdessä kohtaa teosta hän tunnustaa itkevänsä tapahtuneesta kirjoittaessaan.
Kirjan esittämä takapajuisuus, köyhyys ja näköalattomuus on hämmästyttävää, elettiinhän sentään 2000-luvun alkuvuosia. Pienessä Pohjois-Ranskalaisessa kylässä on noin 1500 asukasta, suurin osa tehdastyöläisiä tai paikkakunnan tehtaalta työttömiksi jääneitä. Syrjäytyneisyys on järkyttävää, samoin henkinen rajoittuneisuus ja sivistymättömyys karkeine kielenkäyttöineen.
Eddy on kaunis, hento ja vaalea poika. Hänen käytöksensä on tyttömäistä, ääni tavallista pojan ääntä korkeampi, eleet naisellisia. Voisiko olla irvokkaampaa, että perheen sukunimi on Bellegueule? Sukunimi tarkoittaa suomeksi suunnilleen söpöpärstä tai nättinaama, ja siitä tulee Eddylle kiviriippa ja pilkkanimi.
Louis kertoo kouluvuosien kiusaajistaan, jotka odottivat häntä lähes joka päivä koulun kirjaston käytävässä. Hän yritti ottaa vastaan pään hakkaamiset seinään ja räkäklimpit kasvoille suu hymyssä - miten järkyttävän traagista. Koulukiusattu yleensäkin vaikenee tapahtumista viimeiseen asti eikä Eddykään voinut kertoa asiasta edes kotona. Kylän ja kodin mentaliteetti oli se, että miehet ovat miehiä, koviksia ja machoja, naiset alempiarvoisia muijia.
Romaanissa perheen köyhyys ja kivettyneet rasistiset asenteet hyökyvät päin näköä. Lotta Toivasen suomennos puhekielisine osuuksineen tavoittaa loistavasti kirjan tunnelmat. Homot olivat samaa kuvottavaa sakkia kuin arabit, algerialaiset ja muut mutiaiset. Sydäntä riipi pienen pojan pitkä via dolorosa. Hän yrittää parantua sairaasta seksuaalisesta suuntautumisestan kaikin keinoin, hän seurustelee siskon järjestämien tyttöystävien kanssa, hän yrittää olla kovis ja hokee kovismantraa jokaikinen aamu. Mutta geeniperimää eikä vetoa samaan sukupuoleen käy muuttaminen.
Pojan pelastukseksi koituu näytelmäharrastus, jossa hän on hyvä. Eräs opettaja ehdottaa Eddylle pyrkimistä Madeleine-Michelisin lukioon Amiensiin, ja kotiväen - etenkin isän - vastusteluista huolimatta hän lähtee pääsykokeisiin. On hyvin vaikea ymmärtää isän ilkeyttä tämän piilotellessa tahallaan hyväksymiskirjettä koko kesän ajan. Ei Amienskaan mikään miljoonakaupunki ole (noin 100 000 asukasta), mutta se on portti Eddylle toisenlaiseen maailmaan, jossa porvaripoikien hento ruumiillisuus on hyväksyttyä toisin kuin kotikylässä.
Lukiessani teosta mieleeni tuli Elena Ferranten kuvaama Napoli joskus 50-60-luvuilla. Sama köyhyys ja takapajuisuus, sama väkivalta ja suvaitsemattomuus olivat vamaan tuttua Suomessakin vuosikymmeniä sitten. Ihmettelen sitä, että Louis kesti karseat lapsuuskokemuksensa menettämättä mielenterveyttään. Olen kasvanut pienellä ja ahdasmielisellä paikkakunnalla, mutta tavallisena heterotyttönä, joten en voi täysin ymmärtää Louisin ahdinkoa. Mutta toki voin eläytyä empatialla hänen surulliseen lapsuuteensa ja teini-ikäänsä. Teksti oli loistavaa, vähäeleistä ja teki eläväksi Bellegueulen perheen köyhyyden, kylän rasismin ja pelon kaikkea erilaisuutta kohtaan.
Wikipediasta löysin tämän kirjailijan lauseen: Mon livre parle moins, je crois, de la sexualité, de la découverte de la sexualité, que de l'impossibilité de la sexualité. - Kirjani puhuu vähemmän seksuaalisuudesta, seksuaalisuuden löytämisestä kuin seksuaalisuuden mahdottomuudesta.
Alkuteos En finir avec Eddy Bellegueule 2014
Suomentaja Lotta Toivanen
Tammi 2019
Kirjastosta
_______________
Kirjasta kirjaan, Tekstiluola,
The Guardian
Édouard Louis’n (s. 1992 Hallencourt) omaelämäkerrallinen teos Ei enää Eddy on vangitseva ja tarkkanäköinen kuvaus ranskalaisen yhteiskunnan jakautumisesta, homofobiasta ja suvaitsemattomuudesta. Louis on julkaissut tämän lisäksi kaksi muuta romaania, jotka ovat ilmestyneet myös englanniksi:
- Histoire de la violence 2016 / History of Violence 2018
- Qui a tué mon père 2018 / Who Killed My Father 2019
Kiitos Riitta!
VastaaPoistaTämä kirja on kirjaston varauslistalla.
Lukuiloa viikonloppuun!
Tämäkin on rankka kirja Mai. Oli sietämätöntä lukea puolustuskyvyttömän lapsen pahoinpitelyistä, vaikka tekijätkin olivat nuoria.
PoistaKaikkea hyvää viikonloppuusi.
Olen selaillut tästä enkunkielistä versiota kirjastossa, mutta jättänyt lainaamatta. Kirja oli kivasti esillä Briteissäkin ja haluan sen lukea, mutta oikeaa aikaa odottelen sillä tällaiset kirjat vaativat ihan tietynlaisen mielentilan.
VastaaPoistaTämä oli kompakti kirja, mikä oli hyvä asia. Louis ei vellonut liian pitkään kokemassaan. Jännäreissä lukee vaikka mitä pöyristyttäviä juttuja, mutta autofiktion ollessa kyseessä tekee tiukkaa. Ei minulla ole mitään syytä ajatella, että Louis olis lisävärittänyt lapsuutensa miljöötä plus sitä kaikkea pahaa mitä tapahtui.
PoistaKuuntelin kirjan BookBeatista yhdessä päivässä. Järisyttävä kokemus ja täysin uskottava kuvaus paikalleen jämähtäneestä pienestä ranskalaisesta teollisuuspaikkakunnasta. Nämä ihmiset ovat todella unohdettuja väliinputoajia. Ei ihme, että Front National saa Ranskassa kannatusta. Eddyn selviytymiskertomus on hieno, ja eliittien hallitsema Ranska, herää unestasi!
VastaaPoistaJuurikin näin Ulla! Eddyn kasvuympäristö oli aivan kamala, niin ahdas henkisesti, koti ja vanhemmatkin, heidän puheensa, aivan kaikki... Pahaa teki. Ja sitten vielä tuo rankka koulukiusaaminen. Taisin bloggauksessani sanoakin, että on ihme että hän on selvinnyt - ainakin ulkoisesti - näin hienosti.
PoistaMinullekin tuli tästä mieleen Ferranten Napoli-sarja varsinkin, kun olen nyt katsonut Loistavaa ystävääni Yleltä. Murheellista tämän kohdalla on ajatella sitä, että tämä ei ole mikään menneen maailman kuvaus vaan ulottuu tälle vuosituhannelle saakka.
VastaaPoista