Johanna Venho - Saaren runot #runosunnuntai

Toisessa Runosunnuntain postauksessa meitä hellivät

Nippernaati 1:n neljä virolaista runoilijaa.

jokainen säie on hetki ja sattuu

Saaren runot vie lempeästi ja kaihoisasti vihreälle muistojen saarelle. Runojen puhuja ottaa ikivanhan veneen ja soutaa saarelle nyt yksin; poissa on rakastettu vaari, poissa ovat isoiksi kasvaneet lapset. Runominä uppoaa muistoihinsa, tutkailee ajan ja elämänkulkua tässä hänelle tärkeässä paikassa, jossa luonto piilottaa pikku hiljaa ihmisen jäljet umpeen. Polku kaivolle oli ennen selvästi näkyvissä, nyt se on ruohottunut. Venekin on jo vanha ja sen puu pehmennyt. Mieleen tulvii paljon muistoja ja ne tekevät kipeää.

Kokoelman runot on jaettu seuraavien osioiden alle: Vene, Äidit, Isät, Saaliit, Silmät, Linnut ja Alku. Äidit-osiossa on perinteistä kalevalaista ajatusta ja sanonnan tyyliä: runominä keskustelee Kalevala-hahmon, Marjatan kanssa. Mieleen muistuvat kaikki ikiaikojen äitien tekemiset: leipomiset, pesemiset, kitkemiset, itkemiset. Mikä on itkemättömyyden hinta?, kysyy runominä ja esiäiti Marjatta vastaa:

... ei elämän halki voi kulkea

kovakuorisena, juhlavalaistuna, luistimet jalassa.

Tässä on hienosti, ja hiukan maagisestikin, ilmaistuna äitien, isoäitien ja esiäitien riipaiseva osa: Viikataan sätkivä unelma / tiukkaan liinavaatepinoon, kaapin ovi kiinni / Niellään ne reunaehdot. Arjen kumu / Rippu onnea kahvintuoksu aamuvalo

Tämä osio on niin koskettavan kaunis, että haluaisin siteerata kaikki runot teidänkin ihailtavaksenne. Tietystikään en voi, mutta yhden otteen vielä otan:

Suuri rakkaus huuhtoo päivät
          annoin itseni pois      ja sanani
          täyttyivät kaiuista, siipisulista
sellaisesta ei saa ketään syyttää
          rakkaus on se sielulintu, veden päällä,
taittaa niskan lasiin
johon taivas heijastuu, ketä varten onni on
ja ketä varten on kevät, ketä varten siivet on
ja ketä varten evät.

Johanna Venho puhuu isoisästään, vaaristaan, jolta on saanut verenperintönsä ja jota ihaili yli kaiken lapsena: ... olin sähkö ja tuntosarvi, silmu joka irtosi puusta, kun sormi osui, olin peilikuvaton, kevätsäde, sulavaa nuoskaa, yksiöinen lätäkön jää. (...) Olen kumman luja ketjun lenkki. Olen. (...) Muistan sinut ilmeissäni. (...) Muistan sinut ihmeissäni.

Runoilija muistelee kaiholla ja ikävöiden kaikkea sitä, mitä isoisän kanssa yhdessä koki: aamuiset verkon nostot, ilon saaliista, kampelan maun, pilvityyppien luettelot. Venho on omistanut vaarilleen proosarunosarjan Kymmenen metriä sekunnissa (ks. linkki). Runominässä elää vaarin verenperintö ja rakkaus luontoon. Hän tuntee kaikki sääilmiöt, linnut ja kalat; osaa tulkita sään vaihtelut ennusmerkeistä. Nyt kun vaaria ei enää ole lumi peittää vertauskuvallisesti hänen tavaransa, valokuvat, postimerkkikansiot ja lapsuuden muistot. Aikuisuus on tuonut aikuisuuden tekemiset ja pitämiset, velvollisuuksien avainniput. Kaikki on nyt tehtävä yksin. Aikuisena ja riipaisevan yksin. ... kuolemaa ei ole mutta suru puskee sirkkalehteä, pitsirönsyjä.

"Kymmenen metriä sekunnissa -runosarja on omistettu vaarilleni, joka oli meteorologi ja maalaispoika Kiikasta, menetti isänsä vuonna 1918, joutui talvi- ja jatkosotaan, sai viisi lasta, oli 1960-luvulla töissä Nepalissa, rakasti puutarhanhoitoa ja kasvatti perunoita ja omenoita saaressa. Kirjoitan runosarjassa etäisyydestä ja tunnistamisesta. Kirjoitan verenperinnöstä ja salaisuuksista: siitä, miten paljon meistä jää aina piiloon."- Johanna Venho / Kaksi runoa sarjasta luettavissa Suomi on runo -sivustolla

Ei mikään ole ennallaan kun 
ihon alle on päässyt pimeää ja 
joka usko on suo 
olin kai viaton 
nyt viallinen...

Samastuin hyvin vahvasti tämän kokoelman runoihin. Minunkin lapsuuteni vihreät puutarhat on tänään luonto vallannut. Itse en saanut tutustua kumpaankaan isoisääni, mutta oma isäni matkaa ikuisesti mukana elämässäni. Muistot hänen iloisesta ja myönteisestä karjalaisuudestaan kantavat elämän mutkissa. Kiitos näistä ihanista runoista Johanna ❤︎

Saaren runot oli ihastuttava runokokoelma. Runot tuntuvat hyvin omaelämäkerrallisilta, mutta tietenkään lukija ei pysty vetämään rajaa fiktion ja faktan välille. Runojen kielikuvat koskettivat ja Venho puhuu todella kauniisti elämän kulusta, naisen osasta tässä sukupolvien ketjussa. Kokeellisten nykyrunokokoelmien joukossa oli ilo lukea tämäntapaista runoutta: helposti ymmärrettävää, mutta riipaisevan kaunista.

Kuva: Veikko Somerpuro

Vuonna 1971 syntynyt Venho on opiskellut biologiaa ja kirjallisuustiedettä ja valmistunut filosofian maisteriksi. Tuotantoon kuuluu lyriikkaa, proosaa ja lastenkirjoja. Hänen runojaan on käännetty englanniksi, ranskaksi, italiaksi, unkariksi, viroksi, tsekiksi ja slovakiksi. Saaren runot on Venhon viides runokokoelma. 
Arvid Lydecken -palkinto (2003), Katri Vala -palkinto (2006) sekä Einari Vuorela -runopalkinto (2008).

Kiiltomato / Joni Saxell

Johanna Venho
Saaren runot
Palladium Kirjat 2018
*****
Kirjastosta

Osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

❤︎
Harmaasusi
Omppu luki virolaisen Doris Karevan kokoelman Tulevaisuus on meneillään
SusuPetalin irrotteleva vuodatus äijästä ja papukaijasta :DD
Elina luki Katja Seudun Kuusilla mittaan aikaa
Esther irrotteli myös runossaan Paremmin kuin ennen, no on on