16. tammikuuta 2019

Johanna Laitila - Lilium regale


Rovaniemellä syntynyt esikoiskirjailija Johanna Laitila (s. 1986) on vahvan omaääninen kertoja pohjoisesta. Lilium regalen aikajana ulottuu Lapin sodasta nykypäiviin. Päähenkilö on Else, joka päätyy nuorena tyttönä Lapin tuhon jaloista evakkoon Ruotsin puolelle, sitten taas kotiin Tornionjokilaaksoon ja lopulta pakoon Ruotsiin. Lilium regale kertoo sodan traumoista, naisten välisestä rakkaudesta, kielen omaksumisesta ja siitä, että elämän eteen paiskaamista tragedioista huolimatta elettävä on.

Sota muutti Elsen elämässä kaiken. Köyhä mutta turvallinen lapsuus kääntyi menetysten poluksi. Tytölle rakas Heimo-isä päätti elämänsä häpeällisesti eikä äiti Hilja kestänyt suurta menetystään, vaan menetti järkensä. Else ja pienet sisaruksensa yrittivät elää mummon hoivissa miten taisivat. Myöhemmin taloudessa elävä sodan käynyt Urho raiskasi ja piinasi humalapäisään kuvottavalla tavalla nuorta Elseä, mummon hyssytellessä, että sodan traumatisoimaa miestä pitää ymmärtää.

Tämä oli nyt varmasti se kuoleman hetki, Else mietti, kun hänen vaivalla kehrätty ruumiinsa tuntui hajoavan siinä hikisessä huoneessa, Urhon nahkaisen käden alla, kierivän auki kuin lankakerä. Etäämpää hän katseli, kun luut pettivät hänen allaan, selkärangan valkoiset, karheat nikamat purkautuivat irti koverasta nauhastaan ja pompsahtelivat kilisten kylmää lattiaa vasten suurina, valkoisina helminä. Nap, nap, napnapnap....

Ruotsissa evakossa Else tutustui ja rakastui perheen samanikäisen tyttäreen Ingaan. Yhdessä opeteltiin toisen kieltä, koettiin vahva seksuaalinen herääminen ja sielunyhteys; luettiin Edith Södergranin runoja talon kirjastossa, tehtiin verivaloja...  Else sai hetken maistaa huolettomuutta paremman väen vauraassa ja turvallisessa piirissä, mutta julma kohtalo katkaisi nuoren rakkauden. Kotona Tornionjokilaaksossa Else päätyi kylän apteekkarinrouvan, venäläissyntyisen kirjakauppaa pitävän Irinan piiaksi. Kaunis Irina lumosi nuoren ja yksinkertaisista oloista tulevan Elsen.

Kuvitteliko Else vain, miten ilma heidän välillään hykisteli paksuna, sen, miten heidän kehonsa tuntuivat nojaavan toisiaan vasten, miten Irinan katse valui hänen ihollaan hunajana ja pysähtyi hänen silmissään liian pitkään, upposi hänen sisäänsä kuin kivi joen pohjaan, niin että sisukset notkahtivat.

Kun traagisten tapahtumien jälkeen Irina käänsi Elselle selkänsä, oli mentävä naimisiin lapsuudenystävän Samulin kanssa ja lähdettävä kiireesti pakoon Ruotsiin. Else eli elämäänsä niillä korteilla, jotka käteen rypistyneinä jäivät. Irina toimi tahollaan samoin, mutta rakkaus säilyi jossain sielun perimmäisessä sopukassa. Lilium regale on vahva naiskohtaloiden kuvaus ajalta, jolloin köyhyys ja sota traumatisoivat mieliä ja jolloin homoseksuaalista rakkautta suurempaa tabua tuskin oli. Sekä Else että Irina joutuivat kieltämään ja salaamaan seksuaalisuutensa; molemmat päätyivät tahoillaan naimisiin ja saivat lapsia miehiensä kanssa.

Tämän romaanin kohdalla on puhuttava kielellisestä ilmaisusta. Laitilan teksti on vahvoin ja runsain kielikuvin höystettyä. Erittäin persoonallista, aistivoimaista ja juurevaa, paikoin todella sieluunmenevää. Mutta itselleni näitä kielikuvia oli hiukan liikaa. Liekö syynä se, että olen etelän kuivemman kielen kasvatti. Minua häiritsi myös jatkuva ja runsas tämä-pronominin käyttö ihmisistä, silloin kun se ei selvyyden vuoksi ollut tarpeen. Itse olisin mieluusti korvannut sen sopivalla persoonapronominilla, etunimellä tai muulla sanalla. Onkohan tämäkin joku pohjoisten murteitten ilmiö? Kun mieleni tarttui tähän, en päässyt häiritsevyydestä eroon. Lilium regale on näistä häiritsevyyksistä huolimatta vahva ja komea kirjailijanuran aloitus ja dramaattinen naisen elämänkaaren kuvaus.

Kuva: Marek Sabogal
Johanna Laitila - Lilium regale
Gummerus 2019
****
Ennakkokappale kustantajalta - kiitän
_______________
Helmet-haaste: 15, 18, 25, 49 / Muissa blogeissa: Leena Lumi,  KirjaluotsiTuijata

Kirjan lopussa siteerataan tämä Edith Södergranin runo kokonaan ruotsiksi:


Hör, en stjärna föll med en klang!
Gå icke ut i gräset med bara fötter;
min trädgård är full av skärvor.


8 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen lainaus ja mummon asenne aiheutti lähes fyysistä kuvotuksen tunnetta. Tämän kirjan lukeminen saa jäädä suosiolla aikaan, jolloin lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä noussut suuttumus lientyy.
    Kaunista keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kohtauksista tuli mieleen Mukan Maa on syntinen laulu. Jotain yhtä pahaa ja pimeää.

      Poista
  2. Yritin tätä aloitella mutta jäi lukematta, ei ole minun tyyliäni ollenkaan. Enkä usko että luenkaan. Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitilan kieli varmaan jakaa lukijakuntaa.

      Poista
  3. Riitta, minä en ole yhtään Lapista päinkään, mutta jopa meänkieli sujui huomaamatta, sillä tarina vei. Olen TÄYDELLISEN myyty tälle kirjalle, kuten olin aikanaan Kätilölle ja Dora, Dora -kirjalle. Ja mikä parasta, tässä on kuitenkin noita tosi rankkoja juttuja vähemmän kuin Kätilössä.

    Mieti silti, että ESIKOINEN! Nämä ovat makukysymyksiä ja tässä oli myös aihetta, joka kiinnostaa minua, muutakin kuin tuota sodan loppua eli U. Tuollaisia oikeasti on ja liikkuu vapaana tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli käsittämättömän hieno _esikoinen_Leena, eikä murre minua haitannut, päinvastoin pidin. Murteet ovat upea asia. Vain kielikuvien runsautta moitin (hiukan). Noita Urhoja - kotoisia tai muualta tulleita - on maa väärällään. Ketun Yöperhonen oli huikean hieno, mutta Kätilön roisius oli minulle liikaa. Dora, Dora ❤︎

      Poista
  4. Lainaukset ovat huippuhienoja. Upea kansikuva ja kirjan nimi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavia nämä meidän pohjoiset naiset <3

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.