25. syyskuuta 2016

Velma Wallis - Kaksi vanhaa naista


Ulla vinkkasi minulle tästä hienosta intiaanilegendasta jo joku aika sitten, ja nyt vihdoin sain sen luettua. Kaksi vanhaa naista kertoo Alaskan Athabasca-intiaaneihin kuuluvista nomadeista, joihin vuonna 1960 syntyneen kirjailijan omatkin juuret johtavat. Wallis kasvoi Fort Yukonin lähellä erittäin syrjäisessä pikkukylässä, jonne ei ollut tieyhteyttä. Kylään pääsi vain jokiveneellä, lumikelkalla tai koiravaljakolla. Wallis asui itse eristyksissä usean vuoden ajan pienessä majassa metsästäen ja keräillen ruokansa. Näistä kokemuksistaan hän ammensi tähän teokseen.

Hyytävän kylmä Alaskan talvi on tullut eikä nomadiheimo enää löydä ruokaa. Nälkä on heikentänyt jäsenet, nälänhätä on tosiasia. Kaukaisiin traditioihin on ennen kuulunut hylätä heimon vanhimpia jäseniä nälänhädän kohdatessa. Nyt joudutaan tekemään raskas päätös: heimon valittavat vanhat naiset Tiainen ja Tähti päätetään hylätä pakkasen ja talven armoille.

Nämä marmattavat naiset ovat jo 80- ja 75-vuotiaita ja tottuneet saamaan heimolta apua joka asiassa. Nyt he aluksi lamaantuvat ja tuntevat, että kuolema on väistämättä edessä. Jostain sisimmästään he kuitenkin ammentavat sitkeyttä ja voimaa ja päättävät taistella yhdessä kuolemaa vastaan.

Naiset päättävät suunnata heimon aikaisemmalle leiripaikalle, kauas joen rantaan josta löytyy kalaa. He tekevät pitkiä päivämatkoja, nukkuvat lumikuopissa ja säännöstelevät niukkaa ruokaansa. Etapit ovat raskaita, vanhat luut valittavat, väsymys ja jäykkyys vaivaavat.  Eikä joka aamu haluttaisi nousta ollenkaan, vaan käpertyä lämpimään nahkojen alle ja jäädä siihen.

Toisistaan voimaa saaden he jaksavat kuitenkin jatkaa. Ja selättävät Alaskan hyisen talven. He kokoavat seuraavana kesänä runsaat ruokavarastot talven varalle. Ja hyvä että niin tekevät, sillä oma, naiset hylännyt heimo on taas talven tullessa nälänhädän kourissa. Heimo löytää naiset, ja alun  epäluulojen jälkeen keskinäinen kunnioitus syntyy ja luottamus palaa. Vanha annetaan anteeksi.

Tämä oli pieni ihastuttava legenda ihmisen voimavaroista ja anteeksiannosta. Tästä Wikipedian artikkelista löytyy tarkka juonikuvaus - Two Old Women.

Velma Wallis
Two Old Women 1993
Kaksi vanhaa naista
Suomentanut  Tuomas Kilpi
Like 1994
✮✮
Kirjastosta

4 kommenttia:


  1. riitta k; Ullaa kiittelen minäkin tästä ihastuttavasta lukukokemuksesta:) Eleettömyydessään iätön, opettavainen, kaunis ja proosallinen, mutta vahva kertomus tilanteista,jolloin elämässä ajaudutaan vapaasen pudotukseen. Pohjakosketuksen saatuaan voi joko urautua uhrin säälittävään asemaan tai sisuuntua ja urheasti päättää taistella... Valinta on meidän itsekunkin. Tuntemattoman sotilaan sanoin: "Ei saa jäädä tuleen makaamaan"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Takkutukka. Kaikkihan me tunnemme vanhoja ihmisiä, jotka valittavat koko ajan ja ovat ikäänkuin jäätyneet neljän seinän sisään. Toiset taas painavat tukka putkella eivätkä ehdi vaivojaan vaikertaa. Itse kullekin miettimistä kun tässä ikää karttuu. Kumpi näistä haluaa olla läheisilleen?

      Mietin myös Velman elämää. Aikamoista eristystä. Ei täältä hyvinvointi-Suomen rintamailta semmoista voi tajuta.

      Poista
  2. Hienoa, että luit tuon kirjan. Se on minusta vaikuttava teos ja toteuttaa hyvin vanhuuden kehitystehtäviä. Näillä kahdella naisella oli vanhuuden voimavaroja. Loppukaan ei ollut imelä heimon kohdattua hylkäämänsä naiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiainen ja Tähti olivat kyllä vahvoja naisia. Ajatella - pienet ryppyiset mummelit aavoilla lumikentillä. Kuten Takkutukka yllä sanoi, itse voi niin paljon vaikuttaa sekä psyykkiseen että fyysiseen toimintakykyynsä. Ilman näitä molempia se on vähän kuin good bye elämälle.

      Oli hieno lukuvinkki, kiitos. En minä Athabasca-intiaaneistakaan mitään aikaisemmin tiennyt :)

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...