18. tammikuuta 2019

Heikki Kännö - Mehiläistie


Lukiessani vastikään Heikki Kännön Sömnön, olin sen verran täpinöissä, että Mehiläistie oli otettava lukuun myös. Genret lomittuvat häpeilemättä tässä Kännön huikeassa esikoisteoksessa. Mehiläistie on trillerin, scifin ja tietokirjan kombo, joka rönsyilee taiteen, taidehistorian, mystiikan, okkultismin ja natsien maailmoissa. Se kiertyy villinä performanssina innoittajansa Joseph Beuysin (1921-1986) elämän ja taiteen ympärille.

Jeder Mensch ist ein Künstler - jokainen ihminen on taiteilija, sanoi Beuys, saksalainen performanssitaiteilija, kuvanveistäjä ja taideteoreetikko, joka toimi myös Düsseldorfin taideakatemian professorina. Taide on kuvataiteilija-kirjailija Kännön intohimo ja hän haluaa jakaa tietoaan kuulijalle, esitelmöidäkin vähän. Beuys ja Fluxus olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia, joten oli hienoa tutustua tähän 60-luvulla syntyneeseen avantgardistiseen liikkeeseen, johon voi kurkistaa vaikka täällä ja täällä.

Mehiläistiessä Kännö punoo tyylilleen uskollisena aivan hulvattoman ja mielikuvituksellisen tarinan joidenkin todellisten henkilöiden ympärille. Asiaa tuntematon lukija ei voi tietää mikä kerrotusta on faktaa, mikä fiktiota. Keskiössä on siis Beuys, joka Luftwaffen lentäjänä teki toisen maailmansodan aikana pakkolaskun Krimin vuoristoon. Mies imi siellä itseensä shamaanin voimat ja siellä tapahtui myös mystinen aikasiirtymä, jonka merkitystä Alfred Riemannin häikäilemätön natsiorganisaatio tutki vuosikymmenet. Krimiltä Beuysin performanssit perivät tärkeimmät elementtinsä - huovan, rasvan, hunajan ja lehtikullan - oikeasti. Ja mehiläiset.

Kännön villi performanssi oli minulle paikoin liian teoreettista ja yksityiskohtaista luettavaa, mutta enimmäkseen riemastuttava ja hauskoin kääntein ryyditetty lukukokemus. Joka suuntaan rönsyävän kerronnan ja vuolaan tekstin rivien väleistä pilkistää todellisia herkkuja. Varsin hupaisa kohtaus oli mm. pikku ryövärikaksikon Klausin ja Paulin flyygelin varastusoperaatio Essenin filharmoonikoilta. Samainen rujoksi ruhjottu flyygeli päätyi myöhemmin Beuysin performanssiin. Upeasti oli kuvattu myös Dora Schusterin performanssi New Yorkin MoMA:ssa, jossa nainen kumittaa kynnet verillä 38 neljän neliön kokoista isänsä muotokuvaa.

Hitler vaikutti leppoisalta ja näytti yrittävän pitää itärintamalla yltyvät Neuvostoliiton vastahyökkäykset mielensä takamailla. Hän kertoi Alfredille nimensä etymologiasta. Adolf juontuu muinaisgermaanisesta termistä Adelwolf ja tarkoittaa jaloa sutta. (...) Alfredin niskakarvat nousivat pystyyn, kun Hitler kallisti päänsä takakenoon ja ulvahti malliksi.

Natsit ja taide onkin luku sinänsä. Hitlerin suojatin Alfred Riemannin alias Richard Steinin vetämä, keskitysleireiltä pelastettuja juutalaisia psykopaatteja hyödyntävä organisaatio oli puistattava, mutta nerokkaasti kehitelty. Organisaatio oli mielipuolisen pakkomielteinen Beuysin suhteen, mutta myi ja välitti natsien takavarikoimaa rappiotaidetta ympäri maailman, listien taiteen oikeita juutalaisomistajia ja poistaen omat tietonsa kaikista henkilörekistereistä. Natsien takavarikoimia taideteoksia oli miljoonia - oikeasti - ja niitä putkahtelee päivänvaloon edelleen, ks. tapaus Gurlitt.

Galleristi Walter Schuster syntyi järkyttävissä oloissa Saksassa, kärsi aivoissaan olevan vihreän aineen aiheuttamista valtavista päänsäryistä - kunnes Beuys paransi hänet shamaanin käsillään. Hänellä oli myös todellisilta tuntuvia hallusinaatioita. Mutta olivatko ne hallusinaatioita? Aikuisena New Yorkissa koettu todellisuuden vääristymä vaihtoi vaimo Janen toiseksi.... Mutta onneksi Beuysin taiteellaan rakentamat majakat ja lähettimet mahdollistivat miehelle aikamatkan vuoden 1967 Düsseldorfiin, aikaan ennen syntymäänsä, aikaan jolloin tuleva vaimo Jane oli viisivuotias ja pelastettava.

Sinä, joka luet tätä bloggausta, olet varmasti aivan ymmällä. Mehiläistie on niin hurjaa mielikuvituksen lentoa, että veisi rutkasti sivuja avata se. Eikä puhki selittämisessä olisi ideaakaan - lue ja totea itse!

Heikki Kännö - Mehiläistie
Kansi Riikka Majanen
Sammakko 2017
****
Kirjastosta
_______________

Mehiläistie oli ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 saajaksi. Raati totesi: 
Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.

Helmet-haaste: 
3 (genre, jota en yleensä lue), 5 (ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla)

Muualla: Aamulehti,  Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Tähtivaeltaja 


Pää taustalla: Raoul Hausmann - Der Geist unserer Zeit (Mechanischer Kopf 1919), Pompidou Centerin luettelo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.