Kohtaamisia - Edith Södergran ja Helene Schjerfbeck #runosunnuntai

Jag längtar till landet som icke är,

ty allting som är, är jag trött att begära.

Kohtaamisia on upea isokokoinen runo- ja taideteos, jossa Edith Södergranin runot ja Helene Schjerfbeckin taide käyvät vuoropuhelua koskettavalla tavalla. Kokoelman toimittaja Karri Kokko sanoo, ettei teoksen tarkoituksena ole kuvittaa Södergranin runoja, vaan esittää nämä kaksi oman alansa edelläkävijää yksilöinä rinnan, aikalaisia kun olivat. Näiden kahden naistaiteilijan elämässä voi tosiaan löytää paljon yhtäläisyyksiä: isien varhaiset kuolemat, köyhyys, sairaus ja arvostuksen puute omana elinaikana. Eroja löytyy asuinpaikasta ja elämän pituudesta: Schjerfbeck eli iäkkääksi vaikkakin lonkkaansa ontuen, Södergran menehtyi 31-vuotiaana tuberkuloosiin.

Kuva: Creative Commons

Helsingissä syntynyt Helene Schjerfbeck (1862-1946) oli oman tiensä kulkija, joka ei tyytynyt kompromisseihin eikä noudattanut mitään ismejä. Jopa taiteilijatarystävät, Helena Westermark & co, eivät ymmärtäneet hänen pelkistettyä tyyliään. Elinaikana ei juuri arvostusta herunut, vaikka taidekauppias Gösta Stenman ja Einar Reuter auttoivat monin tavoin ja tekivät Schjerfbeckin taidetta tunnetuksi.

Pietarissa syntynyt ja siellä koulunsa käynyt Edith Södergran (1892-1923) sairastui tuberkuloosiin vain 16-vuotiaana. Hän oleskeli moneen otteeseen parantoloissa, Nummelassa ja Sveitsin Davosissa, kunnes päätti parikymppisenä hoitaa itseään äiti Helenan tukemana kotona Raivolassa lähellä Viipuria. Kuvassa nuori runoilija poseeraa Raivolan pihalla pulskan Totti-kissan kanssa. Kissat olivat Södergranille tärkeitä ja Totti niistä rakkain. Runoilijan hautamuistomerkin lähellä Raivolassa on myös Totin muistopatsas.

Teininä tuli luettua runoja meidän traagisesti nuorina menehtyneiltä naisrunoilijoilta, sittemmin runoja ei lukupinostani ole paljonkaan löytynyt. Entuudestaan muistin muutaman upean osanottorunon, kuten esimerkiksi Tähdet ja Syksyllä. Tässä kokoelmassa puhuttelivat mm. runot Rakkaus, Elämä, Olemisen riemu, Muotokuva ja Ei mitään. Runot on suomentanut Uuno Kailas ja ne esitetään suunnilleen Runoja-kokoelman järjestyksessä, joka ilmestyi suomeksi ensi kerran 1929 ja siitä on otettu useita painoksia. Kohtaamisia-kokoelmassa on valikoima runoja kokoelmista Runoja (1916), Syyskuun lyyra (1918), Ruusualttari (1919), Tulevaisuuden varjo (1920) ja Maa jota ei ole (1925).  Joulukalenterini luukussa 24 julkaisin kokonaan Södergranin runon Ruusualttari / Uuno Kailas.

Lopussa on myös runojen alkuperäiset ruotsinkieliset versiot. Olikin mielenkiintoista verrata alkuperäisiä ja suomennoksia keskenään, sillä olen törmännyt eri versioihin. Södergranin runoja ovat suomentaneet myös ainakin Pentti Saaritsa, Aale Tynni ja Hilja Mörsäri. Södergranin merkitys suomalaiselle runoudelle on kiistaton. Hän toi Suomeen modernismin ja vapaan runomitan ja hän on kansainvälisesti tunnetuin runoilijamme. Södergranin runoja on käännetty yli 40 kielelle.

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet, 
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. 
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
...

Makaan koko päivän ja odottelen yötä,
makaan koko yön ja odottelen päivää,
makaan sairaana paratiisin puistossa.
Tiedän, että en tule terveeksi,
ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane.
Olen kuumeinen kuin suokasvi,
uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti.

Runoista kuultaa kuoleman läheisyys, jota Schjerfbeckin iäkkäänä maalaamat omakuvat kuvittavat pysäyttävästi. Lukiessa mietin, miten ahdistavalta ja epäoikeudenmukaiselta oma kohtalo mahtoi nuoresta Södergranista tuntua. Antibiootteja ei ollut eikä tuberkuloosia voitu tuolloin parantaa; parantolassa potilastovereita menehtyi jatkuvasti viereisistä sängyistä. Nykyrunouden jälkeen jotkut runot tuntuvat kiihkeässä dramaattisuudessaan ja uskonnollisuudessaan hiukan vierailta minulle maalliselle lukijalle. Mutta toiset ovat äärimmäisen väkeviä ja riipaisevia tulkitessaan ihmisen osaa tässä maailmankaikkeudessa. Löysin runoista selvää kapinaa elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan: Varjossa lepää sairas jumala uneksuen ilkeitä unia... / I skuggan ligger den sjuke guden och drömmer elaka drömmar... Välillä runoilija taas luottaa Jumalaan ja tyytyy kohtaloonsa. Sairaudesta huolimatta Södergran näkee kauneutta, etenkin luonnossa ja kirjoittaa runoihinsa hivenen huumoriakin. Viimeisten kokoelmien runoissa väsymisen ja luovuttamisen tunnot saavat vallan, joskin ylpeällä uhmalla kuorrutettuina:

Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani, punainen pelottomuuteni. / Jag har ingenting annat än min lysande mantel, min röda oförskräcklighet.

Kohtaamisia on hieno poikkitaiteellinen helmi, jonka mieheni poimi minulle kirjaston runohyllystä. Nämä kaksi ihailtavaa ja uutta luonutta menneisyyden naista puhuttelivat minua syvästi. Upeiden runojen ohella kokoelmasta löytyy monta sellaista Schjerfbeckin teosta, joita en ole aiemmin kirjoissa nähnyt - isoina nelivärikuvina. Hieno kokonaisvaltainen ja mykistävä runokokemus. Ehkä voisimme ottaa oppia Södergranin ajatuksista ja tarttua hetkeen:

Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki, 
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Livet är att tro sig vara svag
och icke våga.

❤︎

Kohtaamisia - Edith Södergran ja Helene Schjerfbeck
Toimittanut Karri Kokko
Wsoy 1982
****
Kirjastosta
_________________

Helmet-haaste: 8, 18, 24& 42 

Seinäjoen kaupunginkirjasto: Suomi
Schjerfbeckin teokset kuvasin itse kirjasta: Tyttö veräjällä 1897-1902, akvarelli, hiili ja lyijy, Gyllenbergin kokoelma / Omakuva 1944, öljy, yksityiskokoelma, Tukholma

Helene Schjerfbeckistä lukemaani: Mila Teräs - Jäljet / Riitta Konttinen - Oma tie / Riitta Konttinen -Taiteilijatoveruutta

An InLinkz Link-up