24. huhtikuuta 2017

Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta



Tässä he ovat - naisverkosto sadan vuoden takaa:

Helene Schjerfbeck 1862-1946, Ada Thilén 1852-1933, 
Helena Westermarck 1857-1933 ja Maria Wiik 1853-1928



Tämä on kolmas naistaiteilijuutta käsittelevä Riitta Konttisen kirja tänä vuonna. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja hurmaavia lukea. Taiteilijatoveruutta käsittelee tämän poikkeuksellisen naisnelikon elämää, taidetta ja ystävyyttä, joka kesti mielipide-eroista huolimatta opiskeluajoista elämän loppuun asti.

Ada Thilén: Lukeva tyttö maisemassa 1896. Turun taidemuseo.
Aivan uusi tapa maalata: värit ovat himmeitä, väriasteikko rajattu
ja Italian vanhasta taiteesta saadut virikkeet ilmeisiä.

Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, opiskelivat yhdessä Pariisin eri yksityisissä akatemioissa, tekivät yhdessä maalausmatkoja ja jopa jakoivat yhteisiä ateljeita. Taiteen osalta mielipiteet menivät ristiin pahastikin. Kukaan näistä taitelijasisarista ei lopulta ymmärtänyt Helene Schjerfbeckin valitsemaa äärimmäisen pelkistettyä tyyliä. Helena Westermarck jätti myöhemmin maalaamisen ja ryhtyi naisasianaiseksi, kirjailijaksi ja taide-arvostelijaksi. Ada Thilén on joukosta vähiten tunnettu, mutta maalasi kuitenkin paljon. Tietynlainen kilpailu väritti kahden lahjakkaimman ja menestyneimmän, Schjerfbeckin ja Wiikin ystävyyttä.

Helena Westermarck: Silittäjättäriä 1883. Yksityiskokoelma.
Kritiikki: naiset ovat äärettömän rumia; rabulistinen, nihilistinen;
edustaa äärimmäistä radikalismia ja vasemmiston äärimmäistä siipeä!

Sata vuotta sitten kirjeenvaihto oli tapa pitää yhteyksiä. Olikin hurmaavaa lukea sitaatteja näiden naisten toisilleen lähettämistä kirjeistä. Vain Schjerfbeck oli varaton, kolmella muulla oli tukenaan perheensä varallisuus. Mutta murheitta eivät hekään selvinneet: Thilén oli syntymästä saakka näkövammainen ja hänellä oli lasisilmä; Wiikin näkökyvyn heikensi vanhemmiten kaihi eikä leikkauskaan auttanut; Westermarck menetti monta hyvää vuotta tubihoitoihin, mutta parani lopulta; Schjerfbeck oli kovin sairaalloinen lonkkavikoineen kaikkineen.

Maria Wiik: Maailmalle 1889. Ateneum.
Kahden eri-ikäisen naisen elämäntilanteet: nuori nainen on lähdössä
ulos maailmaan ja isoäiti seuraa ajatuksiin vaipuneena valmistautumista.

Näitä taiteilijattaria yhdisti myös naimattomuus, mikä oli usein naistaiteilijan edistymisen ja menestyksen edellytys. Schjerfbeckin kihlaus purkautui, muiden rakkaussuhteista ei ole varmaa tietoa. Tänä päivänä on vaikea ymmärtää, että he tarvitsivat esiliinaa liikkuessaan ulkomailla, sillä yksin liikkuminen oli perhetytölle epäsopivaa.

Helene Schjerfbeck: Pikkusiskoaan ruokkiva poika 1881. Ateneum.
Nämä bretagnelaislapset aikaansaivat valtaisan kritiikkivyöryn:
lapsia ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi,
teoksen kaikki taiteelliset ansiot jäivät mallien rumuuden alle.

Kultakin taiteilijattarelta olen valinnut yhden työn, joista monet herättivät aikanaan suunnatonta pöyristystä kriitikoissa ja suuressa yleisössä. Tänään ei voi mitenkään ymmärtää mikä näissä upeissa töissä niin kuohutti. Taiteilijatoveruutta oli taas kerran Riitta Konttisen taattua ja nautittavaa laatutyötä. Teoksen runsaat nelivärikuvat ja mustavalkoiset piirrokset ihastuttivat.

Muualla: Leena Lumi, Sinisen linnan kirjasto

Riitta Konttinen
Taiteilijatoveruutta
Siltala 2014
****
Kirjastosta

5 kommenttia:

  1. Onnistuin yllättymään siitä, että kritiikkiä on voitu antaa siitä, että maalauksien hahmot ovat rumia. Voi hyvää päivää, pitäisikö työläisnaisten tai köyhien lasten näyttää erityisen kauniilta? Sitä paitsi, minusta kummankaan maalauksen mallit eivät ole rumia. Huomaa, ettei pinnallisuus ole vain nykyajan ilmiö.
    Kirja vaikuttaa kuitenkin hyvin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mieletöntä!? Tuolloin haluttiin vain konservatiivisia ja kauniita aiheita, kauniita malleja, kaikki piti silotella. Niin määräsivät Suomen taidemaailman korkeilla palleilla istuvat miehet!!! Jopa Schjerfbeckin ihanaa Tansiaiskengät-maalausta tylytettiin siitä, että rimppalkinttuisen tytön sääret olivat sulottomat! Meillä pelättiin ranskalaista realismia - Pariisin tautia - kuin ruttoa...

      Taiteilijatoveruutta, Oma tie ja Täältä tullaan! ovat kaikki olleet upeita kirjoja. Jonkin verran toistoa, mutta ei haitannut ollenkaan!

      Poista
    2. Schjerfbeckin töitä (ja varmasti muidenkin tuon ajan naistaiteiljoiden) arvosteltiin aiheiden vähäpätöisyyden takia. Mieleen on jäänyt tarina taulusta, jossa hän kuvaa kuivumaan asetettuja pyykkejä. Se osallistui johonkin Pariisin taidenäyttelyyn tms., ja miehet kauhistuivat! Sama vika kai on myös tuossa Silittäjättärissä. Aihe on lattea, koska se kuvaa naisten arkea. Nykykatsojaa naurattaa ja kauhistuttaa. Mutta kai samaa keskustelua taiteesta käydään edelleen? Mitä saa tai pitää kuvata ja miten?

      Poista
  2. Hienoa, että nostat tämän kirjan ja naisverkodton. Luin vähän aikaa sitten Täältä tullaan! (Sekin Konttisen laatutyötä.) Nämä teokset ovat tärkeitä taidekentän kokokuvan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konttisen kirjat ovat joka kerta laatutyötä. Vielä on monta, joita en ole lukenut. Ihanaa luettavaa... Tampereen naistaiteilijoiden näyttelyyn yritän suunnistaa toukokuussa!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...