1. maaliskuuta 2018

Juha Hurme - Niemi


No niin, maailmankaikkeuden kulttuurihistoria à la Juha Hurme on luettu - ja muikea matka olikin. Hurmeen Niemi keskittyy 700-vuotiseen yhteiseloomme Ruotsin kuningaskunnan kanssa. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2017 voittaneessa teoksessa edetään huimaavalla vauhdilla alkuräjähdyksestä ja tilanteesta, jossa niemellä ei ollut edes nimeä; vähitellen siitä tuli Österlandet eli Itämaa; sitten polleasti Storfurstendöme ja lopuksi Finland.  Hurme panee pillit pussiin vuonna 1809, jolloin sanottiin Sverigelle Hej då, det var skönt.

En edes yritä referoida kaikkea sitä, mitä Hurme vyöryttää Niemen yli neljälläsadalla sivulla. Monenlaista heppua, toimijaa ja tieteentekijää on 700 vuoteen mahtunut. Päättäjämme ja julkkiksemme olivat yhteisiä Ruotsin kanssa, ja useimmat heistä ruotsinkielisiä ja ruotsalaisia. Ei kuitenkaan ollut kuningaskunnan vallesmanneilla ja papistolla kadehdittavat oltavat: niemeläiset olivat itsepäistä ja monenkirjavaa sakkia (idästä ja lännestä), jotka uskoivat omien luonnonuskontojensa, loitsujensa ja tarujensa voimaan. Virtauksia tuli ja meni, samoin kuin kunkkuja, ukaaseja, ikeitä ja pakotteita.

Niemi oli harvaan asuttu, väkeä oli vähän. Ja sitäkin vähää niittivät kunkkujen sodat, katovuodet ja mustat surmat. Mutta eletty on ja sinnitelty karhujen ja susien seassa. Jästeinä ja jääräpäisinä. Niin paljon surkuhupaisaa ja huvittavaa, mutta myös intomielistä tekemistä on niemellä puuhakkaasti touhuttu, että Hurme itsekin toteaa: Toivon, ja ehkä jotkut lukijatkin toivovat, että olisin keksinyt tämän kaiken, mutta ei: kyllä näin on.

Minua ilahduttivat monet viittaukset ja esimerkit kansanrunoudesta. Runsaista kalevalamittaisista ja aivan uudestakin, esim. Kristfried Gananderin varjageilta lainaamasta sana-piste-sana-piste -tyylisistä esimerkeistä sukeutui mahtava kuva niemeläisten rempseästä, ilottelevasta ja suorasukaisesta ilmaisuvoimasta. Vaikka uhattuna tämä katoava kansanperinne oli: Pappien vainoama runokulttuuri häädetään rintamailta, ja sen rippeet säilyvät vain siellä, mihin kirkon kuokat, kitkimet ja rikkaruohomyrkyt eivät yllä. Aitoa kalevalamittaa on kirjassa paljonkin, mutta minun on otettava tähän Hannu Salaman mainio versio niemeläisestä alakulosta:

Illat pilvillä pilatut
yöt kuin häivä helvetistä
aamuvalo tuhkanharmaa
päättyisi tämäkin päivä.

Hurmeen tyyli on kerrassaan nautittavaa, rempseää ja välillä vähän rietastakin. Mutta selvästi kirjailija on nauttinut kirjoittaessaan - ja niin nauttii lukijakin. Otetaanpa tässä yksi tyylinäyte:

Mikael Agricolalla oli samat ässät penaalissaan kuin Aleksis Stenvallilla: molemmat osasivat yhtä hyvin sekä suomea että ruotsia. Niinpä heillä oli vipu, millä vääntää suomen kieli uuteen vaiheeseen. Agricolan jättiurakan jälkeen suomen kirjakieli jämähti kolmeksi sadaksi vuodeksi niille sijoilleen, kunnes Stenvall uudisti sen seitsemän miehen voimillaan korkeimman sanojen taiteen kelpoisuuteen.

Näin päästiin kielikysymykseen. Hurme esittelee ne monet pienet askeleet, joilla kansaa sivistettiin, opetettiin ja valistettiin. Kaikki teksti oli niemellä aluksi lakeihin tai uskontoon liittyvää, pitihän kansan pysyä kunkun ja Herran nuhteessa. Intomieliset heput kirjoittivat kuitenkin julkaisuja vähitellen kansan omalla kielellä, suomeksi. Heistä voisin mainita mm. 1600-luvun Henricus Florinuksen latina-ruotsi-suomi -sanakirjallaan ja uudistetulla Raamatun käännöksellään; 1700-luvun nimet H. Porthan, K. Ganander, A. Lizelius, H. Achrenius & C. A. Gottlund - etc. loputtomiin.

Ruotsin kunkkujen touhut olivat luku sinänsä. Minua huvittivat Kustaa Vaasan pojat Eerik XIV ja Juhana III keskinäisine kähmintöineen. Descartesin opissa ollut Kristiina tuli kuningattareksi 5-vuotiaana; kymmenen vuotta riitti sittemmin täysvaltaisena hallitsijana; Kristiina hylkäsi puritaanisen luterilaisuuden, aiheutti ison skandaalin ja häipyi loppuiäkseen paavin helmoihin katoliseen Roomaan. Vuosi 1809 oli merkittävä myöskin Ruotsin kuningassuvun kannalta. Viimeinen Holstein-Gotthorpin sukua edustanut kuningas oli nuori Kustaa IV Aadolf, joka syöstiin vallasta. Kaarle XIII oli nimellisesti kuningas, mutta todellista valtaa käytti Napoleonin kenraali Jean Baptiste Bernadotte, joka kruunattiin 1818 kuningasnimellä Kaarle XIV Juhana. Nykyinen Kalle Kustaa & Victoria & hänen lapsensa Estelle ja Oscar ovat tämän Bernadotten jälkeläisiä.

Vuonna 1809 Suomen sodan päätteeksi Venäjän alaisuuteen joutuneella niemellä oli miljoona asukasta. A. I. Arwidsonin kuuluisat sanat Tuomari Nurmio on muokannut tähän muotoon:

Mut svedui me ei olla ja sloboiks me ei tulla, parasta me toivotaan ja varaudutaan pahimpaan. MOT.

Loppuun vielä mainio tarina nuoresta Sofia Liljegrenistä, joka kiinnitettiin 1781 Tukholman hovioopperan kuoroon. Sofia mainitaan ruotsalaisissa aikalaisteksteissä nimellä mademoiselle Rantasalmy, luultavasti kotipaikan mukaan. Neitonen nousi nopeasti oopperan solistiksi, mutta uran tuhosi holtiton elämä eli ryyppääminen ja skandaalinkäryiset rakkaussuhteet. (...) Sofian tarinassa olisi ainekset menestysmusikaaliin, kun vain joku tajuaisi tehdä. Madame Rantasalmy -nimessä on samaa hittipotentiaalia kuin Madame Butterflyssä, se on vain vähän parempi.

Niemi oli hulvaton ja ilotteleva reissu Suomen alkuhämäriin. Historiaa voi näköjään kirjoittaa näin mukaansa tempaavastikin. Niemen pitäisi kuulua lukion oppimäärään. Ja ehdottomasti se on Finlandiansa ansainnut!

Hurmeen tutkain löytää aina uutta jo muka tiedetystä. Taiteilijan ja tieteilijän yhdistelmäkatse paikantaa niemen ylivertaisesti käännetyimmän tekstin satojen vuosien takaa, pureutuu kansanrunouteen ilman Kalevalan välikättä ja näyttää niemen perusteellisen kansainvälisyyden jo ajalta ennen ristiretkiä. Uskonkiihko ja typerä isottelu eivät ole kirjoittajalle suuressa arvossa, sivistys, kulttuuri ja uuden keksiminen ovat.

Muissa blogeissa: KirjaluotsiKulttuuri kukoistaaLuettua elämääLumiomena, Tuijata

Juha Hurme
Niemi
Kansi Jenny Saari
Teos 2017
*****
Kirjastosta

6 kommenttia:

  1. Niemi odottaa minulla lukemistaan... Innolla odotan tätä kokemusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin valtavasti, vaikka ennakkoluuloja olikin. Kaikki eivät pidä Hurmeen rempseästä tyylistä. Minusta hänen tyylinsä oli juurikin hyvä.

      Poista
  2. En ole lukenut mitään Juha Hurmeelta. Nuo katkelmat saavaat haluamaan lisää. Kiitos Riitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi vetävästi kirjoitettu Kirsti. Myös minun ensimmäinen Hurme. Varasin nyt vielä Hullun ja Nyljetyt ajatukset - ans kattoo.

      Poista
  3. Kirjan juuri lukeneena pidin myös kovasti Hurmeen rempseästä tyylistä ja kansanrunoista ym. pätkistä tekstin joukossa. Hieman minua häiritsi faktan ja fiktion sekoittuminen toisiinsa. Hienoja anekdootteja mm. sanojen alkuperiä lukiessa, mietin että kuinka pitkälle tarinat olivat totta ja kuinka paljon Hurmeen mielikuvituksen tuotetta. Ehdottomasti kyllä minustakin Finlandiansa ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se on hankaluus näin faktapainotteisessa romaanissa. Itse en tunne pilkulleen historiaa, joten en vaivannut tosiasioiden pohtimisella päätäni. Mielikuvaksi jäi hurjan elävästi kerrottu historia monine henkilöineen ja tapahtumineen.

      Virheellisistä faktoista on Hurmetta syytetty. Itse en osaa ottaa siihen kantaa, mutta jos esim. joku historian osa-alue alkoi kiinnostaa, varsinaisia tietokirjoja aiheesta kuin aiheesta löytyy.

      Railakasta oli meno Hurmeen matkassa :) Nautittava reissu.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.