Olli Jalonen - Merenpeitto

Jotenkin olen jäänyt sivuun tai keskelle, 

olen yksinäni siinä välissä enkä kenenkään kanssa täysin yhtä.

Olli Jalosen kaunokirjallisuuden Finlandian viime vuonna voittanut Taivaanpallo kertoi lumoavasti pienen sainthelenalaispojan Anguksen lapsuudesta ja siitä, kuinka tärkeä sanansaattajatehtävä vei hänet Lontooseen ja tähtitieteilijä Edmond Halleyn ovelle. Kirjan nimi Merenpeitto on osuva, sillä tällä kertaa Jalonen paneutuu perusteellisesti Halleyn merentutkimusprojekteihin. Saamme lukea sukelluskellokokeista ja kellon hyödyistä haaksirikkoisten laivojen lastien nostamisessa. Pääsemme myös mukaan Halleyn pitkälle tutkimusmatkalle, jonka tarkoitus oli löytää Antarktis.

Ehkä vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut ymmärtää että minunlaisteni ympärille on syntymästä saakka merkitty särkemättömät aidat ja rajat joita ei sovi ylittää. Samalla lailla kuin valtameren saaret meren keskelle on ihmiset aseteltu pysyville sijoilleen, niin on alkanut tuntua vaikka nuorempana olen luullut että rajoja ei ole.

Nöyrän ja kuuliaisen Anguksen viisas ja hellyttävä ääni kertoo 1600-luvun lopun elämästä Lontoossa. Halleyn perheessä hän saa istua perheen ruokapöydässä, mutta säätyerot ovat hyvin jyrkät eikä niitä rajoja käy ylittäminen. Poika toimii suuresti ihailemansa Halleyn palkattomana oppipoikana viisitoista vuotta ja nukkuu yläkerran portaitten alla pienessä sopessa. Hän on mukana tärkeissä kokeissa ja on Halleyn oikea käsi: altistaa itsensä hengenvaaralle pelosta huolimatta ja kirjaa tärkeät tutkimustulokset ylös. Halley on hyvä isäntä, mutta kahden kerroksen väen säätykuilu on ja pysyy. Vuosien kuluessa Anguksen mieleen pulpahtaa myös katkeria ajatuksia: kaikki muut talouden palvelijat saavat palkkaa, mutta hän ei. Silti hän on uskollinen isännälleen ja elää tämän elämän myötä- ja vastoinkäymisissä. Selittää itselleen aina kaiken parhain päin, ja unelmoi kuitenkin salaa, ihan pienesti, oman nimensä jäämisestä historiaan.

Vihaamista on raskas kantaa. Se on mustaa ja kaivertaa sisältä. En haluaisi että se on minussa, mutta sitä syvemmällä se on mitä vähemmän se saa näkyä ulos.

Jalonen eläytyy ihailtavasti Anguksen ajatusmaailmaan; tuntuu kuin kirjailija ja tämä köyhä, vaatimattomista oloista tuleva poika ja Jalonen sulautuisivat. Luin romaania ensisijaisesti tarinana ulkopuolisuudesta, miltä tuntuu kun ei kuulu joukkoon. Anguksen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä olivat olemattomat, ja minun sydäntäni raastoivat hänen toteutumattomat unelmansa. Hän oli ihastunut talon piikatyttöön Henriettaan, mutta lähentymisyritys päättyi surulliseen onnettomuuteen. Syntyperänsä perusteella Henrietta kuului ylempään kerrokseen ja naitettiin aateliselle Ranskaan. Angus olisi myös hyvin pystynyt ja halunnut opettaa perheen tyttäriä lukemaan ja laskemaan, mutta hänen syntyperänsä ei kelvannut rouva Halleylle.

Edmond Halleyn elämä ja hänen uskomattoman laajat kiinnostuksen kohteensa tulevat tietysti myös lukijaa lähelle. Akateemisista viroista käydään veristä kilpailua ja Halley sivuutetaan usein. Hänen tähtäimensä on kuninkaan astronomin kunnioitettu virka Greenwichissä, mutta siihen hän ei Merenpeitossa vielä yllä. Kuitenkin Halley saa sen verran arvostusta osakseen, että pääsee upouuden Paramoren kapteenina tutkimusmatkalle Antarktiksen vesille. Siellä ihailemaansa Halleytä ilahduttaakseen Angusta kohtaa vielä toinen fyysinen haaveri.

Anguksen elämäntarina liikutti minua suuresti. Hän oli aivan poikkeuksellinen poika, joka olisi selvittänyt suuria maailman mysteereitä, jos syntyperä ja koulutuksen puute eivät olisi olleet esteinä. Halleyn taloudessa eläessään hänen suuri unelmansa oli päästä kouluun, mutta siihen ei huonoissa rahavaroissa ollut Halley pystynyt sitoutumaan; omien tytärten koulutus ajoi edelle. Ehkä Anguksen tarina jatkuu vielä jossain muodossa? Toivoisin, että Angus kokisi elämässään myös inhimillistä onnea, kenties Rebeccan ja tämän lasten rinnalla.

Merenpeitto oli vähintäänkin yhtä loistelias kuin Taivaanpallo. Viisaan ja nöyrän Anguksen ääntä oli ihana, joskin myös hivenen surullista kuulla. Taivaanpallosta kirjoitin näin, ja sama sopii hyvin myös Merenpeittoon:

"Olli Jalosen tekstissä on jotain maagista ja pieni Angus sydämet sulattava henkilöhahmo. Poika on hyväsydäminen, liikuttavan tunnollinen ja kuuliainen. Hänellä on terävä pää, uskomattoman tarkka näkö ja hänen tiedonjanonsa on loputon. Sitkeä ja laiha poika on harjaantuneine koirankoipineen ja parkkiintuneine jalkapohjineen nopea kuin nuoli. Anguksen mietteitä ja pohdintoja lukee suorastaan ahmien. Sanasto, lauserakenteet ja tapa ilmaista luovat lukijan eteen 1600-luvun lopun maailman. Juuri noin olisi älykäs ja Raamatun nuhteeseen kasvatettu poika voinut ajatella ja ilmiöitä pohtia.”

Olli Jalonen - Merenpeitto

Kansi Anna Lehtonen

Otava 2019

Kirjastosta

_______________

Kulttuuri kukoistaa, Tuijata

Olli Jalonen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

torstaina klo 15.00, Senaatintori