11. maaliskuuta 2018

Yumi Fuzuki - Kirjoitusmerkkien meri #runosunnuntai


Vuonna 1992 syntynyt japanilainen Yumi Fuzuki kirjoitti nämä runot kokoelmaan Kirjoitusmerkkien meri teini-iässä, vain 14-17-vuotiaana, ja Mayu Saaritsa on suomentanut ne suoraan japanista. Tämä suomennos on ensimmäinen toiselle kielelle käännetty runoilijan teos. Olen jo aiemmin julkaissut todella koskettavan runon Luulumi. 

Nuori runoilija saa aiheensa elämästä ympärillään, aivan tavallisista arjen asioista, joissa hän näkee jotain tavattoman kaunista ja elävää, sellaista mitä me muut emme näe. Fuzuki kirjoittaa herkkää ja kuulasta, visuaalista ja impressionistista runoutta. Tuntuu kuin hän maalaisi sanoillaan ja runokuvillaan taulua lukijan silmien eteen. Näitä tauluja syntyy vaikka koulumatkasta, pesukoneen rummussa pyörivistä vaatteista, vesivärien leviämisestä, käynnistä terveydenhoitajan vastaanotolla ja kokkailuista keittiössä. Runoissa toistuvat kasvamisen, lapsesta aikuiseksi muuttumisen ja oman kehon teemat.

Kokoelmassa on 24 runoa, jotka on jaettu viiteen näin otsikoituun osioon: Putoava vesikukka, Suhteelliseen maailmaan suhteeton minä, Minä muistan <kaiken>, Synnytän ensimmäisen parkaisun ja Kastuttuani sateessa valun mettä. Runot ovat pitkiä ja melkein kaikissa on suluissa oleva proosaosuus. Kokoelmassa ei kikkailla typografialla, ainoastaan välimerkkien käyttö on jännittävää. Välimerkeistä suomentaja sanoo mm.:

"Merkityksettömiltä vaikuttavien asioiden merkitsevyys ja merkillisyys karkaavat sanoista ja saavat toisen muodon välimerkkeinä, sulkeina ja muina kirjainten työtä tukevina pieninä apulaisina. Ne luovat tekstiin uusia tasoja, linkkejä ja merkityksiä. Pysäyttävät ja pakottavat miettimään. Ne pysäyttivät myös suomentajan."

Fuzuki kirjoittaa kokevansa <runot> elävinä ilmiöinä, ne eivät ole hänelle pelkkiä kirjoitusmerkkejä. Hän kirjoittaa myös kokeneensa kouluaikoina itsensä ulkopuoliseksi, koska ei halunnut olla maailman vietävänä, vaan tasoissa sen kanssa.

Mutta kun kerran on antautunut kirjoitusmerkkien meren vietäväksi, saa aikaan väreitä, hyppelehtii aalloissa. (...) Joka hengenvedolla taistelen sanat suustani vievää kohtaloa vastaan ja jatkan tanssiani silmäluomieni alla.
***

Valitsin runot elämäni liikennevaloiksi ja nyt sanat ovat ajaneet ylitseni jo monta kertaa. (...) Tällä rutiinilla ei ole loppua. Minähän haluan vain kirjoittaa runoja.
***

Mihinkähän olen hukannut
elämäni tarkoituksen?
Kenellä riittää itsevarmuutta uskoa
voivansa kuolla kauniisti?
Enkö olekin tuulen viemä puunlehti,
tai jos en sitä, niin ehkä tupakantumppi,
jota juuri hyväilit kengänpohjallasi?
Jos takertuu liiaksi olomuotoonsa,
putoaa vielä.
"Minne?"

Sillan alle.
***


Fuzukin runot vievät arjen yli, jonnekin tavattoman kauniisiin ja koskettaviin maailmoihin. Runoissa puhuu zen, hiljaisuus ja rauha, jotka tyynnyttävät sielun. Tuntuu että on vain annettava tunnelman viedä ja tuudittaa; joskus voi hiukan hymähdellä kattilaan joutuneen herra porkkanan kanssa tai tuntea sympatiaa pesussa kiemurtelevia koulupukuja kohtaan. Visuaalisesta ja lumoavasta hetkestä Fuzukin tapaan otan otteen kuvaamataidonluokasta, Putoava vesikukka:

Kuultavan pillin läpi pihisevä hengitykseni
väreilee kuviksen luokassa.
Puhaltamalla en saa vastausta
joten huhuilen hengittämällä.
Punainen värivesi värähtää paperilla,
alkaa juosta arvaamattomaan suuntaan.
Lopulta, kuin osuen elämänlankaani,
se pysähtyy töksähtäen.
Pikkusormen kynttä pienempi värihiutale
liukenee veteen ja alkaa punaisen sävyillä
hahmotella iltaruskon palettia.

***


Kirjoitusmerkkien meri oli hieno lukukokemus. Miten joku voi nähdä niin paljon kauneutta ja upeutta aivan tavallisissa arjen asioissa? Runoilija kävi Suomessa kesäkuussa 2016 ja esiintyi Annikin runofestivaalilla Tuolloin tuotettiin myös video, jossa Fuzuki lukee runojaan japaniksi ja kääntäjä suomeksi. Samanaikaisesti japanilainen kuvataiteilija Hikaru Cho taiteilee upeaa vartalomaalausta.

"Yumi Fuzuki otti paikkansa japanilaisen nykyrunouden suurten nimien joukossa jo lukiolaisena. Hänen esikoiskokoelmansa sai kaksi maan huomattavinta runouspalkintoa, ja hänet palkittiin kaikkien aikojen nuorimpana voittajana. Kahden oman kokoelmansa ja useiden antologioiden lisäksi Fuzuki on ollut mukana runoilijana elokuvassa, jossa hän esitti itseään, ja lukuisissa taiteidenvälisissä projekteissa. Hän esiintyy usein televisiossa ja radiossa." - Aviador

Kokoelmasta Kiiltomato / Miikka Laihinen
Annikin runofestivaali  9.6. 2018 Tampereella

Yumi Fuzuki
Tekisetsuna sekai no tekisetsu narazaru watashi 2009
Kirjoitusmerkkien meri 
Suomennos Mayu Saaritsa
Aviador 2016 - Kiitos Viivi vinkistä ❤︎
****
Kirjastosta

Itse osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.
❤︎
Harmaasusi
Kirjapöllön huhuiluja - blogissa luettiin Sarah Crossanin kokoelma Yksi
Runomaalari
Esther puki tylsyytensä runoksi! :DD
Omppu vuodatti häkeltymistään runokokoelmien massatrendin äärellä.
Kosminen K luki Jukka Viikilän kokoelmat I-II

6 kommenttia:

  1. On kyllä siteerausten mukaan varsin voimakkaasti visuaalisia runoja. Alkoi kiinnostaa kovasti, pidän kovasti jos tunnelman lisäksi syntyy mielessä maisema/kuvitus. Inspiroivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat hienoja. Runoissa kuulsi kirjoittajan nuoruus ja hurja mielikuvitus. Saapa nähdä suomennetaanko Fuzukilta lisää.

      Poista
  2. Nyt vaikuttaa sellaisille runoille että minäkin haluaisin jopa tuon kirjan.! Hyvä postaus jälleen ja perehtyneisyys näkyy. Mukana ollaan ja hyvää runosunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visuaalisena tyyppinä varmasti pitäisit. Kiitos tämän päivän parhaista nauruista :DD

      Poista
  3. I do not know if it's just me or if everyone
    else experiencing problems with your blog. It seems like some of the
    written text in your content are running off the screen. Can somebody else please comment and let me know
    if this is happening to them too? This might be a problem with my
    browser because I've had this happen before. Appreciate it

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No one else has reported me of such a problem. Probably your browser? Have a nice day.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.