26. syyskuuta 2016

Marja Björk - Lainaa vain


Lainaa vain kuvaa 90-luvun lamaa savolaisessa maisemassa tarkasti kuin kamera. Pankit suoltavat lainoja ja luotollisia sekkitilejä. Kansalle vekseli vekselin perään on tavallinen käytäntö, kierre jota seuraa protestilistaa, mustaa listaa ja maksukyvyttömyyttä.

Eevalla on takanaan ankea ja traaginen lapsuus sekä työteliäät kasvuvuodet tätinsä Anjan hoteissa. Arkipäivää ovat värittäneet Visulahden Shellin kusipärskeiset vessat ja eltaantuneen rasvan ja pinttyneen lian hajut - höysteenä Reetu-serkun örvellykset. Mutta Eeva on päässyt vihreälle oksalle, Helsinkiin, yliopistoon lakia lukemaan.

Kun täti ruikuttaa, Eeva myöntyy tulemaan kesätöihin kotipaikkakunnan Postipankkiin. Näin hän voi silloin tällöin auttaa tätinsä yllättäviä henkilökuntavajeita. Vekselitiskillään Eeva tutustuu itseään 15 vuotta vanhempaan Sakariin ja rakastuu päätäpahkaa tähän uskovaiseen ja haihattelevaan käsityöläiseen. Tuoreen rakkauden kipinöintiä häiritsevät miehen kiukutteleva teini-ikäinen tytär Monna, alkoholisoitunut ex-vaimo Virpi ja rikollisten kansoittama asuinkortteli.

Pääni oli kiehumispisteessä. Silti oli lähdettävä töihin ja unohdettava omat murheet. Ei ollut mahdollista ottaa miestä yksin, vaan mukana tuli koko entinen elämä, kaikki kauheudet.

Oli päästävä pois, mentiin naimisiin. Nuoripari ostaa peräkyliltä vanhan kyläkaupan lainarahalla, syntyy lapsi ja kaikki alkaa mennä vauhdilla pieleen. Röttelöinen kyläkauppa nielee rahaa, saastunut kaivo pannaan käyttökieltoon ja rotat mellastavat öisin. Sakarin bisnekset eivät ota tulta, Eeva on kotona äitiyspäivärahoilla. Edes asuntolainan korkoja ei pystytä maksamaan. Illuusiot karisevat ja riitelyt ryöstäytyvät.

Björkin kerrontatyyli on melkoisen hengästynyttä vuodatusta. Aluksi toivoin hiukan rauhallisempaa otetta, mutta sitten teksti otti minut valtoihinsa. Björk lataa lauseisiinsa 90-luvun ja tuon hurjan laman koko kuvan, kaikkine käsitteineen, termeineen ja vivahteineen. Kaiken tämän viiltävällä realismilla ja tarkkanäköisyydellä. Lama-ajan henkinen  ilmapiiri ja vastoinkäymisissään kamppailevat ihmiset toiveineen ja toteutumattomine unelmineen tulivat liki. Eevan ja Sakarin rahatilanteen romahdus ja suuren rakkauden vähittäinen haipuminen herättivät lukijassakin ahdistusta.

Tämä oli loistava ja erittäin todentuntuinen kuvaus lama-Suomesta. Henkilökuvat olivat taitavasti luotuja: Visulahden Shelliä pyörittävä Anja oli työteliäs, vain itseensä uskova ja sitkeästi pienyrittäjän haasteiden kanssa kamppaileva nainen; Sakariin nuoruuden idealistiset kibbutsivuodet olivat jättäneet jälkensä eikä miehellä tuntunut olevan mitään käsitystä arjen realiteeteista; Eeva oli taistelija, joka puri hampaat yhteen, yritti ja uskoi, yritti ja uskoi. Yksityishenkilöiden velkasaneerausta ei Suomessa vielä tuolloin ollut. Velkavankeudessa rahat olivat tiukassa eikä mihinkään ylimääräiseen ollut varaa. Mutta Eeva jaksoi. Elämässä hänet piti kiinni poikansa Roope.

Sydän läpätti epätahtiin ja kädet vapisivat. Kiire, kiire, kiire, rupea, ryhdy, aloita. Enkä kuitenkaan tiennyt, mitä minun olisi pitänyt aloittaa. Hermostutti, esineet putoilivat käsistä, matot jäivät vinoon, kupit kolahtelivat, pyyhin liian märällä keittiöluutulla kaappien ovia, ja kaikki oli kunhan vähän sinnepäin.

Viha sammuisi, rakkaus kuolisi, toivoa en aina jaksaisi Kaikkein kestävintä olisi tahtominen. Piti tahtoa. Syiden ja seurausten vatvominen ei auttanut mitään. Piti mennä eteenpäin, aina vain eteenpäin.

Minusta tämä oli loistava kirja. Satuin lukemaan, että Björk on itse nuorena työskennellyt Visulahden Shellillä ja asunut Mikkelissä. Ilmankos tuntui, että hän kirjoitti sydänverellään.

Kirjan on lukenut myös Mai / Kirjasähkökäyrä

Marja Björk
Lainaa vain
Like 2016
✮✮✮✮✮
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.

6 kommenttia:

  1. Björ hallitsee nämä arkiset pienellä palkalla työtä tekevät ihmiskuvaukset todella tarkkaan. Kuinka alas voi vajota rakkauden tähden ja menettää sen oma tahdon.
    Lama-Suomen aika oli kamala. Pankit syyti rahaa kaikille ja ihmiset olivat pulassa. Nyt on nuo vippifirmat ja ihmiset ovat jälleen pulassa valtavien korkojen kanssa. Vekselit ovat muuttuneet pikavipeiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli karua, lohdutonta ja toivotonta. Björk oli hyvä, varmaan luen häneltä muutakin.

      Itse muistan tuolta ajalta sen, että Hesarin sunnuntaiset pulleat työpaikkaliitteet loppuivat. Mitään töitä ei ollut tarjolla, konkursseja pilvin pimein ja tyhjiä liikehuoneistoja pitkin Helsingin Aleksiakin.

      Poista
  2. Tämähän vaikuttaa kiintoisalta. Luin kesällä ensimmäisen Björkini (Mustalaisäidin kehtolaulu), josta pidin ja kiinnostus kirjailijaa kohtaan heräsi. Ysäri kiinnostaa, koska itsekin silloin teini/nuori aikuinen olin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Björk tavoitti hienosti ysärin tunnelmat. Plus tulihan tässä todeksi myös sanonta 'Rakkaus on sokea'.
      Lue ihmeessä Elegia. Itse tartun muuhun kirjailijan tuotantoon kun tämä uutuussuma hellittää.

      Poista
  3. Ja taasen ihan uusi kirjailija minulle. Kirjablogien seuraaminen on kyllä antoisaa, ties mitä helmiä jäisi muutoin löytymättä... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta Kaisa Reetta! Minä pidin tästä kovasti - realistinen ja tarkka ajankuvaus.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...