2. tammikuuta 2019

Anilda Ibrahimi - Punainen morsian


Punainen morsian on Italiassa asuvan Anilda Ibrahimin (s. 1972) esikoisromaani, ja hän kirjoittaa italiaksi. Teos on lumoava kuin satu tai kuin albanialaisten kansantarujen ikiaikainen balladi, vaikka kertookin hyvin traagisista kohtaloista. Omaelämäkerrallisia aineksia lienee runsaasti, mutta tokikaan ei voi tietää, missä toden ja kuvitellun raja kulkee. Albaniassa perinteisesti morsian on pukeutunut punaiseen, huntua myöten - siitä kirjan nimi. Ibrahimi kertoo Albanian perinteistä ja naisten elämästä maassa, jossa naiset ovat joutuneet aina suvun kunnian traagisiksi maksumiehiksi.

Kirjassa seurataan saman suvun neljän sukupolven naisten elämäntarinoita. Meliha oli nuori 20-luvulla ja onnekas siinä, että hänen osakseen tuli onnellinen avioliitto, vaikka liitto järjestetty olikin. Meliha synnytti neljä poikaa, joista kolme kuoli partisaaneina ja vain yksi jäi eloon. Viidestä tyttärestä nuorin Saba naitettiin 15-vuotiaana vanhemman, lapsivuoteeseen kuolleen sisarensa Sultanan alkoholisoituneelle miehelle Omerille, jotta verikostolta vältyttäisiin. Ilman miehensä rakkautta, mutta sitkeänä ja järkevänä naisena Saba oppi hallitsemaan rakia juovaa miestään, mitätöivää anoppiaan sekä tasapainoilemaan maan kiristyneessä kommunistisessa diktatuurissa. Syntyy viisi tytärtä ja onneksi yksi poika. Saban pojan Luanin ja kulakkiperheen Klementinan tytär Dora syntyy 70-luvulla Hoxhan tiukan kommunismin keskelle, ja erityisesti nuoren Doran elämänvaiheissa on yhtymäkohtia kirjailijan omiin.

Kaltra: sininen. Sininen kuin lähde, joka pulppusi maan uumenista kylän keskellä. Kaltra oli nimeltään myös joki, joka virtasi vuorilta alas mereen. Valkoisista kivistä tehtyjen kaarisiltojen alitse, ylpeiden vuoristolaisten pysähtyneen kohtalon viertä pitkin. (...)

Ihmiset olivat järeitä kuin hautakivet, jotka nauttivat ikuisuudesta tiedostamattaan. Ainoa varma asia elämässä oli menneisyys, ja siitä kiinni pitäminen varmisti eloonjäämisen.

Kirjan sivuilla voi uppoutua Ibrahimin hurmaavaan sadunomaiseen kerrontaan ja pienen syrjäisen vuoristokylän, Kaltran, värikkääseen elämään. Eletään eristyksissä ja kaukana kaikesta, elämä on köyhää ja toisen maailmansodan julmuudet koskettavat myös kyläläisiä. Perheissä on paljon lapsia. Poikien syntymä on suuren ilon  aihe, jota juhlitaan seitsemän päivää. Mutta tytön syntymä tietää vain huolta - on löydettävä aviomies, myötäjäiset tulevat kalliiksi ja hänen neitsyyttään on varjeltava tiukasti. Eletään isoissa perheyhteisöissä, kaikki miniät anopin valvovan ja vaativan silmän alla. Kanunin lait olivat minusta hurjia, etenkin verikoston vaatimus. Verikosto uhkasi kaikkien suvun miespuolisten jäsenten henkeä ja ainoastaan avioliitto riitelevien sukujen kesken saattoi tuoda rauhan. Tytöt uhrattiin rakkaudettomiin liittoihin, heidän mielipidettään ei kysytty.

Suvun matriarkan Melihan aikuiset tyttäret Saba, Afrodita, Esma ja Bedena ovat aikuisina kuin yö ja päivä, mutta silti tapaavat toisiaan säännöllisesti. Esman kohtalo oli karu: hänet leimattiin huoraksi, kurvaksi, rakastava aviomies hylkäsi vaimonsa ja Esma joutui luopumaan tyttäristään pelkän ilkeän huhun vuoksi. Bedena taas joutui vaikenemaan jälkeenjääneen tyttärensä raiskauksesta ja sulkemaan tytön mielisairaalaan kauas kaupunkiin - ettei tapahtunut vaan tulisi yleiseen tietoon. Länsimaisena on vaikea ymmärtää näitä tiukkoja kunniakäsityksiä ja tavatonta pelkoa huoruudesta ja suvun maineen menetyksestä.

Maamme oli outo: se avautui ja sulkeutui ja otti asukkaidensa kohtalon panttivangikseen. Rajojen ulkopuolelle jääneitä kulutti kaipuu johonkin, mitä he eivät voineet saada. Rajojen sisäpuolella olevilla taas ei ollut varaa melankolian ylellisyyteen. Heitä kulutti aurinko heidän raataessaan pelloilla pakkotöissä, heitä kulutti kaivosten kuumuus: lyhyesti sanottuna elämä kulutti heidät loppuun.

Luin kesällä Ibrahimin upean teoksen Ajan riekaleita. Punainen morsian on aivan yhtä kiehtova ja hieno kuvaus menneestä elämästä pienessä Albanian vuoristokylässä. Suvun ja perheen yhteys on luja, uskotaan varmuuden vuoksi sekä Allahiin että Jumalaan, mutta haetaan apua myös derviššeiltä, ennustetaan kahvinporoista ja vainajille kerrotaan suvun tuoreimmat uutiset. Monen sukupolven naisten kohtalot limittyvät maan ja maanosan poliittisiin mullistuksiin.

Anilda Ibrahimi
Rosso come una sposa 2008
Punainen morsian
Suomentanut Helinä Kangas
Tammi 2010
*****
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 11, 18, 20 & 42
Seinäjoen kaupunginkirjasto: Albania

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tieLeena Lumi, Maailmankirjat
Albanian pakolaisista ja siirtolaisista - linkki.

10 kommenttia:

  1. Minulla oli tämä mukana Albanian matkalla.
    Hoxan diktatuurin tapahtumapaikoilla, sekä Saban viiden tyttären ja pojan (minulla kuusi biologista lasta- viisi tytärtä ja kuopus poika) myötä kirja oli aika ajoin ahdistava.
    Nyt tuli tunne, että tämä on luettava uudelleen.
    Myrsky repii täällä puita. Toivottavasti pian rauhoittuu.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kokenut tätä ahdistavaksi, vaikka tyttöjen / naisten kohtalot aivan hurjia olivatkin. Tämä tuntui Tuhannen ja yhden yön saduilta, valtavan viehättävästi Ibrahimi heidän tavoistaan kertoo.

      Myrsky meilläkin, tupailma.

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut Ajan riekaleita, josta pidin paljon. Tämä Punainen morsian pitäisikin myös lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ibrahimi kertoo tässä kuin satua. Pidin kerronnasta ja tapojen kuvauksista kovasti. Hyvää uutta vuotta Katja.

      Poista
  3. Hienoa, että ihastuit Ibrahimin kirjoihin, sillä ne ovat uskomattoman kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Mai. Koko tuo pieni vuoristokylä ihmisineen heräsi kirjan sivuilla eloon. Tarinassa oli jännää kepeyttä, karuista kohtaloista huolimatta. Ihastuttava kirja.

      Poista
  4. Tämä on kertakaikkisen upea romaani. Huh, vieläkin tulee hyvällä tavalla kylmät väreet, kun ajattelenkin. Ajan riekaleita on minulla vielä lukematta, sen otan tämän vuoden kirjapinooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vei mennessään aivan muihin maailmoihin, kuin olisi Albaniassa käynyt. Upea!

      Poista
  5. Mielenkiintoista, kun sanot, Riitta, että naisten ikävästä asemasta ja kokemuksista huolimatta kirja on lumoava kuin satu ja etteivät tarinat sinua ahdistaneet. Ehkäpä minäkin voisin tämän lukea, jos niin on. Albanialaiseen kulttuurin olisi syytä ainakin tutustua minunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavattoman kiehtovaa albanialaisten tapojen kerrontaa. Luulen, että ahdistavuutta hävitti nimenomaan Ibrahimin tyyli. Hän kertoi millaista oli ja miten toimittiin, mutta ei liikaa surkutellut ja märehtinyt. Kokeile Eeva!

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.